Osakesijoittaminen

Kitron ASA- EMS valmistaja Norjasta

Ajattelin kirjoitella Kitron ASA nimisestä Electronics Manufacturing Services firmasta eli valmistaa erilaisia elektroniikka komponentteja/laitteita moneen käyttöön. Kitron on perustettu Norjassa 1960-luvulla ja nykyään toimintaa on Norjan lisäksi Ruotsissa,Liettuassa,Puolassa,Saksassa,Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Tuotanto suuntautuu pääsääntöisesti Puolustus,avaruus,energia,telekommunikaatio,teollisuus,lääketieteelliset laitteet,offshore ja merenkäynti sekä tämän lisäksi autoteollisuudessa toimintaa autonomisen tekniikan parissa.

Alla esittelen lyhyesti jokaisen toimialan ja siinä on myös linkki Kitronin omaan esitteeseen aiheesta.

Kaikki kuvat on Kitronin sivuilta otettu.


Defence/Aerospace

Tällä sektorilla yritys tarjoaa tuotteita puolustussektorille avioniikkaan,kommunikaatioon ja asejärjestelmiin joko osina tai kokonaisia järjestelmiä. Asiakkaina tällä saralla on esimerkiksi pieniä alan toimijoita kuten BAE Systems,Lockheed Martin,Northrop Grumman,Rheinmetal ja Saab sekä muita yrityksiä.


Energy/Telecomms

Energia ja telekommunikaatio saralla valmistaa RF järjestelmiä,datan siirto -ja säilytysjärjestelmiä,yms. Asiakkaina on Otrum,ABB,Net Insight,Aidon ja Sensus.


Industry

Teollisuudelle Kitron valmistaa tuotteita automaatioon,turvallisuuteen/valvontaan ja materiaalin säilytykseen. Tuotteista esimerkkinä erilaiset Ecut,interaktiivisia hotelli järjestelmiä,yms.

Asiakkaina on Volvo,Saab,ABB,Husqvarna ja monia muita.


Terveydenhuollon laitteet

Lääketieteen/terveydenhuollon puolella viime vuosi oli yritykselle huippu koronan vuoksi, sillä esimerkiksi hengityskoneille oli kysyntää koronan vuoksi. Hengityskoneiden lisäksi ultraääni/kardiologi laitteet ja monet vastaavat kuuluvat valmistettaviin tuotteisiin/komponentteihin.

Kitronin asiakkaita tällä saralla on esimerkiksi GE Healthcare,Maquet,Cellavision,Elektra ja vastaavia yrityksiä.


Offshore/Marine

Tämä on yksi Kitronin vahvimmista toimialoista ja he on kehittänyt valmistusprosessit joilla saadaan tuotteet jotka kestävät näissä haastavissa olosuhteissa. Yritys valmistaa esimerkiksi öljyn/kaasun etsintään laitteita sekä navigaatio/automaatio/hallintajärjestelmiä merenkäyntiin.

Tällä sektorilla asiakkaina on ABB,Hernis ja FMC Technologies.

Nyt kun on käyty läpi yrityksen toimialat, niin pitäisi varmaan puhua hieman rahasta. Kitron maksaa tänä vuonna osinkoa 0,70 Nok/osake ja alla on taulukko yrityksen viime vuosien talousluvuista.

Years Revenues Operating profit Net profit Net cash flow from operating activities Net cash flow from investing activities Order intake Order backlog Total equity Equity ratio Employees
2020 3963.9 312.6 213.1 237.0 (59.0) 4085.5 2005.5 885.7 33.4 1805
2019 3299.4 201.5 132.5 195.2 (248.1) 3367.7 1883.9 739.2 30.8 1722
2018 2619.3 156.1 110.3 (44.5) (55.9) 2750 1334.8 691.5 37.1 1606
2017 2436.7 148.7 99 160.8 (35.2) 2686.1 1306.4 663.6 42.8 1451
2016 2093.0 117.8 74.6 108.5 (43.8) 2174.3 1019.4 584.8 43.2 1337
2015 1951.8 102.7 72.2 204.1 (75.9) 2002.4 975.6 566.5 44.5 1221
2014 1751.3 30.0 24.2 (4.7) (62.9) 1834.9 868.4 494.6 42.9 1200

Tässä on linkki viime aikaisiin tilauksiin ja tiedotteisiin, että mitä firmassa on viime aikoina tapahtunut.

Esimerkiksi tilauksista mitä viime aikoina on ollut:

Kitron has received an order from Northrop Grumman for production of a sub-assembly for the F-35 fighter aircraft radar system developed by Northrop Grumman. The intermediate frequency (IF) receiver was awarded under a best value competition and covers production lot 15. The value of the order is NOK 10 million.

Kitron expands services with a major existing customer to cover production of battery management systems. The new award initially covers 2022 to 2025 and is valued at NOK 150 million.

Production will take place at Kitron’s plant in Poland. The award also covers various services.

“We’re extremely happy to expand this relationship with a new product line. Battery management systems are examples of the growth potential within the fundamental shift from fossil fuels to electrification. This is an area of strategic importance to Kitron and currently helping to fuel the strong growth we see within Electrification,” says Peter Nilsson, President and CEO, Kitron Group.

Kitron has received an order with a value of more than NOK 20 million from Kongsberg Defence & Aerospace AS.

The order is for the production of RL542A, a core component in the new Flexible High Capacity Radio Link (FHCL), supplied by Kongsberg for the Norwegian Armed Forces.

Deliveries will start in 2021 and continue through 2022. Production will take place at Kitron’s plant in Arendal, Norway.

“This order underlines the long and close relationship between Kongsberg and Kitron, and we are very happy to build on this relationship by placing yet another order with Kitron, thus illustrating the value of the Norwegian defence industry cluster,” said Pål Bratlie, Executive Vice President Land Systems, Kongsberg Defence & Aerospace AS.

“This order is strategically important for Kitron. It strengthens our cooperation with Kongsberg and contributes to secure our position in the Defence sector,” said Hans Petter Thomassen, Managing Director, Kitron Norway.

Huomenna sitten Kitron julkaisee uuden strategian liittyen tulevaisuuden tavoittesiin ja alla tiedote siitä.

As previously announced, Kitron plans to present an update on the company’s operations and progress towards its strategic and financial targets and ambitions during a capital markets presentation on 17 March.

Tässäpä taisi olla minun suppea katsaus tähän yritykseen tällä kertaa ja toivottavasti tästä joku saa hyötyä.

30 tykkäystä

https://tools.eurolandir.com/tools/Pressreleases/GetPressRelease/?ID=3884417&lang=en-GB&companycode=n-kit&v=

Kitron nostaa liikevaihto tavoitteet 2025 vuodelle 5→6 miljardiin NOK ja EBIT 7→8 %. Tämän lisäksi tulee kaksi uutta markkinasektoria mukaan. :+1:

"Kitron has also changed the market sectors the company reports on to better reflect current activity as well as identified growth opportunities. Two new market sectors are added: Electrification and Connectivity

“The world is increasingly moving to renewable energy and electrification. At the same time, billions of devices are being connected, we know this as the “Internet of Things”. We experience tremendous opportunities for Kitron based on both these megatrends, and this is part of the reason we’re now raising our strategic targets. On the operations side, we see that we’ll be able to increase utilization of our facilities and leverage economies of scale to continue to expand our operating margins,” said Peter Nilsson, CEO of Kitron."

CET aikaan klo 12 alkaa sitten live alla olevassa osoitteessa.

https://channel.royalcast.com/hegnarmedia/#!/hegnarmedia/20210317_3

3 tykkäystä

Katselin tuossa päivän esityksen läpi ja ihan hyvältä tuo päivitetty strategia kuulosti .

Tarkoitus panostaa näihin uusiin markkinasektoreihin ja hakea kasvua sieltä kautta.

Ennustivat, että 10% orgaaninen kasvu olisi luvassa vuosittain.

Riskeistä mainitsivat sen verran, että isompana on puolijohteiden,yms saatavuus .

Energiasektoriin ja yhdistettävyyteen (en osannut suomentaa paremmin) suuri panostus tulevaisuudessa. Taas offshore/marine puoli jäisi pienempään osaan ajan myötä.

3 tykkäystä

https://tools.eurolandir.com/tools/Pressreleases/GetPressRelease/?ID=3885162&lang=en-GB&companycode=n-kit&v=

Corvus Energy valinnut Kitronin yhteistyökumppaniksi akkujen hallintajärjestelmän valmistajaksi. Tilauksen arvo on 100 miljoonaa NOK ja sisältää mahdollisuuden myös jatko tilauksille.

“Corvus Energy is the leading supplier of battery systems for marine, oil and gas and port applications. Its purpose-built, field-proven battery systems provide sustained power to hybrid and all-electric heavy industrial equipment, including large marine propulsion drives. In addition, the company just announced plans to start development and production of maritime hydrogen fuel cell systems with Toyota as a partner and supplier of mass-produced fuel cell technology.”

Kitron on siitä hieno firma, että tulee varmasti tulevaisuudessa hyötymään tästä vihreän energian tulemisesta vaikkei varsinaisesti ole mikään akkujen valmistaja tai vastaava yritys.

1 tykkäys

Ei varmasti mikään kauhea uutinen taloudellisesti tässä vaiheessa, mutta muuten ihan mielenkiintoinen. Eli tuollainen start up firma ,jolla on ultraäänen perustuva hengityksestä vastaavien lihaksien seuraamiseen tarkoitettu laite.

Tässä linkki Respinorin sivuille.

“Norne Securities odottaa vakaata vuosineljännestä ja muuttumatonta ohjeistusta vuodelle 2021, minkä vuoksi se on antanut osakkeelle ostosuosituksen. Hintatavoite on 25 kruunua.”

“Kitron toimittaa ensimmäisen vuosineljänneksen raporttinsa ensi viikolla, ja odotamme liikevaihdon kasvua vuosittain ja neljännesvuosittain sekä vakaata liikevoittomarginaalia”, kirjoittaa analyytikko Tomas Skeivys päivityksessä.

Eli 21.huhtikuuta tulee Kitronin Q1 tulokset julki.

Kitron on myös tällä hetkellä Kiinassa messuilla ja siellä ilmeisesti maailma pyörii suhteellisen normaaliin tapaan kun ihan fyysisesti ovat paikalla messuilla.

2 tykkäystä

Se olisi huomenna aamusta Q1 tulokset ja tuossa ylhäällä olevassa twiitissä löytyy linkki lähetykseen.

https://tools.eurolandir.com/tools/Pressreleases/GetPressRelease/?ID=3900879&lang=en-GB&companycode=n-kit&v=

Tulokset julkaistu Q1
Liikevaihto oli NOK 938 miljoonaa ja viime vuoden Q1 verrattuna +7%
EBIT 7% ja 2020 Q1 6,7%
EPS 0,24 ja 2020 Q1 0,23

Vahvaa kasvua teollisuudessa ja energia sektorilla, mutta ilmailu puoli ollut hiljaisempi.

Näkymät tälle vuodelle pysyy muuttumattomana eli liikevaihto 3900-4200 miljoonan NOK ja EBIT 6,8-7,4%.

Ihan hyvälle kuulostaa omaan korvaan ja ei tullut mitään yllätyksiä. Myös Kitronia vaivaa raaka-aine pula, mutta ilmeisesti ei vaikuta suuremmin tuotantoon.

Edit. Uskoisin markkinoiden reagoivan tulokseen neutraalisti tai hieman negatiivisesti, koska ei tullut mitään järisyttävää tulosta.

1 tykkäys

https://tools.eurolandir.com/tools/Pressreleases/GetPressRelease/?ID=3901065&lang=en-GB&companycode=n-kit&v=

Annual general meeting on käyty ja siellä vahvistettiin 0,7 NOK osinko. Dipin syyksi epäilen yrityksen mahdollisuutta tehdä osakeanti,jonka arvo olisi enimmillään 1,79 miljoonaa NOK. Nykyisellä kurssilla se tarkoittaisi noin 90000 kpl uusia osakkeita.

Edit. Tuo ei kyllä oikein käy järkeen itselle, että miksi noin pieni osakeanti voitaisiin järjestää :thinking:

"The board of directors of Kitron ASA is hereby authorized to increase the share capital in accordance with the Norwegian Public Limited Liability Companies Act section 10-14 on the following conditions:

  1. The share capital may, in one or more rounds, in total be increased with up to NOK 1,791,039.90.
  2. The authorization shall be valid until the Annual General Meeting in 2022, but no later than 30 June
    2022."

Valtuutus suunnattuun antiin mahdollisen yrityskaupan yhteydessä? Taisi näilläkin kuulua strategiaan myös epäorgaaninen kasvu.

1 tykkäys