Usein varallisuus muuttuu kivitaloksi ja autoiksi, monenlaiseksi materiaksi. Tässä tulee onnellisuuden kannalta sellainen ongelma, että uudet kalliit sukset eivät tuota onnea kesällä eikä rullaluistimet talvella, 10 auton autotallista ne yhdeksän joilla et ole liikenteessä eivät tuota onnea autotallissa. Hyötysuhde laskee. Kun materiaa alkaa olla paljon ympärillä, siitä voi toisaalta tulla reki, jota raahaat perässä. Omaisuuteen liittyy vastuuta ja huolehtimista. Yksi omistus vaatii toisen omistuksen, joten olet tavaravuoren palveluksessa hankkimassa uistimelle kalapakkia ja kalapakille varastoa ja varastolle vakuutusta. Tavaravuoren luonnonlaki on kasvaa, joten ei ihme, että Konmari oli suosiossa aikanaan. On jossain mielessä ristiriidassa vapauden kanssa, kun alkaa olla velvollisuuksia romuja kohtaan. Et voi vain häipyä ja jättää huolehtimatta.
Kaiken omaisuuden haalimiseksi on tietysti täytynyt olla ihmisten kanssa tekemisissä, verkostoitua. Puhelinkin pärisee aika paljon. Läsnäolon taito olisi muuten yksi onnellisuuden mahdollistaja. Sitten katsotaan pankkitiliä, että minä voin tehdä mitä vaan, olen taloudellisesti riippumaton. Todellisuudessa kaikenlaiset irtiotot jäävät kuitenkin tekemättä. Sosiaaliset verkostot ja työn rakenteelliset vaatimukset osoittautuvat usein vapauden viholliseksi. Periaatteessa voit tehdä mitä vaan, käytännössä et tee muuta kuin vanhenet, ja ajattelet sen olevan oma valintasi, sillä teet sen mistä olet haaveillut sitten joskus. “Sitten kun” -elämässä irtautuminen ja varallisuudesta nauttiminen ovat aina vain edessä päin.
Usein varallisuuden kasaaminen vaatii tietynlaista nuukuttaa ja talouskuria matkan varrella. Jos elät elämäsi tynnyri vyötäisillä kuin rahansa menettänyt Aku Ankassa -niin kuin minusta tuntuu, jotkin sijoituskirjailijat elävät-, elämäntavan ja ajattelutavan vaihtaminen ei näytä yleensä onnistuvan ennen kuin hauta siitä vapauttaa. Eikä sittenkään, sillä suku vielä kerran ostaa kaikkein halvimman arkun vainajan henkeä kunnioittaakseen. Kiven eteen muodostuu parissa viikossa vajoama, arkun kansi on pettänyt.
Sitten kun varallisuus oikeasti pääsee kasautumaan, että huomaatkin olevasi rikastunut ihan toden teolla, niin sosiaalinen todellisuuskin muuttuu, olet vaihtanut sosioekonomista lokeroa. Aiempi elämänpiiri ja ystävät jäivät keskiluokkaiseen velkaelämään. Ette enää kamppaile samojen ongelmien kanssa, ette koe maailmaa enää samoin, joten välille alkaa tulla kuilu, josta ei puhuta. Saattaa olla, että päädytään tilanteeseen, jossa ympärillä on vain valtavasti tuttuja. Vanhojen ihmissuhteiden dynamiikka on muuttunut, uudet ystäväsuhteet ovat uusia ja pinnallisia sekä sitten on vaan tuttuja. Tästäkin Sarasvuo on puhunut radiosarjassaan, muistaakseni siitä näkökulmasta, että ihmissuhteet ovat hyötysuhteita ja välineellisiä. Asiassa piilee hitaasti etenevä onnellisuusansa.
Näitä onnellisuusloukkuja on monenlaisia, joille raha altistaa. Olen käytännössä nähnyt useita. Ilman rahaa elämä on yksinkertaista ja kun on varallisuutta se on yleensä monimutkaista. Jörn Donner sanoi siten, että minimalismi on köyhyyden funktio. Yksinkertaisessa elämässä on helppoa löytää se lokero, jossa onnellisuus voi esiintyä ja kasvaa ilman muuttujia, jos perustarpeet on tyydytetty.
Ei näihin ansoihin tietenkään pakko ole langeta. Ja ainakin sijoitustoiminta itsessään epäilemättä tuo onnellisuutta monella tapaa, niin kuin hyvä harrastus vaan voi tehdä.