Työelämässä sattuu kaikenlaista. Osa tapahtumista jättää omituisuutensa takia pysyvän muistijäljen omituisuutensa tai muuten kummallisen tilanteen vuoksi, jota sitten hämmästelee tai naureskelee vuosikausia. Itselläni yksi mieleenpainuvimmista oli tällainen.
Olin mennyt uusmyyntikeikalle yhteen kohtuulliseen kokoiseen firmaan. Respassa kysyin henkilöä jonka kanssa olin sopinut tapaamisen. Minut ohjattiin ko. päällikön luokse ja aloitin luonnollisesti kättelyllä ja itseni esittelyllä. Samassa huoneeseen tuli toinenkin mies ja tämä päällikkö kertoi mun nimeni ja miksi olin tullut. Huoneeseen käpsytellyt mies kertoi olevansa putiikin toimitusjohtaja ja sanoi että hänellä olevankin tunnin verran aikaa ja tulevansa mukaan palaveriin.
Neuvottelussa käytiin agenda läpi aikataulutuksineen ja hintakeskusteluineen varsin perusteellisesti. Ihan vielä ei kauppaa kuitenkaan ollut klousattu ja kysyin onko teistä kummallakaan mitään kysyttävää. Päällikkö tuumasi homman olevan aika lailla selvä, sitten toimari kysyi:
Sä et taida muistaakaan, että me ollaan tavattu aikaisemminkin
Minä: En
Toimari: En mä oikeastaan ihmettelekään, mutta vedit silloin minua yllättäen korvista
Minä: ??? (Samalla ajattellen mitä ihmettä joskus kännissä lienee tapahtunut ja ei pienintäkään käsitystä - taisi varma kauppa mennä reisille)
Toimari: No, en mä yhtään ihmettele - pitkä tauko - Taisit olla silloin parivuotias kun olin muuttamassa teidän perhettä ja ajaessani muuttoautoa, teit yllätyshyökkäyksen takaa.
Vedettiin teknisiä työhaastatteluja ja yks päivä kutsussa oli ihan yksi yhteen aiemmasta työpaikasta tuttu ei-suomalainen vähän erikoisempi koko nimi, mutta tiesimme vain devausstackin. No sen verran läheltä liippasi, että olin jo ihan varma että on sama kaveri. Mentiin huoneeseen ja vastaan tuli vähän lyhyemmän hoikan sällin sijaan kaksmetrinen melkein-bodari No, ajattelin, että väärä huone… “Moro, olen (sama erikoinen nimi)…” …jahas.
Suurin piirtein neljännesvuosisata sitten mulla oli tapana käydä liikelounailla yhdessä kantakaupungin paremmassa raflassa yhdestä kolmeen kertaan viikossa. Vaikka lounaan hinta oli tuossa raflassa noin kolmikertainen ns. tavalliseen verrattuna, niin useimmiten sain tilauksen mikä vastasi katteessa kaksinkertaista normikuukausipalkkaa, siis varsin kannattavaa syömistä Tuolloin ei kännykät vielä olleet mitenkään mahdottoman yleisiä, vaan pöytävaraukset yms. hoideltiin yleensä lankapuhelimella ja varaukset kirjattiin perinteiseen kalenterikirjaan. Mulla oli tapana mennä noin kymmenen minuuttia ennen sovittua aikaa odottelemaan asiakasta ja höpötellä henkilökunnan kanssa, koskaan ei vain tullut puheeksi mitä putiikkini touhuaa.
Kyseinen ravintola meni isompaan remppaan muutamaksi kuukaudeksi ja varauskirjakin oli ties missä tallessa, eikä siis helposti käytettävissä. Kun uudelleen aukeamiseen oli viikko tai pari, niin kävellessäni siitä ohi, niin tarjoilija singahti sieltä juosten ulos ja huudahti "herra, herra, anteeksi kun olimme kadottaneet puhelinnumerosi, aukaisemme uudestaan kohta ja kutsuvierastilaisuus on tällaisena päivänä, toivottavasti pääsette tulemaan. Tarjoilija sitten antoi samalla kutsukortin.kutsuvierasavajaisiin.
Avajaistilaisuus alkoi muistaakseni kuudelta, mutta mulla oli hässäkkää ja menin sinne seiskan tai puoli kasin nakkeilla. Ovella oli ravintolan johtaja ja hovimestari, jotka varsin ilahtuneena toivottelivat minut tervetulleeksi, selvästi muistaen minut ja pitivät minua erittäin tärkeänä asiakkaana. No, olin todennäköisesti top kymppiin kuuluva käyntitiheydessä.
Tarjoilija toi minulle välittömästi skumppalasillisen ja pari sanaa vaihdettuani hovin ja ravintolanjohtajan kanssa, hovi pyysi minua seuraamaan ja vei minut tutustumaan neljän hengen seurueeseen. Hovi ei esitellessään kertonut yhdenkään tyypin edustaman firman nimeä, vaan esitteli jokaisen omalla nimellään. Kyseiset hahmot olivat UPM’n, StoraEnson, Metson ja Wärtsilän toimareita. Tuli sitten juotua niiden kanssa viinaa toista tuntia ja höpöteltyä niitä näitä. Harmi kun putiikkini toimi ainoastaan kotimaan markkinoilla, niin en voinut myydä niille mitään.
Meillä elintarviketeollisuuden firma oli vaikeasti julkisilla kulkuvälineillä saavutettavassa paikassa. Olin vieressä kun eräänä päivänä kollegani vuoropäällikkö sai iltavuoroon tulevalta rivityöntekijältä seuraavan laisen puhelun: “olen vatsataudissa enkä voi tulla töihin”
No aikaa kului noin tunti kun tämä prole soittaa uudelleen kertoakseen pääsevänsä iltavuoroon, koska saikin kyydin työkaveriltaan.
Minulla on ollut suht erikoisia pomoja vuosien varrella, tässä vaiheessa nämä jo naurattavat:
Jaoin nuorena paikallislehteä sateisena yönä ja autosta pamahti syyläri. Soitin jakeluvastaavalle joka tuumasi, että homma hoidossa tuun heti sinne. Jotenkin kuvittelin, että lehdet menevät hänen mukaansa ja hän jakaa piirin loppuun. Pakusta paljastuikin puolityhjillä kumeilla varustettu pyörä, jolla pääsin jakamaan piirin loppuun. Eipä tuossa mitään, nauratti se itseäkin loppuyön että mitä sitä oikein oli kuvitellut.
-kaikki raskaus, lapsi, parisuhde, asutko omassa talossa, mitä vaimo tekee työkseen yms utelut haastatteluissa viimeisen 7 vuoden sisällä. Mukana ihan kaikkea pörssiyhtiöistä lähtien.
Pakkohan tämäkin erikoinen työpaikka on tänne tallettaa parinkymmenen vuoden takaa.
Olin ammattikoulun viimeisenä vuonna koulun ohessa pienessä peltifirmassa jonka omistaja oli todella erikoinen hahmo, olen siis melko varma että ihan oikeasti päässä oli hieman vikaa mutta silti oli saanut ihan menestyvän peltifirman perustettua. Siinä kohtaa kun alkoi olla aika siirtyä seuraavaan työpaikkaan kysyi tämä pomoni ja firman omistaja aivan tosissaan että voisinko mennä naimisiin hänen venäläisen vakio prostituoitunsa kanssa ja saisin muutaman tonnin että hän saisi suomen kansalaisuuden sen kautta. Omistaja itse taisi jo olla toisen prostituoidun kanssa naimisissa samasta syystä ja piti saada toinen tyttöystävä suomeen.
”Hieman” hämillään lähti 18-vuotias nuorukainen töistä sinä päivänä.
Ja ettei jätetä cliffhangeria niin en tarttunut tarjoukseen mutta työpaikan muistan edelleen.
No, ajattelin, että väärä huone… “Moro, olen (sama erikoinen nimi)…” …jahas.
