Negarijuttuja.
Negarijuttuja.
Ja Inderesillä voimassa Osta suositus. Kirpaiseva yhdistelmä.
Arvossa on tuoreiden materiaalien johdosta kai Inderes-efekti meneillään.
Silloin kun liityttiin Natoon niin sitä kuvitteli kesällä Helsingin pörssille ja esimerkiksi Nokialle isoja asioita.
Ja isoja asioita on todella saatu.
Winning is for winners ja sitä rataa.
Ja sit taas mentiin vai mitä OMX Helsinki?
Mielenkiinnolla kyllä seuraan mitä länsinaapurissakin tapahtuu, kun kruunu se vaan syöksyy…
edit. tarkennetaan, että koskee myös Norjaa. Jos siellä on tarkoitus saada valuuttaan + 15 % vuoden loppuun mennessä niin jotain täytyy alkaa tekemään.
OMXH25 ei ole vieläkään päässyt yli koronakrässistä. Matka on vääjäämättömästi kohti pohjaa, kuten sillä Ocean’s Titan -paatilla.
Kohta alkaa tulla taas turskaa. Turvavyöt kiinni.
On kyllä mielenkiintoiset ajat. Tekis mieli ostaa ”halvalla”, mutta kun seuraavana päivänä saa aina halvemmalla. Kai tässä pitää istua vaan käsien päällä ja odotella
Toivottavasti ketään ei luullut, että alennukset päättyi eilen Nyt vedetään jo isolla vaihteella, kun indeksikin ottaa gap down openeja. Pitkä viikonloppu edessä, eli päästäänkö tänään/maanantaina kunnon paniikkimoodiin pölhexisssä ja pusketaan sota- ja viime lokakuun pohjien läpi
Sanoisin, että Denial-tasolla maksimissaan.
Mulla on yhden ison position verran käteistä salkussa. Eli nytkun on lähdetty niin rysäytetään sitten kerralla uusiin pohjiin ja ostetaan halvalla . Kumminkin itsehillintä pettää kohta ja ostokset tehty ja pulkkamäki jatkuu!
Hyvää Juhannusta Foorumille🌿
Valmet syöksyy. Melkein -5% taulussa. Pitäisi kai ostaa jos olisi pelimies.
Lokakuun 20€ suuntana? Puukkoa tarjolla, mut pelastaako osari?
On se aika julmaa, kun ostaa ja kymmenen sekuntia myöhemmin olisi saanut prosentin halvemmalla.
No jos tätä samaa kaaviota taas ihmetellään, niin 5v käyrä viittaisi vahvasti, että vihamyynnit käynnissä ennen lopullista vaipumista epätoivoon
Kyllä koko pölhexin käytöskin muihin indekseihin verrattuna kai tukee tuota, nyt karhumarkkinan pituus täällä on ohittanut jo finanssikriisin ja tavoittelee johtosijaa it-kuplalta.
Eikös se perinteisesti mene niin että pitää odottaa kunnes funikulaari on pohjilla ennen kuin myy kaiken?
Mahtaako pölhexi edes päästä pohjalle saakka. Funikulaari ei yleensä pääse