Toukokuussa Suomi-salkkuni käväisi vuoden huipussa. Silloin talousmedioissa uumoiltiin, että tästä se Helsingin pörssin nousu vihdoin alkaa. No eipä alkanut. Sitä on seurannut pelkkiä laskuviikkoja puolen tusinaa sillä seurauksella, että salkkuni nykyarvo tipahti miinukselle ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn. Pitänee kuitenkin vielä odotella joka syksyistä romahdusta, ennen kuin uskaltaa vivuttaa. Huoli pois, ei tämä lasku jatku loputtomiin. Antaa sopuleiden jatkaa paniikkimyyntejään.
On tämä kummallista, että Hesuli vaan mörnii ja rapakon takana tehdään uusia huippuja joka päivä. En edes halua tietää, miltä Hesulin meno näyttää kun rapakon takana aletaan laskettelemaan.
On se. Ja aivan älyttömän masentavaa seurattavaa. Hämmentää kun olevinaannohevana sijoittajana astuu arvoansaan ja missaa nuo tulppaanimania nousut totaalisesti.
Sitten parturireissulla kuuntelet kun kampaajaneiti kertoo miten tottakai kannatti ostaa nvidiaa kun ne keksi tekoälyn (tai siis jotain sellaista en mä oikein tiedä ees)… Mut siis sieltä saa tuottoa enemmän kun suomiosakkeista, näin kuulin jostain.
Kampaajaneiti viisas
bingviini rajoittunut ja tyhmä
Lopussa kiitos seisoo? Ei siltä näytä vaan kampaajaneiti on tänäänkin 3% rikkaampi ja bingviini 3% köyhempi.
Masentaa.
Nousijat ja laskijat | Pörssi | Kauppalehti | Kauppalehti
Tuosta kun rastii 3kk, 6kk tai 1vuosi niin näkee että varsin hyvin on Hex salkullakin voinut tuottoja tehdä kun vain on valinnut sopivia yhtiöitä. Pelkästään kaikkien suosikkiosake Nesteen pois jättämällä on päässyt pitkälle.
Elekeepä mittään. Muistutan vielä kerran ikivihreästä pörssikaskusta: Kaikki yli 10,000pts. Hesulissa on ansaitsematonta arvonnousua.
Talenomin kolmen vuoden kurssikäyrä alkaa olla kyllä kaunista katseltavaa Koko matka oltu vielä kyydissä
Kyllä tällä pölhölän pörden OST salkulla voi yhtyä vallitsevaan apatiaan. Vaikka tekisit taustatyösi ja perustelisit ostot teknisellä analyysillä, silti palkkio on -3% -5%. Onnistuneella räpiköinnillä ja onnenkantamoisilla veivauksella pysyt ehkä ±0 tilassa. Sen sijaan pistämällä senkin 40 tonttua sepeen, olisi se jo kohta 50 tonttua tekemättä mitään.
Kai se on vaan niin, että euroopassa menee heikosti, kun raha karkaa jenkkien tekoälyyn.
Kovasti tämä on suosituksista valunut, joten suositus lienee jo osta ja äkkiä
Gwertheney](/u/Gwertheney)
Suunta on oikea - Inderes
Talenomin Q1-tulos jäi hieman odotuksistamme orgaanisen kasvun takutessa, mutta yhtiö todisti Suomen liiketoiminnan tottelevan edelleen yhtiön ohjausta kannattavuuden parantuessa.
Päivitettyä yhtiöraporttia saatavilla.
Jos e26 tuloksentekokykyyn päästäisiin, niin arvostuskertoimet sulaisivat “silmissä”.
On siinä repulla hintaa
Temusta tollasen saa vitosella…
Juuri näin. Isossa kuvassa Hesuli on pelikuva Suomen keskinkertaisen suppeasta elinkeinoelämästä. Pölhölässä on tuudittauduttu menneeseen. On luultu, että pelkkä metsä- ja paperiteollisuus metallikonepajoineen kantaisi tätä maata ajasta ikuisuuteen.
Jaa se on Hesuli punainen taas kuin Verpun nenä jalopiimän jäljiltä. En ole kyllä lomilta paljoa ehtinyt salkkua seuraamaan, mutta eipä tämä yllätys ollut
Eikä Natoon liittyminenkään tuonut uusia investointeja vaikka sen piti rohkaista ulkomaalaisia sijoittamaan tänne.
Ja just siitä syystä sitä ei pidä sieltä tilata.
Tämä oli ihan kiinnostava tviitti viissatasista ja puoliskoista.
https://x.com/osinkosampo/status/1810610078694699297
Olen mestari, PayPal on plussallla salkussani.
Swedubörsässä rapsakkaa menoa mörnijöille malliksi. Eyeon tänään -17% —> +3%. YTD myös pirtsakka 1700%. Ja vaihtoakin piisaa
Näin tylsän ääripositiivisena ja ällön optimistiajattelevana kansankapitalistisieluna on harmillista nähdä, miten Hesuliin ei uskota tai luoteta ja sen mörnimistä moititaan niin paljon. Toki osa heittää huultakin kieli poskessa, mutta osa vaikuttaisi ihan oikeasti menettävän jo yöuniaan.
Itselläni on luottoa kotimaisiin yrityksiin jatkossakin, enkä tarvitse välttämättä salkuilleni joka vuosi tuottoa. Kaikkein vähiten lähtisin yrittämään tuottojen maksimointia riskitasoa nostamalla muualta, koska en rehellisesti sanoen uskalla ja todennäköisesti tuottohaaveet siten myös sulaisi entisestään, eli kävisi päinvastaisesti. Riittää, kun siirrän ylimääräisen rahan tuottamaan Hesuliin sekä indekseihin ja saahan ne tuottamattakin olla aina välillä, se on pelin henki ja pysyn pelissä mukana.
Sijoittaminen, niin pirteän vihertävänä kuin hehkuvan punaisena, on minulle elämys, ei niinkään kokemus. Ei masentuneisuutta, epäuskoa tai epätoivoa. Sen sijaan tyytyväisyyttä, optimistisuutta ja aikaa ajalle.
Pysytään positiivisina, hyvä siitä tulee!
Kaipa se pörssin indeksi suorittaa juuri niin hyvin kuin sen sisältämät yritykset. Jos taas yrityksillä menee hyvin ja indeksi suorittaa edelleen huonosti, kyllä minulle silloin kelpaa hyvät osingot.