Kuinka niin ei lennetty? +0,16% päivän nousu, sehän on n. 49%:n vuosivauhtia
Eihän tässä oo mitään järkeä. Satojen miljardien nousu päivässä. Sillä sais viis - kuus paypalia tai lähes puolikkaan berkshire hathawayn yhden päivän nousulla ilman omaa tulosjulkistusta tms vaan kilpailijan tuloksen perusteella.
Edit: en muista lukuja mut varmaan sais koko hesulin pörssinkin.
Analysoin Taaleria Seppo Ilkan ajatelmin kun kohta on aika kurssin lähteä kohti tapahtumahorisonttia. " Tahtoisimme hallita tiedon avulla todellisuutta, mennyttä, tulevaa ja olemassaolon syviä kysymyksiä. Saatamme muodostaa niistä kuvitelmia. Missä kulkevat tiedon ja kuvitelmien rajat?."
"Tapahtumahorisontin käsitteellä voi kuvata myös totuudenetsijän tilannetta tuntemattoman edessä. Analogia mustien aukkojen kanssa ei ole täydellinen, mutta voimme oivaltaa, että meitä ympäröi tietämättömyyden ja epävarmuuden tapahtumahorisontti. Ymmärryksen jyväsiä saattaa kuitenkin sataa sen läpi ulottuvillemme. Osaammeko tunnistaa niitä ja ottaa niitä vastaan?
Aika filosofinen analyysi 19 päivää ennen Taalerin puolivuotiskatsausta.
Kalmar nousussa +2,12% päivän neljänneksi vaihdetumpana.
Olisiko myynnit saatu tehtyä viimekuun aikana ja suunta nyt ylöspäin?
OMXHesuli viivoitinanalyysillä oltava näin…
Harvemmin tullut Härmässä yllätyksiä
Monta blokkikauppaa viime päivinä? Kukakohan ostaa?
Kai se on kuun vaihteessa päivitetty indekseihin ja näinollen indeksirahastojen ostoslistalle(?)
Itse purin Acuvin massiivisen ylipainon tuossa jälkimmäisessä piikissä. Riskienhallintaa.
Varat sujahti sujuvasti samaan aikaan mukavasti halventuneeseen SPYI ETF:ään, eli hajautus lisääntyi yli 3500 yritykseen.
Päivän kovin nousija salkussa on tänään Kalmar. Rauhallista on.
Päivän herkkupala, taas.
Tunnusluvuilla ihan hesulihalpaa, mutta ei taida kellään riittää luottoa firman ja erityisesti johdon suorittamiseen. Itsensä palkitseminen onnistuu, mutta kaikki muu on todistamatta.
Hyvä treidi
Itsellä myös ajatuksissa jossain kohtaa pikkusen höylätä, mutta ei toistaiseksi kiirettä asian kanssa. Kohta taas kuullaan miten kvartaali on mennyt ja miltä tulevaisuus näyttää johdon näkökulmasta.
Mitä tapahtui klo 17:01? Haisuli lähti jyrkästi taas suoraan tuttuun suuntaansa suoraa alaviistoon.
Volvo Cars -6% tänään Mutta helmikuussa jäi se gappi kummittelemaan 27,30Sek tasoille. Nyt käydään täyttämässä se ja sit mennään
Olisko Hesuli mukaillut USA:n pääindeksejä, jotka tulivat samalla alas.
Nämä taas lienee reagoivat July ISM manufacturingiin
Samoin jenkki-indeksit. Kai sieltä jotain synkkää dataa taas tuli, niitähän julkaistaan siellä yleensä suomena aikaa 17:00
Mahdollisesti näin. Tosin Haisulihan reagoi nykyään vain toiseen suuntaan, eli ainoastaan alaspäin.
Markkinalle maistui osari. Tarkoitus on ollut lisäillä, mutta ei oikein käteistä. Nyt näyttääkin sitten jättävän jo asemalle.
Olen sillä kannalla, että työllisyystilanteen (trendi on jo selvästi nähtävissä) heikentyminen aiheutti tämän päivän rommauksen. Tämähän on se Fedin kolikon toinen puoli ja nyt alkaa näyttämään siltä, että koronalennukset olisi pitänyt aloittaa jo kesäkuussa.
Äkkiä muutokset tapahtuu. Vielä eilen markkinat olivat tyytyväisiä aiihen, että FED ei tehnyt mitään. Mutta voi olla, että olet oikeassa ja FED on jo nyt myöhässä.
Korkojen lasku on kyllä pelottava juttu. Tai oikeastaan ne syyt siellä takana.