Kyllä se siitä lopulta @Sunsetrider hyväksi muuttuu. Kaikenmaailman spekuloijat voivat hetkellisesti tehdä rahaa, mutta lopulta suurin osa niistä häviää Kempowerin, Spinnovan yms tapaisiin tapauksiin. Itse epäilen että jopa Fartcoin sijoittajat häviävät rahaa lopulta. Neste oli kuplassa, mutta kyllä se jo kohta ihan viimeistään rupeaa olemaan arvosijoitus. Ehkä se jo sitä on…Arvosijoittajan pitää vaan kestää ottaa turpaan välillä. Oma virhe oli sijoittaa Nesteeseen laatufirman kertoimilla ilman että Neste on laatufirma tai ainakaan tasaisesti hyvää tulosta tekevä. Nyt jo houkuttaisi kohta palata vaikka toki en osaa arvioida milloin olisi paras hetki hypätä tähän sykliseen firmaan. Alemman riskin arvosijoituksiin sijoittamalla saa varmasti tuottoja vähemmän maniamarkkinassa, mutta laskumarkkinassa ei ota samalla tavalla turpaan. Pitkällä jaksolla ainakin on helpompi toimia kun salkun heilunnat ei ole yhtä suurta ja kuitenkin on luotto, että keskimäärin salkun yrityksien tuloksenteko jauhaa koko ajan hyvää vaikka kurssit heiluisikin mielipuolisesti.
@TYRES_BULL Tunteilu ja markkinapsykologia, fundamenteilla ei merkitystä kun tunteet pelissä.
Merkit täyteen
Miten intsikat vielä availee shortteja? Näin alhaalta.
Acturaypartners avaa nettoshort-position Nokian Renkaissa. Positio 694 609 osaketta, mikä on 0,5 prosenttia osakekannasta
Tulisikohan se kympin alitus nyt sitten kohta kun on jo syyskuusta odoteltu
Jää jo Rigetin myyntien harmittaminen unholaan sillä Vuzix ja Atomera ovat melkein tuplanneet ostohinnoista.
Toki Rigettiä oli 990kpl 1,7 hinnalla mutta myin pois 3,1 kpl
Moni on lupaillut, ettei koskaan enää Hesulia. Mutta kohta saa sekä Nestettä että Nordeaa alle kympin. Se alkaisi mielestäni olla jo vähintään harkinnan paikka, toki mahdolliset uutiset vaikuttavat.
Et saa nordeaa alle kympin… Ainakaan ennen ensi huhtikuuta.
Himssillä taas ostopaikan tarjoilut käynnissä…
@Sijoittaja-alokas täällä saatiin dippi ihan hesulin malliin
@Sijoittaja-alokas täällä saatiin dippi ihan hesulin malliin
Mun toinen jenkkiveljeni kans tuotti iloa ja onnea.
Jenkit säikähtivät suomalaisen eläkekassan ostoja kurssihuipuista
Eipä nähtävästi käykään Broadcomeja tälle. Ei pelasta päivää Powelin metkujen jälkeen.
Kehtasi myös mennä ohjeistamaan odotettua maltillisempia lukuja tulevaisuuteen. Sehän ei käy…
Et saa nordeaa alle kympin
Kyllä saa jos jokin piilaakson pankkirypäs sekoilee taseittensa kanssa ja ‘pankkimaailmanloppu’ uhkaa taas kaikkia
Tätä odotellessa
Lokakuussa kansa Sharevillessä arvuutteli että mikä on Nesteen pohja. Tuli arvioitua seuraavasti, ei ollut kukaan silloin samaa mieltä
Jos ei se pidä, niin seuraava on melko psykologinen kymppi!!
Huimaa on meno, myös mallisalkussa…
Kamux on kyllä iso pettymys, toimiala on kuitenkin vain käytetyn tavaran kauppaa, ei ole mitään tähtitiedettä… Nokia vaikeudet ymmärtää paremmin, koska toimiala on hightech…