dollari jatkaa heikentymistään. aika isoja liikkeitä.
Aikamoisia madonlukuja “omaisuudenhoidon pörssikonkarilta” aka geelitukalta.
Viestinä siis oli että kannattaa varautua pahimpaan mikä tietysti on oikea viesti milloin tahansa.
mikäli noin kymmenen vuoden takainen Yhdysvaltain pörssihistoria tullivääntöineen alkaa toistaa itseään.
Amerikan pörssin eli kansanomaisesti New Yorkin Wall Streetin 500 suurimman eli S&P 500:n P/E-luku laski silloin eli yli seitsemän vuotta sitten noin tasolla 14x eli vuoden 2009 finanssikriisin pohjalukemissa.
Pudotusta vauhdittivat kauppasodan uhka ja taantuman riski, joka ei kuitenkaan silloin käynyt toteen.
Eli siis mitä ja milloin tapahtui? Riski joka ei toteutunut laski kursseja kymmenen eli kahdeksan eli seitsemän vuotta sitten 2009?
Nyt särkee jo päätä. Ehkäpä vain varaudun pahimpaan ja uskon mitä guru tällä kertaa sanoo. Viereinen guru tosin kertoo täysin päinvastaista tarinaa.
Jos taantuma iskee, Helsingin pörssin yhtiöiden P/E-luku voi laskea noin yhdeksään eli siten vuoden 2009 finanssikriisin tasolle, mikä vastaa noin 40 prosentin kurssien pudotusta”, Angervuo lisää.
Tuo viimeinen jutussa olleesta neljästä lainausversiosta samasta lauseesta oli ehkä selkein. Tosin on pakko kysyä että miksei se P/E voi laskea enempää kuin yhdeksään? Lisäksi äsken sama luku oli 14?
Nyt saisi tuon UPM lasku hidastua possa täynnä ja en uskalla ostaa lisää näin edullisiin hintoihin.
Mitäköhän taas ehti tapahtua viimeisen tunnin aikana, kun nyt mennäänkin jälleen 180 astetta toiseen suuntaan? On tämä kyllä sekopäistä menoa.
Juuri samaa pohdiskelen. Näillä hinnoilla kutittaisi ostaa lisää. Hyvin käydessä käsillä vuosikymmenen ostopaikka.
MUTTA: Umpin pääsyömahammas sellun myynti. Sen hinta taas määräytyy pitkälti Kiinan kysynnän mukaan. Nyt sokka irti USA:n ja Kiinan välillä. Tästä voi seurata mitä tahansa ihan ”kauhuskenaskenaarioihin” asti
Eurooppa kyntää ja jenkkifutuurit nousussa.
Eihän sen näin pitänyt mennä…
Hesuli varsinkin yleensä seuraa perässä, mutta nyt onkin maailmankirjat niin sekaisin, että pää ei enää tiedä mitä perse tekee.
FEDin koronlaskua odotetaan?
Tätä ei ole tosin tulossa…
Kiina signaloi että ovat valmiita keskustelemaan, mutta eivät Amerikan mauttomalla tavalla.
So far, China has not appeared interested in bargaining. “If the U.S. truly wants to resolve issues through dialogue and negotiation, it should adopt an attitude of equality, respect and mutual benefit,” said Ministry of Foreign Affairs spokesman Lin Jian Wednesday.
Markkinoilla selvästi spekulatiivisesti etsitään merkkejä että tämä on vain lyhyt juttu ja pian kaikki on ohi. Mutta johan tämä meni jo niin pitkälle, että tiedä häntä.
Trumpin asenne pitäisi muuttua, mutta “they are kissing my ass” tyyliset letkautukset ei oikein viittaa että kaveri herää todellisuuteen.
JD Vance taisi myös viikolla käyttää ilmaisua “chinese peasants” jossain yhteydessä.
Voisi sanoa että vitun amatöörit. Näin suomalaisittain ilmaistuna.
Amerikan oikeusjuttujen virittelyissä puolestaan kestää, ettei presidentti saisi julistaa laittomia tariffeja.
Summa summarum: ei kannata futuurien liikkeitä seurata juuri nyt vaan odottaa selviä uutisia että tämä tilanne ei jää pysyväksi.
Miten voi olla noin sivistymätön ihminen? Todellinen diplomaatti.
Veit jalat suustani. Tässä vielä toinen esimerkki loistavasta diplomatiasta parin viikon takaa. Ei aiheesta ehkä sen enempää tässä ketjussa. Esimerkkiä on kyllä tarpeeksi annettu.
France would be ‘speaking German’ without US: White House
Joku ihme esto youtubelinkissä, mutta löytyy kun youtubeen laittaa tuon otsikon hakusanaksi @TraderHanski .
Joo näkyy Youtubessa…
Juurihan Trump on laskemassa veroja 4000 miljardilla (todellinen vaikutus leikkausten jälkeen 2300 miljardia). Jos alijäämällä olisi heille merkitystä, niin tuskin tuota tekisivät.
- On February 25, 2025, the House passed a budget resolution to start the reconciliation process, specifying reductions in taxes and spending over the next decade relative to a current law baseline. The House budget resolution allows a $4.5 trillion increase in the deficit from tax cuts over the next decade so long as spending is cut by $1.7 trillion. If spending is not cut by $1.7 trillion, the cap on tax cuts will be reduced dollar-for-dollar; if spending is cut by more than $1.7 trillion, the cap on tax cuts will be increased by the same.
https://taxfoundation.org/research/all/federal/trump-tax-cuts-2025-budget-reconciliation/
Vielä on aika kalliin oloista.
Mun USERPMRP (US Equity Risk Premium + Moron Risk Premium) vaatimus is through the fu*king roof
Arvostuskertoimet tervehtyvät!
Nyt näitä saa lisää halvalla. Alepäivät. Nyt vaan sieltä käteisläjästä lisää pelimerkkejä pöydälle.
Käteinen loppu?