Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut - ketju (Osa 1)

Matka jatkuu kohti satasta!
image

6 tykkäystä

Haematon sijoittajaviestinnalle sattui piene kömmähdys.

23.3 yhtiö tiedotti, että se tulisi myymään “up to 200 million” itsetehtävää koronapikatestiä, jolle se oli saanut hyväksynnän. Kurssi otti voimakasta etunojaa.

Toissapäivänä 21.4 yhtiö julkaisi 2020 preliminääritulokset. Tulokset sinänsä olivat oikein hyviä, mutta loppukaneettina lausahdus:

Tämä tulkittiin niin, että 25-30 miljoonaa euroa = n. 5 miljoonaa testiä. Eli näkymät olisivat huomattavasti laskeneet siitä 200 miljoonasta, ja kurssihan korjasi alaspäin.

Nyt kuitenkin on Haematon IR-puolelta kerrottu, että tuo 25-30 miljoonaa viittaa vain tähän mennessä myytyihin testeihin ja että se näin pitäisi tulkita positiiviseksi tulosvaroitukseksi koskien Q1 2021 eikä negariksi 200 miljoonan testin potentiaalin laskusta. (Hups? :man_shrugging: )

Tämä on sikäli kiinnostavaa, ettei kurssi liiku oikein minnekään vielä. Haemato ei ole vielä julkaissut mitään korjaavaa tiedotetta asiasta.

Ei toki ole takeita että liikkuukaan, mutta mitään muuta syytä tuolle laskulle en keksi. Toki voi olla monta mieltä, onko itse kotona tehtävä koronapikatesti niin kova juttu, että se oikeutti ensinkään tuota pomppua. Silti mielenkiintoinen tapaus.



Tämä ei ole edes mikään ihmettely tai taivastelu. Lähinnä kiinnostava poiminta. Haemato ei löydy omasta salkusta, mutta puhuttaa saksalaisella sijoitusfoorumilla.

12 tykkäystä

Revenio I love you!

5 tykkäystä

Meinaatko, että pörssi ei toimi tehokkaasti? :astonished::open_mouth::hushed::scream_cat:
Noh, ainakin Wärre nousee tänäänkin. Pakko olla ylpeä, että jaksoin tuon kanssa…

2 tykkäystä

Irtoskohan Harviasta se ENS-tulppa nyt lopullisesti? 16k myytyä tänään ja 40e:n mörnintä näyttää olevan ohi. Jospa se lähtis nyt kuin telkkä pöntöstä.

Myös Qt:n pienoinen alennusmyynti näyttää olevan ohi.

10 tykkäystä

Harvian kaupankäynti tänään alkoi muutenkin näyttää jo oikein kivalta, ulkomaa ostaa ja Suomi varmaan myi juuri päivän pohjiin.
Onneksi itse en ole vielä unohtanut osaria, ja lisää on saatu haalittuakkin :slightly_smiling_face:

7 tykkäystä

Bitcoin ja muut altcoinit erittäin epävakaassa tilassa. Ahdistaa ku bitcoinil on voima vetää muutki mukanaan. Tuntuu että altcoinit ei oo itsenäisii kolikoita millään lailla. Pontentiaalia ois niin maan pirkuleesti.

Turhauttaa! (Tiedän syys kurssien laskuun tällä hetkellä)

1 tykkäys

Tiedät syyn laskulle? Potentiaalia paljon? Miksi turhauttaa kun sinulle avautuu laskussa mahdollisuus ostaa halvalla?

9 tykkäystä

Olen ostanut jo aika paljon omaan varallisuuteen nähden :grimacing:

3 tykkäystä

Syy bitcoinin laskulle on omasta mielestäni yksinkertaisesti se, mikä käyristä näkyy weekly tasolla. Eli 60k usd tasoa hakattiin useita viikkoja ilman sen murtamista merkittävällä volyymillä. Viimeisimmän yrityksessä ostovolyymi vain ei riittänyt kannattelemaan kurssia 60k usd tason yläpuolella. Tästä seurasi korjaus.

Vastaavat korjaukset ja tasoa vastaan hakkaaminen nähtiin 10k, 12k, 20k ja 40k usd tasoilla. Ilman korjausksesta saatua momentumia tasoja ei saatu murrettua.

2 tykkäystä

Illan musisoinnin ohessa tajusin, että Samuli Edelmann on laulanut Reveniolaulun, samalla hehkutan huomista Revenion osalta:

Kun tuotot ajaa ohitse,
Sä et pääse perille.
Kun Revenio tulee salkusta läpi,
Voit luottaa minuun.

Ja kun sä et uskalla,
Laittaa all-in Revenioon,
Joilla voisit ratkaista kaiken,
Voit luottaa minuun.
Voit luottaa

Ei mitään hätää,
Jos ei omat rahasi riittäneet.
Ei mitään hätää,
Se on vipu joka voi kuivata
Sun kyyneleet.

Ja kun ostit indeksiä,
Eikä ylituottoa tullukkaan.
Kun sohvalle meet makamaan yksin,
Voit luottaa minuun.

Kun sä ostat Reveniota,
Kymppitonnitolkulla,
Eikä muuta salkussa.
Voit luottaa minuun.
Voit luottaa

Ei mitään hätää,
Jos all-in Revenioon laittanut.
Ei mitään hätää,
Se on Revenio joka voi kuivata
Sun kyyneleet.

Onnekkaiden tähtien alla
Vain muutamalla hyvä joka annetaan.
Sitten ollaan me quutit joiden
Ainoa keino on kannatella toisiaan.

Ei mitään hätää,
Jos all-in Revenioon laittanut.
Ei mitään hätää,
Se on Revenio joka voi kuivata
Sun kyyneleet.

Ei mitään hätää,
Jos rahasi Revenioon laittanut.
Ei mitään hätää,
Se on Revenio joka voi kuivata
Sun kyyneleet.

10 tykkäystä

Tarkkoja lukuja ei ole nyt heittää, mutta Harvian ketjusta löytyi tieto että keskiviikkona oli iltapäivällä oletetusta ENS:in positiosta 48k osaketta jäljellä, ja sen jälkeen olin laskevinani että noin 30k osaketta olisi myyty (ke loppupäivä ~7k, to ~6-7k, pe ~16k). Pomminvarmaa tietoahan tuo ei ole, koska jonkin verran ENS on myös ostanut huhtikuussa välittäjätilastojen mukaan, mutta tyyppiä 15-20 tuhatta osaketta voisi olla jäljellä vielä. Ei siis montaa päivää pitäisi olla enää myytävää. Saa nähdä kuinka vahvasti kurssi tuohon reagoi, mutta hieman oli otettava kikkailua varten kuitenkin lappuja kyytiin.

Hieman kyllä huvittaa katsoa vahvasti suorittavan 750 miljoonan market capin firman myyntiä small cap -rahastosta, jonka viisi isointa omistusta pyörivät puolentoista miljardin ja neljän miljardin markkina-arvoissa…

9 tykkäystä

Joko SEB huilaa tai sitten tavara vähissä.

Nyt onkin pelottelujen takia sitten NON aika syöttää lappunsa ulkomaille ja fomotella muuta hyvää tilalle :joy:

7 tykkäystä

Ja sitten toinen mielenkiintoinen, miten sijoittaja lukee vain sen oman pankkinsa aamukatsauksen. Aina kun NRD tapansa mukaan antaa alemman targetin kuin kilpailijansa, saa pankki mukavasti porukkaa myymään lappua = välityskulut :moneybag: Ja iltapäivällä viimeistään sitten taas ostamaan kun kurssi nouseekin = lisää :moneybag:

Tänään vuorossa Revenio.

1 tykkäys

Oho, Harvia läx :rocket: Liekö spekuloidut rahastomyynnit loppunut. Otin pienen position harviaa pois torstaina yhteen veiviin mutta onneksi ehdin palauttamaan rahat Harviaan perjantai-aamuna. Maistuu.

4 tykkäystä

Tällä hetkellä näyyttää siltä että melkein kaikki vähän lähti ylös, itellä ainaki useampi vetelee yli 5% nousuja, rapala yli 10%, poxpoxpox

2 tykkäystä

Jos Nokia on päivässä +1% niin päivä on aika vihreä. Yleensä se mörnii nollan tuntumassa :smiley:

Tosin omaa salkkua painaa ikävästi Remedyn paluu maan pinnalle ruottalaisten RedEye-hyperallista. Pitääköhän kohta ottaa kevennetty siivu takaisin…

4 tykkäystä

Osinko tais irrota tänään?

1 tykkäys

Remedyssä? Joo, mutta se oli aika pieni, 0,15 osinko ei selitä 1,20 euron dippiä :smiley:

(Jee osinkoa, Control-ostoksen kattoi helposti ja vähän päälle :smiley: )

2 tykkäystä

Eikös se irronnut jo 15.4.? Tänään oli maksupäivä.

1 tykkäys