Kyselyt ja vastaukset firman X tilanteesta TA:n näkökulmasta


Tässä näkymässä XETR:R6C3
Tämä on kohde, jota en tässä vaiheessa seuraisi 1H:lla, vaan viikko- ja päivätasolla.
ATL on 9.7 ja edellinen daily HL 9.794. Kohde onnistui jo tekemään pohjien jälkeen päivätason suunnanvaihdon (10.714 breakout) 9.10. mutta tänään palattiin taas hakemaan vauhtia alempaa.

Itse mietin lisäämistä tämän kohteen osalla vasta, jos tehdään tuo daily trend chg uudestaan tai sitten rikotaan tuo HL 9.794 ja tehdään uusi HL selvästi 9.7 yläpuolelle. Daily trend chg:in tapahtumista voi toki seurata 1H:lla, mutta näin pahassa laskussa oleva kohde vaatii selkeä signaalia siitä, että myyntipaineet katoaa. Jos pitkään kassaan on tarkoitus lisätä.

Tämähän on jo viikkotasolla ylimyyty, joten sikäli pomppuun on aineksia, kunhan malttaa odottaa.

9 tykkäystä

Kiitos, vahvisti omia ajatuksia ja päivätasolla tämä pääasiassa onkin ollut seurannassa.
Ostopaikan hahmottelua varten tuntigraafit oli esillä.

Puukkoja olen ottanut liian montaa kiinni aiemmin ja se puuha alkaa nyt riittää. Yritän saada jatkossa enemmän käänteestä ja nousevista trendeistä ostot tehtyä. R63C:n käänteen paikka näytti olevan tekeillä, mutta odotellaan vielä ja tutkitaan sitä fundaakin taustalla vielä lisää :grin:

1 tykkäys

Olisiko sepessä päivä graafeilla mahdollinen bull flag? Siellä olisi myös pitkää häntää muodostumassa mikäli on vahva päivän päätös.:thinking:


Päivä oli SP futun näkökulmasta vähän kaksijakoinen. Tehtiin selkeästi uusi low 3440.4, pompattiin ema12 (pun), mutta daily candle on puolestaan hammer eli hyvinkin bullish. Päivä oli kuitenkin bear volume voittoinen, mutta toisaalta päivän päätös toi vahvaa bull volumea (näkee tuntitasolla).
EU:ssa covid riehuu jo voimalla, joten kannattaa seurata futujen liikkeitä, jos tätä päivää yritit ennustaa NYSE:n perusteella. Tilanteet voi vaihtua nopeasti ja nyt on jo SP futukin laskemassa, dollari nousussa ja öljy laskussa. Volatiliteetti alkaa nostamaan päätään.

7 tykkäystä

Kiitos vastauksesta. Monta asiaa jää vielä huomioimatta, mutta jatketaan harjoituksia :grin:

Vastattu tänne Tekninen analyysi -ketjun puolella olleeseen kysymykseen kullasta:

Tuossa 1912/1928-tasolla on vastusta aiemmilta kuukausilta. Nyt on tehty päivätasolla jo kaksi HHta ja HLää ja kivuttu EMA50 ja MA20 päälle ja nyt oltaisiin menossa tekemään seuraavaa HHta, joka pitäisi tehdä tuon 1928 yläpuolelle, joka samalla olisi MA50sen yläpuolella ja vahvistaisi mielestäni näkemystä nousutrendin jatkumisesta.
Viikkotasolla käytiin pari viikkoa sitten ottamassa tukea MA20sestä ja viimeiseltä parilta viikolta on ihan hyviä häntiä kynttilöissä.

2 tykkäystä

weekly downtrend, vaatii LH:n vahvistumisen, sen jälkeen HL 1850 yläpuolelle ja sen jälkeen uuden LH:n, jotta siirrytään uptrendiin.
Kommodiitteja kantsii seurata pitkällä aikajänteellä myös. Monthly HL 1848.801

2 tykkäystä

Saiskos täältä apuva.
LMPX esi julkisti Q3 tuloksen mikä oli hyvä. Samantien sai shortsit niskaan. Etsin siis hyvää lisäys paikkaa. Kiitos jos jaksatte auttaa. :+1:

1 tykkäys

Putoavalta puukolta näyttää mun silmiin.

2 tykkäystä

Kiitos kiitos. Ainakin vielä luotan että tuo lasku jossain vaiheessa kääntyy ja sitä tässä metsästän. Mitään huonoja uutisia ei ole firmasta tullut. Pikemminkin päinvastoin. :man_shrugging:

1 tykkäys

Jos ei tähän pysähdy niin seuraava fibonacci on 30,75 jos ei tuosta käänny tai tasaannu. Laitoin siihen itselle hälyn

2 tykkäystä

Miltä Quantafuel näyttää TA-näkökulmasta? Huippu tehtiin erittäin vauhdilla, josta sitten onkin käännytty laskusuuntaan. Olisiko vastustasoja tai mahdollista käännekohtaa löydettävissä?

5 tykkäystä

Eipä näistä tiedä.

Hyvin osuu tukitasot fibonacci tasoille. Ema 100 on tuossa 40 päällä.

5 tykkäystä

H&S pattern muodostumassa Carasent? Pohdin että voisiko pienivaihtoisuuden vuoksi tulkita olkien pientä tasoeroa kauneusvirheeksi, vai kuinka hyvin TA ylipäätään pätee näihin?

1 tykkäys


Daily-tasollahan se muodostui jo, mutta invalidoitui, koska ei lähtenytkään laskuun.
4H:lla nyt voi katsoa pään muodostuvan, joten oikean olkapään kohtalo seuraavaksi auki.

2 tykkäystä

Viimeksi kun kyselin Bloomin perään 13,x tasoilla niin juuri muodostuneesta Bear Flagista noustiin about 70 % kuukaudessa. Nyt ollaan tultu alas 16,5 tasoille, eli entrypaikka edelleen hakusessa. Miltä osakkeen tila näyttäisi nyt, TA:n näkökulmasta?

Nimimerkillä "Punaista on, mutta kun en tajua myynnin “vahvuudesta” (RSI?) mitään :neutral_face:

1 tykkäys

Mä olen kanssa odottamassa ostopaikkaa. Falling wedgeltä näyttää…

1 tykkäys


Kävi 4H:lla ylimyytynä, mutta on jo ehtinyt tänään jäähtyä. Double top 16.49 ja seuraavaksi pitäisi vahvistua 1H LH ja sen jälkeen HL 15.48 yläpuolelle. Eli 1H trend chg voisi vahvistaa pohjat.
Muussa tapauksessa on varaa kyllä valua edelleen, mitään volume climaxia ei ole nähtävissä.
Viikkotason tuki 14.05.

  • edit: premarket treidaa eilistä closea ylempänä, samoin muut korrelaatiot PLUB/BLDP/FCEL jne.
4 tykkäystä

Fortum näyttäisi olevan päivätasolla kaikkien mahdollisten MA tukitasojen alapuolella ja kynttillä kutittelee bollingerin alareunaa. RSI about 40.

Kysymys: Onko tässä päivätasolla mitää merkkejä, mitä tässä tilanteessa voisi seurata käänteen näkemiseksi vai onko tässä enemmän mahdollisuutta nyt valua ylimyynnin puolelle?

1 tykkäys

Teki juuri 5min trend chg:in, seuraavaksi odottelet 1H:lla samaa. Silloin voi todeta, että pohjat on nähty, ainakin toistaiseksi.

2 tykkäystä