Lion E-Mobility AG - Huippuakkuja Saksan autovalmistajille

Todella on suomalaisten keskuudessa käsittämättömän suosittu osake. Takki ja kaikki. Muistakaa silti tehdä sijoitukset operatiivisin perustein.

Edes arvon puolittuminen ei ole olennaisesti vähentänyt Nordnetin omistajamäärää. Kädet monella niin haavoilla että voidaan pian pitää veriuhri palvontamenoin Leijonalle. :smiley:

15 tykkäystä

Mitä millää teknisillä analyyseilla, fundamenteilla ja faktoilla. Never stop the madness ja kohta vedetään taas! Vaikka ei olla vedetty missään vaiheessa. :upside_down_face:

Vakavasti puhuen kyllä mulla on uskoa tähän meidän Lion´s Clubin Leijonaan. Tämän osalta uskon, että kannattaa olla kärsivällinen, enkä ole ollenkaan ollut huolissani näistä laskuista. :blush:

9 tykkäystä

Itse ostin pitkään pitoon, puuttui salkusta toimiala ja hajautuksen vuoksi. Jos unohdetaan rekat, niin kaupunkialueilla toimivat jakeluautot ja huoltopalveluautot sekä tietenkin bussit tulevat sähköistymään, samoin kiinteistöhuolto ja kadunhoitokalusto. Tälle ei ole teknisesti mitään estettä. Muutos on välttämätön imagosyistä, päästörajoitussyistä ja viime kädessä kannattavuussyistä. Yleensä isot firmat pyörittävät kaupunkialueiden raskasta liikennöintiä, siellä on tahtoa ja varaa muutokseen. Kalusto EI tällä sektorilla ole niin järeää, että olisi syytä käyttää jotain muuta kuin kaikkein yleisintä teknologiaa, eli sitä mitä henkilöautoissakin. Rekat voivat olla eri asia, niissä kaupunkien väliset matkat eivät varmaankaan ihan heti tapahdu sähköllä, ainakaan pelkästään. Nekin voisivat täyttää kaikkien kaupunkien europäästönormit hybridiratkaisuilla sen sijaan että koko teknologiaa olisi jotain uutta vaihtoehtoteknologiaa.

Raskaassa liikenteessä kaluston hankintahinnat ovat korkeat ja vanhan korjaaminen kannattavaa, joten muutos tulee hiljalleen. Markkina on olemassa, mutta kuka sen hyödyntää on toinen juttu. Leijona ei toivottavasti jää ihan osattomaksi.

Keskustassa kun itse asustelen, olen nauttinut ihan konkreettisesti liikenteen vähäpäästöistymisestä. Kotini ohi kulkeva liikennevirta on aiempaa hiljaisempi ja savuttomampi jo nyt. Kun henkilöautokanta lopulta on enimmäkseen hiljainen ja savuton, mille vaikuttaa joukossa hörskyttävä iso dieseli? Kuka yritys haluaisi silloin brändätä itsensä niin. Muutos on siis edessä pelkästään imagosyistä.

Josko huomisen -10% dipin jälkeen santsia salkkuun. Jätin tämän päiväisen väliin, mutta kerkeehän sitä seuraavastakin :smiley:

6 tykkäystä

“Ei haittaa vaikka nolliin menisi” kommentteja on näkynyt aika paljon viime aikoina useissa ketjuissa. Eiköhän kuitenkin jokaista kyrsi, jos jokin sijoitus tekisi Talvivaarat ja roikkuisi mukana loppuuna saakka. Itseäni kyrsi suunnattomasti, kun tästä erosin muutamien satasten tappiolla. Nyt kyllä tähyilen sitä kuuluisaa pohjaa iskeä takaisin mukaan. Melko varmaa kuitenkin on, ettei tämä ainakaan Talvivaaroja tule tekemään :slight_smile: Josko vaikka toukokuun jälkeen markkina lopettaisi pelaamasta “kuka vihaa EV-sektoria” peliä :smiley:

10 tykkäystä

Tradingview:llä ei löydy kurssihistoriaa kuin maaliskuusta (XETR:LMIA) - katsonko väärää tickeriä?

2 tykkäystä

…mielestäni kyrsiminen on se tunne, joka urheiluvedonlyönnissä esti useimpia koskaan tulemasta voittavaksi pelaajaksi. Sanoisin, että siitä kannattaa hankkiutua eroon. Koska olen vielä melko uusi sijoitusalalla, en tiedä, onko kyrsimisestä täällä jotain hyötyä :wink:

6 tykkäystä

Oikea ticker on, mutta ticker vaihtui maaliskuussa ja kurssidata ei ilmeisesti ole siirtynyt matkassa. Ainakin Investing.comista näkee listautumisesta asti.

3 tykkäystä

Ei toki millään tavalla se herkku, mitä täällä kieli pitkällä odotetaan, mutta oli itselle täysin tuntematon yhteistyö kuitenkin melkoisen läheltä historiasta. Toin esille lähinnä siksi, että näin pienelle toimijalle ei noiden diilien tarvitse kauhean isoja tai merkittäviä olla, kun se vaikuttaa kuitenkin merkittävästi. Vicinity yhteistyö, Lion Electric ja kaikki muuta mainitsemattomat kuviot taustalla, melkein pakko sanoa että jostain poksahtaa ja nykyisellä kasvullakin kelpaa kyllä muutaman vuoden päästä.

Lion electriciä on tullut vähän seurailtua. Lion electricin tarkoitus toimittaa TUHANSIA ajoneuvoja “next few years” Ovat tehneet Romeo Powerin kanssa sopimuksen vuosille 2021-2025 joka on arvoltaan 234 miljoonaa. Romeo powerin liikevaihto 9 miljoonaa 2020 ja 2021 ennuste 18-40 miljoonaa. Ei voi siis odottaa, että pystyvät vastaamaan tuolla liikevaihdolla Lionin kysyntään tänä vuonna, kuka tietää 2022 vuodesta. Romeo Power on isoissa vaikeuksissa raaka-ainepulan vuoksi (uusi toimija saa viimeisenä?) ja jotain oikeustoimikelpoista tavaraakin on tullut ulos viime aikoina. Lionilla toki oma akkutehdas tarkoitus pystyttää ja alkaisivat siellä kokoamaan omaa tavaraa 2023 alkaen. Siinä on kuitenkin tuo pari vuotta ennen sitä ja jos romeo ei toimita, niin aika vahva veikkaus siitä kuka on jonossa seuraava. Erikoista on myös se, että jos lion 2023 alkaa puskemaan omaa akkua ulos, niin miksi Romeon kanssa piti sopimus tehdä 2025 asti.

2 tykkäystä

Kyllä täällä Leijona sijoittajaa koetellaan. Onneksi kohtuullisella siivulla mukaan 5-6 väliltä ja yksi lisäys tehty 3.8 eurosta. No alaspäin suunta oli tietenkin siitäkin.
Mieleen hiipinyt ajatus että tämä T1 kauppa on lipsahtanut ohi leijonan ja tietäjät laittelee lappua tasaisentappavasti myyntiin… No aika näyttää mikä on todellisuus. Kalliiksi on tullut Inderesin lukeminen minulle, salkussa DCRB, Leijona, Zaptec. Smartti sentään pikkasen vihertää. :crazy_face: :metal:

15 tykkäystä

Ensimmäisen takin pohjaväriksi olisi sopinut paremmin punainen :love_you_gesture:
Eipä siinä uutisia odotellessa. Onhan se näiden lappujen kanssa nähty, että mahdollisuus ampua todella kovassa kulmassa ylös kunnon diileista.

8 tykkäystä

Muutama innokas Leijona-fani on alkanut kääntää uusimman saksankielisen sijoittajatapahtuman sanomisia ja näillä näkymin tilanne vaikuttaa siltä että neuvottelut ovat vielä aktiivisesti käynnissä ja näkemykset yhteistyön jatkumisesta positiivisia ja että toukokuun loppupuolella odotetaan päätöstä, ellei kenttätesteistä ole löytynyt mitään ongelmakohtia jotka pitää ratkaista ennen sopimusta. Lisäksi i3-akkujen toimitusketjussa ei tällä hetkellä ilmeisesti ole minkäänlaisia ongelmia.

Englanniksi samat jutut pääsemme kuulemaan maanantaina järjestettävässä Investor Callissa:
17.05.2021 Investor Call Quarter 1 2021 Figures LION Smart GmbH

17 tykkäystä

Sen verran ymmärtää ilman kielitaitoakin, että 27:40 kohdassa esitettävät luvut povaisivat tällä hetkellä 31,7M€ liikevaihtoa tälle vuodelle ja net profit 0,8M€. Eikös aikaisemmat estimaatit olleet 28-30M€. Eli ei tämä ainakaan huonommaksi ole valumassa näillä näkymin.
Pitää odotella siis vielä muutama päivä, että pääsee kuulemaan tarinaa numeroiden takana.

ps.
Saa muuten suoraan käännettyä tekstityksen englanniksi videoon, jos ei malta odottaa uutta esitystä.

10 tykkäystä

1200kpl lisäys loppudipistä a’ 3,40€. Nyt on takin hakemista vaille valmista :yum:

7 tykkäystä
6 tykkäystä

Eli Lion ei saisi KPMG:n mielestä arvostaa asiakaslaskutusta täyteen arvoonsa koska toimii välikätenä / agenttina? Onkohan palstalla kirjanpidon ammattilasta joka osaisi tulkita tuota KPMG:n kommenttia ja tekemään johtopäätöksiä siitä?

5 tykkäystä

Oletettavasti liikevaihto laskee 17.7mil->5.5mil v.2020

4 tykkäystä

BMW I3 akkujen kohdalla: Tämän seurauksena vain tämän liiketoimen marginaali (myyntihinta - ostohinta) voidaan kirjata tuloksi.

Eli kirjanpitäjä on katsonut ettei Lionille synny riittävää omistusta/vastuuta näistä akkujen edelleen myynnistä ja tätä liikevaihtoa tulee käsitellä erikseen niin että Lion on kauppojen agentti, eikä akkujen välittämisestä tule kirjata liikevaihtoon kuin niistä syntyvä kate.

6 tykkäystä

eli laskeeko liikevaihto sitten jatkossa? mutta kauhea tulos vaikutus vs. liikevaihtoon.

5 tykkäystä

Niin kassassahan on lopulta ihan yhtä paljon tai vähän rahaa mutta liikevaihto näyttää nakkikioskilta.

7 tykkäystä

Olettasin että tämän vuoden ohjeistus laskee myös samaan tapaan kuin 2020 tarkastuksessa. Eli 28-30mil ohjeistus liikevaihdosta menee hyvin pian uusiksi.

Edit: Yhtiö yrittää tosin saada asian korjatuksi niin että BMW:n akut voitaisiin laskea 2021 liikevaihtoon.

4 tykkäystä