Lohilo Foods - Globaalia kasvua superfoodeilla ja energiajuomilla

Tämän bisneksen vallihaudat kyllä vähän pelottaa tai ehkä jopa niiden puute🙄

1 tykkäys

Yhtiö on tosiaan hyvin nykyaikainen ja fitness-teemaan sopiva, mutta epäilen hieman yhtiön markkina-asemaa. Isoimpina kilpailijoina ei varmasti ole energiajuomat vaan tosiaan jo aiemmin mainittu piristävä ”terveysjuoma” Nocco sekä hieman pienempi, mutta vastaava merkki Celsius.

Nocco on rakentanut äärimmäisen kovan kilpailun alalla oikeastaan uuden tuotteen eli käytännössä nämä terveellisemmät energiajuomat (eivät siis sisällä sokeria, mutta sisältää piristeitä ja hiilihappoa kuten energiajuomissa ja lisänä tiettyjä terveyttä edistäviä aineksia). Vaikea uskoa, että lohilo pystyisi murtamaan noccoa enää valtaistuimelta fitness- ja kuntosaliskenessä. Toinen tunnettu juomavalmistaja varsinkin Ruotsissa on Celsius, joka on täysin vastaava kuin noccon ja lohilon juomat. Uskoisin celsiuksen olevan ainakin pohjoismaissa kakkonen tällä alalla. Lisäksi ainakin celsiukselle on myönnetty funktionaalisen elintarvikkeen leima eli tuote on terveyttä edistävä.

Pahoin pelkään Lohilon olevan muutaman vuoden myöhässä tässä buumissa mukana tai ainakin markkinaosuuksien voittaminen näiltä brändeiltä tulee olemaan haastavaa. En usko, että Lohilo pystyy ohittamaan noccoa ja celsiusta ilman että ns. esikuvat fitness alalta vaihtaisivat tuotemerkkejään. Tämä ala on niin somevaikutteista, koska nuoret seuraavat idoleitaan somessa ja tekevät itse samat asiat.

Lohilon pitää siis todella panostaa markkinointiin ja ottaa tiimiinsä heti suuria somevaikuttajia, jotta tuote saadaan suuren kansan tietoisuuteen. Brändin rakentaminen on siis varmasti keskiössä.

3 tykkäystä

Jos yrittää etsiä tämän alan yhtiöistä vallihautoja, niin tutkii mielestäni väärää alaa. Ylipäätään hyvä sijoituskohde ei edellytä aina sitä, että yhtiön tulisi omata erityisiä vallihautoja. Anteeksi pieni offtopic, mutta oli pakko tarttua tähän.

5 tykkäystä

Yritin foorumin inspiroimana tilata testierän näitä “terveysjuomia”. Noh, jäi juomat ostamatta kun ei mikään OP:n maksutapa (kortti tai verkkopankkimaksu) toiminut. Ongelman syynä todennäköisesti maksuliikenteen tarjoaja Klarna ja OP:n äskettäin muuttuneet vaatimukset maksujen vahvistamiseen. Ei välttämättä muuta sijoituscasea kovinkaan paljoa, kuin että välillä kannattaa keskittyä muuhunkin kuin markkinointiin ja hypeen, tai voi jäädä osa tuloista saamatta.

Edit: aiempi yritys oli firman piikkiin. Oma S-kortti pelitti hyvin ja testierä on nyt matkalla. Tutustumistarjous 16 tölkkiä 21€ (sis. postikulut 6€), kaupassa samat tölkit alk. 2,5€/kpl. Ostokokemus lopulta ihan ok, ja toivon mukaan saavat pikaisesti myös OP:n yhteensopivaksi. Myös sijoitus itse firmaan harkinnassa, mutta maistellaan nyt ensin! :wink: Jäätelöt olivat ainakin ihan maukkaita (joskin kalliita), mitä silloin pari vuotta sitten niitä testasin.

7 tykkäystä

Zinzino taitaa olla kuuluisan Herbalifen tapainen perinteinen pyramidihuijaus. :smiley: Joten ei ole vertailukohta.

Vaikuttaa olevan 100% brändi case. Bruttokate on noin 40-50%, joka on varmaankin ihan ok. Kokiksella ja Monsterilla vrt. noin 60%.

5 tykkäystä

Olet varmasti oikeassa tällainen liiketoiminta-ala ei olekaan minulle tuttu, ja tätä keissiä tässä pyörittelen, mutta arvasin että täältä saa tähän vastauksia mihin suuntaan kannattaa lähteä.

1 tykkäys

Minusta tuntuu, että tässä ketjussa vähän liikaa nyt keskitytään noihin juomiin. Yritys on kuitenkin jäätelöstä lähtöisin ja sen pohjalle rakennettu. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ymmärtääkseni Lohilo omistaa muitakin jäätelöä valmistavia tuotemerkkejä, kuten Nicksin, jota saa Suomestakin. Lisäksi toimii jakelijana Häagen-Dazsille.

Itse luotan siihen, että yritys onnistuu luomaan itselleen (ja on jo luonut) omalaatuisen, nuorekkaan identiteetin ja sen pohjalle rakentaa perustoimintansa. Tärkeintä on brändi.

10 tykkäystä

Varmasti ihan totta, mutta silti normaalit jäätelöt ovat varmasti vaikeasti korvattavissa. Lisäksi markkinat ja kysyntä näillä juomilla ovat suuremmat mitä kyseisillä jäätelöillä.

2 tykkäystä

Näkisin tämän paremminkin vaihtoehtona, kuin korvaajana. Ylipainoisten määrä kasvaa koko ajan, samoin treenaaminen yleisesti on lisääntynyt valtavasti viime vuosikymmeninä. Koska myös maku on kohdallaan, en itse näe tällä hetkellä jäätelöpuolella mitään ongelmaa.

Tää jakelubisnes näyttäisi vastaavan suurinta osaa viime vuoden myynnin kasvusta - ei siis LOHILO-merkkiset tuotteet, jotka ovat kasvaneet “vaatimattomat” 11%. Ja jakelubisneshän kasvaa, kun otetaan uusia tuotemerkkejä mukaan jakeluun, mikä saattaa antaa liian ruusuisen kuvan myös omien brändien menekistä. Ei siinä, kannattavaahan tuo jakelukin on, mutta siinä vallihaudat ovat omia brändejä vielä kertaluokkaa pienemmät ja marginaalit yleensä pienenevät ajan myötä. Kuvakaappaus yllä linkatusta Q3-rapsasta.

15 tykkäystä

Nyt näyttää pahasti siltä että olemme valumassa puhumaan kilpailukyvystä, brändistä, tuotteiden maistuvuudesta, terveysvaikutuksista yms. epärelevanteista makuasioista. Jos siihen suohon vajoamme niin sieltä emme ylös pääse ja koko homma menee juupas-eipäs -väittelyksi :smiley:

Vilkaistaas hieman niitä lukuja:

@Badwithmoney hieman avasinkin että Q4 kasvu oli vielä varsin muhkeaa ja että nykyiset EV/S kertoimet ovat varsin houkuttelevat.

Tämän vuoden kasvu on selittynyt enimmäkseen yhtiön tekemillä jakelusopimuksilla toisten yhtiöiden brändituotteiden kanssa:

Kuluttajamyynnin perusteet: Tee rahaa riippumatta minkä tuotteen asiakas sieltä hyllystä valitsee :cowboy_hat_face: Uusimpana joukkoon on liittynyt Halo Top:

Bruttokatteet ovat tietysti omien tuotteiden osalta selvästi korkeampia, mutta kyllä noista muista tuotteista saadaan ihan siedettävää katetta. Katteet ovat nyt vähän paineen alla, kun uusia tuotteita on lisätty jatkuvalla syötöllä:

Liikevaihdosta suurin osa tulee tulee selvästi vielä Ruotsista, mutta ulkomaiden myynti kasvaa myös hyvää tahtia:

Lohilo on 2020 aikana avannut useita uusia maita ja markkinoita, sekä panostanut verkkokauppaan ja yhtiön tuotteita saa jopa bensa-asemilta:

LohiloExport2


LohiloGrowth2

Lohilo on myös viime vuonna värvännyt todella kovia tekijöitä mm. Red Bullilta:


Tyrone Anderssonista tulee muuten nyt yhtiön uusi CEO, kun Lohilo alkoi kasvaa vähän liian suureksi yhtiön perustajalle ja tarvittiin johtaja, jolla on kokemusta isomman skaalan toiminnasta.

Lohilon kassatilanne näytti hieman synkältä tuossa Q3 lopussa. Siellä oltiin jo 9 MSEK miinuksella ja overdraftit käytössä :grin:

IPOsta tuli kuitenkin vajaa 30 MSEK lisää kassaan, joten akuuttia kassakriisiä ei ole.

Mielestäni tämä on aika helppo ja tyypillinen kovaa vauhtia kasvava kuluttajayhtiö. Mikäli korkeaa kasvua saadaan ylläpidettyä ilman että katteista joudutaan liikaa tinkimään, niin tässä pääsee mukaan seuraavaan isoon ruotsalaiseen kuluttajabrändiin ja vielä erityisen halvalla. Pitää vain muistaa seurata kolmea kovaa koota joka kvartaali (kasvu, kate, kassa), niin hyvä tulee. Liikaa ei tietenkään pidä yhtiöön rakastua, vaan jos kasvu pettää niin tästä olisi mielestäni syytä irtautua varsin ripeästi.

66 tykkäystä

Saan tästä keissistä hieman samanlaiset fiilikset kuin Tattooed Chefistä. TTCF on kasvanut rajusti tekemällä isoille kauppaketjuille brändättyjä tuotteita ja rinnalla kehittänyt koko ajan omaa brändiä.

Celcius olisi varmaan lähimpänä tämän alan verrokkia? :thinking: Itselläni ei ole kiire tämän kanssa, etenkin kun fundapuoli näyttää hyvältä. Lukujen valossa myös katson tätä :100:

Mitä muita listattuja potentiaalisia verrokkeja alalta löytyy, jos Lohilon kertoimet osuisivat jonnekin alan keskiarvon tienoille?

4 tykkäystä

Pitihän se mennä testaamaan Lohilon musta elder flower lemon energiajuoma ja chocolate brownie jäätelö.

Energiajuoma mielestäni samaa tasoa NOCCON tuotteiden kanssa. NOCCOja testannut n. 3kpl ja ainut mikä oli omaan makuun Miami strawbery. Tuo musta juoma mielestäni samaa tasoa ja ostaisin luultavasti joskus uudestaankin 3.5/5. Melko makea juoma, joten ei välttämättä jokaisen makuun.

Chocolate brownie jäätelö 5/5. Maistuu suklaalle ja aivan kuin tavallinen jäätelö. Mielestäni hinta ja koko myös ok. Jos harvoin syön jäätelöä, valitsisin mielellään terveellisemmän tuotteen, jos maku ei kärsi pahasti, vaikka hinta on hieman tavallista jäätelöä enemmän.

16 tykkäystä

Jep nähdäkseni tässä tehdään oikeita asioita, joilla varmistetaan kasvua ja kassavirtaa oman brändin ohella jakelusopimuksilla. Itseltäni oli alunperin mennyt ohi nämä uudet rekryt mm. Redbullilta. Nyt on mukana vielä pienessä kasvuyrityksessä maailmanluokan osaamista. Valaa uskoa ja nostaa silmissäni onnistumisen mahdollisuuksia.

Google trendsistä löytyy ihan mielenkiintoista dataa, kun hakee Lohilon juomista löytyvillä termeillä. Esimerkiksi Collagen -termiä haetaan eniten Aasian maista. @Pohjolan_Eka oli löytänyt, että vientiä on alettu tehdä Singaporeen ja Malesiaan :slight_smile: Trendi ollut nouseva jo vuoden ajan (noin 75, mutta noussut vuoden alusta 100:een).

Itsehän lähdin tähän mukaan ennen kuin testasin edes tuotteita :smile: Energiajuomia en itse juuri juo, joten jätin ne kaupan hyllylle, mutta Chocolate Brownie jäätelölle iso peukku :+1: Täytyy kokeilla nämä yksi kerrallaan.

7 tykkäystä

Lohilolla on tosiaan paljon tilaa laajentua myös Aasiassa ja sinne on myös selvästi alettu panostamaan. Kiinaan palkattiin syksyllä oma Export Lead, joten kohta kai saa toivoa että miljardi Kiinalaista juo Lohilon juomia ja syö yhtiön jäätelöä :smiley: (löytyi Linkedinistä)

LohiloExportChina

Aasiassa kasvua kyllä tarvitaan, koska vuosikasvu pitää nyt saada vakiintumaan tuonne 30-40% tasolle, mieluiten jopa sen yli. 2020 oli kassa tyhjänä listautumisannin viivästymisen vuoksi, joten oli huippukova suoritus että yhtiö pääsi n. 75% vuosikasvuun, mutta vastaavanlaista temppua tuskin kannattaa odottaa tältä vuodelta.

Hauskana detaljina yhtiö lähtee valloittamaan maailmaa 40 M€ market capilla. Eräällä toisella pörssissä olevalla maukkaita tuotteita valmistavalla suomalaisella ruoka-alan kasvuyrityksellä on market cap 60 M€ ja tuotteita toimitetaan pelkästään kotimaahan. Sitten ihmetellään että miksi Suomessa ei synny globaaleja jättejä :cowboy_hat_face:

12 tykkäystä

TA mielessä ollaan lyhyellä aikajänteellä mielenkiintoisessa paikassa. Tekninen analyysi - #4289 by Badwithmoney

Muodostamassa potentiaalisesti golden crossia MA50 breikatessa MA100 yli.

6 tykkäystä

@Yu_Gong Olisiko tälle mahdollista avata yhtiösivu, niin saisi keskitetysti Inderesin kautta tähänkin uutiset? :pray:

7 tykkäystä

Tehtävä suoritettu: Lohilo Foods AB | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

32 tykkäystä

Mitä tänään tapahtuu Lohilon kanssa? Joku uutinen ulkona? En yleensä kysele näitä kurssinousuja, on toki mahtava huomata että omat arviot potentiaalista alkaa realisoitua, mutta miksi juuri tänään :smile:

Inderes efekti? :wink: