Osakesijoittaminen

Lohilo Foods - Globaalia kasvua superfoodeilla ja energiajuomilla

Yllä miehen kauppareissun saldoa.
Liekö sitten ajatellut “auttaa” vaimoaan, jonka Lohilon osakeomistus salkussa isosti miinuksella…

Jopa minun, suht vaativana jäätelönsyöjänä on myönnettävä, että Lohilon jäätelöt ovat tehneet vaikutuksen. Ikäväkseni on kuitenkin todettava ettei kannata toista kertaa syödä pakettia kerralla. Liian myöhään huomasin että sisältävät Xylitolia :laughing:.

Huippu tuote joka tapauksessa, ja luotan siihen että moni muukin tulee tämän vielä huomaamaan.

P.S. Samalla ensimmäinen viestini tällä huippupalstalla, jota olen tiiviisti reilun vuoden päivät sivusta seurannut. Kiitos Inderes :ok_hand:

36 tykkäystä

Lohilon jäätelöt ovat vaihtoehtotuotteiksi kyllä onnistuneen makuisia. Nykyään kuitenkin tuntuu enenevissä määrin vallalla olevan suuntaus, missä pyritään mahdollisimman vähän prosessoituihin tuotteisiin ja nuo makeutusaineet eivät oikein mahdu mielestäni siihen ajatusmaailmaan. Fitnesspiireissäkin aletaan heräämään siihen, että ruoalla on muitakin ominaisuuksia kuin makroravinnejakauma.

Toki energiajuomat ja monet ravintolisät pitävät edelleen pintaansa, vaikka niiden hyödyt voivat olla kiistanalaisia. Tuotteilla tuntuu olevan hyvä brändäys ja menekkiä taitaa olla, jos vaan saavat toimituksen kuntoon. Olisipa tuotteita, missä käytetään vähemmän sokeria ja rasvaa, olisin heti kärkkymässä pörssissä ja kassalla :grin:

1 tykkäys

Pari uutista Avanzan kautta, käännetty englanniksi translatella. En itse omista tällä hetkellä.

Affärsvärldenin kirjoitus 13.7.

"In its main scenario, the newspaper sees a potential of 4 percent in the share in a couple of years’ time.

"The main scenario offers a limited upside. With declining growth, weak transparency and a cash register that is making the situation look uncertain for Lohilo. We feel the price reaction is justified. If the company succeeds in increasing its growth, there is probably a real upside in the share. “If growth pushes further, the downside is also significant. This is represented in the optimistic and pessimistic scenarios, respectively. All in all, the situation looks uncertain and we land in a neutral council for Lohilo”, writes Affärsvärlden in its conclusion. "

27.7. (Cision)

Heinäkuussa lanseerattu kahdeksan uutta jauhemuotoista lisäravinnetta

" During the month of July, LOHILO launches a new category with several new products in dietary supplements.

During the month of July, LOHILO launches eight (8) different dietary supplements in powder form with the functions Collagen and BCAA respectively. This is a new category for LOHILO that will further strengthen the functional focus with good flavors that the brand has. The products are produced in Sweden and will initially be available on LOHILO’s e-commerce, lohilo.se. During the autumn, similar products with other functions will be launched.

  • We have seen increased demand in Sweden and internationally for this type of tasty functional products and are therefore expanding the portfolio with a new category, says Lohilo´’s marketing manager Tuss Odin-Ekman. The acquisition of Superfruit, in the spring of 2021, has enabled us to quickly develop and produce these new fantastic products for our LOHILO consumers to help them feel like the ultimate version of themselves."

EDIT:

Lähteet

https://www.avanza.se/placera/pressmeddelanden/2021/07/27/lohilo-foods-ab-lohilo-foods-lanserar-ny-kategori-inom-kosttillskott.html

https://www.avanza.se/placera/telegram/2021/07/13/lohilo-foods-osakert-lage-for-lohilo-foods-bedomer-affarsvarlden-och-ger-ett-neutralt-rad.html

4 tykkäystä

Tiedon löytää suoraan Lohilon sijoittajasivuilta:
https://www.lohilofoods.com/finansiell-kalender?lang=en

August 26, 2021: Interim report Q2 2021 is published

Vähän tsemppiä nyt.

16 tykkäystä

Olen nyt kevään ja kesän aikana käynyt säännöllisesti tarkastamassa lähikauppojen tuotetilanteita.

Jätskiä sai 10/10 kaupasta, mikä on positiivista. Juomien osalta taas tilanne on entistäkin surkeampi. Vain yhdestä liikkeestä löytyy. Ja vähemmän makuja kuin aiemmin ja hyllypaikka on lämpimässä surkeassa paikassa.

Sitten, kun juomahylly tilanne paranee, nii voisin alkaa harkita sijoittamista. Kurssilasku ei ole todellakaan tullut yllätyksenä. Jotenkin en vaa usko, että se kaikki tavara valuisi Aasiaan, kun me ollaan käytännössä kivenheiton päässä.

Olen tehnyt samat havainnot kaupoissa joissa liikun. Nyt tuli yksi positiivinen poikkeus kun Citymarketissa oli parhaalla hyllypaikalla (ei kuitenkaan kylmässä) Lohilon tuotteet hyvin edustettuna ja tarjolla oli myös tätä Elderflower Lemon juomaa jota en ole aiemmin löytänyt. Oli muuten todella hyvän makuista. :slight_smile:

1 tykkäys

Too little, too late?

Hyvän vastaanoton saanut Sun Kissed -juoma on tullut takaisin varastoon. Sijoittajien harmiksi kyseessä on kuitenkin vahvasti kausiluonteinen tuote, ja kesä vaikuttaisi olevan vähitellen ohi.

Muistutukseksi vielä, että n. 12% Q1/21 myynnistä tuli viennistä – loput Ruotsista. Myös kasvua oli nähtävissä vain Ruotsissa (+20%) ja vienti oli tuntuvasti laskussa (toimarin mukaan pandemiasta johtuvista syistä).

Meidän lähimarkettien tuotetilanne vaikuttanee siis toistaiseksi hyvin marginaalisesti osakkeen tuotto-odotukseen. Ennemmin seuraisin kysynnän ja tarjonnan tilannetta naapurissa, jos vain mahdollista.

Huomioitavaa on myös, että vajaa puolet koko konsernin myynnistä tuli muiden tuotteiden jakelusta – noin 53,5% liikevaihdosta (Superfruit huomioitu) syntyi omien tuotteiden myynnistä. Olisin siis huomattavasti enemmän huolissani Lohilon jakelusopimuksista (ja niissä ilmenevistä ongelmista) kuin Suomen lähimarkettien hyllytilanteista.

Perspektiiviä, foorumilaiset.

Edit: Superfruit -yrityskauppa huomioitu omien tuotteiden myyntitilastoissa.

12 tykkäystä

Täysin samaa mieltä, joskin laskelmassasi on nähdäkseni unohtunut huomioida Superfruit omien tuotteiden myynnissä. Superfruit Q1:llä 3 250 TSEK / n. 5,5% liikevaihdosta, mikä nostaa omien tuotteiden osuuden reiluun puoleen (53,56%). :v:

Jos Lohilon omilla jäätelöillä ei ole saavutettu vahvaa kasvua Q2:lla YoY näin hyvän jäätelökesän aikana, niin oma usko kasvutarinaan on koetuksella. Uutinen Suomesta, mutta oletan että länsinaapurissa on ollut hyvin samankaltainen kesä kelien ja jäätelömyynnin suhteen…

3 tykkäystä

Lohilolta tullut tiedote keskipitkän/pitkän aikavälin tavoitteista.

Tiivistettynä:
Lohilo’s long-term goals for 2022–2025 are:
• To reach an annual organic during the period on average and within each product category and brand
growth
o 15-30% for the LOHILO brand
o 10–20% for other own ice cream brands
o 10-15% for Superfruit
o 5–10% for distributed brands
o A total annual growth corresponding to 10–20%
• Lohilo’s goal is to achieve an EBITDA margin of at least 10%.
o After covid 19 To increase the export share significantly, 30% annual growth during the period

Linkki tiedotteeseen:

Ps. Pari päivää osariin. Omistan osakkeita ja bullerona toivon että jäätelökauppa on käynyt ja pääsisi vähän pienentämään positiota vaikka luottoa löytyykin :smiley:

11 tykkäystä

Avanzan foorumilla ICA-kaupassa työskentelevä tuumaili, että Sun Kissediä on mennyt kaupaksi enemmän kuin LOHILO ehtii toimittaa. Eri asia sitten johtuuko toimitusvaikudet tästä tölkkipulasta vai meneekö tavaraa muuten kaupaksi vaan niin pirusti. No joitain lukemia ainakin kuullaan sitten huomenna firmalta iteltään.

Sun kissed sålde väldigt bra. Tydligen så bra att de inte kunde leverera mer på ett tag då de inte hunnit mer och producera de mängderna de hade sålt

2 tykkäystä

Rahat hupenee kyllä vauhdilla tätä menoa. Sieltä varmaan kaivelemalla löytyisi, että mihin sitä rahaa nyt menee.

8 tykkäystä

Ensivilkaisulla pelkojani parempi Q2, muutama poiminta:

  • Omat jäätelöt 32,6 MSEK kasvua +30,8% vs ed. vuosi

  • Jaeltavat jäätelöt 27,5 MSEK -23,9%, odotin tähän isompaa droppia tuon Nick’s:n jakelusopparin pudottua pois

  • Export 14,1 MSEK +12,6%

  • Kassa palaa aika tahdilla, jostain uudesta luotosta / rahoituksesta oli maininta.

Täytyy lukea vielä ajan kanssa, kun toinen kotimainen on sen verran verkkaista.

edit: 10 MSEK luottolimiitti yrityksen pääomistaja MF30 Holding AB:lta edulliseen kiinteään korkoon 7% - en tiedä, vähän tuoksahtaa kuppaukselta…

9 tykkäystä

En oikein tiedä mitä tästä ajatella.

  • Kassaa palaa ja tappio syvenee, mutta toisaalta omat merkit myyvät paremmin (joka on tietenkin pidemmällä aikavälillä erittäin toivottavaa jotta riippuvuus ulkopuolisesta sopimusvalmistuksesta putoaa).
  • Kuivatuotteissa pudotusta oli kuitenkin -18.4% (syyksi mainitaan tölkkipula), eli ei tuota Sun Kissed:iä kauheaksi myyntimenestykseksi voi kyllä ainakaan vielä sanoa kun joudutaan myymään eioota. Toisaalta - jos ja kun pula helpottaa niin vastaavan tyyliset lanseeraukset voisivat toimia hyvin tulevaisuudessa (josta toki ei takeita).

Kuten aiemminkin olen kommentoinut, niin brändin rakennus vie aikaa ja siihen suuntaan on joitain ihan hyviä merkkejä, mutta ainakin itsellä alkaa herätä yhä enemmän kysymyksiä kuinka hyvä bisness tämä voi rahallisesti olla.

  • Konsertitilinpäätöstä kun katselin, niin näyttää että tappio on tullut lähinnä henkilöstö- ja muista kuluista? (övriga externa kostnader) - tuon alle menee käsittääkseni ruotsissa esim. vuokrat, tuotteiden rahti, sähkölaskut, yms. (ja varmaan ne Nick’s sopparin oikeudenkäyntikulut jos siitä raastupaan mennään).
  • Kuitenkaan raaka-aineisiin ei ole uponnut merkittävästi enempää rahaa.
  • Voikohan tässä olla sellainen homma edessä, että vaikka omien merkkien myynti kasvaa, sitä ei yksinkertaisesti pystytä tekemään kannattavasti (ellei tuotteiden hintoja jossain kohtaa pystytä nostamaan merkittävästi - mitä en oikein pidä uskottavana)?

image

P.S. Aika kylmää on kyyti pörssissä :sweat_smile:

5 tykkäystä

Todella tyytyväinen myynnin kasvuun. Samaan aikaan todella pettynyt ja äimistynyt kustannusten noususta.

Raportissa ei oltu eritelty eri segmenttien tuottoa se taitaa olla vain vuosirapsassa?
Erityisesen skeptisesti suhtaudun tuohon padel bisnekseen, heillä on näemmä oma padel-halli vaxjössä mm. :smiley: Tuntuu itsestä vähän, että brändiä on alettu rakentamaan liian laajasti, tekemällä lohilosta eräänlaista lifestyle brändiä, jonka onnistuminen itsestä tuntuu aika pieneltä.

Toivon, että kustannusten karsiminen onnistuu yritykseltä hyvin. Toivoisin myös näkeväni nykyistä johtoa sitoutettavan enemmän yritykseen ja erityisesti sen menestykseen. CEO:lla 22k eli 0.15% osakkeista. (En ole yhtiökokouksen pöytäkirjaa käynyt läpi jos siellä palkitsemisesta enemmän).
En tiedä minkälaisilla palkkioilla firma maksaa noille influencereille, mutta mielestäni heidänkin kohdalla voisi olla mielenkiintoista käyttää osake kannustinta.

Ps. en tiedä onko postauksessa mitään järkeä :smiley: tällaista nuhaisen Vantaalaisen röhinää vain

5 tykkäystä

https://lohilo.com/en/boot-camp-12-pack

Vaikka juomien saatavuus tuntuu olevan heikkoa niin uutta makua tulee silti. Ilmeisesti maku on vielä mysteeri mutta peruslinjalla eli kofeiinia ja aminohappoja.

3 tykkäystä

Kuten yllä todettu. Uutta makua pukkaa ja myös Britannia valloitus on alkanut. Eiköhän vientiluvut ala kääntymään viimeistään ensi vuoden puolella. Mutta malttia tämän kanssa kyllä vaaditaan.
Lanseeraus UK:ssa Q4 aikana ja arvioitu myynti 5-9MSEK vuoden 2022 aikana UK:sta.
P/S 1,1 paikkeilla. Onko tuo nyt sitten halpa vai kallis. En tiedä :smiley:

10 tykkäystä

Kurssi luisuu siihen malliin että sijoittajat odottaa antia/konkkaa? Pienellä silmailulla en löytäny mitään muuta syytä kun q2 negatiivinen kassavirta. Korjatkaa jos olen väärässä tai joku kuullut jotain.

Korjaus, jos ruotsia ymmärsin niin koko tuloshan on tappiolla. Katetta näyttää olevan, mutta kikut liian isot volyymiin nähen?

2 tykkäystä

Joo en oikein ymmärrä miksi tätä lyödään näin rumasti. Jos oltaisiin konkkaan menossa tiukan kassatilanteen takia, niin miksi uusia tuotteita julkaistaa ja samaan aikaan käynnistellään UK:n valloitusta? Ehkä ruotsalaiset sijoittajat ovat säikähtäneet uuden lainan tarvetta ja mahdollisesti sen huonoja ehtoja.

Itse pidän kyllä tuotteista ja niitä kuluu viikoittain. Taidan jatkaa jäätelön syömistä ja seurata sivusta vähän aikaa, kun oma positio jo sen verran pakkasella, että tuskin lähiaikoina noustaa lähellekkään hankintahintoja. Jos 21Q4/22Q1 on merkkejä kulusuhteen paranemisesta ja kassa kestää, niin aloitetaan lisäilyt varovasti…

7 tykkäystä

Olen silmäillyt vähän pohjaongintamielessä. EV/S noin 0,95 eli suht halpaa jo. 12kk taaksepäin katsova liikevoitto on -15%. Kasvu on kuitenkin vielä kovempaa eli sinänsä ei mikään hirvee lukema. Tase on siistin näköinen mun mielestä eli tappioita ei oo piiloteltu pahasti sinne.

Toisaalta on tässä riskejäkin: brändibisnes on raadollista ja hyvät marginaalit ei ole mikään selviö ikinä.

4 tykkäystä

Huoh. Tuli ostettua tätä aikananaa “dipistä” 42 kruunulla ja tankattua lisää 22 kruunuun. Osake nyt 12 kruunua. Nythän tässä olisi tankkauksen paikka mikäli uskoo tähän caseen. Lähinnä mietin että onko omistajat markkinalla tajunneet jotain mitä ei itse ole? Kasvu ei ollut kovin kummoista, mutta tuo Q3 tulos tulee olemaan erittäin tärkeässä asemassa tulevaisuuden kehityksen arvioimista ajatellen.

3 tykkäystä