Kuten edellä todettu niin hyvin odotettu ja tervetullut toimenpidekokonaisuus, jota on valmisteltu pitkään ja odotti vain oikeaa hetkeä toimeenpanolle. Varsinaisia julkisuuteen tulleita muutosneuvotteluita ei ole pidetty sitten 2017 kun hallintoa tehostettiin teleliiketoiminnan myynnin jälkeen. Lomatuksia on ollut päällä digitaalisen kehittämisen puolella jo kahden vuoden ajan, mutta niistä ei ole erillistä tiedotetta annettu. Näkisin muutosneuvotteluiden lopputuloksesta riippuen 2-3m käyttökateparannauspotentiaalin per 12kk kunhan toimenpiteet on tehty.
Digitaalisen kehittämisen pääkaupunkiseudun toimipisteet yhdistettiin pari kuukautta sitten ja data/AI-liiketoimintayksikön johtaja jätti samoihin aikoihin yhtiön - eikä uutta valittu tilalle. Tämä kyllä viittasi siihen, että nuo kaksi yksikköä ovat todennäköisesti menossa yhteen.
Yhtiö on kertonut osavuosikatsauksissaan, että digikehityksen puolelta löytyy myös selkeitä kasvualueita. Tämä näkyy myös yhtiön työpaikkailmoituksissa, joissa haetaan osaajia erityisesti finanssialan toimeksiantoihin: " Finanssialan asiakasportfoliomme sekä kysyntä kasvavat merkittävää vauhtia. " " Kysyntämme on voimakkaassa kasvussa ja tarvitsemme lisää osaajia osaksi tarinaamme! "