Loomis AB - Arvoa länsinaapurista?

Avataan rohkeasti ketju yhtiölle, jonka katsotaan toimivan kuolevalla markkinalla. Vai toimiiko sittenkään?

Tutkiskelin Zwipe-yhtiötä tarkemmin viikonlopun aikana ja tällä on yhtymäkohtia myös Loomikseen, joten halusin avata tätä enemmän suuremmalle yleisölle.

"Loomis on ainoa kansainvälinen pörssiyhtiö, joka on erikoistunut yksinomaan käteisen rahan käsittelyyn. Palvelumme vähentävät käteisen rahan ja maksuvälineiden sekä erilaisten arvolähetysten kuljettamiseen ja käsittelyyn liittyviä riskejä.

Käteinen on edelleen yksi suosituimmista maksutavoista, eikä sen määrä Suomessa ole merkittävästi muuttunut euroaikana. Käteinen on helppo, luotettava ja anonyymi maksuväline, jonka yksikkökustannukset ovat muihin maksutapoihin verrattuna alhaiset."

Viimeisten 160 vuoden aikana Loomis on kehittynyt kansainväliseksi alan johtajaksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Wells Fargo & Co ja Loomis Armored Services yhdistyivät 1997, jonka kautta yhtiön historia ylettyy vuoteen 1852 kultakuumeen aikaan, jolloin tehtävänä oli turvata kaivosliikennettä ja kehittää yhä parempia menetelmiä turvalliseen kuljetukseen. 1905 Lee Loomis perusti Cleary Creek Commercial Companyn, joka vei koiravaljakolla tarvikkeita Alaskan kaivostyöntekijöille ja haki paluukuormana kultaa.

Loomis AB on julkinen osakeyhtiö, joka on listattu Tukholman pörssissä (Nasdaq Stockholm Stock Exchange), suurten yhtiöiden listassa (Nordic Large Cap List).

Kurssi ennen koronaa 382,32SEK (17.2.2020)
Kurssi nyt 216,80SEK (18.1.2021)

Itse olen ottanyt yhtiön salkkuuni kevät-kesän aikana. Olen ollut työelämässä enemmän tai vähemmän tekemisissä rahaliikenteen kanssa ja Loomis on ollut yleisin taho, jota on käytetty käteisen rahan kuljetukseen/säilöntään. Käteisen rahan ollaan katsottu olevan katoava luonnonvara jo pitkään, mutta tilastot puhuvat jopa tätä vastaan. Tässä olen huomannut omakohtaisen Peter Lynchin kaltaisen kokemuksen mm. keväällä kun käteisen rahan käyttöä pyydettiin välttämään ja omalla työpaikallani sen käyttö lisääntyi merkittävästi. Mobiilimaksamisen yleistyminen ja ostosten siirtyminen kivijalkaliikkeistä verkkokauppaan ovat tätä liiketoimintaa alas ajavia voimia.

Käteisen määrä jatkaa ylös

"Kiintoisaa on kuitenkin viittaus pankkijätti UBS:n tutkimukseen vuoden takaa. Se havaitsi käteisen käytön kasvaneen kaikissa tutkitussa 21 maassa – poislukien juuri Ruotsi. Useimmissa maissa käteisen käyttö kasvoi jopa suhteessa kansantuotteeseen.

Eivät keskuspankkien tilastotkaan tue lantin vertaa käteisen kuolemaa. Sen määrä kierrossa on jatkanut kasvuaan maailman suurimmissa talouksissa [Yhdysvalloissa] ja[ euroalueella] vaikka ne kuuluvat maksuteknologisen kehityksen kärkeen.

Ruotsissakin on syntynyt korkean tason tukea saanut kansanliike käteisen säilyttämiseksi. Kolme neljästä ruotsalaisesta kannattaa vaatimusta."

Lainaus pörssihaukan artikkelista 12.5.2020 Pörssihaukka | Käteinen ei kuole – tai edes yski - Pörssihaukka %

Käteisen rahan määrä kierrossa

Yhdysvalloissa

Euroalueella Circulation

"Käteistä suosivat yhä monet ihmiset tunnesyistä tai kyetäkseen kontrolloimaan paremmin kulutustaan. Rinnakkainen maksutapa antaa myös suojaa digitaalisten järjestelmien häiriöitä vastaan.

Pitkällä tähtäimellä käteisen asema varmasti hiipuu suhteessa digimaksamiseen. Mutta sen katoaminen ei siis ole näillä näkymin lähelläkään, tai koskaan edes toteudu."

Osakkeen arvo

Talousmentor on laskenut osakkeen arvoksi 11.12.2020 325,71SEK. Linkissä tarkemmat arvonmäärityksen perusteet
https://www.piksu.com/talousmentor/pdf/loomis-2020-12-11.pdf

26.11.2020 Handelsbanken nosti Loomisin tavoitehintaa 250SEK > 290SEK. Kurssi tällöin oli noin 253SEK ja 2021 laskettu P/E 10,7

Loomis Pay

"Loomis jatkaa voimassa olevan strategian toimeenpanoa tarjoamalla tulevaisuudessa asiakkailleen kokonaisvaltaista palvelua sisältäen käteisen lisäksi myös digitaaliset maksuvälineet.

LOOMIS PAY on ensisijaisesti pienille ja keskisuurille yrityksille tarjottava palvelu, jossa asiakkaamme saa yhdellä sopimuksella käyttöönsä kaikki yleisimmät maksutavat käteisestä kortteihin ja mobiilimaksamiseen. LOOMIS PAY mahdollistaa asiakkaillemme käteisen käytön helppona ja turvallisena maksuvälineenä digitaalisten maksutapojen rinnalla myös tulevaisuudessa.

LOOMIS PAY lanseerataan ensimmäisenä Tanskassa vielä kuluvana vuonna ja muissa Pohjoismaissa vuoden 2021 aikana."

Loomis on siis ottamassa osaa myös digitaalisien maksuvälineet osaksi tarjoamaansa palvelua. Avasin ketjun aloituksessa yrityksen historiaa siitä syystä, että yhtiö on aiemmin kyennyt muuntautumaan ajan kehityksen mukaan kaivosliikenteen turvaamisesta ja kullan/tarvikkeiden kuljetuksesta käteisliikenteen tarjoamiseen ja sen turvaamiseen.

Loomi osti 2020 loppuvuodesta Automatia Pankkiautomaatit oy:n Danskelta, Nordealta ja OP:lta. Tätä kautta yhtiö pystyy varmasti paremmin seuraamaan käteispalveluiden tarvetta.

Tämä on varmasti kiistelty sijoituskohde, mutta halusin avata tämän yleisempään tietoisuuteen ja toivottavasti herättää keskustelua puolesta ja vastaan. Tämä ei ole ostosuositus ja yhtiötä löytyy omasta salkusta. Näen tässä keississä kuitenkin mahdollisuuksia tulevina vuosina. Kärsivällisyyttä tämän kanssa on joutunut harjoittamaan ja joutuu vielä varmasti jatkossakin. Q2/2020 oli surkea, koronan vaikutukset olivat suuret. Q3/2020 oli kuitenkin jo suunta parempaan päin.

11 tykkäystä

Itsekin olen seurannut Loomista pelkästään käteistä maksutapana käyttävänä. Käteinen on verraton anonyymiutensa ansiosta ja lisäksi budjetointi onnistuu helposti. Käteinen on hyvin konkreettinen tapa opettaa lapsille rahan arvo, siinä missä korttimaksaminen etenkin luotolla hämärtää kustannuksia.

Tämä sijoituskeissi on mielenkiintoinen juuri mainitsemastasi syystä. Käteistä vihataan, mikä saa Loomiksen kurssin matelemaan edelleen lähellä korona-ajan pohjia. Viime vuosi oli vaikea, mutta Loomiksen pitkän aikavälin oman pääoman tuotto on ollut hyvin vakaa reilu 19 %. Lisäksi yhtiöllä on ollut trendinä kasvattaa osakekohtaista omaa pääomaa, mikä on näkynyt kasvaneena osakekohtaisena tuloksena.

Riskejäkin tosin on: uudella Loomis Paylla on kovasti kilpailijoita ja siitä odotetaan positiivista liikevoittoa vasta vuonna 2023. Tämän on ilmoitettu olevan kuitenkin vain sivujuonne varsinaisen ydinliiketoiminnan ohella.

2 tykkäystä