Maastapoistumis- ja työmatkalaisvero

Niin juu jos ei ymmärrä niin on paha kommentoida.

Normaalisti jos ihminen saa vakituisen työpaikan Brysselistä, hän myy asuntonsa, pakkaa tavaransa ja muuttaa Brysseliin. Ja jos hänellä ei ole perhettä ja asuntoa Suomessa, voilaa, hänestä tulee brysseliläinen.

Mutta jos hän myy asuntonsa, hänen irtain varallisuutensa (jos pankkisaaminen on irtainta varallisuutta) ylittää verotuskynnyksen.

Toisaalta jos hän ei myy asuntoaan, hän jatkaa Suomen verolainsäädännön eduista nauttimista seuraavat kolme vuotta.

Valonkantajalle: Esimerkissä opettajalla oli myös arvo-osuuksia, jotka siis tulevat maastapoistumisveron piiriin asuntoa myytäessä. Ja sanotaanko laissa, että menee vain 100.000 euroa ylittävästä tulosta vai että koko 100.000 euron voitto tulee lain piiriin? Mutta jos muutama tonni on pikkuraha eikä brysselistäkään tarvitse ostaa asuntoa niin sitten tietysti.

1 tykkäys

Pääomasi voitto kertyy Suomessa silloin kun omien sanojesi mukaan asut Suomessa, käytät ostovoimasi Suomeen, käytät Suomessa julkisia palveluita jne. Pääomatuloveroa et kuitenkaan maksa, jos et koskaan myy omaisuuttasi. Vanhassa mallissa et maksa sitä myöskään jos muutat pois.

Kun muutat ulkomaille, on arvonnousu jo tapahtunut todennäköisesti vuosia ennen muuttoa. Miksi tämä toinen maa olisi Suomea oikeutetumpi verottamaan tätä kertynyttä voittoa? Jos jokatapauksessa luovutusvoitosta pitää maksaa veroa johonkin maahan, niin miksi se maa ei olisi Suomi?

3 tykkäystä

Kiitos selvennyksestä! Pankkisaaminen on oletettavasti irtainta varallisuutta, mutta ei sille voittoa tai arvonnousua ole varmasti kertynyt asunnon myynnin ja muuton välisenä aikana.

Ei siis ole mitään mistä maksaa veroa. Muuta kuin sen asunnon myyntivoitosta (maksetaan ihan normaalisti Suomeen).

Okei. Ja miksi tämä on ongelma? Jos näiden arvo on noussut alle 100,000€, niin ei tarvitse maksaa veroa. Jos niiden arvo on noussut yli 100,000€, niin 100,000€ ylittävältä osuudelta maksetaan veroa. Luokanopettajamme on juuri myynyt 500,000 eurolla asuntonsa eli eiköhän muutaman tonnin veron pysty maksamaan.

En kyllä yllättyisi. En oikein ota tolkkua noista sanamuodoista. Oliko siellä joku tietty kohta joka tuon täsmentää?

EU-tuomioistuimen päätöksissä ainakin näkyy olevan jotain huolestuttavia ennakkopäätöksiä, mutta koskien lähinnä yhteisöjen omaisuuksien venkslausta.

Edit: Tämä varmaan…

1 tykkäys

Kyllähän tämä on pelkästään kateellisten uusi vero, samoin kuin perintövero. Köyhät kansasta toivoo näitä, jotta voi jatkossakin nostella tukia enemmissä määrin. Mm. Startupeille vaikea paikka.

8 tykkäystä

Ajattelen verot enemmän könttänä. Suomessa maksan elämiseni tuloveroilla. Uskon, ja toivon, että omalla työlläni katan valtion minuun käyttämät rahat. “Kuittaan” omat kustannukseni valtiolle siis nimenomaan tuloverolla.

Uudessa kotimaassani en maksaisi lähtökohtaisesti elämisestäni tuloveroa. Omat kustannukseni kuitenkin jollain maksettava, ja sen hoidan pääomatuloveroilla.

Jos Suomessa kaikki verotus olisi maltillisempaa, ei exit-vero olisi niin huono ajatus. Mutta tosiaan, koska näen verotuksen enemmän kokonaisuutena, se hiertää.

1 tykkäys

Olen kerran käyttänyt maastapoistumisen mahdollisuutta, eli hakeutunut heti muuton jälkeen rajoitetusti verovelvolliseksi. Yleensä ko statuksen saaminen kestää aika kauan. Prosessi ei ole ihan helppo, varsinkaan jos hakeutuu asumaan maahan jossa on matala (esim 0-vero) veroaste pääomatuloille. Tästä huolimatta olen sitä mieltä että arvon-nousun aikaan ihminen nauttii asuimaansa palveluista, sosiaaliturvasta yms, ja samaan aikaa tehty varallisuus pitäisikin verottaa silloin ko maassa. Se olisi vaan oikein. Toisaalta, suomen verottajasta irtautuminen pitäisi tehdä paljon helpommaksi. Eli samalla periaatteella, muuton jälkeinen arvon-nousu verotettaisiin heti automaattisesti kohdemaassa. Sekin olisi oikein.

6 tykkäystä

Eli jos sulla on 100.000 voitolla olevia Talvivaaran lappuja, maksat niistä riemuiten verot ja sitten yhtäkkiä ne ovatkin arvottomia. Kiitettävää moraalia. Maksaisitko mieluummin 30 vai 34 prosenttia veroa.

1 tykkäys

Nyt on enemmän luettu aiheesta ja homma alkaa näyttämään vähän reilummalta:

Eli maasta pois muuttaessani asetetaan 100 tonnia ylittävältä osalta maastamuuttovero.

Suomesta pois muuttaessa olemassa olleesta sadasta tonnista ei tarvitse koskaan maksaa mitään, jos sitä ei enää ole olemassakaan realisointihetkellä.

Jos taas realisointi tapahtuu voitollisesti, niin sitten voitosta (joka voi olla enemmän tai vähemmän kuin 100 tonnia) maksetaan entiseen tapaan verosopimusten mukaan. Plus maastamuuttovero jos sitä ei vielä ole maksanut.

Ne olennaiset osat, joista noin päättelen, ovat:

Maastamuuttovero ei ole kuitenkaan kiveen kirjoitettu. Maasta pois muuttoa seuraava arvon pudotus ei johda velkavankeuteen, sillä veroa voi todellakin säätää vastaamaan oikeaa realisoitua voittoa:

Kyllä tuo minusta näyttää siltä, että lakimuutoksessa ihan rehellisesti pyritään siihen, että maksetaan veroina sama mikä maksettaisiin Suomessa asuessakin, eikä mitään omaisuusveron tyylisiä rangaistuksia siitä että omistaa liikaa varallisuutta.

Lukeminen jatkuu… Olen vasta kohdassa 4.1.6.

7 tykkäystä

Paljon on taas luuloja tähän liittyen.

Tässä on suora linkki lakiehdotukseen perusteluineen. Mielestäni sivulta 19 lähtien löytyy olennaisimmat osat:

Joitain omia poimintojani siitä:

  • Ei koske kiinteää omaisuutta (yllä olevan Brysselin esimerkissä asunto siis kannattaa myydä vasta poismuuton jälkeen)
  • Vero vain 100 000 ylittävistä luovutusvoitoista (ei siis 100 000 omaisuudesta, vaan luovutusvoitosta)
  • Verotettavan vaatimuksesta, luovutusvoitto määräytyy vasta omaisuuden luovuttamishetken arvon mukaan. Ilman sitä, defaulttina luovutetun omaisuuden arvo ja sen myötä voitto määräytyy poismuuttopäivää edeltävän päivän arvon mukaan. Oletettavaa on, että tässäkin tapauksessa vero peritään vain, jos realisoi sen myytävän omaisuuden 8 vuoden sisällä poismuuttopäivästä
  • Vero edellyttää, että on asunut vähintään 4 vuotta Suomessa verovelvollisena. Ei siis koske tänne pariksi vuodeksi tulevia keikkatyöläisiä
7 tykkäystä

Jenkeissä taidetaan veroa vaan maksaa jos puhutaan miljoonista eikä tuhansista?

4 tykkäystä

Muita mielenkiintoisia kohtia:

You can run, but you can’t hide…

Tämä on hyvä. Ei oikein tärppää maksaa 7% korkoa kahdeksan vuoden ajan.

Eli ei huolta jäljessä laahaavista verosopimuksista. Suomi hyvittää jos toinen valtio ei tunnusta Suoman maastamuuttoveroa omassa verotuksessaan.

4 tykkäystä

Ei sen enempää ryöstö, kuin muistakaan luovutusvoitoista maksettu vero.

Ketjun aloittaja voisi vaihtaa ketjun nimen, koska otsikon nimi johtaa harhaan.

Kyse EI ole siitä, että Suomesta muuttaessa joutuisi mitään veroa realisoimattomista omistuksista maksamaan.

Kyse on siitä, että suljetaan yksi porssanreikä, eli pienen porukan mahdollisuus kikkailla muutolla niin, että välttyy verolta, jota kaikki muut maksaa. Suurimmassa osassa verrokkimaita tämä on jo käytössä.

Vero maksetaan omaisuutta myydessä aivan samalla tavalla kuin Suomessa asuessa. Ero on siis vain siinä, ettet enää voi muuttaa pääomaverottomaan maahan ja siellä myydä Suomessa kerryttämäsi osakesalkku tms verovapaasti. Muuttaa saa ja mitään ei tarvitse maksaa, ellei myy voitolla.

6 tykkäystä

Eli sinun mielestäsi vain osan täytyy maksaa luovutusvoittoveroa? Ja jos jotain riittävän rikasta ei huvita, saa ilman veroseuraamuksia kikkailla omaisuutensa myynnin luovutusvoittoverottomassa maassa? Nimittely “kateellisten” touhuksi on halpa veto, tämä arvonnousuvero ainoastaan tukkii erään veroaukon, josta erittäin varakkaat ovat voineet livahtaa kiertämään luovutusvoittoveronsa kaikkien muiden sitä kiltisti maksaessa. Kyse ei ole kateellisuudesta, kyse on reiluudesta ja samoista verovelvoitteista kaikille.

Tuo “köyhät kansasta+tukiaiset” -heitto on myös sensorttinen alatyylinen veto, johon en soisi tällä foorumilla porukan alentuvan.

Itse kuulun mielestäni aika varakkaaseen osaan kansasta ja tämä vero käy hyvin järkeen. Onhan se koko veronmaksujärjestelmää kyseenalaistavaa, jos varakkaille järjestetään tapoja välttää samat verot, joita kaikki muut maksaa.

4 tykkäystä

Voisitko vaihtaa otsikon “Arvonnousuvero”. Sehän ei suinkaan ole maastapoistumisvero. Mitään veroa ei muuttaessa tule maksettavaksi.

1 tykkäys

Joku voisi ajatella että kysymys on siitä mitä varten veroa yleensä maksetaan. Kait se yleinen ajatus on, että veroa pitää maksaa jos käyttää yhteiskunnan tuottamia palveluita. En näe miten nämä maasta pois muuttavat enää näitä käyttäisivät. Jos se nyt on yleinen toive, että myös niitä aletaan verottamaan, jotka eivät enää tarvitse palveluita on tilanne mielestäni vähän erikoinen

11 tykkäystä

Eipä arvonnousuvero vankilaa Suomesta teekkään. Se on voimassa jo suurimmassa osassa verrokkimaita. Mitään ei kenenkään myöskään tarvitse muuttaessa maksaa, joten ulos ei itseään tarvitse “ostaa”. Toki muuttamalla ei pysty myöskään välttämään luovutusvoittoveroa. Varsin reilua.

Siksipä vero kohdistuukin sille osalle luovutusvoittoa, joka on kertynyt ENNEN muuttoa. Sen jälkeen kertyneestä ei tarvitse maksaa.

Verotus on varkautta jo lähtökohtaisesti. Näen että maastamuuttovero on äärimmäisen törkeä tapa vielä heittää se viimeinen tikari selkää, Berliinin muurilta karkuun lähtijät ammuttiin.

Pääomatulovero ja osinkovero pitäisi olla kaikilta pyöreä nolla! Valtio ei osallistu millään tavalla minun vaurastumiseen arvopaperimarkkinoilla.

Kyllä sosialismin siemen on kylvetty syvälle katajaisen kansan sieluun kun sijoitusfoorumillakin ihannoidaan uusia veroja :cry:

25 tykkäystä

Olet valtiolle velkaa rajattoman määrän ja mitään ylärajaa ei ole määritelty. Nettoveronmaksajia on Suomessa niin vähän että peli on rakenteellisesti hävitty.

3 tykkäystä