Marimekko - Ajatonta suomalaista designia

Finlayson on toistaiseksi aivan eri luokan yritys. Kuvaavaa on, että tuotteita yritetään saada myyntiin Prismaan.

Marimekko sen sijaan toimii yhteistyössä maailman suurimpien vaatebrändien kuten Uniqlon ja Adidaksen kanssa sekä yrittää kasvattaa myyntiä globaalisti. Olisi sinänsä upeaa, jos Suomesta nousisi maailmalle muitakin kansainvälisesti merkittäviä muotialan yrityksiä, mutta ero Marimekon ja Finlaysonin välillä on valtaisa enkä usko Finlaysonin olevan vielä pitkään aikaan todellinen kilpailija. Kilpailijoita tietysti on, mutta ne tulevat ulkomailta. Esimerkiksi Ruotsissa menestyviä muotialan yrityksiä riittää jokaiselle sormelle ja varpaille asti.

Positiivista kokonaisuuden kannalta on muotialan markkinan koko, minkä lisäksi Marimekko brändi ei rajaudu pelkkii vaatteisiin. Tässä on potentiaalia lyödä isommin läpi kuin moni tällä hetkellä uskoo. Se kuitenkin vaatii vahvaa suorittamista ja sitä, että asiat etenee toivotulla tavalla.

7 tykkäystä