Massen Vappupähkinä

No niin, arvon foorumilaiset. Vappu on hilpeyden ja kuohujuoman juhlaa, joten otetaan hilpeyttä kohottamaan ja Vapun kunniaksi sedän uusi pähkinä purtavaksi.

Massen jo legendaksi muodostuneet Joulu- ja Helmipähkinät olivat finanssimaailmasta (löytyy tästä ketjusta aiemmin hyvänä verryttelynä vasta-alkajille). Kovin vaikeaksi kyllä osoittautuivat, joten koitetaan nyt vuorostaan urheilumaailmasta:

Hiihtokausi on jo lopuillaan, mutta palataan sen kunniaksi vielä lajin historian pariin.
Tarina on tosi, päivämäärät ja muut luvut saattavat hivenen heittää sedän heikkenevän muistin takia.

Elettiin 60-70 -lukujen vaihdetta ja Ylä-Savossa oli menossa hiihdon SM-kilpailut, miesten 30km (tietenkin perinteisellä, kun ei ollut kuin yksi latu ja puusukset). Lenkki hiihdettiin vanhan ajan tyyliin yhtenä 30km lenkkinä, lähtö jossain pienellä peltoaukealla ja sieltä syvälle synkkään ja mäkiseen metsään. Upea vanhan ajan hiihtotunnelma, pakkastakin vain jotain -27C (pakkasrajat olivat siihen aikaan jkv. liukuvia, tiedoksi Verphulle, joka tuskailee jonkun -15C kanssa Paloheinässä).

Masse-setä oli tietenkin katsomassa kisoja, asemapaikkana viimeisen ison ylämäen laki jossain 26km kohdalla. Vieressä vanhempi savolaisukko, kuulemma jonkun Sonkajärven Pahkan edustajan valmentaja. Ukolla varmemmaksi vakuudeksi kädessään lähtölistat ja vanhan ajan sekundaattori.

Hiihtäjiä tuli ja meni, mutta Pahkan poikaa ei tohtinut näkyä mäen alla. Alkoi ukko hermostua ja kello kävi. Vihdoin viimein täysin uupunut Pahkan edustaja tuli mäen alle ja mäki näytti menevän ihan kävelyksi. Siitäkös turhautunut ukko riemastui, mutta mitä hän huusi valmennettavalleen kannustukseksi ja Massen hämmästykseksi?

A) Täällä on hiihtokilpailut!
B) Yritä edes!
C) Elä piättele!
D) Tuu pois sieltä!

Näistä yksi on oikein ja taaskin oikeaan vastaukseen täytyy liittää oikea perustelu. Nytkään mikään KVG-härpäke ei teitä auta, mutta kunnon maalaislogiikka kyllä.

Kun niin monen perheen jouluaatto meni pilalle sen takia, että foorumilainen isä vietti aattoillasta useita tunteja vessassa perhettä piilossa Massen pähkinävastausta odotellessa, niin Masse-setä siirtää oikean vastauksen paljastuksen reilusti yli Vapun.
Saatte siis ryypät (eikun mutustella pähkinää) ihan rauhassa ja kirjoitella sitten omat arvaukset foorumille vaikka Vapunpäivän rapul (rahapulassa).

Hyvää Vappua ! :champagne::champagne::champagne::balloon::balloon::balloon:

Masse-setä, FA, entinen kotipaikan hiihtokuningas

11 tykkäystä

C. Kuulostaa eniten savolaiselta ilmaisulta kyseiseen tilanteeseen. Siinä on mukana kiertoilmaisua, huumoria ja tietysti vähän ns vttuilua.

2 tykkäystä

A) Täällä on hiihtokilpailut

Tepsuttelu ladulla ei tehnyt vaikutusta valmentajaan, joka halusi muistuttaa missä lajissa kisataan!

Hyvää vappua toivoo katkeroitunut hiihtäjä!

Aikanaan yläasteen hiihtokilpailussa minut ohjattiin vahingossa 5km kilpailureitin sijaan 10km reitille. Liikuntaopettaja ei uskonut tarinaani ja sijoituin toiseksi viimeiselle sijalle ja jäi seuraavat kisat välistä :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä

C on veikkaukseni oikeasta vastauksesta, lievästi ironinen kannustus pienellä (piilotetulla) päänaukomisella varustettuna kuulostaa kaikista sopivimmalta tilanteeseen! :smiley:

2 tykkäystä

Tämä ei ole puhdasta ***tuilua kuten muut kohdat, vaan sisältää, kuten aiemminkin jo vastauksissa mainittu, sopivasti aitoa, yläsavolaista kannustusta ja rohkaisua.

1 tykkäys

C vaihtoehto vaikuttaa ainoalta kannustukselta. Hyvää vappua kaikille!

Hei! Hienosti on päässyt Massen Vappupähkinä käyntiin. Uusia tietäjiä vaan rohkeasti mukaan ja kertomaan ratkaisunsa perusteet. Ja jos jotakuta jo nyt vastannutta alkaa kaduttaa, niin aiemman vastauksen voi julkisesti peruuttaa ja esittää uuden :slight_smile:

Sedällä on valittavasti suu supussa ja täydellinen lockup ratkaisun paljastamiseen asti, joten setä ei voi nyt edes ketään vastannut peukuttaakaan vaikka vähän mieli tekisi.

Hyvää Vappuaattoa :balloon::balloon::balloon:

Masse-setä, laatupähkinä vai laatuosake, siinäpä sedälle pohtimista

4 tykkäystä

Hyvin päätelty! Harmi vain, että se on kielletty kohdassa C, joka on muuten ainoa vaihtoehto, jossa huastellaan savvoo - no nyt sorruin itse piättelyyn, sanon kuitenkin, että C on oikea vastaus. Se on myös vaihtoehdoista ainoa huudahdus, jota voi pitää kannustamisena ja joka on voinut hämmästyttää Massea…

3 tykkäystä

C, koska kyllä syntyperäinen savolainen tuntee parhaiten toisen savolaisen sielunelämää. :v:

Tämä pähkinä lämmitti mieltä… kevätkiireet pihatöissä painaa…

Täältäkin yks Savolainen vastaa c. Mulla Savolainen ei liiaksi jaksa enää perustella kun näki jo hyvät vastaukset, vaan pidättellööpi tiällä. Samalla miettii mistä muusta voisi nokkelasti sanalla.

Ehdottomasti C

No niin, on aika paljastaa Vappupähkinän ratkaisu, joka oli kohta C = Elä piättele! Nyt valtaosa foorumilaisista arvasi oikein ja useilla aivan loistavat perustelut. Urheilumiehiä ja -naisia totta vie!

Eli “Elä piättele” on ainoana puhdasta savvoo, mutta ihan yhtä tärkeä perustelu on se, että sisälsi ihan aidosti väsyneelle hiihtäjäpololle kannustusta ja rohkaisua, jota aito savolainen hiihtäjänuori ei ottanut minkäänlaisena kettuiluna vaan yritti ylös mäkeä entistä pontevammin.

Masse-setä, tuo tyhmä lantalainen etelästä, oppi vasta paljon myöhemmin, että Savossa ihan kaikki sanotaan kieron kautta. Ja siinä ei mene mikään vikaan niin kauan kun kuulijakin on samasta maakunnasta ja ymmärtää sanoman oikein.

Masse-setä yritti myöhemmin pari kertaa samaa kannustushuutoa etelän kisoissa etelän uupuneelle hiihtoniilolle, mutta lopputulos oli katastrofi. Massen sielun sopukoihin “Elä piättele” jäi kuitenkin ikiajoiksi.

Masse, etelän mies, mutta ajatuksen kieroudessa lähes savolaisten tasoa

10 tykkäystä