Medicortex suunnittelee listautumista First North -listalle

Yli kaksi viikkoa sitten (syyskuun alkupuoliskolla) hakkasin tämmöisen liikenteeseen Medicortexille. Hyvä tai huono kirjoitus, siitä voi olla eri mieltä :slight_smile: . Mielellään olisi nähnyt vastauksia edes tärkeimpiin kohtiin. En tiedä voiko tehdä enempää ilman että suurempi joukko piensijoittajia painostavat yhtiötä kommunikoimaan.


Kesällä ehdotin foorumia jotta yhtiöstä saisi edes jotain tietoa. Tällä hetkellä tietoa ei ole juuri nimeksikään ja varsinkin (uusia) sijoittajia haaliessa tämä ei vaan yksinkertaisesti ole järkevää politikkaa. Ellei sitten yhtiön kassavarat ovat niin lopussa että totuus pelottaisi loputkin potentiaaliset sijoittajat pois. Tämmöisen kuvan yhtiöstä kuitenkin saattaa saada niistä vähäisistä ketjuista missä Medicorteksia mainitaan netissä. Edes uutiskirje 2-3 kuukauden välein missä kerrotaan perusasioita (ja vähän enemmänkin) auttaisi.

Tässä nyt esimerkinomaisesti tietoa mitä aktiivinen sijoittaja etsisi. Osa siitä ei ehkä voi julkisesti jakaa, siksihän ehdotinkin suljettua foorumia.

Mikä on yhtiön nykyinen kassatilanne?
Miten pitkään kyseisellä kassalla pärjätään?
Paljonko varoja/aikaa tarvitaan jotta nykyiset trialit saadaan päätökseen?
Milloin USA:sta on tulossa varoja ja millä ehdoilla?
Palaako kaikki nämä varat saman tien velkoihin ja jatkotutkimuksiin vai onko yhtiö sen jälkeen omavarainen ainakin vuoden tai kaksi?
Montako osakkeenomistajaa on tällä hetkellä?
Miten omistajien määrät ovat kasvaneet jokaisen “annin” yhteydessä (mielellään alusta saakka)?
Mikä on omistajien äänijakauma (myös ottaen huomioon mahdolliset asiaan vaikuttavat optiot yms)?
Tähän kommenttina, itse suosin avointa osakkeenomistajien listaa josta suoraan näkee perusasioita kuten onko pääomistajilla liian paljon äänivaltaa ja minkälainen osuus pienomistajilla yleensä on (varsinkin onko >10%).
Moniko osallistui heinäkuun antiin (IPO:n peruuntumisen jälkeen)?
Paljonko siitä saatiin kassaan rahaa?
Ilmeisesti on olemassa jatkuva 0.74e kampanja elokuusta lähtien joka viittaa siihen että rahatilanne saattaa jopa olla kriittinen? Vai onko jopa kyseessä bufferin keräämisestä jotta aina on ainakin puolen vuoden tarvittavat varat olemassa (tämä taas on järkevää toimintaa)?

Jos apuja tarvitsette, esim työkuorman tai strategian suhteen, varmaan meistä piensijoittajista löytyy osaavia henkilöitä. Piensijoittajille tärkeintä lienee kuitenkin että toiminta jatkuu ja on turvattu.

Ensin ajattelin että kirjoituksesta tulee liian kriittinen… mutta taitaakin olla niin että näitä kysymyksiä ihan oikeasti pitää asettaa.

Terveisin,

2 tykkäystä

Kai tämä nyt sitten on oikeasti positiivinen uutinen.

Ei kyllä poista kaikki noita kysymyksiä automaattisesti.

2 tykkäystä

Kyllä ainakin näyttää että noilla tutkimusrahoituksilla on firmaa saatu pidettyä elossa ainakin tähän asti.

Nyt näyttäisi uusi “tarjousanti” olevan jälleen hetken aikaa käynnissä 5-20.1.2023 hintaan 0,5€ / osake.

Edellisestä annista on puolisen vuotta aikaa, jolloin: Shares can be subscribed for the campaign price of 0.5 EUR per share until 18 July 2022, after which the share price will rise.

Antien välillä on tuon yllä olevan tutkimusrahoitusuutisen lisäksi on firma nimittänyt professori Mika Hannulan neuvonantajakseen, mutta muita uutisia/tiedotteita ei löydy. Kun koitin klikata auki viimeisimpää power point -eistystä tai yhtiöesitettä, niin ne ohjasivat sivulle: 404 - Page was not found…

Arpalappu-kategorian osake, ulkopuolisen on täysin mahdotonta arvailla, että onko osake tyhjä arpa vai ei. Firmaa voi yrittää “analysoida” tai uutisvirtaa lukea, mutta ei kannata erehtyä luulemaan, että tietäisi jotain varmasti sen perusteella. Jos rahat on firman kassasta koko ajan loppumassa, diluutiota osakkeeseen tulee ja paljon ja firman työntekijöiden palkat juoksevat koko ajan kassaa tyhjentäen luonnollisesti.

Koska infoa on niin nihkeästi, jatkan kriittistä kirjoittamista. Pitkin hampain, koska mahdollisten uusien sijoittajien pelottaminen ei varsinaisesti avusta omaa pottia.

Se että on uusi pikainen “tarjousanti” (hyvin kuvattu, @Hysky ) on huolestuttavaa. Jos on pätevä johto, tarvittavan kassan kerääminen etukäteen ei ole huono juttu. Epäilen vaan onko tämä tulkinta oikea. Jää siis ainakin kolme vaihtoehtoa:

a) DoD:n tuki on vaiheistettu tai tavoitteista riippuvainen, eli raha ei olekaan tilillä, kassakriisi jatkuu?
b) Pakko haalia lisää rahaa ennen kuin tilinpäätös 2022 julkaistaan jolloinka asiat käyvät oikeasti ilmi?
c) Oikea arvo onkin nykyisin 1.50e ja nykyiset omistajat merkitsevät ison läjän halvalla kun ei kukaan muu uskalla koskea? Vastaavaa diluutiotahan ollaan nähty pikkupuljuissa ennenkin vaikka teoriassa siis positiivinen juttu, verrattuna konkurssiin siis :smiley: .

Olisi oikeastaan pakko saada ainakin osa noista ylläolevista ketjun aiemmista kysymyksistä seuraavaan yhtiökokouksen esityslistalle.

Loppukommentteina vielä…

No transparency, no discussion takaa harvemmin hyvän lopputuloksen piensijoittajalle.

Patentti 2024/Q1 voisi olla hyvä juttu, mikäli roadmapissa pysytään.

Miten hyvin roadmap on pitänyt paikkansa tähän saakka? Onko joku ollut mukana 2016 lähtien ja uskaltaa/pystyy kommentoimaan?

Ja ihan viimeisenä, hämää edelleenkin tämä lause esitteessä… tuntuu vähän siltä että kirkossa kerätään kolehtia ja taivaassa odottaa lopullinen kiitos. Kuva jossa valuation nousee ei todellakaan vastaa kommenttia jossa kerrotaan että kahden vuoden päästä valuaatio pitäisi (oikeasti) olla esim 2-3e.

Sijoittamalla Medicortexiin voit edesauttaa merkittävän yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemisessa ja mahdollisesti saavuttaa taloudellista hyötyä.

1 tykkäys

Itseltäni meni ohi että talven anti on päättynyt (olipa pitkä). Noh, 267 osakasta ehkä ei olekaan niin huono juttu, sääli vaan ettei voi missään keskustella joten pitää yhtiökokouksessa sitten avata suunsa.

Sopimus DoD:n kanssa vie eteenpäin päätuotteen kehittämistä tulevana vuonna, mutta rahoitus on sidottu projektisuunnitelman mukaisiin toimintoihin. Osakeannissa kerätyillä varoilla voidaan aloittaa rinnakkaisia hankkeita, jotka luovat pohjaa yhtiön tuleville tuotteille.” sanoo tohtori Adrian Harel, Medicortexin toimitusjohtaja. ”Monien vanhojen osakkaiden pitkäaikainen tuki yhdessä yleisen mielenkiinnon ja lukuisien uusien sijoittajien mukaantulon kanssa osoittavat, että olemme oikealla tiellä.” toimitusjohtaja Harel päättää.

Olisi kiva tietää pitääkö tuo 2 milliä firman pystyssä ilman että tehtäisiin muita juttuja? Jotenkin vaan on koko ajan tunne että anneilla kerätään se tarvittava cash flow jotta pysytään pystyssä. Mikä ei ole huono juttu mikäli mennään pörssiin uudestaan (mutta millä? Käytännössä yhdellä tuotteella?). Enemmänkin uskon siihen että jos alkaa olla tarpeeksi näyttöä, ulkopuolinen taho ostaa osaksi itseään. Kai tässä saisi olla pitkän taipaleen jälkeen tyytyväinen vaikka 3e ostohintaan. Perustajilla taas lottovoitto (jos muistan osakemäärät oikein).

Tänään pitäisi viimeistään ilmoittautua yhtiökokoukseen mutta lienee turha. Päätösvalta on selvä ja saakohan edes kysymyksiä kysyä (edes etukäteen kirjallisena, oikeasti)? Suurin osa noista syyskussa 2022 esittämäni ovat edelleenkin ajankohtaisia. Ehkä ainoa tapa tietää miten yrityksessä menee on istua hallituksessa. Kiteytettynä, ainoa (suurin?) syy miksi kirjoitteluni on lähinnä negatiivista on tiedon/kommunikoinnin puute. Itse tutkimusaihetta kannatan ja on käytännössä ainoa syy miksi olen mukana. Tai tuskin näistä lapuista voisi päästä eroonkaan :smiley: .

Mutta asiaan, tilinpäätösajatuksia, vapaasti kirjoitettuna, pitäisi lounaallekin ehtiä. Ehkä joku osaa jopa vastatakin?

  • SVOP-rahasto lienee nyt käytännössä pelkästään USA:sta tulleet varat
  • Miksi tehty 77500e osakepääoman korotus?
  • Onko ainoa “palkka(us)tapa” optiot?
  • Annissa oikeata rahaa sijoittaneet dilutoidaan hirvittävällä vauhdilla? Hallituksen palkkiot vastaavat jo viime vuoden osakemäärää. En edes ole aivan selvillä mikä tuo 1.7M sijoitusoptiota tarkoittaa.
  • Hyvänä esimerkkinä tästä on 31.12.2022 päättynyt osakeanti jossa kerättiin vain 12580e.
  • 2023 on olemassa jatkuva anti, sentään hinnalla 0.74e. Ei lohduta, kassa tyhjä tunne jatkuu.
  • Yhtiön pitäisi kerätä kahden vuoden rahatarve ja esittää suunnitelma jolla rahankäyttö toteutuu jotta usko yhtiöön palautuisi.
  • Sitten se pahin arvio. 21 miljoonaa osaketta (kai, jatkuva dilutointi sekoittaa pasmat, oikeasti). Arvo 15.5 miljonaa. Sitten tuhoan annit tältä vuodelta kun annan oman arvostukseni, 18-19c. Tämä siis on ihan laskettu arvo. Mikäli rahaa kerätään vielä anneilla, pitäisi olla alempi. Mikäli yhtiö voidaan myydä, sitten voi olla vaikka kuinka paljon korkeammalla (esim 1e ja täysin yläpäässä laskelmissani on 3e - hyvin epätodennäköistä).
  • Edelleenkin ainoa toivo taitaa olla että joku toinen yhtiö ostaa. Ellei siis ole mukana vain hyvää hyvyttään.

Summa summarum. Jos yhtiö ei seuraa tätä ketjua, syytä olisi. Tiedottamalla saisi pahimmat kuprut pois näistäkin kysymyksistä/arvauksista. Ei paljon lohduta että välillä saa vähän tykkäyksiä, toki kertoo sen että on edes jokunen sijoittaja joka myös ajattelee asioita eikä vaan roiku mukana pyhällä hengellä.

Medicortex järjestää osakeannin 10. – 24.5.2023. Osakkeen merkintähinta on 0,74 € ja minimimerkintä on 3.000 osaketta eli 2.220 €.
 
Annissa on tarkoitus kerätä täydentävää rahoitusta yhtiön T&K-hankkeiden edistämiseen – varsinkin sellaisten, joita meneillään oleva projektirahoitus ei kata. Tämä on viimeinen mahdollisuus merkitä osakkeita hintaan 0,74 € per osake, sillä yhtiön hallitus on päättänyt nostaa merkintähintaa kampanjan jälkeen.

Siinähän se jatkuva anti taas tuli. Positiivisena tietty että hinta 0.74e ja tämän jälkeen nousee. Tämä kannattanee ottaa ripauksella suolaa. Varsinaista infoa yhtiön tilasta tällä hetkellä kuitenkin on aika niukasti.

Yhtiö kun järjestäisi tapahtuman netissä missä saa esittää kysymyksiä ja niin löytyisi järkevät vastaukset niin voisi edistää antia huomattavastikin.

Kiitos @Eskimo68 viesteistä. Ihan mielenkiintoista tätä on ollut seurata sinun kauttasi vaikka ei olekaan itselläni tässä mitään kiinni. Tämä vaikuttaa sellaiselta esimerkiltä että miten hommia ei ainakaan kannata hoitaa.

Haluatko lisää esimerkkejä? :smiley:

25-30-vuotisen sijoittajaurani aikana olen varsinkin listautumisien (ja vielä enemmän joukkorahoitusten) osalta huomannut että yhtiö joka ei kommunikoi, on yleensä huono sijoitus. Onneksi näissä on ollut jokunen tonni, max 5Ke. Medicortex ja Fifax ovat näitä joista en ole aivan vakuuttunut suuntaan tai toiseen vielä mutta molemmissa onkin hieman enemmän sijoitettuna.

Hyviä esimerkkejä taas ovat esim Yeply tai Naava. Tosin Naavassa on omat ongelmansa eikä kukaan oikein tiedä miten rahoja saisi irti ja paljonko niitä on.

Medicortexissä on vaikeata ymmärtää että missä mennään. Rahaa ehkä/kai on ottaen huomioon että se päätutkimus on rahoitettu.

Mutta onko se rahoitus just hilkulleen jotta päätutkimus etenee? Eli liian vähäinen?

Eli rahaa tarvitaan tasaisesti anneista jotta homma pysyy pystyssä?

Dilutoidaan sitten palkkiolla kunnes joku/kaikki ymmärtävät yskän?

Ideana oli edistää tiedettä, onnistui tai ei?

Hyvin hoidettuna, tässä kuitenkin olisi potentiaalia. Trials = success. Tämä oikeasti auttaa ihmisiä (tai sotilaita USA:ssa). Itsekin osallistuin koska tätä voisi hyödyttää yhtä kaveria, en siis niinkään ansaintamielessä.

Olen siis harkinnut (joskus) alkuaikoina iskeä tähän 50Ke, mutta ei kukaan järkevä sijoittaja voi näin vähillä tiedoilla panostaa.

Nousee siis seuraavat kysymykset.

  • onko yhtiössä ainoastaan tiede esillä, jos rahoitus loppuu, syy on muualla?
  • miksi ihmeessä ei reagoida siihen että pienomistajat kysyvät oleellisia kysymyksiä?
  • eikö yhtiössä ole ketään joka osaa kommunikoinnin abc:n?
  • tämä lienee niitä harvoja ketjuja jota löytää googlettamalla, eikö yhtiön kannattaisi edes jotenkin panostaa siihen ettei ketju ole (turhaan) kriittinen? Minun syytä osittain se kriittisyys, mutta kokemuksesta, ilman vastauksia, rahat menetetään.

Summa summarum:

  • olen siis esittänyt yhtiölle kysymyksiä sähköpostissa, toivonut parempaa kommunikointia vuosikausia
  • en halua PR-henkilöksi enkä hallitukseen (liian pieni lehmä ojassa, enkä muutenkaan)
  • MIKSI järjestetään anteja ilman että informaatiota on enemmän?

Peruskysymyksinä siis jää:

  • onko yritys just ja just pystyssä ja kassaa täydennetään “tuurilla” jatkuvilla anneilla?
  • nostettu antihinta (varsinkin USA:n rahoituksen jälkeen) on oikeasti oikeutettu, arvo voi oikeasti nousta reippaasti (3X)
  • pienomistajia toivotaan jatkuvasti lisää, dilutoinneilla hoidetaan “perusomistajien riskit”, lottovoiton sattuessa perusomistajat käärivät (isoimmat) voitot, epäonnistumisen tapauksessa pienomistajat menettivät kaiken

Se että yhtiö ei seuraa tätä (pääketjua somessa?) on valitettavaa. Jos seuraa, minun yhteystiedot ovat saatavilla. Enkä jaa haitallista informaatiota mikäli faktat ovat oikein (koko ketju on hankala jo tässä mielessä). Enkä muutakaan informaatiota kunhan perustelut ovat oikeat. Olisihan se kiva joskus kirjoittaa positiivinen kommentti, ilman julkaistuja lisätietoja, pitkään analysoinut henkilö, uskoo taas yhtiöön. Tarkennus, myös pienomistajien osalta.

3 tykkäystä

Lisätään nyt tähän vielä että jos pienomistajat omistaisivat 20-30% yhtiöstä näitten n+1 antien perusteella niin yhtiö olisi jo terveemmällä pohjalla. Itse en löytänyt omistajien suhteita tällä hetkellä (olen toki niitä aikoinaan pyytänyt).

Terveellä pohjalla voisi sitten uudestaan yrittää pörssiin, myös päälistan ulkopuolella.

110Ke saivat kasaan toukokuun loppuun mennessä. Toi vissiin on jo ihan hyväkin summa.

Nyt kun jaksaisi kaivaa kuinka paljon firma käyttää joka kuukausi, joka tietty sekin on hankalaa koska osa siitä varmaan tulee DoD:n potista. Sitten vielä kun lisätään “uudet hankkeet” joka vie tuntemattoman määrän rahaa niin voisi yhtä hyvin heittää noppaa. Toivottavasti nyt aloittavat uusia hankkeita fiksusti eikä rahaa polttaen, “aina joku investoi lisää”-mentaliteetillä. Tai onhan sekin hyvä idea jos pystyy myymään hyvällä hinnalla koska yksi varma hanke ja paljon “potentiaalia”.

Nythän niillä on taas anti menossa, 1e hinnalla, eli siinä mielessä osakkeen arvo teoreettisesti nousee. Infoa on taas liiankin niukasti. Jos olisi edes jonkinmoinen osakaslista olemassa että tietäisi ketkä ovat yritykseen sijoittaneet niin voisi arvata onko tämä ikuinen rahareikä vai onko toi Business Finland raha oikeasti hyvä juttu. Nyt on vaan pöydällä liikaa pyytäjiä ja asioita hoidettavana joten kävin katsomassa olisiko joku muu täällä hereillä.