Metso - Edelläkävijä kiviainesten käsittelyssä

Metso on saanut tilauksen yksivaiheisen SAG-jauhatusratkaisun toimittamisesta vähähiiliseen alumiiniteollisuuden projektiin Kiinassa. Tilaus, jonka arvoa ei julkisteta, on kirjattu Mineraalit-segmentin vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen saatuihin tilauksiin.

Metson toimitus sisältää kuusi SAG-myllyä, joiden asennettu kokonaisteho on 45 MW. Toimituskokonaisuuteen kuuluu myös suunnittelu ja valmistus sekä asennukseen ja käyttöönottoon liittyviä neuvontapalveluja. Lisäksi Metso toimittaa MRM-myllynvuorauslaitteen sekä korkealaatuiset metalliset myllynvuorausratkaisut.

16 tykkäystä

Arvioituaan huolellisesti Prerovissa, Tšekin tasavallassa sijaitsevan valimonsa tulevaisuuden vaihtoehtoja Metso on päättänyt lopettaa valimon toiminnan. Lopettamispäätös johtuu perustavanlaatuista muutoksista markkinaympäristössä, mikä on vaikuttanut kielteisesti valimon kilpailukykyyn.

Päätös vaikuttaa noin 160:een valmistukseen liittyvään työpaikkaan. Valimon toiminta ajetaan alas vuoden 2024 toisella neljänneksellä.

Prerovin sulkemisen jälkeen Metsolla on valimot Brasiliassa, Intiassa, Kiinassa ja Australiassa sekä laaja ulkoisten toimittajien verkosto.

6 tykkäystä

Metso has signed a distribution agreement with a new distribution partner, Swecon, in the Baltic region. Swecon will cover the markets in Estonia, Latvia, and Lithuania. This partnership marks a step forward for both companies, and enables enhanced accessibility and service for our valued customers in the Baltic region.

Swecon offers a wide range of construction machinery, spare parts, service support, site solutions, financing, and rental solutions and has over 1300 employees. Swecon is owned by a parent company Lantmännen.

5 tykkäystä

Metso on saanut tilauksen uuttoteknologian toimituksesta nikkelilaitokselle Kiinaan. Tämäntyyppisten tilausten arvo on yleensä 15-20 miljoonaa euroa. Tilaus on kirjattu Mineraalit-segmentin vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskertymään.

Metson toimituslaajuus sisältää VSF® X -uuttolaitoksen, jolla tuotetaan akkulaatuista nikkelisulfaattiliuosta. Lisäksi Metso toimittaa useita kiillotussuodattimia, Courier® 6X HX -analysaattorin sekä varaosia ja asiantuntijapalveluita. Metso on tehnyt projektin konseptitutkimuksen sekä prosessitestauksen ja laitoksen perussuunnittelu on parhaillaan käynnissä.

13 tykkäystä

METSON kumitehtaalla Irapuatossa Meksikossa sattui höyryräjähdys, jossa loukkaantui noin kymmenen ihmistä. Lisäksi tehdasrakennukseen tuli vaurioita.

Metso selvittää tuotantokatkon vaikutuksia mahdollisiin asiakastoimituksiin ja on tarvittaessa yhteydessä asiakkaisiin.

Erinomainen juttu Vauramosta ja Metsosta sunnuntain hesarissa:

Konepajateollisuus | Pekka Vauramo on tehnyt poikkeuksellisen pitkän ja menestyneen uran johtajana – se vaati tärkeän oivalluksen https://www.hs.fi/talous/art-2000010272901.html

7 tykkäystä

Metso on ottanut virallisesti käyttöön maailmanlaajuisesti suurimman huolto- ja palvelukeskuksensa Karrathassa, Länsi-Australiassa. Uusi keskus sijaitsee Pilbaran alueella, joka on yksi maailman suurimmista rautamalmin ja litiumin tuottaja-alueista. Keskus tukee kaivos- ja kiviainesasiakkaiden kasvavaa kysyntää tarjoamalla kestäviä ja nykyaikaisia huolto- ja kunnostuspalveluita. Keskuksen avajaisjuhla pidettiin 21. maaliskuuta 2024.

Karrathan palvelukeskuksen investoinnin kokonaisarvo on noin 32 miljoonaa euroa ja se kattaa 35 000 m²:n maa-alueen ja 5 000 m²:n kokoisen palvelukeskuksen.

Keskus on varustettu palvelemaan erityisesti suurten kaivoslaitteiden huolto- ja kunnostustarpeita. Keskuksessa on muun muassa suuren nostokapasiteetin nostureita, modernit koneistuslaitteet, lämpökäsittelyuunit ja kokoonpanoasemat. Keskuksessa voidaan huoltaa muun muassa jauhinteknologian HPGR-laitteita, murskaimia, seuloja, HIG-jauhinmyllyjä ja kaivosdumppereita.

13 tykkäystä

Metso ja kaivosteollisuusyritys JSC Almalyk Mining and Metallurgical (Almalyk MMC) ovat allekirjoittaneet raamisopimuksen merkittävistä prosessiteknologiatoimituksista Almalyk MMC:n uuteen kuparisulattoon. Yritykset ovat tehneet yhteistyötä mineraalien tuotantoon ja jalostamiseen tarvittavien prosessien kehittämiseksi Uzbekistanissa vuodesta 2011 lähtien.

Raamisopimukseen liittyvät laitesopimukset tulevat voimaan niiden allekirjoitusten jälkeen. Arviomme mukaan suurin osa laitesopimuksista allekirjoitetaan tänä vuonna. Yhteistyö on jatkoa Metson ja Almalyk MMC:n vuonna 2022 allekirjoittamalle sopimukselle, joka koski kuparisulaton perussuunnittelua.

Almalyk MMC:n kuparisulatto, joka integroidaan yrityksen olemassa oleviin toimintoihin Almalykissä, tuottaa suunnitelmien mukaan 300 000 tonnia kuparikatodeja ja 1,8 miljoonaa tonnia rikkihappoa vuodessa.

14 tykkäystä

Metson Kivenmurskausliiketoiminnan Tampereen tehtaan uusien tilausten määrä on pysynyt edelleen alhaisena, ja lisäksi materiaalitoimitusten viivästyminen ja valmistuotevaraston kasvu rajoittavat tuotantomahdollisuuksia. Tilanteen vuoksi on tarve sopeuttaa kapasiteettia työmäärän tilapäiseen vähenemiseen.

Sopeuttaakseen murskauslaitteiden valmistusmääriä alempaan tuotantosuunnitelmaan Metso aloittaa muutosneuvottelut tilapäisistä lomautuksista Tampereen kivenmurskauslaitteita valmistavan tehtaan organisaatiossa. Mahdollinen lomautustarve on enintään 90 päivää ja lomautukset toteutettaisiin loppuvuoden 2024 aikana.

5 tykkäystä

Kestävä kaivostoiminta on tärkeä tavoite kaivosyhtiöille muun muassa Chilen kaltaisissa maissa, joka on maailman johtava kuparin tuottaja. Metso vastaa kaivosasiakkaidensa kasvaviin tarpeisiin ja vahvistaa asemaansa ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen tarjoajana ottamalla käyttöön ainutlaatuisen kierrätysratkaisun Megaliner™-, Poly-Met™- ja kumivuorauksille Chilessä.

Tehokkaan erottelun avulla myllynvuorausmateriaalin arvokkaat kumi- ja teräsosat voidaan joko käyttää uudelleen uusien tuotteiden valmistuksessa tai kierrättää.

Kierrätysratkaisu asennetaan Metson Concónissa sijaitsevalle kumi- ja Poly-Met™-tehtaalle.

Kasvattaakseen entisestään kumi- ja Poly-Met™-kulutusosien tuotantokyvykkyyttään, Metso myös lajentaa Concónin tehdastaan. Metson tehtaalle on asennettu megaluokan prässi, joka lisää valmistettavien tuotteiden valikoimaa ja kasvattaa kokoja. Vankan teknologiansa ja suuren kokonsa ansiosta moderni prässi on suunniteltu erityisesti suurten, jopa 8 tonnia painavien Megaliner™-myllynvuorausten valmistukseen. Uuden prässin käyttöönoton jälkeen suurten myllynvuorausten tuotantokapasiteetti Chilessä kasvaa jopa 30 prosenttia.

Metso tavoittelee nettonollapäästöjä omissa toiminnoissaan vuoteen 2030 mennessä. Chilessä uusiutuva sähkö kattaa 100 % tehtaan sähkön tarpeista.

9 tykkäystä

Alla on Ekin kommentit, kun Metso julkistaa Q1-rapsansa torstaina. :slight_smile:

1 tykkäys

Ja tässä Ekin kommentit Metson tuloksesta. :slight_smile:

8 tykkäystä

Tässä on Salkunrakentajan juttu Metsosta, jutussa on lainattu mm. OP:n ajatuksia. :slight_smile:

OP säilyttää Metson tavoitehinnan 12,5 eurossa ja nostaa suosituksen tasolle osta aiemmalta lisää-tasolta kurssilaskun vuoksi. Osakkeen viimeisin kurssinoteeraus on 10,6 euroa.

Alaotsikot:

  1. Kustannussäästöt ja palveluliiketoiminnan kasvu tukevat kannattavuutta
  2. Kaksi tärkeää tulosajuria
8 tykkäystä

Danske toistaa “Osta”-suosituksen, pitää tavoitehinnan ennallaan (12,5€).

10 tykkäystä

Metso suunnittelee rakenteellisia muutoksia tietyissä osissa Mineraalit-liiketoimintaansa. Suunnitellut toimenpiteet liittyvät markkinaympäristön muutoksiin esimerkiksi energiamurrosta tukevien strategisten mineraalien merkityksen kasvun vuoksi. Muutoksilla pyritään parantamaan joustavuutta, laajentamaan asiakaskontaktien kattavuutta sekä mahdollistamaan parempi asiakkuudenhallinta. Samalla Metso suunnittelee tehokkuutta parantavia toimenpiteitä asiakkaiden tämänhetkisen hitaamman isoihin investointeihin liittyvän päätöksenteon takia.

Metso käynnistää yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut, jotka kohdistuvat osaan Mineraalit-laiteliiketoimintaa sekä yhtiön markkina-aluetoimintoihin. Suunnitelma sisältää organisaatiorakenteiden uudistamista, toimintamallien kehittämistä ja muita tehokkuutta parantavia toimenpiteitä sekä lomautuksia ja pysyviä vähennyksiä. Metson alustavan näkemyksen mukaan arvioitu henkilöstövähennysten määrä on noin 240 tehtävää maailmanlaajuisesti. Näistä korkeintaan 90 on Suomessa.

8 tykkäystä

Metso on toimittanut yhtiön sadannen kaivoskuorma-auton lavan Sodankylässä sijaitsevalle Bolidenin Kevitsan kaivokselle Suomessa. Kaivoskuorma-autojen lavat kuuluvat Metson kattavaan lastaus- ja kuljetusratkaisujen valikoimaan. Tarjonnan avulla Metso voi auttaa kaivos- ja kiviainesasiakkaitaan optimoimaan lastaus- ja kuljetuskapasiteettinsa, minimoimaan ympäristövaikutuksia ja varmistamaan että autojen lastauskapasiteetia hyödynnetään maksimaalisesti.

Metson lastaus- ja kuljetustuotevalikoima laajeni merkittävästi kun yhtiö osti vuonna 2023 yksityisomistuksessa olleen suomalaisen konepaja- ja suunnitteluyhtiön. Yrityskaupan myötä tuotevalikoima laajentui ja nyt valikoimaan kuuluvat erilaisiin käyttöolosuhteisiin ja tarpeisiin soveltuvat kaivoskuorma-autojen lavat ja erilaiset lastauskoneiden kauhat, lavojen sekä kauhojen erilaiset kulutusosat, sekä elinkaaren aikaiset huolto- ja kunnostuspalvelut.

Metson tuotevalikoiman asiakassaatavuus laajenee vaiheittain. Kattavat lastaus- ja kuljetusratkaisut ovat jo saatavilla Pohjoismaissa ja Euroopassa, ja lähiaikoina Keski- ja Etelä-Amerikassa. Toisessa vaiheessa saatavuus laajennetaan maailmanlaajuiseksi.

11 tykkäystä

Metso investoi 150 miljoonaa euroa moderniin teknologiakeskukseen Tampereelle

Metso siirtää vaiheittain nykyisen Tampereen Hatanpäässä sijaitsevan toimintansa uuteen Lahdesjärvelle rakennettavaan Lokomotion-teknologiakeskukseen. Tulevaisuudessa Lahdesjärvellä suunnitellaan, testataan ja valmistetaan kivimurskeiden ja hiekan tuotantoteknologioita, laitteita ja komponentteja.

Ensimmäinen vaihe alkaa heinäkuussa 2024

Lokomotion-teknologiakeskuksen tontti, jonka Metso osti vuonna 2021, on kooltaan 23 hehtaaria. Tampereen yli 900 metsolaisen työpaikan suunnitellaan siirtyvän sinne. Keskuksen alustava kokonaisrakennusala on noin 66 000 m2, josta ensimmäisen vaiheen koko on noin 34 000 m2. Ensimmäisen vaiheen investointi on noin 150 miljoonaa euroa, mikä jakaantuu kolmelle vuodelle. Rakentaminen alkaa heinäkuussa 2024. Investointi sisältää kokoonpano- ja testaustilat tela-alustaisten murskauslaitosten valmistukseen sekä varastotilat koneissa käytettäville komponenteille ja materiaaleille. Vuoden 2024 investoinnin osuudeksi arvioidaan noin 30 miljoonaa euroa. Tela-alustaisten murskauslaitteiden, Lokotrackien, tuotannon on määrä käynnistyä uudessa tehtaassa Lahdesjärvellä vuoden 2027 kolmannen neljänneksen aikana.

Suunnitelman mukaan myöhemmissä vaiheissa Lahdesjärvelle siirtyvät Hatanpäältä kivenmurskaimia valmistava tehdas, tutkimuskeskus, huoltokorjaamo ja toimistotilat. Uuden teknologiakeskuksen arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaan 2030-luvun puoleen väliin mennessä.

14 tykkäystä

Kauppalehdestä poimittua. Carnegie nostaa tavoitehintaa.

5 tykkäystä

Metso on avannut uuden huippumodernin jakelukeskuksen Vina del Marissa Chilessä parantaakseen edelleen toimituskykyään ja asiakaspalveluaan. Uusi keskus korvaa alueella aikaisemmin palvelleen Metson yksikön. Nykyaikainen keskus lisää huomattavasti Metson kykyä toimittaa laitteita, vara- ja kulutusosia ja komponentteja sekä vahvistaa entisestään jakelu- ja logistiikkaverkostoa Chilessä. Keskuksen avajaiset pidettiin 6. kesäkuuta 2024.

9 tykkäystä

Metso on saattanut päätökseen 6.5.2024 ilmoitetut muutosneuvottelut, jotka koskivat osaa Mineraalit-liiketoiminnoista sekä niihin liittyvien markkina-aluetoimintojen uudelleenjärjestelyä.

Neuvottelujen tuloksena vähennetään 69 tehtävää Suomessa, joista 31 on irtisanomisia. Kokonaisuudessaan tehtäviä vähennetään 220 globaalisti. Lisäksi suodatusliiketoimintalinjassa toteutetaan tänä vuonna Suomessa enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia. Metso tukee irtisanottujen työntekijöiden uudelleen sijoittumista.

6 tykkäystä