Mitä sinulla on salkussa?

Osakesalkkua tiivistetty sitten viimenäkemän.
Päätin keskittyä vain niihin, joista todella pidän.
Muut heivasin takaisin mr. markkinalle.

kuva

Nämä edustavat noin 15% koko sijoitusvarallisuudesta.
Muut sijoitukset löytyvät rahastoista ja listaamattomasta yrityksistä.

Osakesalkun tehtävänä on kasvattaa indeksin mukaista tuottoa ja uskon tällä hetkellä, että näillä se onnistuu muutaman seuraavan vuoden yli katsoen.

4 tykkäystä

Teen tosiaan nopeaa kauppaa ja tavoitteena on kasvattaa pääomaa, eikä niinkään prosentteja. Tästä syystä jos otan jostain yhtiöstä näkemyksen painot ovat suhteellisen isoja, usein 20-50% salkusta. Säädän kyllä positiota aktiivisesti.

Joku kommentoi, että osta/myy ketjun parasta antia on perustelut niiden taustalla ja olen siitä samaa mieltä. Itselläni salkku kiertää niin usein ja ajattelin, jos päivittelen säännöllisen epäsäännöllisesti tänne, voi joku saada ajatuksia. Komenttia muutamasta uusimmasta.

Gofore: Tätä olin seraillut jo jonkin aikaan, milloin menee ylimyydyn puolelle lyhyellä aikajaksolla. Tässähän IT-palvelusektorin mallioppilaasta tuli tarkkailuluokan jäsen negareidein myötä. Hyvä lokakuun liikentoimintakatsaus sai kuitenkin ostamaan. Tässä voi olla, että hieman hätäilin ja hyvä raportti ei vielä kurssia käännä, vaikka fundan puolelta olisi OK.

Tokmanni: Q3 raportti oli erinomainen ja vuoden paras kvartaali vasta tulossa. Tässäkin ostin vasta osarin jälkeen, vaikkakin on ollu salkussa on/off vuoden päivät. Tarkoitus holdata niin kauan kun kyytiä riittää.

Consti: Harvoin peesaan suoraan johdon ostoja. Jos niitä peesaan, pitää miettiä mikä on ostojen singnaaliarvo. Constissa mielestäni johdon ostot olivat kuitenkin selkeä singnaali markkinoille, että käänne etenee. Avauksen ostin Q3 jälkeen, mutta kolminkertaistin position johdon ostojen myötä. Muutenkin rakennusyhtiöllä on nähtävissä hieman samaa kuin metsäyhtiöillä alkusyksystä. Tilanne ei ilmeisesti ollut ihan niin huono kuin odotettiin, ja tätä on alettu hinnoittelemaan. Näkyvyys on kuitenkin senverta huono, että on tarkoitus nyt kevennellä pikkuhiljaa.

Salkun ulkopuolelta tällä hetkellä seuraan myös miten pohjaan potkitut small ja mid cap yhtiöt käyttäytyvät. Moni varmasti odottaa joulualeja, mutta itse olen enemmän joulupukkirallin kannalla ja näissä voi syntyä ikään kuin “Chasing Trades” tilanteita.

4 tykkäystä

Oon samaa mieltä Gofore sta, että käyttöaste laski, mutta on nyt korjaantunut. Vähintäänkin odotan lyhyemmällä aika välillä korjausta ylös.

Vaihteeksi salkkupäivitystä, kun kaksivuotispäivä joulukuun puolivälissä lähestyy. Silloin perussalkun koostumuksen pitäisi olla varsin vakaa ja positioiden päällä istutaan, jollei nyt hamaan loppuun, niin ainakin vähän pidempään :slight_smile: Kymmenen yhtiötä alkaa olla itselleni maksimi, pääomien allokointi eri yhtiöiden välillä on vielä pahasti kesken, kuten prosentuaalisista osuuksista hyvin näkyy. Salkun kivijalat tulevat olemaan Sampo, Tokmanni, Lassila&Tikanoja ja Nokian renkaat. NoHo on liian suurella painolla tällä hetkellä hieman epäonnisen entryn takia. Indeksiä tulen ehdottomasti lisäämään, mikäli markkinoilla tulee isompi dippi.

Sampo 31,4%
NoHo 12,8%
Tokmanni 10,3%
Lassila&Tikanoja 9,9%
Sanoma 6,4%
Wärtsilä 6,4%
China Mobile 6,0%
Nokian renkaat 5,6%
Bittium 5,5%
Glaston 4,7%
Suomi Superrahasto 0,8%

Sumuisen markkinatilanteen takia en ole elokuun jälkeen juurikaan lisännyt pääomia salkkuun, joten jonkin verran käteistä varalla säästötilillä, mutten ole laskenut sitä mukaan.

3 tykkäystä

Päivitys:

Kattelin tuossa omaa salkkua, niin ei kyllä ole mikään osinkosalkku vaikka onkin sisällä n. 20% yhteensä Sampo, Capman ja Siltronic ja muutama pienempi, josta jotain saa: Harvia, Sanoma, Kamux, Gofore. Hoivatilat on jo käytännössä odottamassa vaan myyntiä (jos tulee isompi tarjous, niin kiva).

Näin tässä vaan on käynyt, etenkin jos ajattelee arvon nousu mukaan lukien osinko tuottoa:
Talenom, QT, Revenio. Onneksi en tarvitse osinkorahavirtaa ennen kuin jätän päivätyöt.
Kamuxista jotain saa.

Salkku suurimmasta alkaen ja Talenomin ollessa edelleen suurin, mutta kerrottakoon, että QT on noussut n. 75% Talenomin koosta, yhtä selvä kolmonen Revenio 50% Talenomista ja sitten seuraa muut:

Talenom (miniosinko),
QT, (ei osinkoa)
Revenio (mini osinko)
Siltronic (kevennetty voitotja kotiin)
Capman, Sampo, Kamux
Basware (ei osinkoa), avidly(ei osinkoa), Glaston
Nixu(ei osinkoa), Remedy, Harvia, Gofore, Sanoma, Efecte(ei osinkoa), Hoivatilat,Nokia (pantattu) (ei osinkoa tällä hetkellä).
pienet siivut: Verkkokauppa, Pantaflix(ei osinkoa), Bittium, Digia, Enersense(ei osinkoa), Lehto (siis ihan mini)(ei osinkoa).

Pörssin ulkopuolelta muuten vielä: KPY, Pyynikin panimo ja Injeq. Oma firma tietty myös.

Tällaisiin on valinnat vieneet, Sampo on ainoa, joka on hankittu vakaan kassavirran takia ja siinäkin 3. kerta jo, joten jokunen myyntivoittokin takana. Sampoa pidän kyllä aika vakaana ja nykyiset taitaa olla 3% luokkaa voitolla.

2 tykkäystä

Salkkurapsa versus viikon takainen.

  • Edit: Eläkevakuutuksissa pari prosenttia koroista osakkeisiin.
    Tein vielä radikaalin liikkeen ja siirsin eläkevakuutuksissa kokonaiset 20 prosenttia lisää koroista osakkeisiin. Nyt suhde on 70/30 koroille. Syy tähän se, että ei tunnu tässä tilanteessa järkevältä pitää koko salkusta 1/3-osaa käteisessä ja toista 1/3-osaa koroissa.
  • Rahastoja ostettu suunnitelman mukaan. Smart 15 näyttää kohta ajavan piikkipaikalle varsinkin kun Hoivatilat on jo tavallaan ulkoistettu salkusta
  • Fodelian merkinnän pistin tuonne jo yhtenä rivinä, katotaan nyt sitten paljonko sieltä annista osakkeita irtoaa.
  • Nokiat lähti kurssin mentyä alle 3.20. Aloin epäilemään menikö 5G juna jo Nokialta.
  • Genovista pikkasen kevensin 29.60 kohdalla. (osavuosikatsaus tulossa 21.11.)
  • Aspire Global tuli salkkuun Aki Pyysingin peesissä
  • Perjantaina juuri ennen pörssien sulkua bongasin, että Basware oli vähän lasketellut. Baswarea jo hetken katellut, joten sitä ostin ihan pienesti. Tuleepahan nyt seurattua tarkemmin.
  • Pieni lisäys myöskin Remedyä, kun niin paljon positiivista tuolla Remedy ketjussa.
  • Eikä tässä vielä kaikki. DeGiro tilin sain auki perjantaina, joten testiosotoksena sinne kokonainen 1kpl Microsoftia. :grinning: Tätä Microsoftia on tullut seurattua jo iät ja ajat ja aina miettinyt, että jos alkaisin osakesijoittajaksi, niin ostaisin tätä. Olis ehkä kannattanut aloittaa osakeostot jo silloin 2000 luvun alussa. Toinen hyvä paikka olis ollut ostaa reilu vuosi sitten, kun aloitin tämän harrastuksen.

2 tykkäystä

Erittäin iso kiitos kaikille foorumin kirjoittajille, täältä on oppinut paljon.

Kuvasta löytyy oman salkun tuottoprosentit nykysijoituksille. Osakesijoittaminen aloitettu maaliskuun 1. 2019 OMX25:n huidellessa lähellä vuoden huippuja, mutta oikeasti vasta viime kesänä. Alkuvuoden ralli tuli hienosti väistettyä, mutta pellavapään twiitit koettua. Ensimmäiset 3kk meni harjoitellessa lyhyeiden treidien/sijoitusten kanssa, kun jotain oli ostettava. Muutamat huonommat valinnat ja valitettavasti ne paremmatkin pikasijoitukset menivät myyntiin kesäkuussa lomareissua pilaamasta. Kuvassa näkyvät on hankittu tilalle sopivassa kohdassa kesän ja syksyn mittaan. Kesän jälkeen on ollut aikaa opiskella ja tehdä ehkä harkittujakin kauppoja. Jonkin verran tehty myös treidaamista (mm. Outotec-arbitraasi).

Salkun käteispaino on ollut koko ajan valitettavan suuri eli vähintään 50% (nyt alimmillaan 49%), koska tarpeeksi edullista riittävällä turvamarginaalilla varustettua toista autokauppiasta on näistä markkinoista melko vaikeaa löytää. Seuraavaksi alkanee siis ruotsin kertauskurssi ja suoraan sijoitusalan ammattisanastolla. Vältän vielä myös liikaa turhia riskejä ja opettelen uusia kirjainyhdistelmiä. Sijoitetun pääoman tuotto kesäkuun alusta lienee sopivan pyöreä 20%, jonka tosin joudun pyöristämään salkun käteiskassan suuruuden takia tasan 10,0%:iin per 8,5kk. Tarkastelujakso on lyhyt, mutta alku on lupaava.

Alkuvuodesta salkun käteiskassa ja loput säästöt siirtynee osakesäästötilille ostoja odottamaan. Oma sijoitustrategia alkaa kenties nyt viimeinkin selkeytymään 6kk tiiviin tavaamisen jälkeen. Etuormen jännemuisti hamuilee silti edelleen osto- (ja myynti)nappeja arkisin kello kymmenen.

6 tykkäystä

Kiinnostaa tietää, miten @viljo päädyit Sanomaa omistamaan!? Itsestä tuntuu siltä, että ovat saaneet pysyvästi aikaan tuloskäänteen ja voi olla vielä edessä, että markkinoiden luottamus täysin palautuu. Tämä on kyllä osake, jota pitäisi tarkkailla hieman tavallistakin tarkemmin, koska media-ala edelleen murroksessa. Markkinat taitavat myös vierastaa korkeaa velkaantuneisuutta. Herlinin omistus toki lisää luottamusta ja ulkomaalaisten omistus vain 15% luokkaa, joka myös antaa vakautta osakkeelle.

2 tykkäystä

Sanoma on kohde joata olen usein pyöritellyt, eli mielestäni kelpo kohde ollut sopivalla hinnalla. Palasin tällä kertaa ylemmällä hinnalla, kuin millä luovuin.

Perusteet aikaisemmin: vahva kassavirta, matalat kertoimet, pää business digitaalinen koulutusmateriaali ja muut kuin se mitä mielletään, eli lehdet ja mainonta.

Uudet perusteet iddink osto yms. Muuttavat liikevaihdon kasvuun ja laatu yhä paranee. Samat syyt kuin aikaisemmin, mutta oletan kertoimien nousevan=kurssinousu, kun päästään 2020 q2 ja q3, viimeistään.

Useita vuosiaan on liikevaihto kutistunut aikaisemmin lehtibisneksistä johtuen, minkä takia ajattelen arvostus kertoimien ja kiinnostuksen osakkeeseen olleen laimeaa.

Samalla Sanoma on osinko osake, mutta tosiaan myös arvonnousu myös minulla saisi olla mukana, ei vain osinko.

Lisään vielä tuohon, että useita naistenlehtiä taidettiin tuossa 2018-2019 myydä pois, esim Helsingin Sanomat minusta omaa aika vahvan lukija ja tilaajakunnan. Tainnut se mainonnan laskukin hitusen taittua. Mutta taitaa olla alle 20% jo liikevaihdosta.

Analyytikko vois osata arvioida, mitä se mainonta on iddink oston jälkeen liikevaihdosta ja millainen on mainonnan näkymä ja laatu, kun osa lehdistä on myyty?

2 tykkäystä

Juu,hyvät perustelut. Sanomalla on minunkin mielestäni nyt hyvät eväät nousta takaisin laatuosakekategoriaan.

Salkkurapsa 47/2019
Kohtuu paljon liikkeitä viikon takaiseen. Viikko sitten avasin tilin tuonne DeGirolle ja tässä viikon aikana avattu sinne avauspositiota niistä osakkeista, joita tullut tarkkailtua. Toki olisi voinut ajoittaa hiukan ostoja pitemmälle jaksolle, mutta positiot kokonaisuudessaan niin pieniä, että päätin avuspositiot hankkia. Tuleepahan paremmin seurattua, kun on omassa salkussa. Käteispositio pieneni osotojen seurauksena viikossa 34% => 26%. Toisaalta salkussa on 8% Hoivatiloja ja 6% Fodelia merkintöjä, joten eiköhän tuolta +10% käteistä tule jossain kohdin jo noista.
Viikon liikkeet:

  • Eläkevakuutuksissa uusi instrumentti Medilife mukaan ja pienet lisäykset Teknologiaa ja Japania
  • Rahastoissa pieniä ostoja suunnitelman mukaan
  • Fodeliaa lisätty annin viimeisenä päivänä (piirakassa näkyy vielä merkattu määrä)
  • Genovikset myin ennen osavuosikatsausta Nordnetin salkusta ja kerkesin jo osan ostamaan takaisin DeGiron salkkuun
  • Wärtsilää lisäsin hiukan
  • Siili Solutions myyty
  • Degiron salkkuun seuraavia toimenpiteitä:
    • Lisätty Aspire Globalia
    • Lisätty Remedyä
    • Myyty Baswaret Nordnetin salkusta pikku tappiolla ja ostettu tänne muutama enemmän
    • Ostettu Cokiksesta aloituspositio
    • Ostettu PayPalista aloituspositio
    • Ostettu Nokiasta aloituspositio, jota jo hiukan lisätty loppuviikosta
    • Palattu QT:n omistajaksi ja hiukan lisätty loppuviikosta
    • Ostettu Harviasta aloituspositio
    • Ostettu Reveniosta aloituspositio
    • Ostettu Boeingista aloituspositio
    • Palattu Pricerin omistajaksi
    • Lisätty Kamuxia
    • Ostettu Inission AB:stä aloituspositio
    • Ostettu Keskosta aloituspositio
    • Palattu Berkshire Hathawayn omistajaksi


2 tykkäystä

Aika laittaa pieni päivitys, koska viimepäivinä on ollut paljon tapahtumia.

Keskeisimmät virheet tänä vuonna olivat verkkokaupassa mukana roikkuminen liian pitkään (myynti keväällä) sekä lievästi: Hoivatiloista irtaantuminen ostotarjouksen jälkeen, juuri ennen tämän pääomasijoitusyhtiön ulostuloa. (Toisaalta hoivatiloihin voi tulla vielä hinta alle 14,8 tason, mikä olisi looginen paikka lisäillä…)

Onneksi onnistumisien lukumäärä ja volyymi on ollut huomattavasti isompi tänä vuonna :slight_smile:

Edit: Ensi vuodelle isoja toiveita itsellä kohdistuu mm. Remedy (oma target 16e vuoden päästä), Qt group (>20e), Kamux & Talenom +20% EPS-tuloskasvun johdosta, Fellow Finance selkeää nousua, Fodelia selkeää nousua…

15 tykkäystä

Mulla ei kauheasti mitään merkittävää tapahtumaa vs. alla oleviin, mutta tuolta puuttui ehkä Herantis Pharma tai sitten se on ostettu vasta silloin, en muista, mutta 6,7 € sisään. Ei iso, mutta ihan foorumin perusteella sisään ja hyvä arvon nousu.
Lisätty Nokiaa 2 erää yht 2500 kpl. Lisäilty Efecteä maltillisesti, Lisätty Remedyä, myyty Bittiumit ja IPO+osto ja myynti Fodelialle (kiitos foorumi ja analyytikko). Lisätty Siltronic 75 eur/osake. Nixut lempattu ulos. Pikku erä Innofactoria sisään. Taaleria pikku erä. Nohoa pikkuerä.

Ajatuksia 2020: oletan pääsijoitusten jatkavan vakaata kehitystä ja johtavan salkkua hyvään menoon.
Mausteet: Basware kehitys / ostotarjousta odotellessa,
Sanoma (liikevaihto ja voitto nousuu, arvostuskertoimet ylös?),
Gofore (perussuorituksella 8-9 eur välille,
Remedy (pitkä Control myynnin häntä, mahdollisest palkinnot lyhyellä tähtäimellä, japanin ja aasian myynnit ja 2020 uudet 5. sukupolven konsolit, uudet projektit AW?),
Nokia (jos ei nyt ihan kuseta, niin hinta lienee ok :slight_smile: kolmas kerta toden sanoo, aina on mennyt pieleen, paitsi kun on onnistunut)
Enersense (toimistoja on laitettu ulkomaille, saadaanko ydinvoima projekteja, kai sikahalpa?).
Efecte, Holtausta jo 2017 lopusta, kasvatettu jo jonkinlainen positio (joko nyt 2020? 2 hyvää kvartaalia takana).
Herantis (tarkoitus myydä osa varman tuoton saamiseksi ja jäädä lopuilla odottamaan hyviä tuloksia (Suomalainen yhtiä ei varmaan huijaa? vai! )! Parkinson lääke ja uusia imusuonia!

Omistukset pörssissä:

Talenom (miniosinko),
QT, (ei osinkoa)
Revenio (mini osinko)
Siltronic (kevennetty voitotja kotiin)
Capman, Sampo, Kamux
Basware (ei osinkoa), avidly(ei osinkoa), Glaston
, Remedy, Harvia, Gofore, Sanoma, Efecte(ei osinkoa), Hoivatilat,Nokia + 2 erää nokiaa (ei osinkoa tällä hetkellä).
pienet siivut: Verkkokauppa, Pantaflix(ei osinkoa), Digia, Enersense(ei osinkoa), Lehto (siis ihan mini)(ei osinkoa). Herantis Pharma.

7 tykkäystä

Teen nyt ensimmäisen salkku päivitykseni tänne, sijoittaminen aloitettu ja n.2kk rakennettu salkkua, varmasti muutoksia tulee ensi vuoden puolella, kun alussa tuli paria yhtiötä ostettua mistä haluaisi ehkä irrottaa varat ja siirtää omasta mielestä parempiin vaihtoehtoihin.
Lisänä myös 3 eri ETF ja kahta rahastoa, joista vähennän ainakin yhden ETFn pois ensi vuoden aikana ja siirrän suoriin osakkeisiin.

Revenio
Basware
Sampo
Pihlajalinna (odottelen luontaista poistumaa)
Fortum
Remedy
Nokia

Ensivuodelle suunnitelmissa kiikaroida alustavan suunnitelman mukaan ainakin jotain seuraavista, QT-grouppia, Wärreä tai Nestettä, mahdollisesti Harviaa. Sekä lisäillä positiota pikkuhiljaa nykyisissä.

5 tykkäystä

Laitetaanpa omakin katsaus tähän. (Super)Rahastoihin on tullut sijoitettua vähän pidemmän aikaa ja nyt keväällä aloitettu leikkiminen myös suorien osakkeiden ja ETF:ien kanssa. Turhan paljon on joutunut kesän ja syksyn mittaan veivaamaan, mutta otin lähtökohdaksi sen että maksetaan mieluummin oppirahoja tässä alussa ja otetaan tekemällä hommaa haltuun.

Salkun rakenne on seuraava:

  1. 33% Superrahastoissa suht tasaisesti jaettuna eri maiden välille, Ruotsi isoimmalla painolla ja Norja pienimmällä.
  2. 10% 3:ssa maailmanlaajuisesti sijoittavassa ETF:ssä
  3. 12% käteisenä
  4. 45% suorissa osakkeissa, laput suurimmasta pienimpään:
    NoHo
    Kamux
    Neste
    Remedy
    Qt
    Revenio
    Capman
    Relais
    Glaston
    Sampo

Veivausten myötä olen ihan tyytyväinen nyt salkussa oleviin suoriin osakkeisiin niiden näkymien ollessa varsin positiiviset ainakin tällä hetkellä. Uusien lisäysten sijaan tuleen todennäköisesti jotain näistä tiputtamaan ensi vuoden aikana pois ja panostamaan lisää muutamiin. Kamuxin osalta hyppäsin kyytiin ihan hyvään saumaan mutta esimerkiksi se yhtiönä kategoriaa mitä en varsinaisesti ole pitkässä juoksussa niin viehättynyt omistamaan.

Tuottoprosentit sitten omassa ketjussa ehkä myöhemmin :blush:

3 tykkäystä

Suomisalkku suurimmasta pienimpään:

  1. Kamux
  2. Remedy
  3. Glaston
  4. Qt
  5. Rapala
  6. Fondia
  7. Vincit
  8. Harvia
  9. Sampo
  10. Capman
  11. Exel
  12. Siili
  13. Taaleri
  14. Fellow Finance
  15. Digia
4 tykkäystä

Ootko @Rauta lisäillyt Rapalaa. Itse ostin ensimmäisen erän. Danskella tuntuu olevan myyntihaluja.

1 tykkäys

Tarkkailulistalla on. Otin edellisestä montusta, ehkä otan vielä pienen siivun mutta lopullista päätöstä en ole tehnyt.

1 tykkäys

Minäkin ostin tovi sitten Rapalaa. Aivan karmeasti hoidettu firma ja kehno pääomistaja. Mutta brändi on siellä pölyn alla edelleen arvokas ja osakkeen hinta tallottu suohon. Nyt vaan tulosvaroitusta odottelemaan ja jos siitä pahasti vajoaa, niin ehkä lisään. En pysty uskomaan, että Ranskikset ei IKINÄ viisastuisi.

1 tykkäys

Joo, taitaa jollain muullakin olla mennyt usko. Viisaammat veikkaili, että Taalerin Mikro Markka tyhjentää salkkuaan Rapalasta.
Muutoin tismalleen samaa mieltä ja eihän tämä tälläkään hinnalla mikään halpa ole, jos ei suoritus parane.

1 tykkäys