Todennäköisesti tulee Tapparan ja Ilveksen sponsoroinnista.
Meno railakasta aitioissa? Varmasti harmittaa antiin osallistunutta.
Ok, ei kovin kuvaava otsikko. Jopa ivallinen.
Minua ei harmita. Osallistuin antiin ja myin laput 12 eurossa. Enemmänkin olisi saanut, mutta olisi voinut käydä myös kehnosti.
Keskeistä tammi–maaliskuussa 2023
- Tuotekehitysputki säilyi vuoden 2022 viimeisen neljänneksen tasolla, ja olemassa olevat projektit etenivät hyvin. Osassa projekteja nähtävissä merkittävää liikevaihtopotentiaalia vuoden 2023 aikana.
- Tammikuussa 2023 Modulight sai Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviranomaiselta FDA:lta myyntiluvan kostean silmänpohjan ikärappeuman (AMD) hoitoon tarkoitetulle laserlaitteelleen Yhdysvalloissa.
- Liikevaihto oli 1 493 (1 601) tuhatta euroa. Liikevaihto kääntyi kasvuun suhteessa edelliseen neljännekseen, mutta ei saavuttanut vielä vertailukauden tasoa, mikä johtui yhtiön pitkästä myyntiputkesta sekä viivästyksistä asiakasprojekteissa.
- Käyttökate (EBITDA) oli -1 429 (-418) tuhatta euroa. Kannattavuuteen vaikutti alhainen liikevaihto ja suunnitelmien mukainen kasvustrategian toteuttaminen.
- Käyttökateprosentti (EBITDA-%) oli -95,7 (-26,1) % liikevaihdosta.
- Liiketulos (EBIT) oli -1 903 (-869) tuhatta euroa.
- Liiketulosprosentti (EBIT-%) oli -127,5 (-54,3) % liikevaihdosta.
- Osakekohtainen tulos oli -0,04 (-0,03) euroa.
Ennusteet ja odotukset alitettiin yhtiölle tyypilliseen tapaan reippaasti. Kohta ollaan jo toukokuussa, mutta kuluvan vuoden näkymät edelleen hämärän peitossa.
Webcast klo 14.30. Onkohan Orsila jo toipunut esiintymiskuntoon Tapparan mestaruusjuhlista?
Näkymät tälle vuodelle - löytyykö enää maailmasta toista firmaa joka sanoo koronarajoitusten vaikuttavan tulokseen…
Yhtiö arvioi kuitenkin, että koronapandemiarajoitusten aiheuttamat muutokset toimintaympäristössä sekä makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus vaikuttavat edelleen sen taloudelliseen tulokseen lyhyellä aikavälillä.
Yhtiön toimitusjohtaja antoi varsin valoisan käsityksen yhtiön strategian etenemisestä ja muuttumisesta kasvavaksi liikevaihdoksi vielä tämän vuoden aikana. Lisääntyvän liikevaihto ei liity vain yksittäiseen projektiin vaan useampi projekti on etenemässä vaiheessa, jossa liikevaihtoa tulee kertymään etappimaksujen lisäksi myös muusta myynnistä.
Ottaen huomioon taloudellisen ennusteen puuttumisen tälle vuodelle, on suusannallinen informaatio huomattavan positiivista.
Koronpandemian vaikutukset ovat enää yksittäisiä tai ainakin vähäisiä.
- Tuotekehitysputki säilyi vuoden 2022 viimeisen neljänneksen tasolla, ja olemassa olevat projektit etenivät hyvin. Osassa projekteja nähtävissä merkittävää liikevaihtopotentiaalia vuoden 2023 aikana.
- Tammikuussa 2023 Modulight sai Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviranomaiselta FDA:lta myyntiluvan kostean silmänpohjan ikärappeuman (AMD) hoitoon tarkoitetulle laserlaitteelleen Yhdysvalloissa.
Näkymät ovat ilmeisesti kirkastuneet, samaa kuuntelin webcast.
Maksukykyä. Laserteknologian lääketieteellisiä sovelluksia kehittävä Modulight on mukana Factsetistä kootulla parhaan maksukyvyn yhtiöiden listalla
Listan kärjessä olevalla laserteknologian lääketieteen sovellutuksia tarjoavalla Modulightilla on current ration ja quick ration perusteella paras puskuri. Viime vuoden tilinpäätöksen perusteella yhtiöllä oli likvidiä omaisuutta lähes 12 vuoden ajaksi, mikäli lyhyen aikavälin velkaisuudessa ei tapahtuisi muutosta.
Tässä on Salkunrakentajan juttu Modulightista.
Modulightin tavoitteena on kasvaa voimakkaasti jokaisena kalenterivuonna ja palata vahvaan kannattavuuteen strategiakaudella 2023–2025.
Jutun alaotsikot:
- Tappio syvenee
- Laiteinvestoinneista aiheutuvat kustannukset painavat kannattavuutta
- Lähiajan näkymät ovat sumuiset
OP:n laski tavoitehinnan 3,10 euroon. Raportti on tuttuun tapaan kaikille avoin.
Onkos kukaan yhtiökokouksessa? Onko millainen tunnelma tilaisuudessa? Onko mitään uutta?
Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 4 261 694 oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla ja/tai pantiksi ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 10 % yhtiön kaikista osakkeista kokouskutsupäivän tilanteen mukaan. Yhtiö ei kuitenkaan voi yhdessä tytäryhtiöidensä kanssa omistaa tai ottaa pantiksi omia osakkeita millään hetkellä enempää kuin 10 % yhtiön kaikista osakkeista.
Tämä olisi nyt hyvä käyttää kun osake alhaalla ja parempi näkymäarvio annettu.
Tuo omien osto onkin melko mielenkiintoinen juttu. Vastaa n. 100 päivän vaihtoa tämän päivän volyymilla laskettuna. Ei kovin kummoista osto-ohjelmaa tarvitse niin nostaa kurssia.
Lonkalta heittäisin, että monella yhtiöllä on vastaavia yhtiökokousten valtuutuksia ja valtuutus usein uusitaan vuosittain. Se ei kuitenkaan tarkoita että valtuutusta käytettäisiin oikeastaan muuhun, kuin johdon/työntekijöiden palkitsemiseen. Eli ostetaan vaan sen verran, että saadaan kuitattua sovitut palkkiot ja valtuutus jää pääosin käyttämättä.
Olemme innoissamme voidessamme ilmoittaa, että sinulla on mahdollisuus tavata kollegoitamme viikon päästä CYTO 2023, Montrealissa, Kanadassa! CYTO 2023:ssa tiimimme pitää suullisen esittelyn ja julisteen, jossa esitellään Modulightin uutuusratkaisut virtaussytometriaan. Pysy kuulolla saadaksesi lisätietoja!
Mikäli yhtiön toiminta kiinnostaa, niin kannattaa laittaa Twitteriin IPA-2023.
Ei ainakaan yrityksestä ja näkyvyydestä jää kiinni.
Ainakin ulkoapäin tarkasteltuna (muutoinkin) yhtiötä ei voi moittia aktiivisuuden puuttumisesta mitä tulee myyntiin ja markkinointiin.
Olisi kiva, mikäli Antti voisi avata yhtiön varsin aktiivista messuille osallistumista vs. käynnissä olevat tutkimushankkeet.
Modulight on tosiaan ollut varsin aktiivinen messuilla kävijä ja esimerkiksi kesäkuun aikana edustus taisi olla kuudessa kokouksessa vanhalla ja uudella mantereella. Messut ovat yhtiölle tärkeä kanava tavata potentiaalia asiakkaita.
Modulight on kertonut että he käyttävät aiempaa tiukempi kriteerejä, kun uusia hankkeita otetaan tutkimusputkeen. Näistä voidaan tällä hetkellä seurata lähinnä noiden hankkeiden kokonaismäärän kehitystä, koska yhtiö ei kerro mitä nuo noin 30 projektia tarkemmin sisältävät. Aktiivisesta messutoiminnasta huolimatta en odota tutkimusputken erityisen nopeaa kasvua noiden tiukempien kriteerien vuoksi. Meidän arvio on että valtaosa projekteista on varhaisen vaiheen fotodynaamisen terapian hankkeita. Muut alueet kuten virtaussytometria ja kvanttilaskenta lienevät vielä marginaalisessa roolissa tai hankkeita ei vielä välttämättä ole lainkaan tässä vaiheessa.
Jee, tässä olisi uusi Antin tekemä yhtiörapsa Modulightista.
Q2-ennusteemme ovat odottaneet yhtiöltä vahvaa kasvua, mikä on perustunut silmälääketieteen laserin kaupallistamisen aloittamiseen Q2’23:n aikana. Yhtiö on viitannut myös muihin merkittävää liikevaihtopotentiaalia vuonna 2023 sisältäviin hankkeisiin. Laskemme Q2-ennusteitamme, sillä uutisia näihin kasvuajureihin liittyen ei Q2:n aikana saatu. Loppuvuoden ja tulevien vuosien ennusteita sekä suositustamme tarkastelemme ensi viikolla julkaistavan raportin yhteydessä.
https://www.inderes.fi/fi/ennustetarkastus-q2-raportin-alla
Tässä olisi vielä aamarikommenttikin.
Myyntilaidassa lähes 200k lappua, 2,0€. Negarin ennakointia vai siitä vuotanutta tietoa🤔
Tuskinpa kukaan uskaltaisi laittaa tällaista satsia, mikäli olisi tietoa negarista. Liian suuri liputus valvojalle.