Osakesijoittaminen

Musti ja Mirri: kotieläinten megatrendiin mukaan?

Talouselämässä 42/2020 Mustin toimari David Rönnberg hehkuttaa tulevaisuuden näkymiä. Itselleni tulee paperilehti, netissä ei otsikoltaan suoraan vastaavaa juttua näkynyt, mutta tässä pari sitaattia.

[kysymykseen, kuinka kauan viime tilikauden kaltainen kasvu voi jatkua:] “Tavoitteemme on kasvaa vähintäänkin yhdeksän prosenttia vuodessa, vuoteen 2023 asti.” […]
“Uskomme, että voimme kasvattaa markkinaosuutemme Ruotsissa ja Norjassa yhtä suureksi kuin se on Suomessa. Jos teemme sen, kasvumme voi jatkua tällaisena tulevat noin 5-7 vuotta. Tuorein vuosineljännes osoittaa, että pystymme siihen”

[vastauksena kysymykseen, ovatko sijoittajien odotukset yhtiön kasvusta realistiset:] “Uskon niin. Meillä on ollut fantastinen kurssinousu, mutta meillä on ollut myös fantastinen kehitys. Yhtiö on menestynyt merkittävästi paremmin kuin analyytikot tai me yhtiön johdossa uskoimme.”
“Yksi syy näille koville odotuksille on, että yhtiö on osoittautunut stabiiliksi. Lupasimme tietyn myynnin, saavutimme ja ylitimme sen. Lupasimme avata 20 myymälää, teemme sen, paitsi että avaamme 30 myymälää.”

Lisäksi vielä mainittiin muutos tavassa tehdä töitä (etätöiden lisääntyminen), joka helpottaa lemmikinpitoa ja hyödyttää yhtiötä, sekä suunnitelmissa olevat uudet avaukset (eläinlääkärikonsultointi puhelimitse, ja palvelu tilanteeseen jossa asiakas tajuaa että lemmikin ottaminen ei ehkä ollutkaan hyvä ajatus - jälkimmäinen ei ehkä mitään tuloskone tule olemaan mutta henkilökohtaisesti arvostan sitä että yhtiö pyrkii tekemään jotain pentubuumin väistämättömille varjopuolille).

On jo vähän aikaa tehnyt mieli kasvattaa edelleen kesällä avattua Musti-positiota, noiden puheiden perusteella ei pitäisi olla mitään syitä empiä :thinking: Noh, onneksi ei myöskään ole käteistä sijoitettavaksikaan just nyt.

2 tykkäystä

OP aloittaa Musti Groupin seurannan 30.11.2020

5 tykkäystä

Musti näyttää ostavan omia osakkeita. Olisko palkkiojärjestelmän takia?

Mustin ensimmäinen vuosikertomus julkaistu

4 tykkäystä

Kyllä palkkiojärjestelmä taustalla

1 tykkäys
2 tykkäystä

Musti Group Oyj Lehdistötiedote 7.1.2021 klo 9.30

Musti Group lanseeraa digitaalisen eläinlääkäripalvelun

Musti Group lanseeraa lemmikinomistajille digitaalisen eläinlääkäripalvelun. Verkkopalvelun kautta lemmikkien omistajat saavat yhteyden eläinlääkäriin helposti suoraan kotoaan. Palvelu lanseerataan Suomessa helmikuun alussa, ja se on tarkoitus laajentaa myöhemmin myös Ruotsiin ja Norjaan.

”Missiomme on tehdä lemmikkien ja niiden omistajien elämästä helpompaa, turvallisempaa ja hauskempaa. Digitaalinen eläinlääkäripalvelu tukee tätä tehtäväämme erinomaisesti, koska se auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti ja heidän kannaltaan vaivattomasti”, sanoo Musti Groupin toimitusjohtaja David Rönnberg. ”Korona-aika on madaltanut ihmisten kynnystä käyttää digitaalisia palveluita. Uskomme, että tämä näkyy myös lemmikkien eläinlääkäripalveluissa.”

Digitaalinen eläinlääkäripalvelu on osa Musti Groupin laajenevia ja kasvavia hyvinvointipalveluita. Musti Group tarjoaa Mustin ja Mirrin toimipisteissään mm. turkinhoitoa, kynsien leikkausta, fysioterapiaa, hierontaa ja eläintenkoulutusta.

Digitaalisen palvelun eläinlääkärit arvioivat, että lemmikkien pienistä vaivoista voi hoitaa etänä noin 60–80 prosenttia. Etäeläinlääkäriin voi ottaa yhteyttä, kun lemmikillä on esimerkiksi ruoansulatusvaivoja, kuten ripulia tai oksentelua, iho- tai virtsaamisoireita tai se on syönyt jotain sopimatonta. Etenkin pentuperheissä herää usein kysymyksiä esimerkiksi hampaiden vaihtumisesta ja ravitsemuksesta. Tarvittaessa eläinlääkärit ohjaavat asiakkaan hakeutumaan fyysiselle eläinlääkärin vastaanotolle.

Digitaalinen eläinlääkäripalvelu aukeaa aluksi Suomessa Mustin ja Mirrin verkkosivustolla ja se on avoinna kaikille lemmikinomistajille. Palvelu toimii chat-pohjaisena, ja tarvittaessa sen kautta voi lähettää myös kuvia ja videoita eläinlääkärille.

4 tykkäystä

Askel visiointia pidemmälle: eläinlääkäri- ja eläinhoitopalveluiden markkinapaikka olisi erittäin ainutlaatuinen konsepti, johon M&M:llä on valmis asiakaskunta ja kanavat - sekä kykyä investoida ja lanseerata. Toimiessaan ja kasvaessaan siinä on merkittävää potentiaalia ja mahdollisuus rakentaa bisnekseen vahvaa digitaalista tukijalkaa.

4 tykkäystä
2 tykkäystä
3 tykkäystä