Neste - Ilmastonmuutostaistelun eturivissä

OP:n aamukatsaus tänään: “Teollisuusliiton mukaan lakko koskee Nesteen satamia ja jakeluterminaaleja Porvoossa ja Naantalissa. Merkittävä osa Nesteen Porvoon jalostamon tuotannosta viedään Suomen ulkopuolelle. Porvoon jalostamon tuotantoa on pystytty toistaiseksi jatkamaa. Arviomme mukaan lakosta ja tuotannon keskeytyksestä seuraa Nesteelle useiden kymmenien miljoonien eurojen tulosvaikutus.”

15 tykkäystä

Siellä alkaa suunniteltu suurseisokki ensi kuussa, että kohta ei paljon ole tuotantoakaan.

4 tykkäystä

Suurseisokki on ollut markkinoilla tiedossa jo aikoja sitten eli se on ennalta suunniteltu.Käsittääkseni se on siis otettu kyllä huomioon,mutta nyt meneillään olevat lakot ovat asia erikseen.

8 tykkäystä

Ja mites lakkojen vaikutus seisokkiin? Näillä näkymin lakot parhaimmillaankin loppuvat juuri kun seisokin pitäisi alkaa, joten näinköhän AY-liike heittelee vähintään puolivahingossa kapuloita rattaisiin. Ja isolla todennäköisyydellä jatkuvat huhtikuun puolellekin. Ei ihan pieniä operaatiota, niin vähän nihkeä jos palikoita tai työmiehiä ei näy toivotusti mailla.

Huoltoseisokissa työntekijät tulevat pääosin ulkomailta ja uskoisin,että Neste on varautunut tähän myös lakkojen osalta.

6 tykkäystä

A multi-state coalition of biofuel and farm advocates called on President Biden’s Treasury Department to swiftly resolve any questions standing in the way of efforts to scale up U.S. production of Sustainable Aviation Fuel (SAF). Specifically, they urged the administration to quickly adopt the U.S. Department of Energy’s GREET model for the calculation of SAF tax credits (40B) under the Inflation Reduction Act – completing a process that was originally scheduled to conclude by March 1.

“We are disappointed that the administration did not fulfill its commitment to release a modified GREET model by March 1, but we appreciate the importance of getting the modeling right,” wrote 26 organizations across 13 states, including the Renewable Fuels Association, Clean Fuels Alliance America, Growth Energy, National Corn Growers Association, National Farmers Union and the National Oilseed Processors Association. “At the same time, we caution against contradictory changes to GREET that would stack unwarranted penalties on agricultural feedstocks, cut rural America out of a promising green energy market, and undermine any realistic path to achieving U.S. SAF goals.”

SAF advocates emphasized the availability of well-established methodologies for certifying climate smart agriculture (CSA) practices, in contrast to speculative and unverifiable penalties for indirect land use change (ILUC) favored by opponents of U.S. agriculture.

“Failing to value regenerative and CSA advancements, as well as the full suite of biorefining innovations cited in guidance to date, would leave substantial carbon emissions reductions on the table and represent a missed opportunity to energize these promising sectors,” they wrote. “A consistent approach to ILUC and CSA is a vital part of giving farmers and SAF producers a credible, durable, and predictable framework for making the commitments necessary to effectuate IRA and the SAF Grand Challenge.”

The full text of the letter and a list of signers can be found here.

22 tykkäystä

Nesteen liikeideaan, konseptiin mieltyneiden kannattaisi perehtya VLO, Valero Energy Corp. Osake suoriutunut viimeiset 5v paljon paremmin, kuin Neste. VLO:lla mm. share buyback jatkuvasti päällä, Nesteellä taas ei.

Suomi on köyhä maa, huonot sijoituskohteet, kuten monet valtionyhtiöt, pitäisi mielestäni hylätä hyvän sään aikana.

18 tykkäystä

Olet oikeassa, Valero on ollut viime perjantaihin mennessä (vuodesta 2005 alkaen) tuottavampi sijoitus ja kirinyt Nesteestä juuri ohi. Tulevien sijoitusten osalta laskuri käynnistyy huomenna taas nollasta ja ainakaan henkilökohtaisesti en osaa vielä varmuudella sanoa, onko Valero parempi sijoitus kuukauden, vuoden tai viiden vuoden päästä. Kuten käyristä huomaa, niin ajoituksella on väliä ja vuoden 2020 lopussa Nestettä oli paljon mukavampi omistaa (ja myydä). Otan Valeron nyt viimeistään seurantaan.

47 tykkäystä

Alkaa lama-ajan sentimentti nostaa päätään. Ei ollut tämmöisiä puheita 2021.

37 tykkäystä

Viime viikot on ollut X täynnä videoita Ukrainan iskuista Venäjän jalostamoja kohtaan. Ja lisää näitä on näyttänyt tulleen tänäänkin.

https://twitter.com/Azovsouth/status/1771940852618727695?t=C5fP_2o-Ffm_CZYirDGRMQ&s=19

https://www.ft.com/content/98f15b60-bc4d-4d3c-9e57-cbdde122ac0c

Yhdysvallat on pyytänyt Ukrainaa rajoittamaan iskuja, koska pelkää jo iskuilla olevan vaikutusta raakaöljyn hintaan.

X-asiantuntijoiden mukaan iskuilla voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia Venäjän jalostamokapasiteettiin:
https://twitter.com/MykhailoRohoza/status/1768656160532447417?t=m2hdH1z4RjRJuDYb7sHb6A&s=19

Luulisi kun maailmasta jalostamokapasiteettiä tippuu pois niin tämä voisi olla positiivista niille jalostamoille, jotka jatkavat toimintaansa.

39 tykkäystä

Onko tämä myös osittainen syy Nesteen laskuun? Eli pelkäävätkö sijoittajat että jos tämä sota eskaloituu niin myös Porvoon jalostamo on samanlainen kohde kun tällä hetkellä Venäjän tai Ukrainan jalostamot/energiantuotanto. Selittäisi myös jonkun verran hesulin alavireisyyttä se että sijoittajat pelkäävät tänne rahojaan laitettavan Natosta huolimatta.

7 tykkäystä

Meinaatko että olisi ollut omistajan etu jos Neste olis ostellut omiaan pois 60€ hinnoilla? Kun katson edellisen 3v kehitystä nii mä olen ainakin ihan tyytyväinen että ei olla omia osteltu.

43 tykkäystä

Onhan tuossa logiikka: Jos Nato-ohjuksilla isketään Venäjän jalostamoihin, niin Venäjän ohjuksilla voidaan iskeä Nato-maiden jalostamoihin. Kyllä tätä varmaan joku saattaa pelätä. Vaikka ei tätä pelkoa tunnustaisi edes itselleen, niin aika helppoa olla sijoittamatta Nesteeseen.

En omista Nestettä, koska kurssi on laskutrendissä. Mutta voin hyvin ostaa, kun trendi kääntyy.

3 tykkäystä

Luultavasti osittainen syy myös koko Hexin alavireyteen. Normaalistikin kun vähän alkaa tuulemaan niin laitamarkkinat laskee ensin, nyt vielä tuo rajanaapuri tuo oman lisänsä siihen että tänne ei raha ihan ensimmäisenä eikä edes toisena virtaa. Myös taantuva valtiontalous voi vaikuttaa valintoihin

1 tykkäys

Jos Venäjä iskee Nato-maan öljynjalostamoon niin siinä kohtaa pienin murhe on Nesteen osakkeet salkussa.

101 tykkäystä

Mites olis joku tämmöinen esim 2020-2024?

18 tykkäystä

Onko kellään tietoa, onko maailmalla muita varteenotettavia hankkeita muovin kierrättämisestä nestemäisenä raaka-aineenna?

En löytänyt kuin akateemisia julkaisua ja Nesteen julkaisuja Haku sanoilla
“recycle plastic liquid raw material”
Löydöt oli Nestettä lukuunottamatta vanhoja, vuosilta 2020-2021.
Onko kilpailijoita tai tulevia sellaisia?

Nesteenkin osalta osa vanhoja, mutta näen potentiaalia koska raaka-aine on “loppumaton” ja Neste olisi ensimmäinen.
Syksyllä Neste viestitti 6000 tonnin tuottamisesta Porvoossa ja kerrotaan, että tavoite on miljoona tonnia vuonna 2030.

Miljoona tonnia vaikuttaa jopa pieneltä, jos tuosta on keihäänkärjeksi uusiutuvien dieselin ja lento polttoaineen tuotannon rinnalle.

Muovin kierrätys raaka-aineeksi lienee vaativaa? erilaisuuden ja likaisuuden vuoksi.
Pystyykö kierrätyksellä tuotettu muovi koskaan pärjäämään hinta kilpailussa fossiilisista raaka-aineista tuotetun kanssa?
Pystytäänkö tuottamaan patentteja?

4 tykkäystä

Itsellä ollut käsitys että maailmalla tätä on paljonkin. Eikä tarvitse mennä edes kovin kauas Nesteen kilpilahdesta.
https://www.lamor.com/fi/artikkelit/lehdistötiedotteet/lamor-ottaa-askeleita-muovijateongelman-ratkaisemiseksi---kilpilahden-kemiallisen-muovinkierratyksen-laitoksen-peruskivi-muurattu

1 tykkäys

Ei se raakaöljykään mitään kovin puhdasta, tai tasalaatuista ole.

Kokeileppa googlata ennemmin “Chemical recycling of plastics”. Sillä löytyy tietoa siitä, kuinka investointiaikeita on julkistettu maailmanlaajuisesti miljardien edestä, ja paljon enemmän on vielä tulossa. Kaikki suuret petchem-toimijat ovat tässä aktiivisia, ja suurimmalla osalla heistä myös omaa teknologiaa tällä saralla. Joku toisella foorumilla väitti että Nesteellä olisi etumatkaa muihin tässä, mutta kovin on vaikea kuvitella että näin on. Tokihan tälle markkinalle mahtuu kasvua ihan tolkuttomasti, mutta ei Nesteellä varmaankaan tule olemaan mitään erityisasemaa tässä bisneksessä.

2 tykkäystä