Nexstim - Aivostimulaatiolla maailmanvalloitukseen

Hei,
Yksi pahimpia prosentuaalisia turskia sain nyt alkuvuonna Nexstimistä. Onneksi panos oli suhteellisen pieni. Myin viimeiset osakkeeni maaliskuun 5. kurssiin EUR 0,93. Osake ilmeisesti nousi arvossaan merkittävästi tämän jälkeen. Huomasin Kauppalehdestä, että saman päivän kurssiksi on nyt jälkeenpäin noteerattu EUR 0,16 (5.3.2019). Onko osakkeeseen kohdistunut splitti vai mikä selittää tämän? Mitään mainintaa jo tapahtuneesta splitistä en Nexstimin sivuilla huomannut. Taitaa maksullinen anti olla tulossa?

1 tykkäys

Nexstimillä tosiaan on anti järjestetty. Taitaa huomenna 2.5. olla kriittinen päivä, kun pitäisi tulla tiedot annin onnistumisesta. Jollei riittävää rahamäärää tule, voi tulla tiukat paikat, kun Kreosin laina saattaisi mennä takaisinmaksuun.

Toisaalta jos anti on onnistunut, nähdäkseni firmalla voisi olla hyväkin ikkuna saada terapiapuolen liiketoiminta lentoon. Uutiset tällä saralla ovat olleet positiivisia ja esim. yhdenkin laitteen vuokraus USAssa tuo hyvin merkittävää tuloa vuodessa. Keskeinen tuleva uutinen voisikin olla päivitys toimitettujen terapialaitteiden määrään tänä vuonna. Myyntitiimejä on kai vasta alettu rakentaa, eli odotuksia olisi loppuvuodelle joka tapauksessa.

Diagnostiikkapuoli on ilmeisesti myynnissä ollut. Kuukausi sitten
yhtiökokouskutsussa näytti olleen esitys valtuuksista myyntihinnan hyväksymiseen johdolle, mutta tämä oli otettu pois yhtiökokouspäivänä. Ymmärränköhän oikein, että ehkäpä yritettiin ehtiä saada jonkun firman tarjous diagnostiikasta yhtiökokoukseen mennessä, mutta ei oltu ehditty saada (neuvoteltua) ajoissa soveliasta tarjousta? Ehkäpä ei ihan näin mennyt. Luulen, että diagnostiikka olisi jonkun isomman toimijan käsissä paljon arvokkaampi kuin Nexstimin, joka panostaa terapiaan jatkossa.

Kun katsoo tämän firman historiaa, kovin surullista on, että kymmeniä miljoonia on on palanut ja firman arvo on minimaalinen. Vaikea ala on. Itse vasta muutama päivä sitten vähän tutustunut Nexstimiin, mutta vaikuttaisi, että tuotteet ovat lupaavat ja noin kaupallisessa mielessä ihan hyvässä vaiheessa. Rahoitushistoria on vähän kurja ollut kalliine lainoineen (ei kuitenkaan ihan yhtä karsee kuin joillain kuolonkierteeseen joutuneilla firmoilla.)

Sijoittamismielessä kai tällaisella firmalla kai se paras hetki olisi, kun on käsillä “se viimeinen” rahoituskierros. Itseäni kiinnostaisi, jos anti onnistuisi ja diagnostiikka menisi ok hintaan, ehkä tällöin tämä olisi viimeinen kierros. Ainakin toistaiseksi slight_smile:

Inderesillä taisi tämä olla seurannassa aiemmin. En tiedä, löytyisikö teillä motivaatiota heittää palstalle vähän kuin vanhasta muististanne arvioita firmasta. Esim. siinä vaiheessa kun tiedot annin onnistumisesta tulevat, voisi vähän heittää arvioita firman EV:stä ja näkymistä liiketoiminnan kehitykselle. Tai paljosta muustakin, itsepä tiedätte. Lupaan lukea vanhoja Nexstim-analyysejänne, jos vastaatte.

Joo, eka viestini, saapa nähdä, tuleeko perille.

Yep. Näin myös myöhemmin havaitsin, että kyseessä on makullinen anti, joka vaikutti osakemäärään.

Sijoituksen osalta suurempaa riskiä saa hakea. Anti onnistuessaan nostaa osakkeiden arvoa melkoisesti. Toisaalta myös riski, että yhtiö ajetaan konkurssiin ja toimintaa jatketaan toisten rahoittajien toimesta vrt. Talvivaara.

Uudet Nexstimin osakkeet saivat sitten kylmän vastaanoton pörssissä. Itse päädyin siihen, että olkoonkin Nexstim vähän arpalippu, kannattaa siihen jonkin verran sijoittaa nykyhinnoilla Jonkinmoisia perusteita asialle jäljempänä. Ja jollei joku jaksa loppuun asti lukea, niin tiivistelmä heti alkuun: Mielestäni tällä firmalla on selkeää arvoa perustuen käynnistyvän terapialiiketoiminnan kasvuun, josta osin jo näyttöjäkin on. Nykykurssi ei tätä arvoa näytä lainkaan.

Vanhempaan bisnekseen eli diagnostiikkaan on tämän vuoden aikana välillä ilmoitettu haettavan ostajaa ja välillä partneria. Viimeisin tieto viestinnässä on, että haetaan YHTÄ partneria, “a partner” tiedotteen englanninkielisessä versiossa. Itse olen tietämätön, ollaanko diagnostiikkaa myymässä vai olisiko kyse sellaisesta sopimuksesta, että joku isompi ottaisi Nestimin laitteen omaan myyntiinsä hyödyntäen omia laajempia markkinointikanaviaan. Siis sellainen firma, jolla on markkina-asema neurokirurgian välineistön toimittajana. Yksi vaihtoehto voisi ainakin teoriassa olla Inomed, jonka kanssa maanantaina on yhteinen lounassymposiumi Saksassa (tapahtumista ja Twitteristä löytyy), mutta arvailut ovat arvailuja vaan. Muita mahdollisia partnereita en osaa nimetä, koska en tunne alaa enkä aiokaan tutustua turhan tarkkaan. Joka tapauksessa Nexstimin viestintä viittaa siihen, että jollain tapaa diagnostiikkaa ollaan siirtämässä ainakin osin toisen toimijan harteille.

Antirahoitus, vähitellen lisääntyvä liikevaihto (terapiasta) sekä mahdollinen em. diagnostiikan myynti mahdollistavat suuremmat panostukset terapiaan, ja näistä panostuksista on jo ilmoitettu (myyntitiimien, etenkin USA, kasvu ja esim. lukuisten asiantuntijoiden hankkiminen ohjausryhmään nyt keväällä). Lupaavaa on, että ilmeisesti 2017 alkanut terapiamyynti on jo viime vuonna ollut selkeässä kasvussa, vaikka USAn myynti alkoi vasta noin vuosi sitten. Ja laitevuokrastahan on kyse ainakin USAssa (tavoite 100 000 USD vuodessa per laite, mikä omalta osaltaan kertoo Nexstimin suuresta potentiaalista). Viime vuonna toimitettiin USAhan 5 laitetta, toivottavasti tänä vuonna menee jo yli tuplat. Ehkäpä isompaa kasvua sitten, kun myyntitiimi on rakennettu. Hyvää terapiapuolessa on se, ettei nyt taida mikään olla kiinni tehtävistä tutkimuksista tai lupaprosesseista, markkinoinnin onnistumisesta vaan. Toki noita maakohtaisia lupiakin on viime aikoina tullut ja voi tulla lisää.

Nexstimin ongelma on, ja tämä ylikorostuu pörssissä tällä hetkellä. että firma tekee suurta tappiota edelleen ja annista tulleet rahat riittävät nykymenolla (eli viime vuoden menolla) vain rajoitetun ajan. Ja kun nyt ja jatkossa tulot tulevat ainakin osin laitevuokrauksesta eikä laitemyynnistä, kestää melko kauan ennen kuin plussalle päästään, vaikka myynti kasvaisikin toiveiden mukaisesti. Tässä kontekstissa annin jälkeinen kurssipudotus ei liene mikään yllätys, erityisesti kun osakkeiden määrä kai noin 10-kertaistui ja firma vielä epävarmalla pohjalla. Toki pudotuksen suuruus on yllättävän suuri, ja mielestäni kuvaa sitä, ettei firmaa oikein kukaan osaa/halua arvioida.

Itse katson, että epävarmuuden vallitessakin Nexstimillä tulisi olla positiivinen “velaton hinta” EV. Antihinnallakin EV on kovin mitätön ja viime viikon kurssilaskun jälkeen lieneekö enää edes nollaa? Ei taida olla näin alhaalla käyty firman historiassa EVn osalta, mikä vähän outoa, kun se varsinainen syömähammas terapiabisnes on osoittanut kasvua jo, vaikka on kovin varhaisessa vaiheessa. Sen potentiaalihan on valtava, sitä tuskin voi kukaan kiistää ainakaan täysin Ja aina on mahdollista koko firman myyminen. Johdon mukaan tarjouksia on jo tehty. (Ja tuolloin firmalla on pörssissäkin ollut merkittävä EV, siis ajankohtana ennen antia).

(sivu 18)

Saapa nähdä, mitä tapahtuu. Aikaa on firmalla nyt annin jälkeen joko saada näyttöä liiketoiminnan riittävästä kehittymisestä ja/tai tehdä strategisia toimia joko diagnostiikan tai koko firman osalta. Jos vuoden loppuun mennessä on näyttöä esim. USAn toimien onnistumisesta (olisi toimitettu sinne edes jotain 20 vuokrakonetta kaikkiaan 1,5 vuodessa), tilanne olisi varmaankin jo aika pelastettu. Toki muuallekin koneita mennee ja tulee mennä, toivottavasti osa menee myynnillä eikä vuokraamisella, jotta akuutistikin isompaa rahaa kertyy.

Näyttää olevan firmasta aktiivista keskustelua parilla muullakin palstalla, mutta yritän houkutella Inderesin väkeä antamaan kommentin tai kaksi, tai enemmänkin :slightly_smiling_face:. Pari ulkomaalaista analyysifirmaa antaa analyysiä Nexstimistä. En ole perehtynyt vielä, mutta näyttää, että he tuntuvat puhuvan jostain ihan eri firmasta kuin mitä Helsingin pörssissä riepotellaan käytännössä nolla-arvolla. (Toki mun pitäisi tutustua niihin analyyseihin tarkemmin, etten puhu potaskaa heidän analyyseistään.)

Yritän vkl aikana tai alkuviikosta perehtyä firmaan vähän paremmin ja pienen lisäyksen hajanaisiin juttuihini lisätä. (Näyttää kappalejakonikin tässä turhan pitkässä viestissä olla pielessä, suokaa tämä minulle, tämä on vasta toinen viestini tänne.)

Kuten lupasin ja uhkasin kirjoitan “vähän” lisää Nexstimistä, nyt diagnostiikan ja terapian arvoista, analyysejä antavia tahoja peesaten. Analyysien lukeminen avasi omat silmäni sikäli, että se suuri potentiaali on todellakin terapiapuolella eikä siinä vanhassa bisneksessä diagnostiikassa!

Trinity Delta antaa diagnostiikan yksikön riskikorjatuksi arvoksi 6,2 ME, mutta samalla annetaan arvio, ettei myytäessä läheskään tuota summaa saataisi, mm. koska Nexstimin rahoitustilanne ei anna hyvää neuvotteluasemaa. (Tietenkin nyt annin jälkeen tämä asema voi tämä olla vähän parempi?) Näyttäisi siis, ettei diagnostiikan myynti kesää tekisi Nexstimille, jos siitä vaikka 2-4 milliä irtoaisi. Toki tälläkin hinnalla esim. antikurssilla Nexstimin EV olisi vahvasti negatiivinen, mikä on kerta kaikkiaan vääristynyt tilanne mun mielestä.

Trinity Delta arvioi masennuksen hoidon riskikorjatuksi arvoksi 21,5 MEur ja neuropaattisen kivun hoidon 5,4 MEur. Alkuvaiheessa vasta ovat nämä bisnekset, mutta arvoa niille silti annetaan muualla paitsi pörssissä.

Goeztpartnersin analyysi oli enempi numeropainoitteinen ennusteineen, en jaksa sitä tähän referoida. Targettihinta Nexstimille oli (2 kk sitten vanhojen osakemäärien aikana) kuitenkin peräti 8,4 euroa osakkeelta. Eli shokeeraavan paljon oli firman kokonaisarvo heidän mielestään joka tapauksessa. Sen jälkeen on tullut annissa kassaan lisää rahaa sekä hyviä uutisia terapiasta, niin ei kai firman KOKONAISarvon pitäisi loogisesti ainakaan laskea, siis heidän silmissään. Pörssissä näköjään, kun rahaa tulee kassaan, yhtiön kokonaisarvo laskee.

Löysin kevään esitelmävideosta Ruotsin sijoitustapahtumassa talousjohtajan suullisesti antaman tiedon, että terapian liikevaihto oli 2017 200 kEur ja 2018 700 kEur. Näitä lukuja ei ole tainnut firma eritellä tiedotteissaan eli hyvää tietoa oli tuo itselleni ainakin. Kasvuprossa on siis ollut hyvä, kun lapsenkengissä terapiabisnes vielä on. Yritin vähän avata itselleni mitä käytännössä on tapahtunut. Arvelen, että 2017 oli eka vuosi terapian osalta. Tieto on, että tammikuun puoliväliin 2019 asti on toimitettu yhteensä 10 terapialaitetta masennuksen hoitoon, joiden antamista tuloista tuo 200+700 kEur koostunee, mutta epäselvää on, onko lisäksi joitain laitteita toimitettu, joita käytetään VAIN kivun hoitoon. Esim. Suomen laitteista kaikkia käytetään masennuksen hoitoon, mutta osaa näistä myös kivun hoitoon eli ehkäpä tuo 10 sisältää kaikki koneet. Edellä mainituista USAhan toimitetut kaikki 5 on mennyt vuokramallilla ja niistä on sanottu, että tulopuolta ei 2018 puolelle juuri ehtinyt tulla, mikä viittaa siihen, että pääosa on mennyt vuoden lopulla tai jopa vasta tammikuussa tänä vuonna. Muista viidestä laitteesta osa on varmasti myyty, mutta osa voi olla vuokrakoneita, en tiedä. Siten ei kovin pysty arvioimaan kappalemääriä suhteessa tuloihin, mutta ehkäpä tuo 200 kEur 2017 vastaa yhden laitteen myyntiä. 2018 tulot ovat varmaan pieneltä osin USAn alkavaa vuokratuloa, mahdollisen muualle menneen vuokrakoneen tuloa, ehkä tuon 2017 myydyn yhden lisätuotemyyntiä (siis vaikkapa potilaskohtaista tavaraa), ja varmaan pääosin 2-4 myydyn koneen myyntituloa. Eipä tällä arvailevalla laskutavalla pitkälle pääse, mutta kaipa yhden koneen myyntihinta voisi olla tuo noin 200 kEur, jolloin siinä varmaan olisi lisätuloa myöhemmässä potilaskohtaisen tavaran myynnissä. Tuo vuokrakoneen vuositavoite USAssa 100 kUSD on yllättävänkin lupaava summa, ja tässä esityksessä kerrottiin kuvitteellinen esimerkki, jossa Nexstimille kertyi 150 kUSD tulot vuodessa, mikä ehkä sitten yläkanttiin keskimääräisestä odotuksesta, joka siis on 100 kUSD. Osin tuon vuokramallin liikevaihtoarvioiden perusteella arvioin, että jos laitteen myynnin hinta olisi tuo 200 kEur, siinä täytyy olla merkittäviä määriä myös myöhempää potilaskohtaista lisämyyntiä. jotta ei olisi epäloogista eroa vuokrakoneen ja myydyn koneen arvelluille kokonaistuloille.

Joka tapauksessa jos yhden laitteen myyntihinta olisi “vain” tuo heittämäni 200 kEur, tulee jo perjantain tiedotteessa Ruotsiin kahteen eri sairaalaan heitetyistä koneista tuloa firmalle noin 10 prossaa annissa saadusta rahoista. Jotain firman tuotteesta ja markkina-asemasta kertoo, että nämä 2 olivat ensimmäiset masennuksen hoitoon käyttöönotettavat navigoivat magneettistimulaatiokoneet Ruotsissa ylipäätään. Voisi ajatella, että muutkin sairaalat ekana miettivät juuri Nexstimin laitetta. Ymmärtääkseni tämä hoito on nyt yleistymässä USAn ulkopuolellakin eli jotakin laitteita Ruotsiinkin jatkossa ostettaneen lukuisia, kuka ne sitten myykin. Tässä on hyvä huomata, että firma ei varmaan lehdistötiedotetta olisi antanut, jollei kyseessä ollut ensimmäiset toimitetut laitteet kyseiseen maahan, Ruotsiin, eihän kaikkia muitakaan yksittäisiä laitteita ole kummemmin raportoitu. Eli vähän arvailuissa ovat toimitusten kokonaismäärät kunnes firma päivittää asian. En itse odota, että mitään suurta määrää menee esim. eka vuosipuolikkaalla, mutta loppuvuoteen etenkin USAssa luotan, mutulla toki tässäkin arviossa mennään. Kannattaa laskeskella, montako myytyä ja vuokrattua tarvitaan, jotta ensinnäkin luottamus firmaan syntyy ja sitten kasvetaan plussalle. Ja tässäkin välivaihe, että tiedetään että tulevana aikana vuokrakoneiden tuoma myynti vie plussalle vaikka kyseisellä hetkellä tappiolla oltaisiinkiin. Kappalemäärän näihin ei tarvitse olla kovin iso käsittääkseni.

No joo, enköhän riittävästi perustellut tätä sijoitustani. (Ei ole läheskään suurimpani enkä periaatteessakaan viitsi kovasti lisätä enää. Melko vähän on itsellä sijoitusomaisuutta ylipäätään, köyhä kun olen. Parin vuoden päästä kovasti enemmän Nexstimin ansioista toivottavasti :smile:). Firma on minulle uusi tuttavuus, mikä kyllä jutuistani paljastuu, ja varmasti jotain olen pieleen kirjoittanut. Ehkä joku korjaa, muutoin korjaan myöhemmin itse, kun lähiviikkoina lisää tutustun firmaan. Ehkä jutuistani käy myös ilmi, että olen pikkasen innoissani myös. Tietenkin ensisijassa kannattaa tutustua noiden analyytikoihin juttuihin, ja päättää, missä määrin heidän arvionsa on oikein. Epäsuhta niiden ja pörssikurssin välillä on suuri, pelkästään EV niissä on helposti 8 numeroinen luku euroina (ainakin toisessa, toista en muista), kun pörssissä taitaa EV olla noin nolla nyt, jos sitäkään.

1 tykkäys

Ajattelin jatkaa Nexstimin jutteluani vielä. Jatkossa tuskin viikoittain, varsinkaan kun en sen kummemmin nyt ole lisää tutustunut firmaan. Hieman pohdin firman rahoitusasemaa ja mitä vaatisi ja onko mahdollista, että uutta rahoituskierrosta ei enää tarvittaisi. (Lopuksi maininta annissa tulleesta ankkurisijoittajasta (Leena Niemistö), josta tuli tieto twiitissa.)

Näytti olevan palstalla ketju mahdollisista 10-kertaistujista. Nexstimin todennäköisyydestä siihen on vaikea sanoa, mutta toisaalta voisi sanoa, että jo se, että uutta rahoituskierrosta ei tarvittaisi, varmaan riittäisi tähän. Nimittäin jos plussalle päästäisiin nykyrahoituksella (ml. syksyn kierros keväällä merkinneille), diagnostiikan myynnillä ja kasvavalla tulorahoituksella terapiasta, olisi nykyinen markkina-arvo paperia verrattuna siihen tilanteeseen.

Kevään rahoitus riittää nykymenolla (eli terapia ei ehtisi kasvaa kovin paljoa tänä vuonna) vain jotakuinkin vuoden loppuun. Syksyn lisäkierros onnistuu vain jos on syksyyn mennessä riittävää näyttöä terapian kehityksestä tai sitten saadaan diagnostiikka myydyksi. (Ja osin tämän takia luulen, että on 1-3 kk asia, että diagnostiikka on sovittu myytäväksi ja YYK on kutsuttu, ja onhan siitä jo pitkään neuvoteltu.) Syksyn rahoitus toisi sitten jonkun kk lisää aikaa, mutta ei paljon kuitenkaan, siis nykymenolla.

Diagnostiikan myyntiarvosta heitin jo juttua. Oma arvaukseni 2-5 MEur voi olla realismia, mutta 3-5 oli analyytikolla mielessä ennen rahoitustilanteen paranemista, ja taisi vähän yli 6 ME olla antamansa diagnostiikan riskikorjattu arvio. Tietenkään nykymenolla tämän sektorin myynti ei tuo kuin 5-12 kk lisäaikaa, mutta pitäisi kaikille olla selvää, että terapiasektori on vahvassa kasvussa ja enteet ovat siitä, että se VOI lähteä lentoon jo tänä vuonna.

Terapiasektori kasvoi siis 0,2 millistä 0,7 milliin edellisvuodesta, eikä oikein tärkeimmällä markkinalla USAsssa päästy kunnolla alkuun edes (ja niiden viiden vuokratun koneen tulot kerrottiin jäävän lähes kokonaan alkamaan vasta tänä vuonna). Ja kun myyntitiimi on kasvamassa, luulisi, että terapian kasvuprossa on kolminumeroinen tänä vuonna, eikä välttämättä edes ykkösellä ala. Siten tulopuoli alkaa lisätä rahoituksen kattavuusaikaa jo tänä vuonna, ja ensi vuonna ollaan ehkäpä jo kovin mielenkiintoisissa tuloluvuissa. Maalaisjärki jo sanoo, että kun on terapian myyjiä omia alkaa olla 10 vai vähän yli, niin kai jokainen muutaman vuodessa saa myytyä/vuokrattua. Ja lisäksi useimmilla markkinoilla on erillinen jakelija, siis ei omia myyjiä, kuten joistain tiedotteista on ilmennyt joko myytyjen laitteiden (Ruotsi) tai jakelijasopimusten julkaisujen muodossa. Ja muuten, nyt on menossa San Franciscossa iso kokous, jossa toivottavasti pari kauppaa syntyy :slightly_smiling_face:, vaikkemme niistä kuulekaan kunnes toimitettujen kokonaismäärä julkaistaan ehkäpä H1-raportissa.

Kustannuksista sen verran, että merkittävien kliinisten tutkimusten puuttumattomuus sekä henkilöstövähennykset vähentävät, kun taas usean myyjän palkkaus lisäävät menoja. Ja tietenkin nämä rahoituskierrokset maksavat, mutta nyt ainakin takaajille meni osakkeina. Ehkäpä kokonaisuudessa nollatilanne vs. edellinen vuosi?

Edeltävän perusteella voi laskea, miten arvioi rahoituksen riittävän todellisuudessa. Mahdollisuuksien variaatio on aika laaja. Itse olen optimisti tässä ja näen, että asiat kehittyvät suotuisasti, ei välttämättä ideaalisesti tietenkään. Mutta kun EV negatiivinen kai nyt, niin en näe järkeä pörssikurssissa.

Tosiaan uudeksi ankkurisijoittajaksi paljastui Leena Niemistö. Itse yritän enempi firmoihin tutustua, en niinkään omistajiin, mutta kaipa tuollainen sijoittaja on hyvä asia myös, jos esim. lisärahoitusta tarvitaan.

2 tykkäystä

Jotain on Nexstimillä tällä viikolla tapahtunut, niin heitänpä päivitystä jo aiemmin kirjoittamaani.

Toinen Nexstimistä analyysiä antavasta firmasta eli Trinity Delta päivitti tilannetta annin jälkeen.

Odotetusti firmaan annissa tulleet rahat lisäsivät heidän silmissään Nexstimin arvostusta, mikä on päinvastoin kuin pörssissä, jossa anti romahdutti firman markkina-arvon. Pörssissä romahdus varmaan liittyi massiiviseen määrään uusia osakkeita ja veikkaan, että annin takaajien puolesta toimineet pankkitahot tykittivät ulos toimeksiantonsa mukaisesti palkkiona maksetut osakkeet lähes hinnalla millä tahansa.

TD arvioi Nexstimin täysin dilutoituna (optiot ym. huomioiden) periaatteessa 0,73 euron (1 euro ilman diluutiota, millä ei niin merkitystä) osakekohtaiseen arvoon. Mutta rahoitusriskin he (syystäkin) laskevat yhä korkeaksi ja siten osakekohtainen dilutoitu rahoitusriskikorjattu arvo on vain 0,40 euroa . Tässä on huomattava, että he eivät sanojensa mukaisesti ota huomioon suunniteltua diagnostiikan myyntiä, joka toteutuessaan tietenkin yhä vähentäisi rahoitusriksiä. Eivätkä tietenkään voineet ottaa huomioon keskiviikon uutisia, joka nosti kurssia ja kun ottaa huomioon päättyneeseen rahoituskierrokseen liittyvän “lisämerkinnän” ehdot syksylle, niin kurssinousu luonnollisesti hieman vähentää rahoitusriskiä analyysin ajankohtaan nähden.

Kovin tyytyväinen tietenkin täytyy olla, että myös ammatikseen analysoivat katsovat Nexstimiä näin arvokkaaksi, siis kovasti yli markkinahinnan. Ja oikeastaan lisätoivoa antaa se, ja puhun nyt vain itsestäni, että he arvoivat tämän vuoden liikevaihdoksi 4 MEur. Nimittäin mun oman arvion mukaan on yli 50 prossan mahdollisuus, että tuo määrä ylitetään. Mutta olenkin puhdas amatööri enkä alasta mitään edes tiedä. Ja kyllä H2:lle jää varmaan pääosa vuoden kokonaisliikevaihdosta.

Joka tapauksessa hieman vahvistusta tuolle toiveikkuudelleni liikevaihdosta tämän vuoden osalta tuli keskiviikkona, kun “uuden markkinan aloitusilmoitus” tuli tällä kertaa Saksasta. Ja kyseessä oli laitteen myynti eikä vuokraus, mikä kyllä on hyvä jo USAn vuokrakonemallin vastapainona, tarkemmin sanottuna suoralla myynnillä tulee rahaa heti enemmän, ja tämä on hyvä lisä kassaan. Toki näistä myydyistä laitteistakin tulee pientä lisäliikevaihtoa myös käytön aikana. Ylipäätään, ovatkohan USAn vuokrakoneet sittenkään kaikki kaikessa Nexstimille jatkossa?

Niin, tuo keskiviikon aloitusilmoitus oli pressi vaan, jota ei tainnut Inderes edes julkaista. Saapa nähdä, minkälaisia ovatkaan firman liiketoimintaa koskevat pörssitiedotteet jatkossa, jos jo pressit ovat näin merkittäviä :slightly_smiling_face:. Kurssi kyllä korjaantui osin tiedotteen myötä kohtuullisesti, mikä on firmallekin hyvä jo rahoituksen takia. Prossat korjauksessa olivat melko suuria (ja takapakissa tänään myös), mutta firman velaton arvo (EV) on kuitenkin edelleen mitätön nykypörssikursseilla mielestäni.

Onpa riskiä firmassa yhä, mutta melko paljon tulee hyvää uutisvirtaa liiketoimen kehittymisestä, ja eiköhän viimeistään kun diagnostiikka myydään, saavat sijoittajat uskoa. Tai sitten seuraava “markkinan avaus”-uutinen. Nyt suuri määrä myyjiä annin jälkimainingeissa pitää kurssin aisoissa.

1 tykkäys

Eipä ollut tarkoitus päivitellä uutisia Nexstiumilta jatkuvasti tänne, mutta sen verran iloa tuo tämänaamuinen uutinen ja nyt aikaa sopivasti, niin heitänpä tänne. Uutinen ei jostain syystä näy Inderesin sivuilla. Kyseessä jo kolmannen maan “kuparisen rikkominen” muutamassa viikossa. Ensin Ruotti (pari systeemiä), sitten Saksa ja nyt Kanada, kaikki tuttuja maita jääkiekon MM-kisoista.
https://nexstim.com/news-and-events/news/press-release/news/nexstim-nbs-system-sold-to-the-jewish-general-hospital-in-canada/

Luulisi, että siellä USAssa laitteita menee melko paljon parhaillaan, mutta näköjään vain nämä maa-aloitukset julkaistaan. USAssa kuitenkin on jo 10 myyntimiestä tuoreen analyysin perusteella. Yhdellä laitteella on jo iso prosentuaalinen merkitys Nexstimin liikevaihdon lisäyksessä.

Alkaa kyllä näyttää sille, että terapiakoneiden myynti todellakin lähtee käyntiin. Eli tulorahoituksella aletaan saada laiva käännettyä jo todennettavastikin.

2 tykkäystä

Nexstimin terapialaitteiden myynti näyttää yhä edistyvän. Eilen tuli lehdistötiedote Itävaltalaisen yksityisen klinikan kokemuksista laitteesta, joka on heille myyty aiemmin keväällä. (Minulle tämä tiedote oli enempi tiedote myydystä laitteesta ja liikevaihdon vahvasta kasvusta kuin annetusta palautteesta, mikä toki sekin voi merkittävää olla.)
https://nexstim.com/news-and-events/news/press-release/news/leading-austrian-clinic-klinik-pirawarth-provides-positive-feedback-on-its-first-nexstim-nbtr-syst/
Yritän viestissäni arvella H1 myyntiä kappalemäärien ja liikevaihdon osalta (erikseen terapia ja diagnostiikka). Ja hieman yritän hahmottaa, minkälainen myyntimäärä H1 viittaisi siihen, että jatko (erityisesti vuosi kokonaisuudessaan) olisi niin vahvaa, että uskoa firmaan tulisi ennen kuin nykyinen rahoitus loppuu. (Parhaimmillaan lisääntynyt tulorahoitus voisi jopa yksinään jatkon turvaamiseen, ja tällöin kyse todennäköisesti olisi kyse 10-kertaistujasta aika nopeasti).

Vähän tarkemmin luin kevään antiesitettä. Löysin sieltä tarkemmat myyntimäärät terapian liikevaihdolle (eli nyt puhutaan siitä tulevaisuuden bisneksestä): 2017 211,1 kEur , 2018 659,9 kEur. Nämä luvut vielä selvemmin viittaavat siihen arvioon, että 2017 myytiin 1 laite, 2018 3 laitetta. (2018 tuli laitteiden päälle liikevaihtona pieni määrä tillbehöriä laitteisiin sekä pieni määrä vuokraa USAn juuri asennetuista viidestä vuokralaitteesta.) Siten tammikuun puolessa välissä 2019 mainittu 5 myytyä laitetta sisältänevät 1 myydyn laitteen tammikuun alussa, siis tälle vuodelle. Sittemmin on ilmoitettu useampia laitteita myydyksi lehdistötiedotteilla, mutta on ollut käsittääkseni ilmeistä, ettei kaikkia myytyjä laitteita ole erikseen ilmoitettu (kuten ei tätä tämänpäiväiseen tiedotteeseen liittyvää laitetta alun perin myynnin tapahtuessa ilmoitettu). Olen ollut siinä luulossa, että vain yksittäisten markkinoiden/maiden ensimmäiset myynnit ilmoitetaan. Nyt kuitenkin lehdistötiedotteesta tuli vasta jälkikäteen tieto ensimmäisestä Itävaltaan toimitetusta ilmeisesti siksi, että itävaltalainen lääkäriaseman antamat kehut haluttiin nyt julkaista. Siten ei ilmeisesti edes kaikkia edes maiden ensimmäisiä ole ilmoitettu? Tämä vähän sekoittaa pakkaa eli on vaikeampi arvioida toimitettujen määrää H1. Tietenkin liikevaihdon arviointi voi olla siksikin vaikeaa, koska ei varmasti voi tietää, tuleeko myynneistä kerralla koko hinta (+potilaskohtaiset tillbehörit vuosien varrella päälle) vai onko joku kauppa ollut välimallin myynti/vuokraus.

Vertailukausi H1 2018 liikevaihto oli firman historian paras H1 (mutta huono silti) 1,079 MEur. Se oli pelkkää diagnostiikkakoneiden myyntiä (tai näin ainakin ymmärsin jostain viime syksyn esityksestä, mikä tarkoittaisi, että muutamat (arvioni mukaan 3 kpl) terapialaitteet myytin vasta H2 2018). Diagnostiikkakoneiden myynti on ollut kai aika tasaista jo jonkun vuoden, mutta kevään vuosikertomuksessa TJ sanoo, että diagnostiikkakoneiden myynti kasvaa tällä hetkellä. Sinällään tähän lausuntoon en ihan 100-prosenttisesti luota, mutta toimitettujen koneiden kokonaismäärän muutos vuosikertomuksessa edelliseen H1 raporttiin verrattuna vaikutti viittaavan tähän, että myös alkukeväästä H1 kasvua olisi diagnostiikassakin tapahtunut, mutta ehkäpä se ei ole ainakaan vähenemässä. Jospa koneita menisi H1 noin 1 enemmän kuin vertailukaudella jolloin H1 liikevaihto voisi olla jotain 1,079 + 0,2 MEur eli noin 1,3 MEur ja tämän otan laskelmiini mukaan.

Terapiakoneiden myytyä määrää H1 on vaikea arvioida tarkasti, mutta pelkästään ilmoitetuista ja “tiedetyistä” (esim. jossain vaiheessa on loputkin koneet täytynyt toimittaa kaikkiin viiteen keskussairaalaan Suomessa, kun sellainen kuuluu kaikissa olevan kevään esitysten perusteella) saadaan kyllä tälle vuodelle jo luokkaa 6 laitetta minimissään käsittääkseni. (Tässä tietenkin voin olla väärässä, yritän kyllä pysyä kaidalla tiellä arvioissani.) Tiedä sitten, onko lisää sellaisia terapialaitetoimituksia, joista emme ole kuulleet, mitkä tietenkin olisivat lisää laskelmiin. Mutta eikö näistäkin “puolivarmoista” koneista kertyisi jo luokkaa 6 x 200 000 euroa eli 1,2 milliä? (Tuo 200 000 hinta ei yläkanttiin käsittääkseni ainakaan ole. Tähän päälle tietenkin USAn koneiden vielä vähäiset vuokratulot, mahtaako olla hyvässä käytössä olleet koneet? Keskeinen lukema tietenkin on myös se, montako konetta tänä vuonna on saatu vuokrattua. Myyntihenkilöstöä kyllä jo alkaa USAssa olla riittävästi ja ehkäpä kevään rahoitusratkaisu on näillekin toimituksille avannut ovea lopullisesti? Näistä tämän vuoden koneista ei tietenkään liikevaihtoa H1 ehdi tulla juuri, jälkilaskutus kun on. Ja kustannuksia on koneen valmistamisesta kai kymppitonneja eli jälkijättöisesti kaikki vähän tulee. Toisaalta tämä on hyvä ottaa huomioon sitten kun firma on enää vain vähän tappiollinen, saattaa tilanne olla se, että vuokrakoneet väkisinkin tuovat plussalle pian.

Mutta jos kokonaisliikevaihto H1 olisi tuo diagnostiikka 1,3 MEur + terapia 1,2 Meur + vaikkapa 0,1 MEur USAn vuokrakoneista eli 2,6 MEur, tulisi heittämällä kova nousu vertailukauteen (1,079 MEur) nähden. Ja jos terapialaitteita onkin myyty kuin enemmän “minimit” 6 kpl, liikevaihto olisi luonnollisesti suurempi. Analyysissään Trinity Delta arvioi tälle koko vuodelle myynniksi 4 ME. Kun otetaan huomioon, että kaiken järjen mukaan H2 2019 on selvästi kiihtyvän myynnin aikaa (erityisesti vuokrakoneiden kohdalla), eikö kaikki viittaa siihen, että analyysin ennuste saavutetaan helposti? Jos arvioni H1stä menee pieleen (yläkanttiin), niin sanoisin, että kipuraja on liikevaihto H1 1,5-1,6 MEur, sillä nimittäin vielä tavoiteltaisiin analyysin 4 MEuron liikevaihtoa koko vuodelle. Mutta voinko olla noin pihalla, että tuohon 1,5 tienoille jäätäisiin? Omassa mielessäni ainoa asia, joka viittaa noin alhaiseen liikevaihtoon, on alhainen pörssikurssi. Joka tapauksessa melkeinpä mikä tahansa kymmenien prosenttien nousu vertailukauteen ehkäpä koettaisiin positiiviseksi, mutta oikeasti 1,5 MEur olisi itselleni pettymys. !, 8 MEur olisi ihan hyvä jo, mutta selvästi pienempi kuin arvioni asiasta. (Ja rohkeat toiveeni H1stä jätän kertomatta vieläpä :slightly_smiling_face: )

Jotta uskoa firmaan riittää tiettynä kriittisenä ajankohtana esim. ensi vuoden alussa, tuo 4 MEur koko vuodelle on myös siinä kipuraja nähdäkseni. Tuolloin tarvittaisiin ensi vuonna uusi rahoitusratkaisu ja jollei 4 MEur (ehkä 3,7 MEur riittäisi?) saavuteta, voi tiukkaa tehdä, että edullisilla ehdoilla rahoitus järjestyisi, jos nyt ylipäätään järjestyisi. Jos LV olisikin tänä vuonna 5-6 MEur, olisi nähdäkseni riittävästi näyttöä tulevaisuudesta ja riskiksi alkaisi tulla enempi se, että joku ostaa liian halvalla suomalaisen hyvän firman. (Nyt ei lähdetä kutsumaan Nexstimiä hyväksi firmaksi vielä, mutta pieni lisänäyttö ja asiat ovat täysin toisin.)

Ei niin liity tämän viestin sisältöön, mutta hyvä muistaa, että rahoitusratkaisuna voi tulla myös se diagnostiikan myynti. Mitä enemmän mietin, sen vähemmän toivon sitä. Sen verran läheisiä tekniseltä kannalta eri laitteet ovat.

No joo, vähän tekstiä taas. Pitkällä tähtäimellä toivon, että joku innostuu ottamaan kantaa. Mutta toistaiseksi olen ihan tyytyväinen tähän yksinpuheluun :slightly_smiling_face: ja iloitsen, jos yksikin on siitä kiinnostunut. Opin samalla, kun kirjoitan. Vähän vieras firma vielä on minulle, eikä se monia muita tunnu kiinnostavan, enää tai vielä. Ehkä kun ensimmäisen talouskatsauksen ilon tai tuskan käyn läpi, alan itsekin jotain ymmärtää kirjoittamastani asiasta.

10 tykkäystä

Nexstimin kurssissa ollut liikehdintää viime päivinä, keskimäärin ehkä enempi ylöspäin. Kovin paljoa uutta ei firmasta ole kuulunut, mutta yksittäisiä laitetoimitustiedotteita on tullut. Tai ainakin yksi; USAn eka terapia-asiakas vuoden takaa, tilasi jo toisen laitteensa, mikä ylitti julkaisukynnyksen. Jos kyseisen klinikan ja asiakkaiden innostus on edes puoliksi kuvatun kaltaista, niin kaipa vähitellen usea muukin klinikka herää laitteen tiettyihin kilpailuominaisuuksiin ja tilaa seuraavaksi Nexstimin laitteen. (Niin, mitä se kertookaan, että vakavasta masennuksesta kärsivät potilaat ovat ylipäätään jostakin innostuneita, täytyy kai laitteen olla suorastaan sensaatiomaisen hyvä :smile: ).

Nähdäkseni laitemyyntitilanne on yhä sellainen, että pelkästään “varmat” eli tiedossa olevat laitetoimitusmäärät H1:n aikana (joita olen spekuleerannut edellisissä viesteissäni) ovat yksinään jo selkeä askel kohti parempaa ja ennakoivat todennäköisesti myös selkeää menestystä firmalle, kunhan myynti H2 vähitellen vielä kiihtyy vähän. Toisaalta on selvää, ettei kaikkia laitetoimituksia ei ole julkaistu (myöskään terapialaitteiden osalta), ja tämä antaa sen mahdollisuuden, että tulevan H1-raportin yhteydessä käy ilmi, että laitteita on toimitettu erityisesti kevään annin jälkeen lukuisia enemmän kuin mitä on yksitellen tiedotettu. Varovaisesti arvelen, että jokunen lisä(terapia)laite on myyty ja lisäksi tietenkin USAhan on vuokralaitteita muutama toimitettu. (Nämä kannattaa sikäli erikseen hahmottaa, että myynti tuo paljon liikevaihtoa, kun taas vuokralaitteet enempi tuovat kustannuksia toimitusaikanaan.) Diagnoosilaitteita puolestaan ei ennenkään ole pääsääntöisesti tiedotettu. Arvailujen varaan kokonaismäärät jäävät. Silti katsauksessa selviävä laitteiden kokonaismäärä todennäköisesti hyvin antaa uskoa firmaan ja kurssi lienee melko vahvana, kun tämä ensimmäinen vahva “terapiavuosipuolikas” raportoidaan. (Siis se että terapiapuoli on H1 kovassa prossakasvussa on jo nyt selvää, kuten mm. mun tarinoista tässä ketjusta voitte lukea. Siis jos vaan luotatte maallikkopohdintoihini.)

H1-raporttia kohti mennään, jospa sitä ennen vielä jonkun markkinan avausilmoitus terapiamyynnin osalta ehtisi tulla, esim. Ranska, Iso-Britannia tai Venäjä. Kai se Kiinan sopparikin jossain vaiheessa tulee. Tai sitten hiljaisen jakson aikana kynnys antaa näitä lehdistötiedotteitakin on korkeampi, jos nyt muutenkaan mikään yksittäinen myynti uutiskynnystä ylittäisi. Tietenkin pieni mahdollisuus on, että heinäkuun puolivälissä tulisi kokonaismyyntipäivitys, mikä olisi symmetriassa tammikuun puolenvälin raportin kanssa, jolloin kuitenkin ehkäpä tulevan annin takia annettiin päivitys. Tykkäisin kyllä, jos tällainen päivitys annettaisiin.

4 tykkäystä

Todella hyvää analyysia kiitos. Tälläistä kun lukee niin se antaa uutta intoa omallekkin omistukselle. Jatka samoilla linjoilla. Toivottavasti hommat etenee samalla vauhdilla jatkossakin.

Lämmin kiitos! Kuten taisin sanoa, jos yksikin saa iloa jutuistani, niin ne eivät ole turhia olleet.

Nexstimin osari on ensi viikon perjantaina, ja se ei tule yhtään liian aikaisin. On nimittäin vihdoin aika saada päivitettyä tietoa orastavasta myynnistä terapialaitteiden osalta, jotta saadaan selvyyttä siitä, miten vahvalla pohjalla terapiabisnes on.

Tämän vuoden laitetoimituksista: En ole juuri seurannut firmaa vähään aikaan eikä uusia myynti-ilmoituksia ole firmalta tullut (mikä ei tarkoita, etteikö jokunen laite ole voitu myydäkin tänä aikana) tai toki tuoreen tweetin mukaan La Jollassa otetaan masennuskone käyttöön tämän viikon torstaina. Muutama viikko sitten tajusin, että aiemmin spekuloimani “varmat terapialaitetoimitukset tänä vuonna”-aihe onkin vielä vaikeampi hahmottaa kuin olin ajatellut. Luin nimittäin runsaan vuoden takaisen tiedotteen Suomen keskussairaaloiden terapialaitteista ja siinä mainitut toimitukset ovat ainakin näennäisesti ristiriidassa usean eri tiedotteen kanssa liittyen toimitusaikaan, liikevaihtoon jne. Olisi tässä turhaa tarkemmin lähteä selvittämään asiaa, mutta melkoista jumppaa vaatisi yhteensovittaa myöhempiä firman tiedotteita ja sijoittajille suunnattuja esityksiä terapian liikevaihdosta, toimituksista jne. Selittäviä tekijöitä ristiriitoihin voi löytyä myynti/vuokramallin käytöstä, myöhemmistä laskutuksista suhteessa toimituksiin, firman sanallisesta pyörittelystä terapialaite/masennuslaite jne. Kuitenkin parasta on pääosin jättää omaan arvoonsa nuo arveluni “varmoista toimitetuista laitteista tänä vuonna”, mikä itsekritiikkinä on tunnustettava.

Liittyen edelliseen, myös analyysiä antavan firman Trinity Deltan keväällä antamassa analyysissä on myös käytännössä mahdoton tieto laitemääristä. Analyysissä sanottiin (ulkomuistista), että Eurooppaa oli tuona hetkenä toimitettu 7 terapialaitetta kaikkiaan, ml. 2 tuoretta Ruotsiin. Kun sitten muutaman viikon sisällä tuli Itävaltaan toimitetusta laitteesta käyttäjäkokemustiedote, niin oli aika selvää, että tuo 7 ei voi pitää paikkaansa (takautuvasti ajatellen), koska 5 Suomeen ja 2 Ruotsiin ovat jo 7 eikä käyttäjäkokemuksia käsittääkseni voi antaa 2 viikon perusteella. No, tämä kaikki kuvaa sitä, että tietoa on huonosti saatavilla, eikä analyysifirmoillekaan kai sitten anneta ekstratietoja.

Sen sijaan liikevaihdon kasvuprossia kun aprikoin aiemmin, niin ehkä ne spekulaatiot ovat yhä suuntaa antavia. Eli kaksinumeroinen prossaa kasvua on käsittääkseni taattua, mutta hyvin kiinnostava on se tarkka kasvuluku. Lisäksi tärkeää on raportista kuulla toimitettujen laitteiden määrä ja yrittää erotella, mitkä niistä ovat vuokralaitteita tai jollain välimallilla toimitettuja. Tuskinpa tätä kuitenkaan yksiselitteisesti saadaan selville. Myynti/vuokramalli on siis tärkeä siksi, että vuokralaitteet vain kuluja aluksi aiheuttavat, mutta ilmeisesti ainakin USAn vuokralaitteilta voi odottaa suurempaa kokonaistuloa käytön aikana.

Jos yhden pelkistetyn mittarin ottaisi arvioidakseen Nexstimin tulevaisuutta, niin se voisi olla seuraavan puolen vuoden arvioitu keskimääräinen määrä toimitettavia laitteita kuukaudessa. Teoreettisesti voisi miettiä tätä muuttamalla vuokrakoneet myydyiksi koneiksi (joihin pientä tillbehöriä vain lisämyyntinä tulisi oliiko se noin 7 vuoden koneen eliniän aikana). Tällä laskukaavalla 2 konetta kuukaudessa on tappiollista liiketoimintaa, mutta 3 konetta kuukaudessa tarkoittaisi jo positiivista kassavirtaa. Diagnoosikoneita on viime vuosina toimitettu noin 10 vuodessa, mutta ehkäpä luotamme toimitusjohtajan sanaan, että koko ajan on tämäkin bisnes kasvussa. Siten 1 kuukaudessa diagnoosikoneita on realismia. Eli terapialle jäisi toiveissa 2 kuukaudessa jo jopa nyt H2 2019 (aikaisintaan alkaen kevään annin jälkeen, tätä ennen ei, se on tiedossa epäsuorasti ainakin).

Todellista myyntitahtia tällä hetkellä emme tiedä, mutta heitänpä Avanzan keskusteluissa esiintyneitä tietoja tai “tietoja”. Kesäkuun lopussa yksi nimimerkki kertoi lukuisissa innokkaissa viesteissään soittaneensa talousjohtajalle, joka oli kuulemma sanonut, että toimituksia on menossa lukuisia ja firma tähtää (siktar på, keskustelu käyty suomeksi) 1 koneen toimitukseen viikossa. Nimimerkki “vannoi”, että sanatarkkaan oli talousjohtaja noin sanonut ja hän oli jopa äänittänyt puhelinkeskustelut. Tietenkin ihmetyttäisi, jos talousjohtaja olisi oikeasti noin lipsauttanut tiedon, mutta myös outoa olisi myös jos noin rankkaan valehteluun olisi nimimerkki lähtenyt, miten lie asia. Kun kurssi nousi (jonkun tiedotteen myötä), nimimerkki häipyi keskustelusta eli varmaan sai myytyä osakkeensa.

Itselle on hyvin epäselvää, minkälaiset luvut tulevat. Ruma tappio ei pelota, toimitetut konemäärät kiinnostavat. Enempi uskon/pelkään, että toimitusten määrät ovat enempi siellä nihkeän puolella eli USAhan on kaikkiaan toimitettu vain 2-4 konetta tammikuun puolenvälin jälkeen ja muualle ei noiden tiedotettujen lisäksi ole yhtään tai vaikkapa 1 vaan. Ja tällä arvauksella/pelolla ei ole kyllä ennustearvoa. Tärkeintä mielestäni olisi, mikä on esim. syksyn toimitusvauhti, mutta varmaan joutuu tekemään vaan arvioita H1 tietojen perusteella luottaen kasvuun jatkossa.

1 tykkäys

Puolivuotiskatsaus oli kokonaisuudessaan itselle pieni pettymys, ja erityisesti se näyttää kovin huonolta lukujen valossa. Liikevaihto oli odotuksia pienempi. Pääosin tämä johtui kahdesta syystä: Diagnoosikoneita oli toimitettu odottamaani vähemmän, ja toisaalta melko lukuisat terapiakoneet ovat ilmeisesti menneet paljolti vuokrakonepainotteisesti, mikä tarkoittaa, että niistä on toistaiseksi kertynyt lähinnä vain kustannuksia.

Diagnooskoneiden osalta selitykseksi annettiin se, että “joidenkin järjestelmien toimitus” oli siirtynyt H2:lle. Hieman olen taipuvainen antamaan anteeksi tämän vähenemisen, mutta kun taustana oli, että TJ keväällä kertoi terapiakoneiden toimitusten lisääntyvä koko ajan, niin onhan tämä pettymys. Toisaalta, jos miettii montako tyypillisesti 6 kk:ssa näitä diagnoosikoneita viime aikoina mennyt, niin luku varmaan on 5 kpl. Siten, jos näistä siirtyneistä toimituksista voidaan puhua monikkomuodossa, niin ehkäpä TJ on oikeassakin ja tuo 5 kpl olisi ylittynyt?

Terapiakoneiden osalta keskeistä oli jo etukäteen toimitettujen koneiden määrä. 8 (4 USA, 4 Eurooppa) on ok ja linjassa sen kanssa, mitä odotinkin ( ja tässä puhuu TJ koneista masennuksen hoitoon). Nyt on terapiakone kaikkiaan 18 masennuksen hoitoa varten asennettuna, ihan hyvää kehitystä, voisi olla parempaakin. En tiedä, onko lisäksi yhtään laitteistoa puhtaasti muuhun käyttöön kuin masennukseen. Periaatteessa tällainen voisi olla esim. se BioMag, jossa tutkitaan halvauspotilaiden hoitoa, mutta puhutaan nyt masennuskoneista, kun siihen tieto annetaan. Terapialiikevaihto kovasti prossina kasvoi, mutta yllättävän pientä kasvu silti oli eli vuokrakoneina toimitukset kai sitten menevät pääosin. (Jossain vaiheessa varmaan palaan noihin USAn TMS klinikoihin suhteessa Smartfocusiin, niistä on pientä mielenkiintoista havaintoa on netistä tehtävissä mielestäni.)

Nähdäkseni raportti näyttää vielä huonommalle kuin se on. Pettynyt siis vähän kuitenkin vähän olen. Tässä vaiheessa tärkeää on, että markkinat jaksavat uskoa firmaan vielä. Arvelen, että syksyn bonusanti toteutuu hyvin, ja varmaan firma ehtii uusista toimituksista raportoida ennen sitä vielä, mikä lisää uskoa. Toki harmi, kun osa tiedotteista tulee kuukausia toimitusten jälkeen, jos silloinkaan, eikä diagnoosikoneita raportoida oikeastaan ollenkaan.

Parempaa on luvassa, mutta vauhti esim. nyt H2 on vielä epäselvää. Illan konferenssipuhelusta täytyy etsiä raporttia. Viimeistään siitä kuulee, kun analyysi firmasta tulee ulos

3 tykkäystä

Palaan katsaukseen vielä. Kirjoitan muutaman sanan Nexstimin suurista kustannuksista H1 ja rahoituksen riittävyydestä sekä mainitsen jonkun katsauksesta havaitsemani epäselvyyden/näennäisen ristiriidan. Lisäksi hieman pohdintaa USAn TMS-keskuksista.

H1 tappio oli yllättävän ja harmillisen suuri, 3,7 MEur. Liikevaihdon pienuudesta jo aiemmin juttelin; viivästyneet toimitukset diagnoosilaitteissa ja terapiakoneiden osalta ilmeisesti vuokramallin painottuminen toimituksissa pääosan pienuudesta selittävät. Tappion suuruuteen vaikuttivat kuitenkin myös kohonneet kustannukset. Tietenkin antikustannukset olivat tekijä tässä, mutta myös henkilöstökulut olivat kasvaneet odotuksiani enemmän. Sinällään tilanne voi olla ok, kun kyseessä on markkinointitiimien paisuttaminen, mutta täytyy kyllä sanoa, että Nexstim mielestäni pelaa “Isoa Peliä”. Toivottavasti tietävät mitä tekevät ja lopputulema on omistajien etujen mukainen…

Tappio oli sen verran suuri, että saa taas miettiä rahoituksen riittämistä. Firma lupaa rahoituksen kestoa nykymenolla vielä yli puoli vuotta vielä, ja luonnollisesti kun bonusanti nyt syksyllä toteutuu, hieman pidempään selvitään ilman uutta rahoitusta. Diagnostiikkabisnekseen liittyen joku yhteistyökuvio on varmaankin edelleen tulossa, ja se voi sisältää rahankin siirtymistä Nexstimille, mutta voi kyseessä olla myös “keveämpi” kuvio. Luulenpa, että koko firman ostosta kiinnostuneita olisi kyllä olemassa. Vaikka maksaisi triplat nykykurssista saisi melko pikkurahalla kovin lupaavan firman. Tietenkään kovin kivaa ei olisi, jos kymmenien miljoonien panostukset menisivät halvalla ulkomaille. Luulenpa myös, että tuoreet ankkurisijoittajat eivät tulleet mukaan myydäkseen kaiken ulkomaille. Iso mahdollisuus joka tapauksessa on, että rahoituskuvioita voidaan tarvita myös ensi vuoden puolella. Kunpa vaan näytöt (liikevaihto, tulos ja TMS-asennuskanta) ovat paremmalla tolalla tuolloin, niin hyvällä ehdoilla/arvostuksella voisi rahoitus/anti toteutua. En täysin poissulje sitä, että voitaisiin jopa selvitä ilman antityyppistä rahoitusjärjestelyä, jos kasvu jatkuu vahvana ja vaikkapa se mahdollinen diagnostiikkayhteistyö muokkaa tilannetta.

Yksi ristiriitaisuus tässä katsauksessa löytyi Eurooppaan toimitetuista laitteista masennuksen hoitoon. Kerrottiin, että 4 eri maahan (Saksa, Ruotsi, Itävalta ja Suomi) oli yhteensä toimitettu 4 laitetta. Silti keväällä tuli tiedote, minkä mukaan Ruotsiin oli myyty 2 laitetta. Joku ei tässä täsmää. Voi tietenkin olla, että toista ei oltukaan toimitettu H1 aikana vaan vasta myöhemmin. Silti vähän hassua, kun huhtikuussa raportoidusta laitetoimituksesta ei tule tapahtumaa H1:lle, mutta elokuussa raportoidusta toimituksesta (USAhan) tulee! Laitetoimituksiin liittyen toinenkin ristiriitaisuus löytyy, mutta jätän spekuloimatta sen, koska asioille kai aina selityksiä löytyy enkä nyt jaksa uudelleen tähän kyseiseen asiaan paneutua. Lisäksi paikoin katsauksessa sanottiin tilanteeksi kauden päättyessä, paikoin jäi vähän epäselväksi, oliko kyseessä nykyhetki vai kauden päätöshetki eli kovin tarkkaa kuvaa laitetoimituksista ei saanut. Mutta sanoisin, ettei Nexstim ainakaan pyri liioittelemaan laitteiden määriä, se kai on hyvä asia.

Achieve TMS, joka twiittaili vastikään ottaneensa käyttöön Nexstimin terapialaitteen, kertoo olevansa USAn suurin TMS-ketju, ja sillä alkaa olla liki 30 toimipistettä USAssa (ja Kanadassa). Pelkästään Brainswayn laiteita näissä keskuksissa ollut. Sama koskee sisarfirmaa Achieve TMS East. Brainswayn sivuilta näkee, että jokaisessa näiden firmojen toimipisteessä on heidän laitteensa käytössä enkä merkkejä muista laitteista mistään nähnyt. Nexstimin SmartFocus on siis ilmeisesti ainoa, joka on Brainswayn monopolin murtanut Achieve TMS-ketjussa. Vasta yhdessä toimipisteessä on “meidän” laite, mutta jotain kertoo se, että Achieve TMS järjesti tiedotus/opetustilaisuuden alueen ammattilaisille SmartFocusin käyttöönotosta (Achieven Twitter). Siis tuskin ainoaksi SmartFocus jää tämä ensimmäinen toimipiste Achievellä, ja ehkäpä Achieve East seuraa sisarensa esimerkkiä? Joka tapauksessa se, että juuri Nexstim onnistuu murtamaan monopolin, on hyvä signaali.

Nettiin tuli viime viikolla joitain Nexstimin mainosvideoita (potilaskokemuksia ja lääkärin puhetta, oli muutoin Silicon Valley TMS-keskuksen takki päällä). Video mainostaa sivua mysmartfocus.com-sivua, jossa voi tsekata “lähin” SmartFocus-klinikka, mutta tämä sivu ei vielä ole aktiivinen käsittääkseni. Kyllä tuo kuitenkin viittaa siihen, että Amerikassa noita paikkoja on tulossa lisää, kun tuskin onko se 9 TMS-keskuksen takia kannattaa tehdä sivusto, josta voi suuressa maassa etsiä sopivaa klinikkaa.

Voi olla vähän suomalaiset Nexstimin lasit itsellä päässä, mutta hieman tuo edellä kertomani muun tiedon lisäksi viitaa siihen, että SmartFocus TMS olisi oikeasti hyvä laite verrattuna muihin ei-navigoiviin laitteisiin, tai mikä tärkeämpää, alan ammattilaisetkin näyttävät ainakin osin myös näin ajattelevan. Vähän myöhässä ehkä tulee SmartFocus USAn markkinoille, mutta tilaa tuntuu hyvälle laitteelle löytyvän myös vanhoista TMS-toimipisteistä, ja perustettavissa keskuksissa luulisi onnistumistodennäköisyyden olevan suuri. Kasvualahan on kyseessä eli toimipisteitä/laajennuksia syntyy melko paljon vielä.

Katsauspäivän puhelintilaisuudesta en ole lukenut mitään vielä.

Eipä tähän viestiin tainnut tulla selkeää “näkemyksellisyyttä” Nexstimin hyvyydestä sijoituskohteena. Tämä on kyllä tarkoituskin paljolti ja vähän luettelonomaista asioiden tuontia esille tämä viesti on. Ehkäpä tällainen suodaan, koska melko vähän on firmasta tietoa saatavilla. Ja varmaan jatkossa en näin pitkiä viestejä enää kirjoita :slightly_smiling_face:. Linkkaan kuitenkin varmaan Nexstimin tulevia yritysesityksiä ja Trinityn uuden analyysin tänne, kunhan näitä tulee.

5 tykkäystä

Varmaan kaikki vähänkään Nexstimistä kiinnostuneet ovat jo huomanneet, että Trinity Deltan analyysipäivitys tuli viikolla. He laskeskelevat firman rahoitus- ym. riskikorjatuksi arvoksi 0,41 Eur/osake. Itseäni positiivisemmin näkevät H1-raportin, mihin vähän ristiriitaisesti suhtaudun.

Tavallaan näen, että (ehkä jopa pyrkien puolueettomuuteen?) Trinity Delta laskee analyysin kohteen arvon matemaattisen odotusarvon perusteella eikä siis YLIkorosta riskien vaikutusta kohteen markkina-arvoon. Tämä on mielestäni hyvä tapa lähestyä, sillä joskus olen kokenut, että vakavasti otettavat analyysipalvelut syyllistyvät jonkun kohteen arvottamiseen nollaan tai lähelle sitä, vaikka mahdollisuuden käänteeseen ovat jopa reilusti yli 50 prossaa. Mutta toisaalta (nyt kun on muutaman kk seurannut Nexstimiä ja vähän paremmin hahmotan asioita) koen, että tämä H1-raportti oli oikeasti pettymys odotuksiin nähden. (Jouduin esim. puntaroimaan kovasti, löydänkö perusteet kutsua raporttia lieväksi pettymykseksi vai tuleeko kutsua kohtalaisen suureksi pettymykseksi, mikä oli ensi reaktioni.) Trinity Delta mm. katsoi, että terapialaitteiden toimitusmäärät olivat positiivinen yllätys, mistä en osaa olla täysin samaa mieltä. Hieman tulee ajatus, että liian positiivisesti suhtautuvat (maksavan asiakkaan) analyysiin kenties? Antaisin kuitenkin tunnustusta DT:n arvioimille myyntiluvuille tuleviksi vuosiksi, itse olen niiden suhteen jopa hivenen toiveikkaampi :slightly_smiling_face:.

DT ehti kommentoida tuoretta White Papers -raporttia Nexstimiltä, missä kerrotaan 10 hoidetun masennuspotilaan hoitovastetta klinikalla, johon ekana USAssa SmartFocus-laite toimitettiin. Vaste oli erittäin hyvä verrattuna keskimäärin raportoituun, mutta kyseessä tosiaan vain erittäin alustava tulos. Olisi kiva tietää, milloin muilta USAn klinikoilta tulee vastaavia raportteja, ja yhdistetäänkö näitä toisiinsa. En usko, että tulokset voivat säilyä yhtä hyvinä jatkossa, ovat varmasti sattumaa paljolti nämä tulokset. Silti on mahdollista, että kun on esim. 50 potilaan tulokset tiedossa, SmartFocus osoittautuu paremmaksi kuin muut laitteet, navigoinnin takia. Edellytykset olisivat, että nämä raportit jossain vaiheessa nostavat Nexstimin tuotteen ykköstuotteeksi, mutta tässä vaiheessa pidän White Papers -tuloksia vasta toivonpilkahduksena.

Pari mielenkiintoista kohtaa DTn raportissa viittaavat varmaan siihen raporttipäivän puhelutilaisuuteen, mistä en muualta ole kuullut mitään:

  • (Rahoituksesta)
    … but recognises that additional capital will still be needed. It has started discussions with major shareholders and continues to explore divestment options for the NBS business.

Eli tämä diagnostiikan myynti on yhä pöydällä. Toki tämä voi olla varasuunnitelma, jos tuo bonusanti ei onnistuisikaan. Taisi kevään yhtiökokoukseen tuotu ja peruttu myyntiluvan haku olla myös vastaava varotoimi. Tai sitten myynti on oikeasti tulossa. Ja tuo teksti ei poissulje muitakaan rahoitusratkaisuja, joista on keskusteltu suurten omistajien kanssa.

  • A new opportunity could materially increase our valuation as Nexstim is in strategic discussions with a major US institution for the treatment of very seriously depressed patients; further details could be disclosed in the coming months.

Tämä on toivoa antava tieto. Eipä tietoa, mikä instituutti olisi kyseessä ja ovatko neuvottelut etenemässä esim. useamman laitteen tilaamiseen (ja myynti/vuokraus?). Toisaalta, mikähän tämä VERY vakava masennus sitten onkaan, noin diagnostisestikin.

Taas tuli pitkä kirjoitus, vaikka aikomus oli toinen. Ehkäpä seuraavana firmassa tapahtuu noita yritysesittelyitä. Katsotaan, onko mielekästä niitä linkata tai kommentoida täällä. Jänniä aikoja firmalla edessä kuitenkin. Ja ovathan ne ajat jänniä kaikilla firmoilla, joilla kassa palaa yhtä nopeaan kuin Nexstimillä :wink:.

2 tykkäystä

Hiljaista on Nexstimillä ollut tiedottamisen suhteen. Kurssi on vähän laskenut, mikä mielestäni on perusteltua Nexstimin tilanteessa jo hiljaisuuden takia, valitettavasti.

Ruotsissa oli tiistaina Nexstimin talousjohtajan pitämä yritysesitys, jossa kovin paljoa uutta ei kerrottu. Jotain itselleni uutta ajatusta firmasta tuli silti. Listaan joitain poimintojani esityksestä, ja kerron tämän hetken subjektiivisen käsitykseni firmasta. Ja se on aika positiivinen yhä.

https://www.aktiespararna.se/tv/folj-aktiedagen-stockholm-10-september-live

(noin kohta 5.26.00)

Diagnostiikan myynnin, joka oli pettymys H1 (siirtyneiden toimitusten takia), uskottiin paranevan (catch-up) H2 aikana. Diagnostiikkabisneksen (siis vanhan bisneksen) mahdollisesta myynnistä ei mitään mainittu.

Terapialaitteiden toimitusten määrää ei päivitetty eli mainittiin vain tilanne 30.6.2019 eli 18 kpl. Luulisi jonkun päivityksen firman antavan tilanteesta, kun bonusanti nyt lähestyy. (Samalla tietenkin voisi kertoa diagnostiikkalaitteiden tilanteesta, esim. niistä siirtyneistä toimituksista.)

Kivun hoito. Esityksen sisältö kivun hoidosta sai itseni vähän innostumaan. Masennuksessahan ollaan joitain vuosia myöhässäja huolimatta hyvästä laitteesta ei ole välttämättä helppoa, mutta kipuindikaatiossa Nexstimin laitteen sanottiin olevan ensimmäisenä käytössä. Ja kun tähän yhdistää firman johtoaseman TMSssään liittyvässä navigoinnissa sekä positiiviset alustavat kliiniset tulokset/kokemukset, niin hyvin lupaava kokonaisuus kivun hoito on nimenomaan tämän meidän firman kohdalla. Briteistä on johtavasta kipututkimuspaikasta tulossa jatkotutkimuksen tulokset pian, ja Helsingissä kliinisestä käytöstä saadaan jatkuvasti positiivisia tuloksia. (Varmaan ankkurisijoittaja Leena Niemistön mielenkiinto on juuri tässä indikaatiossa, taustansa takia.) Faasin 2 (ja 3) tutkimukset voivat tulla piankin, vaatisivat kuitenkin lisärahoitusta. Jos esim. ensi vuonna tätä(kin) varten rahaa haetaan, luulisi, että fiksua rahaa voisi olla tarjolla muualtakin kuin merkintäannista? Ideaalinen tilanne olisi, että tämän syksyn bonusanti kantaisi sen verran, että masennusbisneksessä (tukena diagnostiikka) päästäisiin kohtuulliseen tilanteeseen liikevaihdon ja toimitettujen (vuokra)koneiden kasvussa. Siinä tilanteessa olisi tukeva tilanne hakea lisää rahaa erittäin lupaavaan tutkimukseen kivun hoidossa. Muutoin menee hankalaksi jatkuva rahoituksen hakeminen.

Kokonaisuutena omasta näkökulmasta tilanne on seuraavan kaltainen:

  • Tällä hetkellä olemme liian sumussa sen suhteen, miten tällä hetkellä myynti juuri nyt etenee, siis lyhyellä tähtäimellä. Saavatko esim. 10 USAn myyntitiimin ihmistä jotain aikaan tänä vuonna? Tässä pallo on firmalla. Odotan jotain päivitystä myyntitilanteesta ennen bonusantia. En odota suurta myynnin kiihtymistä, jos/kun tällainen päivitys tulee, tukea bonusannille vähän kuitenkin.

  • Firman tulevaisuus on potentiaalisesti lupaava/erittäin lupaava huolimatta suuresta epätietoisuudesta ja rahoituksen tarpeesta. Lyhyellä tähtäimellä sijoittajan “palkinto” VOISI tulla esim. seuraavista, jos on tullakseen:

Masennuskoneiden myynnin kohtuullinen kiihtyminen, minkä Nexstim raportoisi.

Erittäin vaikeasti masentuneiden hoidon yhteistyö jonkun instituutin kanssa USAssa, jos toteutuu, neuvoteltu “strategisesti” siis on. (Esityksessä mainittiin vain toive jatkossa päästä näihin instituutteihin.)

Kiinan soppari, josta kai neuvoteltu pitkään (en pidätä hengitystäni silti tätä odottaessani)

Ne “white papers” -tulokset, joita esityksessäkin luvattiin tulevan lisää, käsittääkseni melko piankin. Jos (minulle yllättäen) se paranemisprosentti säilyisi yhä noin 50:ssä, kun potilasmäärä kasvaa, niin tämä kyllä käsittääkseni kiihdyttäisi masennuslaitteen kysyntää, sillä tällöin kaikki tietäisivät, että Nexstimin laite on paras :slightly_smiling_face:.

Kivun hoidon alustavien tulosten osoittautuminen lisädatan kertyessä niin hyväksi, että faasiin 2 edetään. (Tämä toki lisäisi kustannuksia ja vaatisi rahoitusta).

Diagnostiikkabisneksen myynti (tai yhteistyösopimus), jos hinta kohdillaan. En kyllä myyntiä toivo.

  • Eli kokonaisuudessaan lupausta on, näyttöjä/onnistumisia vaaditaan. Aika yksinkertaista siis :smile:.
8 tykkäystä

Loistavaa analysointia, kiitos VK001!

Odotetusti Nexstim antoi päivityksen myynneistään juuri ennen bonusantiaan, samalla nyt kvartaalin vaihteessa. Pettymys oli viime kahden kk myyntimäärä.

Niistä osarissa ilmoitetuista H2lle siirtyneistä diagnoogsilaitteista (monikossa) ei nyt annettu tietoa, sillä diagnoosilaitteita kerrottiin myydyn 1 kpl, eli näitä siirtyneitä koneita ei ole ainakaan elo-syyskuun aikana toimitettu, ja tuskin heinäkuussakaan, mitä uusi raportti ei jostain syystä kata. Terapialaitteita mainittiin 2 myydyn, kohdemaat mainittu. Tässä löytyy selkeä ristiriita, sillä jo loppukeväästä raportoitiin ja sittemmin esityksissä vahvistettiin myynti KAHDESTA laitteesta Ruotsiin, eikä nyt Ruotsiin tullut lisää ja vain 1 oli H1 toimitettu. Jollei heinäkuussa (mitä tämä päivitys eikä H1-raportti eivät siis kata) ei myyty vähintään 1 laite lisäksi Ruotsiin, ei selitystä tilanteelle löydy. Toinenkin hieman vastaava ristiriita ehkä löytyy, mutta jätän sen nyt.

Esitys oli lauantaina Turusta (Inderesin lähettämä). Eipä paljoa uutta siinä. Jos positiivista haluaa etsiä, niin ainakin vakuuttavasti kerrottiin, että myyntinäkymät ovat hyvät.

Lagosin velan nopeutettu lyhentäminen (joka ainakin kerrottiin olevan vapaaehtoinen) yllättää tässä tilanteessa, sillä se lyhentää kassan riittävyyttä, erityisesti jos anti ei mene putkeen. (Aiemmin olen spekuloinut muita rahoitusvaihtoehtoja, joista voi tietenkin olla jo tietoa sisäpiirillä.)

Mutta on tämä pettymystä ollut nämä viime pari kk. Mikään ei siinä muutu, että asiat voivat kääntyä parempaan eri tavoin, mutta näyttö myynnistä on vielä liian vaisua, rahanpalaminen liian suurta tällä menolla. Kurssikin on laskenut yhä, mutta vielä ollaan pinnanpäällä suhteessa bonusannin onnistumiseen. Kurssi kyllä on kovin alhainen potentiaaliin nähden, mutta riski kehityksen hitaudesta on ainakin näennäisesti taas kasvanut.

5 tykkäystä

Jenkkilässä kuhisee tulevaisuudessa. Ehkä.

1 tykkäys

Hyvä, että nuo neuvottelut ovat yhä menossa. Sinälläänhän aivan uutta tietoa eivät ne eivät ole, itsekin olen niistä maininnut, vaikkakin taisi uutena tietona olla nimetty osavaltio :slightly_smiling_face:.

Varmaan nyt halutaan tukea antia kertomalla ajankohtaista tietoa firmasta. Ja hyvä niin, ne päivitetyt laitemyynnit alkukesän jälkeen eivät oikein tukea antaneet. Hyvä arvaus olisi, ettei ainakaan negatiivista tulosta neuvotteluista ole luvassa ennen kuin anti on ohi :wink:. Nyt näyttää taas paremmalta annin läpimenon kannalta, ainakin kun kurssia katsoo. Saisi vaan tulla niitä myyntejä lisää, jotta rahanpalamisnopeus vähenisi.