Nexstim - Aivostimulaatiolla maailmanvalloitukseen

Mikähän tuon kustannusvaikutus on? Olihan tuo rinnakkaislistaus ihan turha.

Osake vaan pudonnut kun lehmän häntä vaikka raju käännös voitolliseksi tapahtunut.

3 tykkäystä

Tätä olen itsekin pohtinut.
Ehkä @Mikko_Karvinen_Nexst voisi valaista meitä? :blush:

1 tykkäys

Hei, Ruotsin First North (FN) -rinnakkaislistaus tehtiin Nexstimin listautuessa v. 2014 samaan aikaan sekä Suomi että Ruotsi FN. Tuolloin yhtiön suurin omistaja oli ruotsalainen rahasto HealthCap ja listautumisen yhteydessä osakeomistus oli muutoinkin noin puolet Suomessa ja toinen puolet Ruotsissa. Nyt vuosien varrella tuo Ruotsin osakeomistuksen osuus ja osakevaihto suhteessa Suomeen on pienentynyt merkittävästi ja näin ollen katsoimme ajan koittaneen tälle rinnakkaislistauksen poistamiselle. Taloudelliset säästöt rinnakkaislistautumisen poistuessa ovat vuositasolla arviolta kymmeniätuhansia euroja.

25 tykkäystä

Kiitos selvennyksestä.

Sivuhuomiona pakko mainita, että aika harvalla firmalla on näin hyvää aktiivisuutta piensijoittajien suuntaan. Iso kiitos Mikolle :v:

16 tykkäystä

Nämä säästötoimetko taas kurssilaskun syy? Tänään pientä paniikkia jopa ilmassa.:thinking:

1 tykkäys

Eipä sitä tiedä mikä tämän laskun taas aiheutti mutta pienivaihtoinen lappu reagoi kaikkiin tilanteisiin voimakkaasti. Maailmantilanteen myllerrykset ja yleinen epävarmuus sekä markkinoiden yleinen alakuloinen sentimentti ainakin ruokkii laskuja. Toisaalta jos itse uskoo tähän ja sietää epävarmuutta niin tästä voi saada myös hyvän tuoton.

2 tykkäystä

Vaihto oli suhteellisen pientä, alle 60k. Jopa yksittäisen tahon kyllästyminen odotteluun taitaa riittää tällaisiin laskuihin. Kaupat näyttivät pieniltä mutta en näe, ovatko ne mahdollisesti yksittäiseltä taholta vai useammalta.

Parin viikon päästä maanantaina Nexstim julkaiseen toisen puoliskon lukuja. Voisi kuvitella, että se kertoo varsinaisesta suunnasta ja taloudellisesta tilanteesta huomattavasti enemmän. Tammikuun alussa tiedotettiin odotuksia hitaammin edenneen yhteistyöverkoston laajentumisesta. Itse en osaa sanoa, kuinka paljon kurssissa on tällä hetkellä leivottu sisään kasvuodotuksia. Diluted earnings H1/22 oli 0,44 euroa per osake.

H1:n tulos 6,8M€ näyttää jakautuvan NBS/NBT välille 1:2. Tuosta kaikesta laitemyynti oli 1,8M€, jatkuva myynti 1,5M€ ja lisenssimaksuja 3,5M€. Mitä tuo jatkuva myynti pitää sisällään? Vanhoille asiakkaille jotain lisämyyntiä? Ja ovatko lisenssimaksut vuosittain toistuvia? Lisenssimaksuista olisi mukava kuulla, minkälainen niiden rakenne on, edes karkeasti. Esim. onko alussa “mukaantulon kynnysmaksu” ja sitten pienempi “vuosilisenssi”?

Yhtä kaikki, tehdään tosi pessimistinen arvio. Näyttäisi, että H1 mukana oli yksi todella iso lisenssimaksu. Ilman sitä kasvu näyttää pienehköltä. Jos vastaavaa ei tullut H2, voi H2 näyttää aika aneemiselta H1:een verrattuna. Ehkä pitää suhtautua siten, että isompia kauppoja voisi odottaa tulevan 1-2 per vuosi? Seuraava ilman lukuja ja arvailua: ilman isompia kauppoja ilmeisesti voitollisuus on rajoilla? Tai toisinpäin: kuinka paljon pitäisi noiden pienempien purojen kasvaa, että olisi varmasti voiton puolella?

Seuraavakin näppituntumalla. Jos osake tuottaisi tuon 40-50 cnt per vuosi, olisi nykyhinta varmaan ihan ok.

3 tykkäystä

Osa laitteistoista myydään leasingsopimuksilla, jolloin laitevuokra menee raportoinnissa jatkuvan liikevaihdon kautta. Sitten on huoltosoimuksia, joita käsittääkseni otetaan isoon osaan myydyistä laitteistoista. Laitteistojen käytössä kuluu myös kertakäyttöisiä osia, jotka on jatkuvaa liikevaihtoa. Näistä tuo muodostuu valtaosin. Lisäksi esim koulutuspalveluista voinee tulla jotain pientä liikevaihtoa.

Lisenssimaksut perustuu Nexstimin ja Magnus Medicalin väliseen sopimukseen, jossa N lisensoi MM:lle kehittämäänsä teknologiaa MM:n 2023 tulossa olevaan laitteistoon. MM:n laitteistoa tullaan käyttämään nopeutetulla (SAINT) -protokollalla masennuksen hoitoon. Yhtiöiden arvion mukaan sopimuksen kokonaisarvo olisi 17 MEUR, josta 2022 tuloutui allekirjoitusmaksua 3,5 MEUR. Loppu 13,5 MEUR tulee MM:n myyntiin tai muihin sopimusehtoihin perustuen. Lisensointikausi on 5-vuotta ja alkaa kun laitteiston myynti alkaa. Laitteisto on saanut FDA-luvan ja sen myynnin pitäisi alkaa 2023, tarkempaa aikataulua ei ole tiedossa. Lisenssitulot siis loppuisivat tämän opimuksen osalta 2028.

Meidän mallinnuksessa lisenssitulot alkaa H2’23 ja tulot painottuvat lisensointikauden loppupuolelle. Kokonaissumma mallinnuksessa on 10 MEUR eli noin ~20 % alle yhtiöiden arvioiman 13,5 MEUR:n. Yhteistyöklinikoiden verkostosta tulevaa liikevaihtoa puolestaan mallinnamme H1’23 alkaen varovaisesti, koska sen tasosta ja ajoituksesta ei konkreettista tietoa vielä ole.

Toivottavasti tämä avasi lisensointia. Lisäkommenttia aiheeseen on tulossa viimeistään tulosennakon yhteydessä lähiaikoina.

12 tykkäystä

Tilausta pukkaa. Tosin mikä näistä nyt kurssia nostaisi :sleepy:

https://www.nexstim.com/news-and-events/news/press-release/delve-psychiatry-in-nevada-united-states-orders-nexstim-nbs-5-system

20 tykkäystä

Mikäs iso köntsä täällä on liikkunut :eyes:

7 tykkäystä

Kyösti Kakkonen varmaan ostaja veikkaan. Harmi kun ei näe oliko Nordea ostajana.

Tässä ennakkotunnelmia maanantain tulosjulkistuksen suhteen. Pyritänn järjestämään myös johdon haastattelu, jota varten voi laittaa kysymyksiä etukäteen foorumin kautta.

10 tykkäystä

Mielenkiintoinen maanantai tulossa ja itse aika härkämäisin odotuksin liikkeellä. Negatiivisiin yllätyksiin aika pieni todennäköisyys mutta positiivisiin oman näkemyksen mukaan suurempi. Tämä siksi että tiedossa olevalla kaupalla ollaan likimain odotustusten kaltaisessa tuloksessa ja kaikki muu tulee päälle.

Olin jo hetken viimevuoden lopulla vähän negatiivisella linjalla mutta nyt ynnäillessä odotuksen on kuitenkin kohtuullisessa kasvussa laitteiden myynnin osalta. Kauppoja ei kuitenkaan kaikkia enään julkisteta heti ja Q4 on historiallisesti ollut vahvinta aikaa kaupoille. YT uutinen sai alkuun itselle mielikuvan että porukkaa on palkattu mutta hiljainen alkuvuosi tulee eteen ja joudutaan ihmisiä lomauttamaan mutta lomautuksilta vältyttiin joten lienee mennyt niin että toimintoja on tehostettu ja toimenkuvia tarkennettu eli ei anna kuvaa aiempaa heikommasta tilanteesta.

Laitteiden myynnissä on kuitenkin kohtuu hiljattain siirrytty enemmän siihen että myynti tuloutuu pidemmällä aikavälillä kun ennen se tuloutui heti laitteen myyntihetkellä, tämä näkyy tietysti ensialkuun pienempänä kasvuna myynnissä mutta jatkossa kun ns liisattuja laitteita on enemmän niin vastaavasti tulot saa isompaa kulmakerrointa. Myös koronan hellittäminen pitäisi alkaa näkyä jatkuvan liikevaihdon kasvuna. Nyt päästään todennäköisesti myös näkemään ensimmäisen yhteistyöklinikan tuloksia ja peilaamaan niitä tulevaan sikäli mikäli klinikka verkosto lähtee odotettuun kasvuun.

Nämä oli muutenkin lähinnä omien ajatusten kirjaamista ylös jotta jatkossa voi katsoa kuinka hukassa on näkemyksineen ollut mutta ylempänä oleva vielä lukuina: Odotan nelosella alkavaa liikevaihtoa ja edellisen H2 kaltaista tulosta.

Tuli tuossa alkuillasta etsittyä kaikennäköistä tietoa firmaan liittyen ja siitä jahkaannuin Joshua Kuluvan googlailuun ja sitäkautta usko firman tulevaisuuteen sai kyllä hyvää selkänojaa kun katseli kaikkia niitä kohteita joita näillä laitteilla voidaan jatkossa hoitaa/diagnosoida :money_mouth_face:

16 tykkäystä

Nexstim: Yhtiö odottaa liiketoimintaennusteiden perusteella, että vuonna 2023 yhtiön vertailukelpoinen liikevaihto kasvaa ja että tilikauden käyttökate (liiketulos ennen poistoja) on voitollinen.

Nexstimin kassavarat olivat 31.12.2022 yhteensä 4,4 miljoonaa euroa. Yhtiön kannattavuus on vuoden 2022 aikana jatkanut kehitystä merkittävästi parempaan suuntaan ja sen myötä taloudellinen vakavaraisuus on myös parantunut. Tämän myönteisen kehityksen lisäksi Magnus Medicalilta helmikuussa 2022 saatu n. 3,5 miljoonan euron lisenssimaksu on paransi Yhtiön vakavaraisuutta ja kassavarojen riittävyyttä. Pyrimme kannattavan kasvun kehittymisen myötä minimoimaan mahdolliset uudet oman pääoman tarpeemme ja Yhtiö ei tällä hetkellä aktiivisesti suunnittele uusia rahoituskierroksia.Ei antia. Nämä itselle todella tärkeät uutiset.

9 tykkäystä

Aika paljon meni omat veikkaukset lukujen osalta metsään. Laitteita oli silti hyvin saatu kaupaksi ja muuten ihan positiivisen oloista menoa.

2 tykkäystä

Laitetaan tämä myös tänne

Tammi-joulukuun 2022 yhteenveto

Yhtiön liikevaihto kasvoi 48,9 % ja oli 9,5 miljoonaa euroa (6,4)
Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 9,2 % ja oli 6,0 miljoonaa euroa (5,5)
Yhtiön ensimmäinen liikevoitollinen tilikausi liiketuloksen ollessa 0,8 miljoonaa euroa (-1,5)
Tilikauden tulos oli 1,3 miljoonaa euroa (-0,8)
Liiketoiminnan rahavirta oli 1,0 miljoonaa euroa (-2,1)
Laitteistomyynti oli 3,1 miljoonaa euroa (3,7), jossa laskua 17,4 %. Jatkuvan liikevaihdon osuus oli 2,9 miljoona euroa (2,7), jossa kasvua 9,1 %
Terapialiiketoiminnan (NBT®) liikevaihto kasvoi 126,8 % ollen 6,1 miljoonaa euroa (2,7)
Diagnostiikkaliiketoiminnan (NBS) liikevaihto laski 7,7 % ollen 3,4 miljoonaa euroa (3,7)

7 tykkäystä

Ohjeistetaan voitollinen liiketulos ennen poistoja 2023. Pienoinen yllätys minulle.

4 tykkäystä

Erittäin iso yllätys. Pelkäsin tappioita ja antia!

2 tykkäystä

Pitää mennä webinaariin kysymään tarkemmin millä muskeleilla moista ohjeistavat.

1 tykkäys

Ainakin itselle oli tämä vuoden 2023 tulos ja mikä tilanne Annin kanssa yksi keskeinen pointti miten jatkan nextim kanssa

Tosiaan positiiviseksi homma näyttää vahvasti kääntyvän. :sunglasses:

5 tykkäystä