Nexstim - Aivostimulaatiolla maailmanvalloitukseen

Tämä @ooskari on mielestäni yksi positiivinen seikka, johon myös hetki sitten itse havahduin. Se, että Nexstim saa nyt vihdoin edes 10%:n lainoitusasteen Nordnetiltä on sinällään positiivinen seikka, että yhtiöstä ulkopuolinen toimija antaa ko. Paperille jonkin vakuusarvon 0:n sijasta. Itse olen kysellyt tämän perään Nordnetistä jo 2-3 vuotta. Aina on annettu toivoa, että jos liiketoiminta kehittyy suotuisasti, niin joku päivä lainoistusarvon myöntäminen olisi mahdollista. Toki tämä lappu vaatii kärsivällisiä istumalihaksia, mutta en koe, että kurssikehitys ja liiketoiminnan kehitys voi jatkua kovin pitkään eri suuntiin. Toistaiseksi näen osakkeen tilanteen kohtuullisissa osto-/lisäyshinnoissa. Toki riskit on suuret, mutta niin on tuottomahdollisuuskin, jos kehitys jatkuu positiivisena.

8 tykkäystä

Voisiko joku kertoa perustelut nexstimin alhaiselle kurssitasolle? Mitä itse olen tutkinut tätä osaketta, niin MA:n pitäisi olla huomattavasti korkeammalla tasolla, mikäli toimarin puheet pitävät vähän paikkaansa. Lisäksi olen tutkinut tms laitteistojen markkinoita ja kiinnostus niitä kohtaan on lisääntynyt kasvavassa määrin.

5 tykkäystä

Seppo Saariolta – ”Kun mennään ylös, mennään ylemmäs kuin kuvitellaan”

Tämä menee myös toisinpäin ja on vielä kyse pienyhtiöstä.

Seppo kertoo pienyhtiösijoittamisesta jonkin verran kirjassaan: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin. Kannattaa tutustua. Mielestäni sieltä löytyy hyvinkin osuvasti mikä tilanne menossa pörssissä ja mikä tilanne menossa pienyhtiökentässä :sunglasses:

Tilanne tässä osakkeessahan ei tosiaan ole mikään huono. :sunglasses:

2 tykkäystä

Olisiko jossain vaiheessa anti tulossa, joten kukaan ei halua ennen sitä ostaa?

2 tykkäystä

no oli tulossa anti tai ei jos sillä hommataan vaikka 1 M€ lisää rahaa nii diluutio on noin 6,4% jos osakeanti tehtäisiin vaikka 2,1 € osakekohtaisella hinnalla. Vaikuttaa tuo nykyinen taso mielestäni silti hyvin alhaiselta. Ostan siis lisää.

6 tykkäystä

Tokkopa tehdään miljoonan antia, jos rahaa palaa vuodessa esim 3M, eiköhän järkevä minimikoko ole 5M luokkaa, niin jää kulujen jälkeen vielä jotain jäljellekin, eikä tarvitse heti olla uutta antia järjestämässä. Itseltäkin löytyy minimaalinen seurantapositio (0,25% salkusta) joka noin 50% pakkasella. Hankittu pari vuotta sitten, kun vaikutti että toiminta alkaisi olla voitollista. Mahdollisen annin jäljeen saatan alentaa keskihintaa ja ostaa vähän lisää, mutta ei oikein sitä ennen viitsi.

1 tykkäys

Kieltämättä vielä alempi taso houkuttelisi. Saas nähä mitä käy onko tuo kassa kuinka tiukilla, jossain väitettiin että kestäisi vielä ainakin vuoden.

Vuodenvaihteessa näytti olleen 1,5Me, toki myyntisaamisia lisäksi 2,7Me, joten jos ne “kotiutui” normaalisti, niin tilanne saattaa vielä olla ihan OK, eikä annille välttämättä edes tänä vuonna tarvetta. Jos onnistuvat tänä vuonna kasvamaan kannattavasti ja käänteestä saataisiin selkeän merkit, voi nykyinen taso olla ihan hyvä ostopaikka. Tässä kun yksittäiset kaupat heilauttelee lukuja vielä aika voimakkaasti, niin ennustaminen vähän haastavaa.

2 tykkäystä

Tilausta pukkaa:

23 tykkäystä

Hieno juttu!

Kuten aiemminkin olen todennut, niin nämä kaupat ovat paljon yksittäisen kaupan liikevaihtoa merkittävämpiä. Varsinkin yksityiselle toimijalle myydyt laitteet johtavat siihen että näillä yksityisillä klinikoilla on painetta saada investointi tuottamaan → TMS-hoitoa aletaan markkinoimaan heidän toimestaan → kysyntä ja kiinnostus kasvaa ja toivottavasti kasvaneeseen kysyntään tulee tarjontaa myös kilpailijoiden toimesta.

13 tykkäystä
10 tykkäystä

https://www.nexstim.com/news-and-events/news/press-release/neurosurgery-customer-from-germany-orders-nexstim-nbs-system-5

18 tykkäystä
11 tykkäystä

Mielellään näkisin että joskus olisi vauhdikas alku vuodelle kauppojen teon suhteen, että saataisiin vähän eloa kurssiin ja isompi osa sijiottajista näkisivät tämän hyvänä sijoituskohteena. Jokin tässä on nyt ongelmana kun kurssi laskenut paljon vuoden aikana, riskitaso ilmeisesti noussut tai onko jokin muu sitten. Itse laitteet ovat ilmeisen hyviä mutta jotenkin yritys ei vain saa markkinoita vakuutettua tuloksen teon kyvykkyydestä.

2 tykkäystä

Miten Nexstimin tiedotteet saisi tilattua sähköpostiin? Joskus ennen onnistui Nordnetistäkin, mutta olen vissiin boomeroitunut sen verran että en enää löytänyt sitä paikkaa mistä se onnistui. Nexstimin omilta nettisivuilta en myöskään löytänyt tähän mahdollisuutta. Tuo viimeisinkin kauppa oli mennyt omasta tutkasta ohi.

Sähköpostista en tiedä mutta ainakin Quartr appi ihan fiksu jos englanninkieliset tiedotteet kelpaa.

Tämä nyt ei liity Nexstimiin mitenkään, joku voi siirtää parempaan paikkaan

2 tykkäystä

Viran puolesta suositeltavin tapa on luonnollisesti laittaa Nexstim seurantaan inderes-palvelun kautta, jolloin saat notifikaation uutisista.

Sähköpostiin tiedotteet saa täältä: Nexstim - Contact

4 tykkäystä

Kohta alkaa rojaltit juosta:

21 tykkäystä

Huh, tämäpä yllättävää! Nexstim itse arvioi varovasti, ettei tälle vuodelle odota lisenssituloja. Itsekin odotin, ettei ennen syksyä ainakaan, koska aloittivat oliko noin vuosi sitten yllättäen lisää kliinisiä tutkimuksia.

Ymmärränkö nyt äkkiseltään jotain väärin, kun ajatus tulee, että Nexstimin sijoituskeissi sai vihdoin uuden ja yllättävän positiivisen käänteen? Varaumaa nyt mun kirjoitukseen muutenkin, kun huonommin olen seurannut yhtiötä viimeisen parin vuoden aikana.

Edit: Saapa nähdä tuleeko Nexstimiltä viimeistään arkena tiedote asiasta. Saattaa olla liian aikaista kertoa mahdollisesta vaikutuksesta vuoden tulokseen, mutta ehkäpä tämä ainakin vähentää tai poistaa mahdollisen lisärahoituksen tarpeen. Ehkä se tärkein merkitys on, että se pieni riski, että tämä koko projekti olisi hyytynyt niihin uusiin kliinisiin tutkimuksiin, on nyt käytännössä poistunut.

8 tykkäystä

Puskista tuli. Magnuksella parhaillaankin potilasrekryt menossa.

5 tykkäystä