Nintendo Co., Ltd

NVIDIAn hakkeri-tietovuodosta valuneista tiedoista tietoa uudesta Tegra-piiristä (“Ampere Tegra”, T239), eli jonkinlainen uusi Switch on työn alla. “täysi” piiri olisi 2048 CUDA-corea, 12 ARM-A78AE CPU-ydintä mutta saattavat tietty disabloida osan jotta yieldit ovat paremmat.

Dokumenteista löytyy myös referenssejä Nvidia NVN2-APIsta, ja Switchin alkuperäinen on “NVN” joka vahvistaisi että tämä on nimenomaan Nintendo-tavaraa.

Oma valistunut arvaus on että tämä on Switch 2 eikä mikään pro-variantti, ja aikaisintaan 2022 lopussa tulossa, todennäköisesti vasta 2023. Ja pieni ihme olisi jos ei olisi softan puolesta taaksepäin yhteensopiva koska Tegra-NVIDIA -pohjainen edelleen.

11 tykkäystä

Harmillinen viivästys Breath of the Wild 2:lle jotenkin itselle tuntuu että kyse on eniten Switch 2 viivästyksestä.

BotW2 on nyt ollut kehityksessä pidempään kuin täysin uuden enginen vaatinut siirtymä Skyward Swordista vaati. Ja BotW2 kuitenkin soveltaa samaa maailmaa ja engineä.

Kyseessä on varmasti yksi hiotuimpia Zelda-pelejä jonka halutaan olevan samanlainen lippulaiva kuin BotW oli Switchille. Sen takia sitä hiotaan vähintään niin pitkään kuin Switch 2:ta tuunataan.

Ostin +50% positioon eilen kun nyt dippasi pari päivää. Toivon että sijoitus osui hyvin kun tänään jo palautui +3%. Ei mielestäni mikään yllätys että Zelda lippulaiva-peli myöhästyy, niin tartuin mahikseen.

En usko että osake nykyarvosta putoaa paljoa, toki koska lisäsin positiota. Kirby peli myy nyt erinomaisesti, kohta Nintendon taseessa näkyy. Ja kaikki muu etenee aikataulussa.

Odotukset on että nousua tulee seuraavaan osinkoon kohti, ja taso ei myöskään putoa paljoa koska loppuvuosi on parrasvaloa. Pidän myyntisilmän ensi vuoden kesällä ehkä Q2-3 tuloksissa jos Switch 2 on jo siellä. Yritän ehkä ajoittaa niihin myynnin piikkeihin, mutta pidempikin pito ei haittaa jos joku 3-4% osinkotuotto pysyy ja kasvaa omalle positiolle.

3 tykkäystä

Ei kovin kivan kuuloista ollut tuo Nintendon viimeisin vuosiraportti, löysin tämän artikkelin missä oli koottu analyysiä

-20% Switch myyntiluvuissa aiempaan vuoteen, tosin oli vissiin jo odotettu tuotanto-ongelmien takia. Ja ennuste vielä -9% lisää tänä vuonna. -15% liikevoittoon ennustettu. Jaiks.

Elokuvienkin osalla on tainnut olla viivästystä. Enkä ehkä enää niin varma ole että Switch 2:ikaan on tulossa niin optimistisessa aikataulussa mitä ajattelin, kun ovat nyt ääneen pohtineet että eivät tiedä miten siirtymä hoidetaan edes. Tuntuu vaan uskomattomalta että jos Zelda pelin tekemiseen menee 6+ vuotta nykyään, niin sittenhän Switch 2:lle ei tule julkaisupelinä Zeldaa. Ajattelin aiemmin että Zelda siirtyi 2023 keväälle sen takia että Switch 2 saa aikaa.

Ainakin tuo osakkeen luisu viime kuukausina oli täysin perusteltua.

Itse olen nyt takaisin +/- 0 tässä sijoituksessa, harmillista kun oli välillä helppo +25% tarjolla. Olen aiemmin myynyt vastaavia, kun tavallaan aika pitkän välin osingot kilahti jo voittoihin.

Pitää harkita myisikö pois kun ei vain vakuuta tämä tilanne, jos liikevoittoennustekin on noin huono niin korkeampaa osinkoa tuskin palautetaan. Ei tuo P/E siltikään mikään älytön ole kylläkään, 12 paikkeilla näkyisi…

3 tykkäystä

Vähintään yhtä odotettu peli kuin Zelda BotW2 on Metroid prime 4, henk koht odotan tätä jo enemmän. Vahva mutu että molemmat tulee Switch2 vasta.

2 tykkäystä

Tuo epämääräisyys Switch 2n aikataulusta voi myös olla strategiaa jolla pyritään estämään nyky-Switchin myynnin pahempaa kulahtamista. Osborne-efekti on edelleen ihan oikea ongelma alalla.

Itse edelleen odotan uutta rautapainosta 2023 aikana, mutta odotan myös että varmaa tietoa annetaan poikkeuksellisen myöhään, todennäköisesti vain kuukausia ennen julkaisua - siinä vaiheessa kun markkinointikoneisto alkaa järjestämään asioita tukkujen ja jälleenmyyjien suuntaan.

Ja muistutan että tiedämme NVIDIAn tietomurron vuodoista että uusi Ampere-pohjainen “mobiilipiiri” on olemassa ja NVN2-APIin oli paljon viitteitä (switchin API on “NVN”) joten rautakehityksessä ollaan pitkällä. Sanoisin tuon vuodon tietojen perusteella NVIDIAn ja Nintendon labroissa on protoasteen rautaa ollut olemassa jo vuoden alussa, todennäköisesti jo pitkälle viime vuoden puolella. Rautakehityksen aikataulut ovat usein pitkiä, mutta silti olisi ihmeellistä jos tämä olisi monen vuoden päässä julkaisusta.

6 tykkäystä

Olen pitkään tuumaillut Nintendoon sijoittamista. En ole koskaan kuitenkaan jaksanut syventyä yhtään syvällisempään sijoitustutkimukseen. Nyt @Verneri_Pulkkinen ja @Atte_Riikola :n pelipodin ansiosta kipinä syttyi. Ajattelin jakaa omia muistiinpanoja ja mietteitä tänne, jos jotain muuta kiinnostaa.

Mukana on todennäköisesti paljon asiaa, jota tässä ketjussa on jo aiemmin tuotu esille. Pahoittelut.

Nintendo - pelialan musta lammas

Vuonna 2005 Sony ja Microsoft kävivät kovaa kisaa siitä, kumman konsolista löytyy enemmän tehoja. Tehokilpailu johti myös isoihin kustannuksiin. PS3:n ja Xbox 360:n hinnat saivat pelaajakansan vetämään syvää henkeä. PS3:n säälittävä 20 GB:n malli maksoi 499,99 dollaria. Järkevämmällä muistilla varustettu 60 GB:n malli maksoi satasen enemmän, 599,99 dollaria. Kuluttajien maksukykyä koeteltiin.

Nintendo jättäytyi kokonaan ulos tehokilpailusta. Nintendo Wii oli tehoton valkoinen pikkuboksi, mutta myös edullinen. Nintendo Wiistä tuli nopeasti vanhempien suosikkikonsoli 249,99 dollarin hintalapullaan.

Nintendon halvemman raudan tiellä oli hintansa. Kolmansien osapuolten tripla A-pelejä ei pystyisi Wiillä pelaamaan. Assassins Creedit, Call of Dutyt, Elder Scrolls -pelisarja ja paljon muita grafiikoiltaan vaikuttavia pelejä jäisi Nintendon omistajilta kokematta.

Sen sijaan Nintendo keskittyi tekemään omista peleistään hauskoja. Ei valtavia avoimia pelimaailmoja ilman oikeaa sisältöä, ei copy/paste questeja, ei myötähäpeää aiheuttavaa tarinankerrontaa. Kaikessa mennään hauskuuden ehdoilla.

Sama filosofia on vahvana yhtiössä tänäkin päivänä.

If it’s not fun, why bother? - Reggie Fils-Aimé, Nintendo of American entinen toimitusjohtaja

Valtava IP-portfolio

Nintendolla onkin paljon eri maailmoja, joista hauskuutta voidaan repiä:

  • Super Mario
  • Pokemon
  • Legend of Zelda
  • Metroid
  • Donkey Kong
  • Animal Crossing
  • Kirby

Pelien laadunvalvonta on tiukkaa, eikä omia brändejä anneta helpolla muiden käsiin. Jos joku peli ei täytä omia standardeja, se hyllytetään. Näin kävi esimerkiksi kauan odotetulle uudelle Metroid-pelille vuosien kehityksen jälkeen. Tiukka laadunvalvonta takaa myös sen, ettei pelisarjoista voida pumpata ulos maksimaalista potentiaalia toisin kuin vaikka Call of Dutysta tai EA Sportsin urheilupeleistä.

Kaikkiin peleihinsä Nintendo ei panosta yhtä paljon. Esimerkiksi Mario Tenniksessä rahastuksen maku on vahvasti läsnä.

Laadunvalvonnan vuoksi pelien määrää Nintendo ei voi loputtomasti kasvattaa, mutta IPeillä voi tehdä muutakin. Nintendon vuosikertomuksesta:

To continue growing our core business, the Company group’s fundamental strategy is to expand the number of people who have access to Nintendo IP. To this end, we seek to broaden the touch points of Nintendo IP with consumers in areas beyond dedicated video game platforms. This includes applications for smart devices, which are ubiquitous throughout the world, as well as visual content, theme parks, and character-based merchandise. Through these efforts, we will strive to create opportunities for more consumers to become interested in gaming experiences.

Nintendo yrittää siis siirtyä peliyhtiöstä enemmän Disney-malliin. Tämä sisältäisi esimerkiksi huvipuistoja ja elokuvia, joista on saatu jo pientä esimakua.

Huvipuistot

Japanissa aukesi vuonna 2021 maailman ensimmäinen Super Nintendo World. Nintendo ei itse lähtenyt kokeilemaan onneaan vieraalle alalle, vaan puisto avattiin yhteistyössä Universal Studiosin kanssa (ja heidän rahoillaan).

Universal vie tietysti leijonan osan puiston tuotoista, sillä he kantavat kaiken riskin. Toisaalta bisnes on todella hyväkatteista Nintendolle, sillä he myyvät käytännössä vain IP-oikeudet ja nappaavat rahat välistä.

Yhteistyösopimuksen tarkempia tietoja ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta kannattaa seurata vuosikertomuksissa “Mobile and IP related income” -kategorian kehitystä. Tässä kohtaa huvipuistotulot todennäköisesti näkyvät.

Kertoo muuten paljon Nintendon kädettömyydestä IP-portfolion kanssa, että tuotot on lykätty vain tuommoiseen ynnä muut kategoriaan :smiley: Toivottavasti tulevaisuudessa tässä nähdään parannusta.

Super Nintendo World on yksi pieni maailma Japanin Universal Studiosin yhteydessä. Kyseessä ei ole Disneylandin kaltainen massiivinen huvipuisto, vaan siellä perhe voi viettää sopivasti puolikkaan päivän. Lippujen hinnatkin ovat melko huokeat verrattuna Disneyn puistoihin.

  • Aikuinen 56 dollaria
  • Lapsi 36 dollaria
  • Seniori 51 dollaria

Puistossa myydään kaikkea Mario-krääsää vaatteista pehmoleluihin ja hupaisia teemaruokia. Mielenkiintoisin konsepti on kuitenkin Power Up -ranneke. Sen hinta on 31 dollaria.

Rannekkeen avulla huvipuistoretki on pelillistetty. Pitkin matkaa löydät Mariosta tuttuja Power Blockeja, joita voit napauttaa rannekkeellasi. Ranneke on yhdistetty älypuhelimeen, josta näet, mitä Power Blockista löytyi. Kenties kolikko, suurentava sieni tai tulikukka. Sovelluksesta pystyt seuraamaan “menestystäsi” puistossa.

Rannekkeella voit osallistua myös minipeleihin. Esimerkiksi painamalla Mariosta tuttua Pow Blockia aiheutat ketjureaktion. Sopivalla ajoituksella saat Koopa Troopan sinkoutumaan putkea pitkin ylös ja osumaan avaimeen. Onnistuessasi saat tämän avaimen käyttöösi puhelinsovellukseen.

Rannekkeella on myös käytännöllisiä tarkoituksia. Puisto on täynnä eri Mario-hahmoja, jotka ottavat kuvia asiakkaiden kanssa. Kuvan ottamisen jälkeen hahmot skannaavat rannekkeesi ja voit myöhemmin käydä ostamassa kuvan itsellesi muistoksi kioskista. Näytät vain ranneketta ja se löytyy heti.

Puistoja on tulossa pian myös lisää.

  • Japanin puisto on saamassa Donkey Kong -teemaisen laajennuksen vuonna 2024
  • Yhdysvaltojen ensimmäinen Super Nintendo World avautuu Orlandossa kesällä 2025
  • Singaporen Super Nintendo Worldin odotetaan avautuvan niin ikään vuonna 2025

Investoinnit puistoihin ovat valtavia. Super Nintendo Worldin rakentaminen Japaniin maksoi Universalille 545 miljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi Orlandossa sijaitseva Universalin Harry Potter -maailma maksoi vain 256 miljoonaa dollaria.

Isoista summista voisi päätellä, että Universal on tehnyt investoinnit pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Nintendolle on siis luvassa lisenssituloja hamaan tulevaisuuteen saakka. Useista puistoprojekteista voisi myös päätellä, että yhteistyö nähdään kannattaviksi myös Universalin vinkkelistä. Tämä kertoo Nintendon brändien vetovoimasta.

Mobiili-, ja IP-tuotot kategoria toi Nintendolle 440 miljoonaa dollaria vuonna 2021.

  • Switchin sovellus- ja laitemyynti 13,245 mrd
  • Mobiili-, IP:t ja muu 440 miljoonaa
  • Muiden laitteiden sovellus- ja laitemyynti 301 miljoonaa
  • Pelikortit 22 miljoonaa

Kokonaisuuden kannalta puhutaan siis todella pienestä rahavirrasta - ainakin toistaiseksi.

Elokuvat

Nintendo ei ole uskaltanut lähteä elokuvabisnekseen enää 90-luvun Super Mario Bros -katastrofin jälkeen. Elokuva oli aikansa isoimpia floppeja ja tasoltaan ala-arvoinen. Projekti oli surkeasti johdettu, ja käsikirjoittajat ja ohjaajat vaihtuivat tiuhaan. Elokuva teki Mariosta naurunalaisen, ja Nintendo oppi olla antamatta rakastettua IP:tään enää muiden käsiin.

Nyt Nintendon traumat ovat viimein parantuneet, ja yhtiö on astunut takaisin elokuvamaailmaan. Koko perheelle suunnattu Detective Pikachu tuli teattereihin vuonna 2019. Elokuvan budjetti oli 150 miljoonaa dollaria, ja se keräsi teattereissa lipputuloja 433 miljoonaa dollaria. Kun tähän ynnätään streaming-tulot päälle, voidaan hyvillä mielin puhua menestyksestä.

Jälleen Nintendon osuus elokuvan tuotoista on hämärän peitossa. Vuonna 2019 Nintendon Mobile- ja IP-tuotot olivat 474 miljoonaa dollaria, jossa näkyi selvää kasvua aiempiin vuosiin. Elokuvalla voi olla tässä oma roolinsa.

Vuonna 2023 nähdään seuraava Nintendo-elokuva Super Mario Bros. Animaatioelokuvan rooleissa kuullaan muun muassa Chris Pratt (Mario), Charlie Day (Luigi), Anya Taylor-Joy (Peach) ja Jack Black (Bowser).

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Seth Rogen toimii Donkey Kongin ääninäyttelijänä. Olisiko Donkey Kong saamassa seuraavaksi oman elokuvan? Miksi muuten oletettavasti pikkucameorooliin olisi kiinnitetty iso nimi? Tuleeko Nintendo-elokuvillekin oma universumi niin kuin Marvelille? :smiley:

Elokuva on herättänyt tässä vaiheessa jo paljon keskustelua. Kritiikkiä ovat saaneet Marion ääninäyttelijä sekä hänen housujensa takamuksen napit. Pelaajat ovat fanaattista sakkia!

Jo vuosia sijoittajat ovat toivoneet, että Nintendo alkaisi hyödyntämään IP-portfoliotaan kunnolla. Nyt uudesta strategiasta saadaan viimein ensimmäisiä näyttöjä.

On vielä hyvä muistaa, että elokuvat ja huvipuistot eivät tuo pelkästään kertatuloja Nintendon kassaan. Ne vahvistavat hahmojen brändiä. Näin myydään lisää pelejä, leluja, vaatteita, mukeja ja kaikkea muuta sälää.

Hyvä benchmark on Disney, joka tuotteistaa elokuvansa äärimmäisyyksiin. On Frozen leluja, lakanoita, värityskirjoja ja kaikkea mitä ikinä voi vaan keksiä. Näitä ei tietenkään tehdä itse, vaan lisenssit myydään kolmansille osapuolille. Puhdasta katetta!

Nintendo ja loppumaton boom/bust-cycle

Muut konsolivalmistajat kilpailevat tehoilla, Nintendo innovaatioilla. Joskus innovaatiot onnistuvat, joskus eivät.

Nintendo Wiin motion controllit olivat jättihitti. Nintendo Wii U:n tablettimainen jättiohjain oli taas surkea idea. Switchin tarjoama käsikonsolin ja perinteisen konsolin yhdistelmä taas lumosi kuluttajat.

Pitääkö Nintendossa kantaa riskiä, että seuraava konsoli menee taas persiilleen? Vähemmän kuin ennen.

Nyt Nintendo yrittää luoda jatkumoa eri konsoleiden välille. Kuluttajalla on Nintendo-tili, jolla hänen omistamansa pelit näkyvät. Kun hän siirtyy seuraavaan konsoliin, voi hän pelata Nintendo-tilillään olevia pelejään myös sillä. Jatkossa jokaista konsolia ei ehkä lähdetäkään innovoimaan tyhjästä, vaan pyritään lisäämään tehoja ja uusia ominaisuuksia edelliseen.

Ote Nintendon vuosikertomuksen strategiasta:

In addition, we work to strengthen the touch points and develop a long-term relationship with each of our consumers, with Nintendo Account as the connection that spans platform generations and unites a variety of entertainment experiences, centered on our integrated hardware-software entertainment.

Enää Nintendo ei elä vain kausittaisesta konsoli- ja pelimyynnistä. Jatkuvuutta Nintendon bisnekseen tuo Nintendo Switch Online. Palvelulla kuluttaja saa käyttöönsä verkko-ominaisuudet sekä valtavan määrän NES- ja SNES-pelejä. Palvelu maksaa vuodessa 19,99 dollaria, ja sillä on viimeisimmän tiedon mukaan 32 miljoonaa tilaajaa. Ja tämähän on taas lähes puhdasta katetta!

Nintendo lanseerasi myös uuden Expansion Packin Online-palveluunsa. Sillä kuluttaja saa myös Nintendo 64 -pelejä sekä ilmaisia lisäosia Switchin peleihin. Palvelu maksaa vuodessa 49,99 dollaria.

Ennen Switch-aikakautta Nintendo on ollut seniili vanhus, joka ei ymmärrä Internetiä. Kun Sony ja Microsoft ymmärsivät heti netin potentiaalin, Nintendo istui vuosikausia kiikkustuolissa yrittämässä asentaa Bingiä Doroonsa.

Viimein Nintendo on astunut internet-aikakaudelle. Nintendo Store toimii yhtä hienosti kuin Sonyn tai Microsoftin vastaavat kaupat (mielestäni paremminkin), ja Nintendo saa otettua siivun jokaisesta sovelluskaupassaan tapahtuvasta kolmannen osapuolen pelin myynnistä. Jälleen puhdasta katetta ja tasaista tulovirtaa.

Silti täytyy sanoa, että Nintendolla ei ole samanlaista vakiintunutta käyttäjäkuntaa kuin vaikkapa PlayStationilla. Pelaajille ei ole itsestäänselvyys ostaa seuraavaa konsolia automaationa, kun sellainen tulee markkinoille. Nintendo ei ole samalla tavalla geneerinen jokapaikan höylä kuin pleikkari. Kun Pleikkarin ostaa, tietää, että pääsee pelaamaan kaikkia parhaita tulevia julkaisuja.

Nintendo myy omat konsolinsa omilla huippupeleillään. Super Mario Odyssey ja Zelda: Breath of the Wild olivat syyt Switchin huikeaan menestykseen. Samanlaisia huippupelejä tarvitaan, jotta seuraava konsolikin menee aikanaan kuumille kiville.

Kiinnostavatko Nintendo-pelit?

Vertaillaanpa Nintendo-pelien kiinnostavuutta vaikkapa Call of Dutyyn, jota pidetään sijoitusmaailmassakin suuressa arvossa. Pelit ovat tusinatavaraa vuodesta toiseen, mutta pelisarjalla on suuri ja uskollinen pelaajakuntansa. Joka vuosi tulee uusi CoD, ja joka vuosi se on myydyimpien pelien listalla.

Kaikkien aikojen myydyin Call of Duty on Call of Duty: Black Ops. Peliä myytiin huimat 30,72 miljoonaa kappaletta.

Vuonna 2021 Nintendo Switchin myydyimpiä uusia pelejä olivat:

  • Pokemon Shining Pearl & Brilliant Diamond 14,65 milj.
  • Pokemon Legends Arceus 12,64 milj.
  • Mario Party Superstars 6,88 milj.
  • Legend of Zelda: Skyward Sword HD 3,91 milj.

Vanhoista peleistä myydyin oli Mario Kart 8, jota myytiin vuonna 2021 komeat 9,94 miljoonaa kappaletta. Koko elinkaarensa aikana Mario Kart 8 on myynyt 45,33 miljoonaa kappaletta, enemmän kuin kaikkien aikojen paras CoD.

Tässä on yksi Nintendon vahvuus. Pelit kestävät aikaa, eikä niitä tarvitse laittaa alennukseen. Uusista peleistäkin kaksi Pokemonia ja Zelda olivat vain remasteroituja versioita vanhoista, vuosia sitten julkaistuista peleistä. Nintendo loistaa tässä uudessa remastered markkinassa.

Onko Nintendo hyvä sijoitus?

Enpä tiedä.

Nintendon P/E vuoden 2021 tuloksella on reilu 16. Jos otetaan huomioon 14 miljardin käteiskassa (!!!), niin P/E on enää reilu 11.

Iso kysymys on, saako Nintendo laitettua käteisensä tuottamaan? Mahdollisia projekteja olisi paljonkin, mutta Nintendo on ollut liikkeissään todella varovainen. Yhtiö ei lähtenyt itse investoimaan huvipuistoihinkaan, vaan antoi riskin Universalin kannettavaksi.

Pahoin pelkään, että tuota käteiskassaa pidetään homehtumassa kaiken varalta, jos seuraava konsolisukupolvi olisikin taas jostain syystä katastrofi. Nintendo on kuitenkin Japanin ylpeys, joten johto haluaa ehkä pelata liiankin varman päälle. Konkurssi ei saa olla vaihtoehto huonoimmassakaan skenaariossa.

Tulevina vuosina Nintendon tuloksen odotetaan laskevan. Makrotalouden huomioon ottaen tämä on ymmärrettävää. Korona toi myös hetkellistä turboboostia pelialalle, josta palaudutaan odotuksieni mukaan normaalimpiin kasvulukuihin pienen kuopan kautta.

Pelialan on arvioitu kasvavan vuodessa noin 9 prosenttia pidemmällä aikavälillä. Nintendolla on myös muita kasvun mahdollisuuksia kuten aiemmin esittelemäni elokuvat ja teemapuistot. Liiketoiminta on hyvin kannattavaa ja erittäin skaalautuvaa kuten koko peliala yleensä.

Jos Nintendo palaa prekorona tason tulokseen (1,678 mrd.), josta lähdetään tasaisempaan esimerkiksi 5% kasvuun, on yhtiö aika neutraalisti hinnoiteltu. Jos nykyinen tulostaso saataisiin edes jossain määrin pidettyä ilman dramaattista laskua ja palattua kasvun tielle 2024, on tuotto-odotus houkutteleva.

Arvoansan vaara on suuri.

Tiedostan itsekin, että kirjoitukseni Nintendosta oli hyvin myönteinen. Yleensä innostun yhtiöistä, kun tutkin niitä tarkemmin. Siksi nyt onkin hyvä aika ottaa asiaan etäisyyttä ja pohtia mahdollista sijoitusta rauhassa useiden päivien ajan, kunnes kaikki vähäinenkin intoilu on hävinnyt ja faktat jääneet jäljelle.

Koko tutkimuksen ja tämä viestin sisältö vielä yhtenä GIFinä.

55 tykkäystä

Hyvä kirjoitus ja Nintedoa sivusta seuranneena toistoa, mutta tärkeimpänä myös jonkun verran uutta.

Japanilaista kulttuuria kannattaa jossain määrin ottaa myös haltuun, jos meinaa Japanin markkinoille sijoittaa.

Hyvä pikakoonti on Ylen Tiedetripin “Tuhat vuotta vanha firma” -jakso: Tuhat vuotta vanha firma | Tiedetrippi | Yle Areena – podcastit

Ymmärrys siitä, että miten ympäröivä kulttuuri vaikuttaa yritykseen, voi auttaa ymmärtämään firman tekemiä ratkaisuja ja tulevia ratkaisuja.

7 tykkäystä

Itseä kiinnostanut jonkun verran miten dollarin vahvistuminen ja yenin ennätyksellinen heikentyminen vaikuttavat Nintendoon. Luulisi että juoksevia kuluja on helpompi maksaa kun tulot tulevat dollareina, mutta tiedä sitten lopulta.

Japani ylipäätään vaikuttaa oleva ison taloudellisen mullistuksen edessä, matalien korkojen hämmentävän pitkään jatkunut elvytys on loppumassa. Kun keskuspankki nyt dumppaa dollareitaan ja ostaa yenejä niin kovaa vauhtia että ei voi sitä kovin montaa kuukautta jatkaa, ja silti kurssi sukeltaa. Korkoja on pakko nostaa, vaikka talous ei sitä ilmeisesti kestä myöskään tai niin olisi jo tehty.

En ole tällä hetkellä kovin innostunut suuntaan enkä toiseen Nintendon suhteen, en ole myymässä mutta en ole lisäämässäkään. Olen tyyliin -5% positiossani mikä välillä kävi +25% jo… Pelialalla tartuin Activision hankinnan arbitraasiin, jota ei kyllä sinällään voi laskea pelialan sijoitukseksi ellei kauppa peruunnu ja jää vahingossa säkkiä pitelemään. Siitä +25-30% voitto ensi kesään mennessä, tai turpiin niin että tuntuu jos lainsäätäjät blokkaa onnistuneesti.

Steam Deck kilpailijana kannettavalle pelaamiselle saattaa olla isompikin ongelma jatkossa. Vaikea olisi perustella Switchin ostoa Steam Deckin monipuolisuuden yli jos tänä jouluna pitäisi ostaa. Tosin meillä ollaan kyllä Nintendo-perhe ja seuraavakin Nintendo ostetaan (tosin omalla kohdalla perheen nuorin liian nuori pelaamaan tällä hetkellä, niin aikuisetkaan ei pelaa sitten).

1 tykkäys

Riippuu hieman missä valuutassa rautavalmistus tehdään. En ihmettelisi jos kiinassa valmistetut konsolit joiden osat ostetaan ympäri palloa pyörivät taaloissa laskutettavissa komponenteissa jenien sijaan. Ohjelmistopuolella valuuttakurssihyötyä tulee sillä Nintendolla on edelleen paljon Japanissa kehitystyötä, mutta ei sekään ole enää läheskään niin 100% Japania kuin historiallisesti.

Itse laskisin valuuttakurssihyödyn pienemmäksi kuin voisi äkkiseltään arvata. Enemmän huolestuisin Kiinan Covid-politiikan käänteistä jotka voivat haitata valmistusta lyhyellä tähtäimellä.

Steam Deck on ihan eri kohderyhmän tuote. Ne propellihattu-pelaajat jotka ostavat Steam Deckkiä, todennäköisesti pelikannettavan korvikkeeksi, eivät olleet Nintendon kohdemarkkinaa ja ellei Nintendo julkaise “pro” tai uuden sukupolven Switchiä joka vahvasti panostaa rautaan (vaikka sitten kovemmalla hintalapulla) en näe että Switch ja Steam Deck ovat toistensa kilpailijoita.

Ennemminkin Valve työnsi tassunsa “high-end” mobiili-konsolimarkkinalle kun Nintendo ei sinne suostunut menemään vaan piti Switchin jääräpäisesti halvan museoraudan päällä joka ei innosta PC-pelaajia jotka pistävät tuhansia pelirautaansa. Samoin siellä oli tilaa kun Sony jättäytyi ko. markkinalta pois, osittain koska kännykkäpelaaminen söi bisnekset. Tavalliset PC-valmistajat eivät oikein uskaltaneet lähteä sooloilemaan tavallisesta läppäri-form factorista ennen kuin näkyi selvästi että kysyntää on (nyt niitä meetoo-vehkeitä tietty on jo, ts. Steam Deckin kaltaisia Windows-PCitä. Kiinalaiset ovat nopeita kopioimaan)

7 tykkäystä

Minun on pitänyt tätä asiaa jo kohta viikon verran tutkia, mutta ei ole löytynyt oikein aikaa. Tuloistaan Nintendo saa ison osan dollareissa ja euroissa, mutta kulupuolella taas on enemmän jenejä. Nintendo ei tässä välttämättä kärsi niin paljoa. Tämä on ainakin hypoteesini.

Nyt jenin heikentyminen taas näkyy siten, että yhdellä dollarilla saa enemmän Nintendoa kuin vuosi sitten. Selittäisikö tämä myös osaltaan dollarimääräisen OTC-osakkeen laskua vai ajattelenko nyt jotenkin ihan väärin?

Vuosi sitten dollarilla sai 115,86 jeniä. Nyt niitä saa 147,62.

1 tykkäys

Olen noviisi valuuttakurssien ja taseiden suhteen, mutta eikö yenin heikkeminen vaikuta negatiivisesti Nintendon länsimaisella mittapuulla suureen kassaan.

Nämä tiedot viimeisestä raportista (3.8.2022).

3 tykkäystä

Kyllä se heikko jeni auttaa Nintendoa. +18% nostettiin vuoden liikevoitto-ohjeistusta.

10 tykkäystä

Jotenkin suututtaa että vielä sirupula muka ongelmana, eikö siellä ole tehty mitään toimia asian ehkäisemiseksi? Tuntuu että mikään muu ala tai yritys ei enää ole valitellut sirupulasta juurikaan.

Kohtalaisen huonon kuuloinen tulos. Kunhan nyt eivät sössisi vielä joulun myyntejäkin.

Onko se oikeasti sirupula vai onko kilpailijat viemässä siivua myynneistä?

1 tykkäys

Uusin raporttihan on aivan perseestä ja ihan oikein -7% tänään.

Tuosta vaikka maksumuuriton versio.

Arvasin että ei se mikään sirupula ole ongelma. Firma on nyt kusessa kun ei kukaan halua ostaa 6v vanhaa konsolia ja sen pelejä enää. Kilpailijoiden konsolien uusi sukupolvi on jo ulkona vuoden verran, ja täysin saturoitu hyllyillä myös koska mitää sirupulaa ei enää ole. Päinvastoin nyt siruvalmistajat ei saa kamaa eteenpäin.

Siis tulos huonontuu, palkkoja nostetaan +10%, ja uutta konsolia ei ole näkyvissä… Ne oikeasti aikoo julkaista koko Nintendon parhaiten myyvän pelin jatko-osan parin kk päästä ilman että vieläkään tulee uutta versiota konsolista?? Aivan uskomaton virhe mihin en halunnut edes uskoa mutta näin se tapahtuu… En nyt myy omia vieläkään, vaikka olisi pitänyt aiempien jekkujen myötä…

Kaiken lisäksi 70€ hintalappu uudelle Zeldalle vuoti etukäteen just nyt, ja reseptio oli erittäin huono… +10€ hintakorotus ois ehkä jees jos puhutaan uuden sukupolven peleistä… Mutta kyllä kaivetaan niitä kovimpia faneja jos yritetään 6v vanhaa konsolia vielä myydä 70€ pelillä uudestaan come on…

Ehkä silti pieni mielenkiinto firmaan pysyy lähinnä tämän dipin myötä… Mutta aivan paskaa touhua nyt jos Switch 2 on oikeasti joku 2024 juttu, niin aivan uskomatonta touhua… Ne tavallaan aikoo skipata koko sukupolven ja olla semmoinen 1.5 sukupolvi, kait?? Jos tähän jotain järkeilyä haluaa tehdä… Tosi-fanina en edes aio ostaa uusinta Zeldaa nyt, koska haluan ostaa seuraavan sukupolven version… En hyväksy Switch 1 versio peliä enää 70€ hintaan, kun sen pitäisi olla launch osto Switch 2:lle oikeasti… Meillä on aikaa odottaa kun pelaamisen aika ylipäätään rajoitettu perheellisenä…Ne ketkä osti Wii U version BOTW 1:stä olivat aivan törppöjä, peli pyöri huonosti ja harmitti jos myöhemmin osti uuden konsolin, ostitko BOTW uudestaan että sait sen hyvän version?? Ei, oikea liike oli pihdata ostoa ja nyt porukka tietää sen…

Mutta Valven Steam Deck tulee nakittamaan tätä todella helposti jos Nintendon idea on julkaista konsoli 8v välein… Valve tulee julkaisemaan uuden Steam Deckin varmaan 2v välein ja se tulee olemaan todella halpa hinta-/laatusuhde… Steam Deck voi myös emuloida Switch pelejä jo super-laadulla nyt jos on valmis piratoimaan pelejä, ja näin tulee olemaan aina jatkossa juuri sille demografialle joka tykkää jännästä kannettavasta + streamattavasta teknologiasta…

Ostan lisää sen jälkeen kun väistämätön osingon uusi leikkaus ilmoitetaan… Ja toki siinäkin katson minkä verran preemiota enää suostun antamaan tälle… Koko oma teesi tälle ostolle oli siinä että osinkoa saadaan palautettua mun ostoa edeltäneen leikkauksen tasolle, mutta nyt on selvää että täähän kuvio on ihan hukassa.

8 tykkäystä

Hyvää pohdintaa. Itse myös odotellut ostopaikkaa koska tykkään brändistä, peleistä ja koko IP katalogista. Kesällä matka Super mario worldiin. Syy miksi olen pysynyt kaukana osakkeesta on omat ennakkoluuloni Japanilaista työkulttuuria kohtaan. Näen sen erittäin jäykkänä, hierarkisena ja hitaana muutoksiin ja se on imo suurin syy Nintendon ongelmiin. Ei yhtiöstä itsestään juurtavat syyt. Nämä ovat kuitenkin sellaisia syitä joita ei ihan helpolla ohiteta…

Alan omistajaksi jos tätä ihan reilulla alennuksella saa.

7 tykkäystä

Jep, Nintendo näyttää edelleen olevan tutun rautasyklinsä vanki missä tehdään välillä ennätystuloksia ja välissä on kunnon suo. :smiley:

6 tykkäystä

Kyllä se uusi kone sieltä tulee, kukaan ei vaan tiedä tuleeko se tänä vai ensi vuonna. Hankaliahan tilanteitahan nämä johdollekin ovat, kun myytyjä laitteita on 130 miljoonaa ja edelleen myy hyvin, vaikka hintoja ei ole koskaan laskettu. Vaikea määritellä milloin uusi kone olisi paras hetki julkaista. Uuden koneen kanssa aloitat aina nollasta.

Täysin oikea ratkaisu on nostaa pelien hintoja, kuten jokainen kilpailija on tehnyt. Ei ole mitään syytä miksi Nintendon pelien hintojen pitäisi olla muita alhaisemmat. Sama inflaatio se siellä jyllää.

6 tykkäystä

Tiedetään jo että uutta rautaa ei tule tänä vuonna. Jos tulisi, netissä olisi jo ollut vuotoja kehittäjien devausraudasta ja spekseistä. Se tiedetään että aiempi “Switch Pro” on peruutettu, eli se hardis josta NVIDIA-vuodon yhteydessä valui hieman tietoa piiristä ei tule kaupalliseen myyntiin asti, vaan Nintendo (ja NVIDIA) palasivat takaisin suunnittelupöydän ääreen. Oletettavasti koska speksit olivat liian heikot, tai koska Switch 2 tms. on sen verran lähellä että välimalli katsottiin turhaksi. Jälkimmäinen vaihtoehto viittaisi että uusi vekotin 2024 on hyvinkin mahdollista. Jos vuotoja tulee tänä vuonna, alkuvuodesta 2024, jos menee ensi vuoteen niin sitten loppuvuodesta.

6 tykkäystä

Ei todellakaan tiedetä, pelkkää arvausta. Mistä ihmeestä tuollaista olisi Nintendon ulkopuolella edes mahdollista tietää? Alkuperäisesti Switch julkistettiin kolme kuukautta ennen julkaisua eikä siitäkään paljon tietoa sitä ennen ollut. Nintendo on peliteollisuus Fort Knox, sieltä ei vuoda juuri mitään läpi.

Ja ehkäpä se Switch Pro peruutettiin aikoinaan sirupulan takia.

4 tykkäystä

Voi olla että sirupula viivästytti suunnitelmia ja sitten päälle pukkasi jo uusi versio, joten välimalli päätettiin sen vuoksi hyllyttää. Asiakkaat eivät arvosta jos ostavat uuden mallin ja tyyliin vuotta myöhemmin tulee taas uusi malli.

Nintendo on yksi parhaiten salaisuuksiaan hautova firma, se on totta, mutta uudet laitteet tarvitsevat edelleen julkaisuun valmiiksi sopivan kattauksen uusia pelejä, myös ulkopuolisilta julkaisijoilta. Jos uusi Switch tulisi vielä tänä vuonna, siitä todennäköisesti olisi jo jotain vahvempaa huhua liikenteessä, mutta kaipa se on mahdollista että Nintendo hautoo tietoa tarkemmin, varsinkin jos rauta on täysin taaksepäin yhteensopivaa ja kaikki tietävät että joo, jotain uutta rautaa on tulossa koska Switch on jo elinkaarensa ehtoopuolella. Tosin kääntöpuolena tällä saadaan julkaisuun läjä marginaalisesti nyky-Switchin tasosta parannettuja nopeita käännöksiä kun pelit on pääosin kehitetty nykyraudan mukaan ja viime tipassa tullut tieto uudesta raudasta ja sen spekseistä tarkoittaa että devaajat lähinnä voivat nostaa resoluutiota ja veivata hieman renderointiasetuksia ylöspäin.

6 tykkäystä