Eezylta negari. Itse ohejstuksen laskua kiinnostavampaa NoHon osalta oli kommentti ravintola-alasta (boldays minun(:
Lokakuu oli liikevaihdoltaan odotetun kaltainen, mutta henkilöstövuokrauksen eri asiakassegmenttien kehitys vaikutti myyntikatekertymään epäedullisesti. Odotuksemme marras-joulukuun osalta ovat pienentyneet etenkin ravintola- ja kaupan sektorin myyntimme osalta.
Uusi ennuste:
Eezy odottaa liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton olevan 4-5% liikevaihdosta vuonna 2022.
Aikaisempi ennuste (annettu8.8.2022):
Eezy odottaa liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton olevan 5-6% liikevaihdosta vuonna 2022
Odotuksemme marras-joulukuun osalta ovat pienentyneet etenkin ravintola- ja kaupan sektorin myyntimme osalta.
Voin kertoa, että tästä ei kannata vetää johtopäätöksiä siitä, että kassa ei laulaisi. Vaikka Aku julkkarissa kertoi, että he eivät ole kokoneet suuremmin henkilöstöpulaa, niin tilanne alalla on kyllä todella tiukka. Kaikilla ravintoloilla tuntuu olevan rekryt päällä kokoajan. Eletään todella kiireistä pikkujoulukautta ja ammattitaitoisia tekijöitä on todella vaikea löytää. Korona ajoi alan ammattilaisia opiskelemaan ja muihin töihin. Tämä näkyy nyt ehkä eniten palveluntasossa. Ammattitaitoisia tekijöitä ei vain ole.
Lisäksi vuokratyövoima yrityksiä on tullut paljon lisää. Osaksi juuri sen takia kun esim. ravintola-alalla on todella kova pula työvoimasta.
Aika alamaissa on kurssi kyllä, eli kovasti pelätään taantumaa ensi vuodelle. Entä jos isompi trendi eli ulkona syömisen kasvu vetää voiton, vaikka sähkölaskun ym on aika hirvittävät tällä hetkellä…? Seuraan mielenkiinnolla,pysyy salkussa, koska johto on osoittanut olevansa ns. pallon päällä.
NoHo antoi torstaiaamuna odotetun positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö odottaa nyt ravintolaliiketoiminnan 2022 liikevoittomarginaalin ylittävän 9,5 %, kun aiempi ohjeistus odotti yli 8,5 %:n marginaalia. Yli 300 MEUR:n liikevaihto-ohjeistuksensa yhtiö toisti. Tulosvaroituksen perusteella Q4 on sujunut odotetun vahvasti, eikä loppuvuoden liikevaihto- ja kannattavuusennusteissamme siten ole muutospaineita.
Toistaiseksi näyttää juuri siltä, että ravintola-alan taantumaa voidaan siirtää kauemmaksi ainakin tuosta kaikkien odottamasta vuoden alusta. Tammi-helmikuun varauskirjat täyttyvät jo poikkeuksellisen hyvin alkuvuodeksi.
Uskon myös, että “pallon päällä” oleva johto tekee kannattavia aukioloaika muutoksia ainakin hiljaisimman tammikuun ajaksi.
Liikevaihto oli 76,7 miljoonaa euroa (66,2 miljoonaa euroa), kasvua 15,9 prosenttia.
Liikevoitto oli 6,0 miljoonaa euroa (-1,2 miljoonaa euroa), kasvua 597,6 prosenttia.
Liikevoittoprosentti oli 7,8 %.
Noho vuoden 2022 heinä-syyskuu
HEINÄ–SYYSKUU 2022 LYHYESTI
Liikevaihto kasvoi 39,0 prosenttia ja oli 86,0 (61,9) miljoonaa euroa.
Liikevoitto kasvoi 112,2 prosenttia ja oli 8,4 (3,9) miljoonaa euroa.
Liikevoitto-% oli 9,7 % (6,4 %).
Osakkeen hinta 9.12.2019 oli 9,82 euroa
Osakkeen hinta tänään 9.12.2022 oli 7,27 euroa
Jos ei usko osakkeen olleen roimasti yliarvostettu kolme vuotta sitten, ollaan nyt aika ostohinnoissa kyllä. Luvut ovat vahvempia, mutta kurssi selkeästi alempana. Velkaakin on vähemmän.
Alla on Salkunrakentajan juttua NoHon posarista ja yhtiöstä muutenkin. Inderesin materiaaleja tarkemmin lukeneille ei pitäisi olla juurikaan mitään uutta.
Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi yhtiön liiketoimintaan, markkinaan ja koko ravintola-alaan. Vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö toimi erittäin rajoitetussa tai suljetussa toimintaympäristössä kaikissa sen toimintamaissa. Rajoitusten purkamisen jälkeen yksityinen kulutus ravintoloissa palautui nopeasti, ja kuluttajakysyntä on ollut vahvaa markkinan normalisoituessa. Yritys- ja tapahtumamyynnin kysyntä on ollut hyvällä tasolla vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä.
Tämän päivän Kauppalehdessä uutisoitiin kuukauden takaisesta konsulttitalo BCG:n ja markkinatutkimusyhtiö Norstatin teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka perusteella ensi vuosi saattaa osoittautua haastavaksi ravintolayhtiöille.
Lainaus artikkelista: “Kun pohjoismaisilta kuluttajilta kysyttiin, miten he aikovat muuttaa kulutustaan seuraavan kuuden kuukauden aikana, 43 prosenttia vastaajista ilmoitti käyttävänsä vähemmän rahaa ravintoloihin ja noutoruokaan.”
Toki NoHolla on laaja valikoima erityyppisiä ravintola- ja viihdekonsepteja, joten kuluttajien ostovoiman heikentyminen ei iske näihin kaikkiin yhtä vahvasti. On myös hyvä huomata, ette tuossa Kauppalehden jutussa kommentoidaan vain osuutta kuluttajista, jotka aikovat vähentää kulutustaan ravintolasegmentissä. Näin ollen odotettu lasku euromääräisessä myynnissä ja volyymissä on selvästi matalampi. Samaisessa kyselyssä suuri osa vastaajista (39 %) kertoi jo vähentäneensä ravintola- ja noutoruokapalveluihin käyttämäänsä rahasummaa viimeisen kuuden kuukauden aikana, joten ei tuo muutos asenteessa välttämättä johda dramaattisiin seurauksiin ainakaan vielä ensi vuoden alussa, sillä ravintolapalveluiden kulutus ei ole luonteeltaan binääristä (esimerkiksi käyntejä voidaan harventaa, vaikka palveluita silti kulutettaisiin). Joka tapauksessa huomattavasti haastavampia aikoja voi olla edessä, mikäli olennaista helpostusta inflaatioon ei saada. Nythän NoHon ravintooiden käyttöasteet ovat olleet käytännössä ravintolarajoitusten purusta asti todella korkeita, joten kysyntätilanteen normalisoituminen ei sinäänsä ole mikään yllätys. Ensi vuoden alku todennäköisesti näyttääkin, miten hyvin yhtiön kustannusrakenne ja tuloskunto kestävät hieman vaatimattomampaa myyntiä.
Hieman ounastelinkin, että joulukuun myyntipaineen takana oli yksi ainoa isompi kala eli Restamaxin toisen perustajan Mikko Aartion firma Pimu Capital, vähävaihtoisessa osakkeessa riittää määrittelemään kurssin suunnan. No, pitkäänhän hän mukana on ollut ja iso tukku osakkeita edelleen jäi: Osakkeenomistajat - NoHo Partners
Lisäys: Jatkan vielä ajatuskulkuani, Aartio hankkiutui vuoden 2022 aikana eroon n.puolesta miljoonasta osakkeesta ja vielä vuoden 2018 lopulla omistus oli yli 3,3 miljoonaa osaketta. Trendi näyttää olevan siis laskeva, lieneekö tarkoitus irtautua lopullisesti omistuksesta, onko @Sauli_Vilen :in korviin kantautunut Pimu Capitalin omistuksista mitään sellaista, joka on julkaisuvapaata!? Kun iso omistaja hankkiutuu näin isosta potista markkinoilla eroon pikku hiljaa, niin osakekurssille se tietää yleensä kovia aikoja, kaikkihan eivät kuitenkaan ole netto-ostajia vaan etsivät myös toisinaan irtautumispaikkaa. Voihan toki olla, että Aartio toimii järjestelmänvalvojana(sarkasmia), eipä kurssin ole välttämättä edes tarkoituksenmukaista juuri nyt nousta, koska ihmisten heikentynyt ostovoima ja nousevat korot asettavat tiettyjä uhkakuvia NoHon liiketoiminnalle. Todennäköinen paluu osingonmaksajaksi nyt keväällä on toki helpotus meille holdaajille, niin ei tarvitse Aartion myyntien loppumista odotella kuivin suin🙂
Lisäys: Laitatko vielä @Stryker ystävällisesti linkin Nasdaqin kaupankäyntitilastoihin tai mitä tilastoja seuraatkaan, niin voin omakohtaisesti todeta nuo blokit🙂Tuosta joulukuun omistajalistauksesta ei voi suoraan asiaa päätellä, vaikka toki sama määrä osakkeita on päätynyt rahastoille kuin Aartio myynyt.
Ainakin joulukuun myynnit oli tehty blokilla Evlin ja Aktian rahastoille, ei siinä ole kurssia poljettu ollenkaan. Aika hallituilta Aartion myynnit ovat näyttäneet.
Edit: Omistajalistauksen päivityksestä vain päätelty. Melko epätodennäköistä, että noiden muutosten taustalla olisi jotain muuta. 1.12. näkyi pari isoa blokkikauppaa, jotka näyttävät noilta kaupoilta.
Moro ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta. Minulla ei ole tästä asiasta sen kummempaa tietoa. Aartio jäi hallituksesta pois muutama vuosi sitten ja on sen jälkeen systemaattisesti vähentänyt omistustaan. En antaisi hänen myynneilleen juurikaan signaaliarvoa.
Kyllähän NoHo palaa keväällä osingonmaksajaksi, enemmän tässä saa jännittää minkälainen osinko sieltä tulee