NoHo Partners - Pääoman allokoija ravintola-alalla

Mutta noho omistaa 53% BBS:stä, joten se konsolidoi sen luvut kokonaan, joka taas tekee vastaavasti holy cowlle.

Tämän ja toki muidenkin vähemmistöjen takia nohon luvut ennen (omistajille kuuluvaa) epsiä ei liikaa kerro omistajille kuuluvasta määrästä, vaan ovat ennemmin indikaattoreita operatiivisesta kehittymisestä.

Ps. Jos ja kun BBS laajentaa jossain vaiheessa portfoliotaan vaikka islantiin, nohon omistusosuus oletettavasti putoaa alle 50% jonka jälkeen noho lakkaa konsolidoimasta kaikkia lukuja ja vaikutus näkyy enään epsissä (ja tuloksessa?).

5 tykkäystä

Henri Elo on tehnyt analyysin NoHosta. :slight_smile:

Loppuvuodesta 2024 yhtiö odottaa kuluttajan kannalta parempaa. Kaikki toki riippuu yleisestä korko- ja talouskehityksestä. Ostovoimanäkymiä tukevat palkankorotukset ja hidastuva inflaatio.

Alaotsikot:

  1. Sveitsin yritysosto on NoHon helmi
  2. Peruskannattavaa liiketoimintaa joka sektorilla
  3. Korkokulut kasvoivat, talousnäkymä hieman usvainen
  4. Osinko on kasvuyhtiölle hyvätasoinen
  5. Tavoitteet saavutetaan etuajassa

IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

https://www.salkunrakentaja.fi/2024/02/noho-sveitsi-yritysosto-analyysi/

14 tykkäystä

Vastaan nyt laajasti yllä käytyyn keskusteluun ja samoja asioita onkin tuotu jo esille. Tytäryhtiö raportoidaan emoyhtiönsä konsernitilinpäätöksessä silloin kun emoyhtiö käyttää tytäryhtiössä määräysvaltaa (pääsäännön mukaan omistaa tästä yli 50 %). NoHon omistus BBS:stä on 53 %, ja tällöin kaikki BBS:n luvut (F&B+HC) konsolidoidaan osaksi NoHon konserniraportointia. NoHon tämän hetkinen osuus HC:stä on noin 40 %, eli HC:n tuloksesta NoHo konserniraportoinnissa “tilittää” muille omistajille reippaan osuuden, mikä näkyy sitten vähemmistöjen rivillä.

BBS hyvin todennäköisesti tekee jossain vaiheessa liikkeitä Keski-Euroopassa ja käyttää jonkun toisen yhtiön ostamiseen omaa osakettaan. Tällöin on mahdollisuus, että BBS putoaa pois NoHon konserniraportoinnista, ja BBS:n NoHolle kuuluva osuus huomioidaan vasta EPS:ssä. On kuitenkin teoreettisesti mahdollista, että yritysostoja rahoitetaan velkavivulla, jolloin NoHon omistusosuuden liudentumista ei tapahtuisi. Tämä varmasti riippuu ostokohteiden mittaluokasta ja järjestelyiden määrästä. Pidämme tätä jälkimmäistä epätodennäköisenä sillä perinteisesti alkuperäiselle omistajalle jätetään omistusosuus motivoimaan liiketoiminnan kehittämistä.

Syy miksi NoHo lähti tällaiseen järjestelyyn meidän arviomme mukaan liittyy yksinkertaisesti resursseihin ja rahoitukseen (tai niiden riittämättömyyteen). Kuten Q4:n tulosinfossa kävi ilmi, johto ei ollut kovin tyytyväinen tämän hetken rahoittajiin (eli velkojiin) ja kertoi hakevansa joko lainaratkaisuja niiltä tahoilta jotka uskoo NoHon tarinaan tai sitten esim. oman pääoman ehtoisilla järjestelyillä. Lisäksi Interalla on resurssit ja kokemusta ajaa BBS:n liiketoimintaa private equity-vetoisesti eli melko reippaalla velkavivulla. Kun BBS:n kone ollaan kasvatettu tiettyyn mittaluokkaan on se todennäköisesti kaupan tai mahdollisesti listataan pörssiin.

NoHon tapauksessa fiksuinta sijoittajan on verrata valuaationäkökulmasta alinta riviä eli EPSiä. Liikevaihto, EBIT ja vapaa kassavirta antaa hyvän kuvan operatiivisesta kehityksestä, mutta se mitä NoHon osakkeenomistajalle jää makaa tuloslaskelman alimmalla rivillä. DCF voisi käytännössä toimia arvonmäärityksessä käypänä mallina, sillä siitä vähennetään vähemmistöjen osuudet alimmilla riveillä. DCF:ssä on NoHon tapauksessa muita hankaluuksia, joita koitamme nyt laajan yhteydessä taklata.

Perustajaosakkaiden omistusosuus on perusteltu siitä näkökulmasta, että he tuntevat markkinaa ja ovat kehittäneet HC:n ”kuolemanlaakson” yli. Jos heille jätettäisiin minimaalinen muutaman %:n osuus ei tämä välttämättä toimisi riittävänä insentiivinä ajaa firmaa kunnianhimoisesti eteenpäin. Intera puolestaan haluaa ottaa oman osuuden eikä se välttämättä olisi lähtenyt pienemmällä osuudella mukaan.

37 tykkäystä

Täältä vähän luettavaa, NoHon vuosikertomus julkaistu: NoHo Partners Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2023 on julkaistu | Kauppalehti

Suora linkki vuosikertomukseen: https://mb.cision.com/Main/22256/3944844/2665322.pdf

12 tykkäystä

NoHo ja kolmen osingon malli:

ex-date maksu osinko
ti 7.5.2024 to 16.5.2024 0,14e
ke 7.8.2024 to 15.8.2024 0,14e
ke 6.11.2024 to 14.11.2024 0,15e

ja kuten viime vuonnakin niin ensimmäinen erä irtoaa vasta lähes kuukausi yhtiökokouksesta (10.4.2024)

17 tykkäystä

Suomen 50 parasta ravintolaa on taas valittu. Ja jälleen kerran paras ja kaunein on Palace, viidettä kertaa peräkkäin:

Eikä muuten ainoa NoHolainen listalla :cook:

23 tykkäystä

Rekom laittaa Turussa 4/6 paikoistaan kiinni.

12 tykkäystä

Porukka pihistelee ravintolaostoissaan ja muutenkin tuntuu olevan alalla vaikeaa:

Raha | Ravintoloita kaatuu ennätystahtia Helsingissä: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010293983.html

Varmasti oman osuutensa tästä kurjuudesta saa NoHo:kin. Hopeareunuksena asiaan voisi ajatella tilanteen tuovan NoHo:lle kuitenkin ostopaikkoja/osaomistuksia alhaisemmalla valuaatiolla tämän kurjuuden keskellä.

14 tykkäystä

Otetaan vielä mielestäni mielenkiintoinen nosto tuosta jutusta:

Ravintola-alalla ei ole hänen mukaansa ollut sotavuosia lukuun ottamatta näin vaikeita aikoja koko Suomen itsenäisyyden aikana.

”Äärettömän surullista. Kaltaisiani pienyrittäjiä ei tällä menolla ole enää 20 vuoden päästä vaan on pelkkiä ketjuja. Tämä on katoavaa kansanperinnettä.”

Kyseessä siis pitkän linjan ravintoloitsijan Leo-Jukka Salosen näkemys. Mielestäni oikeinkin varteenotettava veikkaus. Pienillä toimijoilla ei valitettavasti ole samanlaisia muskeleita eikä mittakaavaetuja, joilla selvitä läpi todella haastavien markkinatilanteiden.

3 tykkäystä

NoHon mittakaavaetu on musertava yksittäisiin ravintoloihin verattuna ja siksiNoHo jyrää pienet pois markkinoilta. Onhan raaka-aineiden ostossa NoHo ihan eri sarjassa, kun tilaa tukusta 10.000 kpl, kun yksittäinen ravintola tilaa 100 kpl. Alennus NoHolle on valtava verrattuna pientekijöihin. Sama työvoiman suhteen. NoHo voi siirtää työvoimaansa ravintolasta toiseen tarpeen mukaan. Pienravintola yrittäjä voi vain lomauttaa ja yrittää itkeä takaisin väkeä, kun tarvetta olisi. Niinp tässäkin markkinasa NoHo jyrää

15 tykkäystä

Noho tekee sitä ravintolakentälle valitsemissaan kaupungeissa mitä S-maf… S-ryhmä tekee maakunnissa yrittäjävetoisille ravintoloille, huoltoasemille, baareille yms. Toki Noho ei saa kaavoitettua itselleen tonttia tapettavan kilpailijan viereen. Mutta mittakaavalla jyllää ja pienet toimijat kärsivät.

7 tykkäystä

NoHo tapauksessa tavallinen ravintola-asiakas voi osallistua menestykseen ostamalla NoHon osakkeita, jolloin ravintolakäynti on kuin siirtäisi rahaa taskusta toiseen. S-ryhmän ravintolakäynnin suhteen olen varsin pessimistinen tuleeko raha takaisin osuusmaksuina. Taitaa byrokratia nautiskella siinä välissä aimoannoksen.

4 tykkäystä

Niin voi. Mutta ravintolakenttä kuihtuu siitä huolimatta ja pienyrittäjät ovat ahdingossa.

Eikä Nohollekaan tule ostettavaksi niitä huippuravintoloita / -konsepteja / -ravintoloitsijoita kun pienillä ravintoloilla ei ole elintilaa.

3 tykkäystä

Tapaus NoHo on pienessä mittakaavassa kuin Google, Amazon ym. pyritään määräävään markkina-asemaan jonka jälkeen voi pyytää mitä hintaa tahtoo. Tämä on nyky markkinatalouden päämäärä, johon kaikki pyrkivät. Se onko se oikein on eri asia. Itse olen mielelläni voittaja NoHon omistajana

3 tykkäystä

Mielestäni Nohon asemaa hieman yliarvioidaan ravintolakentässä. Ehkä Tampereella asema voisi olla perusteltukin. Toisaalta Noholla runsaasti ns. uniikkeja ravintoloita, joissa vain omistaja tai usein osaomistaja erottaa yksityisyrittäjistä. Noho omistajana ei siten suoraan tarkoita tarjonnan kaventumista. Toisaalta alalle tulokynnys on matala, joten noususuhtanteessa varmasti kasoittain uusia ravintoloita perustetaan. Vertaus osuuskauppaan on myös ontuva, koska Noholla on kuitenkin katetavoitteet, kun osuuskauppa voi pyörittää matalammalla katteella vain ravintolan pyörittämisen ilosta. Tämä on mielestäni enemmän se markkinahäirikkö ja heillä paikat ovat pääsääntöisesti ketjuravintoloita.

14 tykkäystä

Aku otti ja lähtee Orklalle.

NoHo Partners Oyj:n toimitusjohtaja Aku Vikström on ilmoittanut yhtiön hallitukselle jättävänsä tehtävänsä. Vikström siirtyy Orkla Foods Europe Oy:n toimitusjohtajaksi viimeistään 1.9.2024. Siihen asti hän jatkaa roolissaan NoHo Partnersin toimitusjohtajana. Yhtiön hallitus on aloittanut Vikströmin seuraajan etsinnän.

14 tykkäystä

Yllättävä uutinen tähän aamuun. Uutta toimaria siis metsästämään.

NoHo Partners Oyj: Sisäpiiritieto: NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström jättää tehtävänsä ja siirtyy Orkla Foods Europelle | Kauppalehti

Vikström siirtyy Orkla Foods Europe Oy:n toimitusjohtajaksi viimeistään 1.9.2024. Siihen asti hän jatkaa roolissaan NoHo Partnersin toimitusjohtajana. Yhtiön hallitus on aloittanut Vikströmin seuraajan etsinnän.

9 tykkäystä

Yllättävä uutinen, mutta onnittelut Akulle. (Jos foorumilla vierailet)

Uutinen on omaan silmään negatiivinen, koska NoHo on juuri noussut kaiken koronakriisin keskeltä ja lähtenyt valtaamaan Sveitsin burgermarkkinoita yms.

Pitää toivoa, että NoHon matka jatkuu samanlaisena kuin viimeiset pari vuotta. En tiedä minkälaiset taustat esimerkiksi varatoimitusjohtajalla on, mutta olisiko sieltä mahdollisuus jatkaa toimitusjohtajaksi.

Jäädään odottamaan uuden toimitusjohtajan ilmoitusta :slight_smile:

17 tykkäystä

Onpas harmillinen uutinen, mielestäni Aku teki oikein hyvää työtä ja itselläni oli ainakin hyvä luottamus yhtiöön.

Mitähän Orkla nyt sitten tarjoaa Akulle, onko se taloudellisesti jotenkin parempi, nohossa varmaan Akulla on ollut omistusta. Tokihan ihmiset välillä kaipaa uusiakin haasteita.

Osta Aku sitten ne hampurilaiset ylihintaan Noholta parin vuoden päästä, please! Eikö se olisi kotipizzan päälle hyvä, tai vaikka koko Noho.

Kiitos hyvästä työstä :slight_smile:

21 tykkäystä

Pikakommentit Vikströmin lähdöstä.

15 tykkäystä