NoHo Partners - Pääoman allokoija ravintola-alalla

Näin oletinkin, koska iltapäiväroska ei tästä aiheesta ole otsikoita revitellyt, vaan puhuu vain tartunnoista.

+458 kolmessa päivässä, samaan aikaan sairaalaan +7 ja teholle +4. Kuolemia +1.

Näillä lukemilla en olisi pistämässä Suomea kiinni uudestaan. Terveydenhuolto pystyy kyllä tämän tason hanskaamaan ja vaikka on valitettavaa että jotkut saavat vakavia oireita ja kuolleitakin tulee, tämä ei merkittävästi poikkea normaalitilanteesta. Eivät ne sairaalapedit, tehopedit ja hautaustoimistot ole tyhjinä ilman COVID-19 tapauksia. Luonnollisesti koska sairaala- ja arkku-caset tulevat viiveellä, niiden kehitystä tulee seurata, mutta vielä ollaan todella kaukana tasoista jotka huolestuttaisivat.

Järkevät leviämisen estotoimet kuten maskisuositus, “pesekää käsiänne pahvit” ja isojen joukkotapahtumien rajoitukset ovat perusteltavissa, kuten myös suositus tehdä etätyötä milloin se on mahdollista koska on tiedossa että pöpö on ärhäkkä leviämään. Yleinen porukoiden haluttomuus lähteä halimaan jokaista vastaantulijaa hoitanee loput. Jokainen itse laskeskelkoon riskinsä kun lähtee ovesta ulos. Myös bussin alle voi jäädä ja moni muukin tauti on keräiltävissä joten jos ahdistaa niin sitten varmaan pitää istua kuplassa ja odotella. Kukaan ei tästä kaikesta todella pitkässä juoksussa selviä hengissä ja kaikkessa on riskinsä. Riski-tuottosuhteen laskeskeluharjoituksia kaikille. Esimerkiksi itse tällä hetkellä lasken ravintolaillan hyödyt riskiä pienemmäksi, mutta toisaalta en ole koskaan ollut mitenkään innokas juoksemaan moisissa. Voin myös ymmärtää miksi varsinkin nuorempi väki toteaa toisin.

4 tykkäystä

Täytyy muistaa, että poliittinen riski voi realisoitua vastoin järkiperusteita. Kun Ohisalot sun muut ovat päättämässä ravintoloiden sulkemisesta, ei heitä liikaa kiinnosta NoHo:n osakkeenomistajien mielipiteet.

Jos koronatartunnat lähtevät ihan lapasesta niin päätöksiä tehdään enemmän ja vähemmän mututuntumalla. Eipä nämä ravintolarajoitukset kovin loogisia ole alunperinkään.

6 tykkäystä

No siitä taas saamme syyttää äänestäjiä. Jos äänestää tunteella vetäviä poliitikkoja valtaan niin sitten saa fiilispohjalta edes takaisin tempoilevaa päätöksentekoa. Valitettavasti valitusoikeus on vain muutaman vuoden välein.

5 tykkäystä

YMitä tarkoitat “mekkohallituksella”? Äkkiseltään kuulostaa siltä, että kannattaisi harkita kommentointiaan. Tässä ketjussa keskustellaan Nohosta sijoituskohteena - asiallisesti.

12 tykkäystä

Myin omat NoHoni elokuussa, ja olen odottanut aikaa hypätä takaisin. Varsinkin johdon toimet ovat vakuuttaneet minut siitä, että yhtiö on osaavissa käsissä.
En kuitenkaan vedä ostohousuja jalkaan lähiviikkoina, koska tartuntatapaukset ovat tosiasiallisesti eksponentiaalisessa kasvussa, eikä virus ole se, joka NoHoon vaikuttaa, vaan kulutuskäyttäytyminen ja rajoitustoimet. En näe järkeä hypätä kelkkaan tänään jos voin odottaa esimerkiksi pari viikkoa, kun lisätietoa tulee päivittäin lisää.
Voi olla, että missaan kurssinousun, mutta joukkohysterian ja irrationaalisten rajoitustoimien mahdollisuus voi tarjota vielä hyviä ostopaikkoja.

1 tykkäys

Uusia rajoitustoimia.

1 tykkäys

Helsinki / PK-seutu teki äskeisessä tiedotustilaisuudessa aika selkeän linjauksen, ettei elinkeinoelämää rajoittaviin toimenpiteisiin yksinkertaisesti ole varaa. Tätä korostivat Espoon ja Stadin kaupunginjohtajat moneen otteeseen puhessaan ja saatesanoissa Vapaavuori laittoi vielä samasta asiasta Marinille terveiset, kun kuuli hänen twiitistään.

Asiahan on juuri näin. 2018 pelkällä TAYS-alueella oli melkein 200 ihmistä viikon aikana influenssan johdosta sairaalahoidossa, mutta ei silloinkaan muistaakseni lockdowneja viritelty. Nyt parikymmentä ihmistä on sairaalassa koko maassa, mutta paniikki on silti aivan järjetön.

Monisairaat vanhukset tiukkaan suojeluun ja muuten antakaa ihmisten elää. Tai sitten kutsuu oikeasti melko syvä lama (joka nyt saattaa toki muutenkin saapua vientikriisistä johtuen).

9 tykkäystä

Perjantaina uusia rajoituksia ravintoloille? Ei kauan tarvinnut odotella🤔

Noholla suurin osa paikoista Tampereella ja Helsingissä. Raju ikävä uutinen.

2 tykkäystä

Nämähän olivat kuitenkin jo tiedossa viime viikon loppupuolella käytännössä varmasti?

1 tykkäys

Kyllähän tätä jo hinnoiteltiin pidemmän aikaa, kun tartunnat lähtivät kasvuun - eli ei uutta tähän rintamalle. Poikkeustila ja sen hinnoittelu mahtaa olla seuraava murhe, joskaan en tuohon enää usko. Jos tähän saakka on kestänyt vatsahapot, niin kestää ne varmasti myös nyt :slight_smile:

1 tykkäys

Samaa mieltä, uusia rajoitteita. Lockdown seuraava etappi, sitä odotellessa.
Veikkaan kuun lopussa se.

1 tykkäys

Mietin aluksi, että nämä ovat uusia uutisia, mutta en kyllä ole enää ihan 100% varma. Poistin edellisen kommentin. :smiley:

Joka tapauksessa näihin voi olla helppo turtua. Mielestäni yökerhot olivat fokuksessa viime viikolla ja tämä “riskialuejuttu” on nyt uusi. Sellaista tahtia uusia rajoitteita tulee. En itsekään usko lockdowniin, mutta toiminta voi muuttua hyvin heikosti kannattavaksi ilmankin. Nyt on 50% täyttöaste ja valomerkki klo 22 ja kaikkea muuta.

NoHo on kuitenkin mielestäni kiinnostava tapaus. Riskin käsitettä väärinkäytetään niin pahasti joka paikassa ja yleensä se tyydytään pelkistämään korkeaan betaan, mutta tässä on ihan kouriintuntuva esimerkki siitä, mitä pääoman menettämisen riski on.

8 tykkäystä

Mitä teidän palstalaisten mielestä tarkoitaa kun operatiivinen kassavirta on neutraali?

Tarkoittaako tuo, että muut kulut tulee maksetuksi paitsi korot ja mahdolliset verot.
Hiukan kyllä epäilen, että tilivelat kasvavat, mikä on ollut NoHon tapa rahoitta kasvuaan aikaisemminkin.

Ihmettelen jos 50-75% myynti vs 2019 riittää pitämään bisneksen kondiksessa.

NoHo Partnersin syyskuun liikevaihto oli noin 15 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan operatiivinen kassavirta oli neutraali

1 tykkäys

henk.koht tulkitsen tuon heikkona signaalina. Odotin operatiivisen kassavirran olevan vielä positiivista Syyskuun aikana ja Lokakuulle neutraalia, jopa heikompaa. Ei nyt varmasti syytä paniikkiin, mutta ei tuo nyt riemunkiljahduksia aiheuta, kun tiedetään missä tilanteessa Lokakuuhun lähdettiin.

9 tykkäystä

Joo pettymys on kyllä, että ennen uusia rajotuksiakin on pystytty vain kassavirtaneutraaliin liiketoimintaan.

Pieni pettymys tosiaan tuo syyskuu, aikaisemmin kun arvioitiin hiukan parempaa. Huomattavasti paremmalta kuulosti kuitenkin tämä vahvistus:

“koko kvartaalin (kassavirran) arvioidaan olevan positiivinen matalassa, noin 50 prosentin volyymin, skenaariossakin”

“NoHon liikevaihto oli syyskuussa noin 15 MEUR, mikä jäi lievästi alle 19 MEUR:n ennusteemme.”

En haluaisi olla pikkutarkka, mutta onko n -21% vielä lievä alitus?

21 tykkäystä

Tässä meiltä huono ja epäselvä kommunikaatio, pahoittelut siitä. Tosiaan pointtina on se, että me ei tiedetä viime vuoden tarkkoja liikevaihtolukuja ja sen takia nuo meidän absoluuttiset eurot on karkeita arvauksia. Meidän näkökulmasta paljon tärkeämpää on tuo käyttöasteen kehitys ja miten se menee suhteessa meidän ennusteisiin. Luonnollisesti jos käyttöaste-ennuste on oikeassa, niin euromääräinen liikevaihto kyllä tasoittuu kuukausien edetessä. Tuo käyttöaste oli tosiaan se joka jäi meidän ennusteista lievästi, absoluuttisesti ero toki merkittävä. Edelleen pahoittelut epäselvästä kommunikaatiosta :raising_hand_man:

13 tykkäystä

NoHo on itse sanonut, että tuo liiketoiminnan operatiivinen kassavirta tarkoittaa: Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset – osuus osakkuusyhtiön tuloksesta – IFRS 16 -vuokrakulujen muuntaminen kassavirtaperusteiseksi. Käytännössä siis kyseessä on vanha kunnon käyttökate (EBITDA) ajalta oikaistuna IFRS16-vaikutuksista.

Tällä rahavirralla sitten pitää maksaa vielä investoinnit, rahoituskulut ja verot. Luonnollisesti investoinnit ovat hyvin pieniä tällä hetkellä ja veroja ei tarvitse maksaa kun ei tee tulosta. Korot toki juoksevat kokoajan ja arviomme 2020 rahoituskuluista ~5-6 MEUR.

7 tykkäystä

Intera myi pottinsa, todella maltillisella alennuksella. 4.90 hinta.