Nokia-ketju. Mitä ajatuksia teillä on Nokiasta? (Osa 1)

Tarkoitinkin, että silloin hankinta aikoina sai selkänojaa tuosta patentti hommasta. Siihen päälle ikäänkuin tulee tämä verkkoliiketoiminta (vaikka tosi asiassahan tämä taitaisi olla toisin päin, että bonuksena saa patentit, ainakin pitäisi olla).

Patenteissakin taitaa olla ihan tervettä kasvupotentiaalia.

3 tykkäystä

Yritän. Tässä minun arvaukseni.

Vuosikymmenten ajan Ericsson oli Nokiaa vahvempi ja isompi kännykkäverkkoteknologioissa (GSM, GPRS, 2G, 3G, 4G). ALU:n oston myötä Nokiasta tuli isompi – numero 1. Nokia sai ALU:lta Amerikan markkinoiden ja Bell Labsin lisäksi myös IP-tuotteita, joita aiemmin oli ostanut Juniperilta, ja sai tosi kattavan tuoteportfolion juuri 5G:tä silmällä pitäen. Osto oli strategisesti todella tärkeä. Samaan aikaan Ericsson taas painiskeli omien ongelmiensa kanssa, jotka johtivat uudelleenorganisointeihin ja henkilöstövähennyksiin. Nokia meni oikealta ohi ja on nyt hyvin valmistautunut 5G-maailmaan.

Huomatkaa, että nyt puhuttiin verkoista eikä kännyköistä. Osakemarkkina on ihan näihin päiviin asti iloisesti sekoittanut verkko- ja kännykkäbusinekset. Tämän näkee esim. amerikkalaisten sijoittajien Seeking Alpha –sivuston keskusteluissa, joissa pääosin on 401k-plänien kautta omaa eläkepottiaan sijoittavia keskustelemassa osakemarkkinoista. Suuri osa näistä sijoittajista ei näe muuta kuin kuluttajalaitteet. Joten Nokia (-n osake) kärsii tästä edelleen, sekä tietysti myös siitä, että niin moni sai Nokiasta näpeilleen vuosituhannen vaihteen teknopudotuksessa tai sen jälkeisissä vaiheissa. Silloin Nokia taisteli henkensä edestä, ja se näkyi myös kurssissa. Siitä tuli monelle pitkäksi aikaa ns. inhokkiosake. Uskon, että nämä ovat suurimpia syitä siihen, miksi kurssi on edelleen vain varovaisesti noussut.

Ericssonnia ei kuitenkaan kannata väheksyä. Sillä on takanaan koko Ruotsin kansa, joka sijoittaa ahkerasti osakkeisiin. Verotus, yleinen mielipide ja media - kaikki tukevat sijoittamista. Ericssonilla ei ole ollut niin kovaa osakkeen vastatuulta, ja se on ollut monelle hyvä, pitkäaikainen sijoitus. Lisäksi Ericsson on ollut aina vahva verkkojen kehittämisessä ja tullee saamaan kunnon siivun markkinoista. Nokialla ei ole varaa nukkua.

Noksu long :smiling_face_with_three_hearts:

6 tykkäystä

Ensimmäinen viesti foorumille, eikä ole hyvä aloittaa pessimisesti mutta vähän polttelee shortata nokiaa.

Suuri osa tästä kurssikehityksestä on tullut yleisen mukana ja sen kanssa se myös laskee…

Hyvinhän se Nokia noussut ilman merkittäviä uutisia. Ericssonilta toki ok tulos, mutta taisvat shorttarit pelästyä ja ostaa takasin ennen Nokian osaria.

Tällanen nousutahti, kun jatkuu, niin saa Inderes ryssiä kaikki pienyhtiöanalyysit ja silti voidaan hehkuttaa, että on tuotettu paljon absoluuttista arvonnousua sijoittajille :smiley:

5 tykkäystä

Kiitos Ellu oivasta näkemyksestä.

Silmiinpistävää on tosiaan ollut se, että joissakin suomalaisissakin Nokia-keskusteluissa korostuu toisinaan innokkaan painokkaastikin kun ”Nokia” julkaisee esim. uuden puhelinmallin.

Jos sieltä sujahtaa Tecnologiesille esim. 0.2%…0.3%, suht riskitön siivu per tehty puhelin, niin onhan se toki sekin jotain, mutta kovin ohutta Nokian liiketoimintojen kokonaisuudessa. Sitten kun myös HDM painaa maailmalle 200 miljoonaa puhelinta vuodessa, voi siivu alkaa erottua kokonaistuottoja kuvaavassa piirakkadiagrammissa ohuena viivana.

Ymmärtääkseni HDM:n puhelimista tulee kuitenkin kertaluokkaa suuremmat tuotot kuin vaikkapa Samsungilta, koska patenttien lisäksi myös brändilisenssointi tuo kilinää kassaan.

3 tykkäystä

Jos lyhyt treidaustyyppinen vatkaaminen kiinnostaa, niin kyllähän tässä siihen saatetaan olla pelipaikkaa rakentamassa.
Me, jotka ollaan omistajina Nokia-nimisessä yrityksessä, ei kuitenkaan olla halukkaita luopumaan omistuksestamme hetkellisten pörssiarvon vaihteluiden vuoksi. Omistaja kun näkee, että pitkässä juoksussa omistettu yritys luo omistaja-arvoa, eli sitä kannattaa omistaa.

Sinällään minulla ei ole kurssin treidausta vastaan mitään, mutta Nokiassa olen asemoinut itseni vahvasti yrityksen yhdeksi omistajaksi. Ainakin seuraavaksi 4-5 vuodeksi.

Onnea valitsemallesi tielle. :+1:

Itse olen keräillyt pikkuhiljaa lisää pääomaa, jotta voisin ostaa lisää Nokiaa.
Katsellaan sitten kesän korvalla sitä saumaa, josko olisi jo tuhannen lapun verran saanut käärityksi ostovoimaa. Ja tuleehan sieltä toki osingotkin kesällä. Aijjai…

3 tykkäystä

Eihän shorttauksessa mistään pessimismistä ole kyse, vaan price actionin (tilapäisestä) hyödyntämisestä.
Olen itsekin longina Nokiassa, mutta katselen lyhyttä shorttipaikkaa kyllä, kunhan tuo 1h nousutrendi loppuu.

  • daily-tason RSI on pyöreästi 86, joten on ihan selvä, että korjausliike on edessä
  • FOMO on korkealla kyllä Nokian osalta, vaikka 5g investoinnit on vasta edessä päin ja kilpailu on kovaa markkinoista. Itseä kiinnostaa, millä katteella noita investointeja Nokia myy, josko osarista sitä saa selville

Mikä on Fomo?

FOMO = fear of missing out. Käy helposti kun hyvää keskustelua firman ympärillä :+1:

2 tykkäystä

Fomo = Fear of missing out

la 26. tammik. 2019 klo 17.12 Pika-Sissi sivustolta Sijoitusfoorumi inderes@discoursemail.com kirjoitti:

2 tykkäystä

Viime syksynä Nokialta todettiin, että kiihdyttäkseen asiakkaiden 5G-alkuinvestointeja myydään uutta matalalla katteella. Saa nähdä kauanko tätä saarnaa jatketaan, jos katteet ei miellytä sijoittajia.

Olihan sitä myös juttua, että kilpailijat olisi teknologisesti nokiaa edellä, joten voi tulla myös sitä kautta painetta nokian katteisiin tässä vaiheessa sykliä. Asia korjaantunee myöhemmässä vaiheessa, mutta ei tää tilanne nyt ihan niin ruusunen ole kuin mitä kaikkialla on nyt viimepäivien nosteessa ilman uutisia hehkutettu.

Osari voi olla jopa melko ruma ja voidaan saada melko kovaa laskua, jos tulevaisuuden odotukset pettää suhteessa nokian kommentteihin. Viimevuoden luvuilla tuskin saadaa kovaa nostetta aikaan, jos ei jotain ihmeellistä ole tapahtunut. Ehkä täpärästi päästään ennusteeseen tai hitusen jopa jäädään.

2 tykkäystä

Jes, kiitos tiedosta.
Fomon iskeminen pelkoa ei itselläni Nokiassa taatusti ole, mutta ymmärrän kyllä miksi sellainen saattaisi markkinoilla jossain vaiheessa joihinkin iskeä.

Mikään hypeyhtiöhän tämä ei verkkojen rakentajana ole, eikä se sellaiseksi tulekaan.

Oma veikkaus on, että perjantain ralli johtui osittain myös siitä, että shorttaajat kevensivät riskiä sulkemalla shorttejaan, jotka ovat liikkuneet ikävästi aivan väärään suuntaan viimeiset viikot.

1 tykkäys

Kyllä, maltti on syytä pitää mukana lähiajan odotuksissa.

On varsin helppo ymmärtää matalakatteista alkuvaiheen myyntiä joillekin massiiviselle ostajatahoille, jotta saa jalan sieltä oven välistä sisälle.
Muutaman miljoonan menettäminen eilen ei haittaa, jos sen ansiosta on mahdollisuus satoihin miljooniin huomenna. Markkinointikuluja.

Katse kuitenkin vankasti ja pitkälle seuraavan vuosikymmenen puolelle, ei tässä kovin huonosti voi useiden vuosien tähtäimellä käydä. Pääoman sulamisen riski on isossa kuvassa melko maltillinen.

Lyhyellä jaksolla voi toki heilua ihan miten sattuu.
Sitä ei kuitenkaan noteerata täällä omistajapiireissä.

1 tykkäys

Koko slogan menee “Noksu Long, Life Short” :smiling_face_with_three_hearts::smiling_face_with_three_hearts::smiling_face_with_three_hearts:

Lähtee siis Hippokrateen lauseesta “Ars longa, vita brevis”, tietää latinikko

Kulttuuri-Masse

2 tykkäystä

Nokian ‘tulevaisuuden’ liiketoimintaa :smiley:

Jossain määrin tätä sekasotkua ns. tavan tallaajien suuntaan lisää myös itse Nokia. Välillä ostellaan hyvinvointilaiteyhtiö (Withings), toisaalla taas myydään se. Sitten käynnistetään Ozo-kameratuotelinja, jotta voidaan tappaa se parin vuoden päästä. Kokeilukulttuuri on tietysti hyvä asia, mutta samalla Nokia tekee vähän haastavaksi aina välillä pysyä mukana siinä, haluaako se loppujenlopuksi olla kuluttajalaiteyhtiö vai ei.

Kiistatonta lienee, että brändillä olisi kuluttajamarkkinoilla edelleen arvoa ulosmitattavissa (ja siksi HMD kuvio), mutta samalla esim Ericsson on ollut johdonmukaisempi siinä, mitä on fokuksessa. Suuri yleisä ei varmaan vieläkään tiedä mitä Nokia oikeasti tekee ja omistaa ja mitä ei.

Itsehän siis olen myös Nokiassa mukana, salkusta hieman yli 21% Nokiaa ja pidemmällä tähtäimellä. Ja nimenomaan samoista syistä kuin Pika-Sissi. Lisäksi luotan nykyiseen johtokaksikkoon enemmän kuin edellisiin. :slight_smile:

1 tykkäys

Valtion omistama sijoitusyhtiö Solidium nostanut omistusta Nokiassa :slight_smile:

1 tykkäys

ai ihan viime aikoinako tuo Solidium?

Noh, päivämäärää eivät sano, mutta

2 tykkäystä

[quote=“Pika-Sissi, post:337, topic:74, full:true”]
Ei taida kukaan oikein osata selittää, miksi Ericsson on noin korkeasti arvostettu Nokiaan verrattuna. [/quote]
Ainakin yksi selkeä syy on olemassa, Börje Ekholmin Ericsson on todellinen käänneyhtiö ja Surin Nokia on ikuinen lupaus. Kurssi ja tulokset sen sanoo. Muutaman päivän kuluttua on näytön paikka. Jos tulos ei seura Ericssonin kehitystä, niin markkinoiden reaktio taitaa olla julma.

1 tykkäys