Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

Puhtaasti matemaattisesti viiden prosentin omien oston tulisi nostaa kurssia omien oston verran. Kuitenkin silloin jää huomiomatta esimerkiksi käytetyn rahan korkotuotto, mikäli se olisi jätetty yhtiölle.

Tuo osakekurssin nousu omien ostojen verran pitäisi olla teoreettisesti suora vaikutus samaan tapaan kuin osinkojen irrotessa hinta putoaa. Ainakin tunnusluvut paranevat vastaavasti ja nykyisten omistajien suhteellinen omistus yrityksestä kasvaa siinä vaiheessa kun osakkeet mitätöidään. Aliarvostustilanteessa tehtyjen ostojen keskihintaa voidaan jälkikäteen verrata mahdollisesti korkeammalle nousseeseen nykykurssiin ja siten laskea omien osakkeiden ostamiseen “sijoitetun” pääoman tuotto. Yleensä voluumi nousee ostolaidalla ja muutenkin omien ostot ovat signaali johdon luottamuksesta tulevaan. Kaiken lisäksi kaikenlainen pelailu optioilla ja muilla tulee pykälän verran haastavammaksi, kun osakkeita on vaikeampi dumpata laitaan.

Summa summarum, kuten sanoit niin tarkkaa vaikutusta on todella hankala määritellä pelkästä osakekurssista, koska firmassa tapahtuu paljon muutakin. Tuoton voi kuitenkin laskea jälkikäteen ja pohtia olisiko firma saanut rahat tuottavammin sijoitettua. Johto lienee paras arvioimaan onko osake aliarvostettu ja onko sen perusteltua suositella omien osakkeiden ostoja / pyytää valtuutusta.

12 tykkäystä

Ei, jos osake on alunperin oikein hinnoiteltu ja markkinat tehokkaat ja osakkeella riittävästi vaihtoa, niin omien ostot eivät vaikuta osakekurssiin ollenkaan.

2 tykkäystä

Näin mä tämän myös ajattelen. Osingon maksu aiheuttaa dipin kurssissa ja omien ostot ei pitäisi vaikuttaa kurssiin. Toki sitten kun lappujen määrä pienenee niin EPS kasvaa. Sen pitäisi teoriassa sitten ajan saatossa nostaa kurssia kun tunnusluvut näyttää paremmalta. Käytännössä näin ei välttämättä käy ja Nokia tästä hyvä esimerkki. Ihan kuin suurta kassaa ei huomioitaisi ollenkaan.

3 tykkäystä

Nokialle ja Ericssonille myönteistä virettä Applen näkemyksestä Intian telekom -markkinan meneillään olevasta hyvästä kasvusta lähivuosille - markkina on iso!

  • Applesta on tullut ilmapuntari talouden ja isojen teknoyhtiöiden näkymille sekä USA:ssa että koko maailman mittakaavassa.

The com­pa­ny’s shares rose about 2% in af­ter­mar­ket trad­ing.

  • Apple said it boosted the div­i­dend by 4% and that its board au­tho-rized an ad­di­tional $90 bil­lion in buy­backs. Apple re­pur­chased $89.4 bil­lion in stock in the fis­cal year that ended in Sep­tember
  • and paid in­vestors $14.8 bil­lion in div­i­dends, ac­cord­ing to Fact­Set.

By Aaron Tilley

Updated May 04, 2023 06:54 p.m. EDT

Apple re-ported its sec­ond straight quar­ter of de­clin­ing rev­enue but said iPhone sales surged due to strong de­mand in emerg­ing mar­kets, a sign of re­silience as the tech gi­ant con­tin­ues to face eco­nomic un­cer­tainty.

In par­tic­u­lar, Apple logged strong iPhone growth in places such as In­dia, In­done-sia, Latin Amer­ica and the Mid­dle East, Mr. Maestri said.

  • He noted Apple is do­ing well in places like In­dia in part be­cause of its re­cent in­vest­ments in the coun­try, with new re­tail stores and fo­cus on build­ing up the app-de­vel­oper com­mu­nity there. Apple’s in­stall­ment plans and trade-in pro­grams are mak­ing its prod­ucts more ac­ces­si­ble in these coun­tries.

Last month, Apple opened its first re­tail store in In­dia, which could help ac­cel­er­ate new iPhone de­mand for the year, an­a­lysts said.

  • The com­pany is look­ing to In­dia as a po­ten­tial ma­jor lo­ca­tion for fur­ther di­ver­si­fy­ing its sup­ply chain away from China. Apple’s main man­u-fac­tur­ing part­ner, Fox­conn Tech­nol­ogy Group, also is con­sid­er­ing a ma­jor ex­pan-sion into In­dia, The Wall Street Jour­nal re­cently re­ported.

“The iPhone is truly a global prod­uct and we’re do­ing well in emerg­ing mar­kets right now,” Mr. Maestri said. “That has helped us off­set some macro­economic chal­lenges.”

  • “Apple has be­come a sig­nif­i-cant bell­wether for what’s go­ing on in the econ­omy, both do­mes­ti­cally and glob­ally,” said Trip Miller, man­ag­ing part­ner at Apple in­vestor Gul­lane Cap­i­tal Part­ners.
11 tykkäystä

Kuvitellaan, että jos Nokialla on merkittävä ja huonosti tuottava nettokassa samalla kun pääoma tuottaa Nokian liiketoiminnassa paremmin, niin omien osakkeiden ostaminen johtaa seuraavaan:

  1. Pääoman tuottoprosentti kasvaa
  2. Osakekohtainen tulos kasvaa

Molemmat yllämainitut ilmiöt ovat omiaan nostamaan osakekurssia. Eli edellyttäen, että on ylimääräistä rahaa eikä osakekurssi eri mittarein tarkasteltuna ole yliarvostettu on mielestäni loogista pistää paukkuja omien ostoihin semminkin kun osakkeenomistajalle omien ostot ovat myös verotuksellisesti parempia silloin kun välitöntä myyntitarvetta ei ole.

20 tykkäystä

Suomen ja Ruotsin olisi syytä olla hereillä tässä asiassa - sekä Nokian että Ericssonin patenttisalkut ovat huomattavat!

  • EU:n alueen yritysten innovaatiotoiminta taantuu, jos IPR -oikeuksien [SEP:t] haltijoiden juridista asemaa heikennetään.
  • On mahdollista, että Nokian kaltaiset isojen SEP -patenttisalkkujen omistajat siirtävät patentteja koskevat oikeusjuttunsa EU:n ulkopuolelle.
    [esimerkiksi Britanniaan]

Massive criticism

So far, there have been accusations that the proposal is “unbalanced” and too implementer-friendly.

  • In recent weeks, many critics have claimed this spells the end for Europe as a hub of technology.
  • They accuse the EU Commission of sloppy work and fear that SEP holders will move to other jurisdictions for
    their litigation in the future.

Despite massive interventions on the part of industrial companies, interest groups and organisations such as ETSI, the EU Commission did not change the fundamental aspects of its reform.

  • It is clear the commission is serious about implementing real change and balancing all interests – from small companies needing a mobile communications licence for the Internet of Things, to large SEP holders such as Nokia and InterDigital – and the various SEP interest groups will now have to get used to this.
12 tykkäystä

Tällainen voi toki olla arvostukseen vaikuttava tekijä jos kurssi ennakoi patenttien uudelleenhinnoittelua.

Postasin tämän siksi, että itselläni on ollut vähän vaikea keksiä miksi Nokia arvostetaan niin halvaksi jopa P/B:llä. Jokin syyhän sille on oltava? Aika hurjaa, että yhtiön kohdalla voi jo puhaltaa pölyt Intelligent Investorin päältä ja alkaa lueskelemaan :slight_smile:

13 tykkäystä

Kuka ottaa glorian ?

Bbc ytnä BTn kanssa, ehkä Nokian vermeillä

7 tykkäystä

Uskoisin, että on syy ja se tulee esille kuluvan vuoden aikana.

Mihin vihjailet, onko mielessäsi jokin todellinen syy? Vai tarkoitatko yleisesti markkinoiden toimivan tehokkaasti ja tämä lasku siis enteilee jotain.

Selkeästi sinulla on alalta tietoa ja kokemusta. Hiukan välillä ihmettelen että mistä johtuu, voidaan varmaan sanoa, hyvin pessimistinen näkemyksesi? Näkemyksesi on yleensä ottaen mielestäni ristiriidassa Nokian oman ohjauksen kanssa tulevasta.

Ulkoisista shokeista itselleni ei tule muuta mieleen kuin että markkinat hinnoittelevat Kiinan hyökkäystä Taiwaniin, ja näin ongelmia TSMC:n saatavuuden kanssa.

18 tykkäystä

Jos matalan arvostuksen syy on Nokian liiketoiminnan näkymät, ei kai muilla voi olla parempaa näköalapaikkaa kuin Nokialla itsellään. Pitää myös muistaa, että Erkki on aikalailla samassa arvostustasossa.
Lexuksen esilletuomat ulkoiset shokit lienevät todellakin harvassa.

Ehkä markkinat eivät vain usko verkkolaitetoimittajien ohjeistuksien pitävän. Ilmassa lienee pientä epävarmuutta…ml patenttisopparit.

9 tykkäystä

Oudolta kuulostaa, että olisi olemassa tiedossa oleva tosiasia, joka olisi Nokialle huomattavan negatiivinen. Miksi Nokian johto ja analyytikot ovat tästä tosiasiasta tietämättömiä?

E: Lundmarkin tiedotustyyliä ei voi luonnehtia yltiöoptimistiseksi. Tuskinpa jättäisi kertomatta tiedostetusta uhkasta. Nokialla on varmasti sekä resurssit että kyky tehdä analyysiä liiketoimintaympäristöstään.

17 tykkäystä

Ei Nokia. Neutral Wireless.

6 tykkäystä

Hmm, kenen laitteita Neutral Wireless käyttää?

3 tykkäystä

Ylisuuren kassan kasvattamiseen on joku tietty syy [yleensä uhka jostain koska tarvitaan puskuria] jonka Lunmark tietää mutta me emme, miljardit ei sattumalta jumitu Nokian pankkitilille johdon tietämättä.

1 tykkäys

Yrityskauppako mielessä? Case Uniper jarruttanee siinä asiassa.

1 tykkäys

COTS HW (AMD)

3 tykkäystä

@Old_Baker, tällaiset kommentit eivät tuo mitään lisäarvoa. Tietäen taustasi uskon, että pystyt paljon parempaankin. Asiantuntija perustelee – sekoittaja sekoittaa. Pidän sinua asiantuntijana.

Eivät nämä helppoja aikoja ole sijoittajille, mutta pitkäjänteinen sijoittaja keskittyy näinä aikoina fundamentteihin. Nokian kohdalla kaikki näyttää edelleen oikein hyvältä. Viikon säästöuutinen oli mielestäni positiivinen. Ihmisten töiden loppuminen on aina huono uutinen, mutta joskus se on merkki terveestä busineksen tekemisestä. Pöhöttyminen vie turmioon.

Ostin tänään elämäni ensimmäisen eSIM:n. 10GB dataa USA:ssa hintaan 19$. Se on oikeasti halpaa. Pieni säätö S22 Ultra -luurin asetuksissa ja netti toimii kuin junan vessa missä tahansa. Operaattori on MVNO (virtuaalioperaattori) eikä siis omista omaa infraa. Toimittajina on ainakin TMO, Verizon ja AT&T. Ei tämä verkkomaailma ihan yksinkertaista ole. Löysää on operaattoripuolella paljon enemmän kuin laitevalmistuksen ja niihin liittyvien palvelujen puolella. En tiedä, miten MVNO:t luovivat tämän seassa, mutta toimivan netin saivat luuriini.

Ainiin, ehdin ostaa Telialta “reissupaketin”. 1,5GB taisi olla 25€. Käytän sen, jos eSIMmini prepaid-data loppuu parin viikon aikana.

26 tykkäystä

@Zizzler “Ylisuuren kassan kasvattamiseen on joku tietty syy [yleensä uhka jostain koska tarvitaan puskuria] jonka Lunmark tietää mutta me emme, miljardit ei sattumalta jumitu Nokian pankkitilille johdon tietämättä.”

Voisiko syy kassan ylisuurena pitämiseen olla varovaisuus?

Muistaakseni joitain vuosia sitten nokialla oli vaikeuksia saada maksuja Intiasta (oliko Vodafone India?).

Toinen mahdollinen syy on “mahdolliset” rip and replace kaupat, jotka sitovat käyttöpääomaa.

12 tykkäystä

Ericsson ja Nokia eri teitä avoimen RANin suhteen…

11 tykkäystä