Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

Miksei longaajat, shorttaajat ja treidarit eivät saisi keskustella samassa ketjussa ko.yhtiöstä?

Arvioisin että longaajille nimenomaan muut tuovat lisäarvoa.

Se, että joku “viisas” on sanonut, että osta yhtiötä, älä osakekurssia lienee niiltä ajoilta kun kauppaa käytiin arvokkaasti pörssisalin pulpeteissa(olen muuten vieraillut ja nähnyt senkin ajan).

Pitkäaikaissijoittajallekin oston ajoitus on avainasia onnistuneeseen sijoitukseen.

14 tykkäystä

Sinäkö sen päätät? En kuulu kumpaankaan ensin mainituista mutta seuraan kyllä mielenkiinnosta kurssia ja kiinnostaa myös ammattimiesten analyysit kurssiliikkeistä.

8 tykkäystä

Tommi puffaa

17 tykkäystä

Kuulkaas… Ollaan taidettu Lexuksen, ruukin, Juupelin, 88888:n ja monen monen muun nimimerkin kanssa auttaa toisiamme ja kaikkia ketjun lukijoita pysymään ajan tasalla Nokian ja sen kilpailijoiden ympärillä tapahtuvista asioista ainakin nelisen vuotta.

Sisällön tuottamisen resepti ei ole juurikaan muuttunut ja miksi olisikaan. Ketjua on edelleen varsin viihdyttävää lukea ja harvoin mikään Nokiaan tai sen kilpailijoihin liittyvä menee ketjulta ohi.

Ei lähdetä turhaan vänkäämään ketjun sisällöstä, jos ja kun meillä ei oikeasti ole ongelmaa. Toiset katsovat päivittäin osakkeen teknistä kuvaa, toiset makroa ja jotkut yhtiön liiketoiminnan tai tuotteiden kehitystä tai Nokiaa koskevia uutisia.

Kaikki nämä sijoittamiseen oleellisesti kuuluvat osa-alueet löytyvät ketjusta, kiitos meille kaikille. Jos jonkun viestin aihe ei ole oman sijoittamistyylin kannalta oleellinen viestin voi sivuuttaa. Tärkeintä on, että kirjoittajat yrittävät tuoda ketjuun sisältöä, jonka arvelevat kiinnostavan muita sijoittajia. Lupaan omalta osaltani jatkaa tällä linjalla ja yritän pitää tason korkeana. Lundmark-vitsit ovat toistaiseksi tauolla.

104 tykkäystä

Jatkan samalla linjalla, eli väliaikanäkemystä:

Tuntitason trendi on edelleen laskeva, mutta takana on korkeampi pohja. Edeltävä alempi huippu on @ 4,3175 €. Eli tämän ylitystä odotellessa, ja joku saattaa miettiä lisäyksiä mikäli trendikäänne toteutuu (huomenna heti avauksen yhteydessä).

Päivätasolla takana on toistaiseksi pohjana @ 4,197 €. Tuntitason trendin kääntyessä nousevaksi tuo pohja (LL) vahvistuisi. Edeltävään päivätason huippuun on kuitenkin paljon matkaa, ja näin päivätason trendi ei näytä kovin hehkeältä.

MIKÄLI tuo @4,197 € pohja pitää, tarkoittaa tämä että viikkotasolla tehtäisiin kuitenkin korkeampi pohja. USD -versiossa on kuitenkin alhaisempi pohja (LL).

Vaikka siis laskua, ja melko reilua sellaista, on takana, ei varsinaisesti pidemmässä teknisessä kuvassa ole tapahtunut merkittävää muutosta. Tuntitason trendin kääntyminen voisi tarjota hyvän paikan sijoittaa, tai niin sanotun hyvän setupin. Ja tämä ei ole sijoitussuositus.

Edit: 1h trendi kääntyi avauksessa nousevaksi, ja samalla siis merkattiin päivätason pohjat (LL) @ 4,197 €. Pientä valoa tunnelin päässä. Vaikka tänään taisi olla optioiden erääntymisiä joka voi tuoda isohkoa volatiliteettia - @ruuki ?

49 tykkäystä

Tämähän tiedetään tällä palstalla, vaikka ei Saksassa ymmärretä: Saksan operaattorien RAN -saiteista niin 4G kuin 5G -puolella miehitetty vahvasti Huawein vermeillä.

Jolloin n 80.000 /134.000 5G antennia Huaweita.
Em konversio pois Huaweilta olisi DT:n logiikkaa 2020 noudattaen n.
(80/30) x 3 mrd eur = 8 mrd eur

Poiminta alemmasta artikkelista; hidasta se verkkojen siivous on muissakin EU-maissa

The data shows that Germany has not complied with EU rules about removing so-called “high-risk vendors” from both the core and the radio access network (RAN). EU authorities are unimpressed. “Let me mention here that although 23 member states took legislative action to implement the toolbox, only seven of them have actually imposed the necessary restrictions,” said Thierry Breton, the EU commissioner for the internal market, during a speech last month. “This is not enough.”

21 tykkäystä

2G:tä ja 3G:tä tullaan varmasti ajamaan alas kiihtyvissä määrin, mutta onko joku miettinyt miten tämä vaikuttaa Nokiaan? Jotain ylläpitotuottoja jää varmaan saamatta, mutta samalla resursseja tuosta ylläpidosta vapautuu? VoLTE/VoNR on käytännössä pakko ottaa käyttöön viimeistään tuossa kohtaa, koska puhelut eivät muuten onnistu. Siinäkin voi olla lisätuloja Nokialle.

5 tykkäystä

Dr. Rolf Werner on LinkedIn: Great to see again my former colleagues of Deutsche Telekom in Nokia HQ…

DT johto käynyt vierailulla Nokian luona. On oivallinen nyt spekulaaioille että Nokia tekisi come backin DT:n RANiin, mutta virallisesti ovat tarkastelleet ORANia.

Tim Höttges: “discussed how we can further advance the topic of ORAN”.

Toiset tutkailevat edelleen ettei ORAN ole valmis suuriin asennuksiin.

MIKÄLI Saksassa joudutaan repimään Huawein tuotteet torneista alas on kyseessä massiivinen lasku kuten @Opa hyvin toi esille. Mutta, tässä on paljon muttia… kun on saksalaisista kyse.

30 tykkäystä

Massiivinen lasku on vain hidaste, jos DT tekee diilin massiivisen kassan Nokian kanssa:

  • Dt ja Nokia perustavat yhdessä Saksan televerkkoja operoivan yhtiön, joka viedään projektin valmistuttua pörssiin.

  • Dt:n ja Nokian ydinliiketoimintaan ei kuulu omistaa televerkkoja muuten kuin rakennusajalla.

  • Veikkaan, että Saksan poliittinen johto ja DT alkavat olla valmiita tarkistamaan näkemystään yhteistyöstä Suomen ja Nokian kanssa — sama juttu myös Suomen osalta suhteessa Saksaan.

22 tykkäystä

Tommi Uitto twiittaa!
Tässä on tapaus, joka ei vaadi mitään #URLLC (Ultra-Reliable Low Latency Communication, 3GPP Rel15) tai edes #RedCap (3GPP Rel17) - vain perus #5g luotettavaa suorituskykyä ja korkeaa uplink-nopeutta. , parempi kuin #WiFi .

13 tykkäystä

Ohhoh! Huutarissa melkein 2X päivävaihto. Mistä tämä kertoo, normaalia ei varmasti ole?

2 tykkäystä

Jos tämä mitä aamulla muistelin pitää paikkaansa, antaisi se selityksen asiaan. Esimerkiksi myös Daxin volyymi tänään noin 4x normaali.

14 tykkäystä

Tripla tai tämän mukaan 4×noituuspäivä tänään

20 tykkäystä

@ruuki :+1:siis noina päivinä tavallisen sijoittajan kannattaa lähinnä ihmetellä ja katsoa sivusta…

The folkloric name “witching” comes from the idea of certain times when dark, supernatural forces are active. It can metaphorically apply in markets if traders are forced to unwind large derivative positions.

  • Such events could sometimes cause unexpected moves, although newer rules have reduced much of the previous havoc. For the most part, it now causes heavy volume.
8 tykkäystä

Lexus kirjoitti eilen Deutsche Telekomin ja Nokian O-RAN -yhteistyöstä. Yhteistyö on hyvä asia monin tavoin, sillä viimeistään 6G:n myötä avoimuuden arvellaan lisääntyvän. Toistaiseksi Open RAN on kuitenkin jäänyt pahasti piippuun lähes kaikkialla – muutamaa Aasian projektia lukuun ottamatta.

Jutusta poimittua →

“Per our 4Q22 RAN report, Ericsson, Nokia and Huawei collectively accounted for around 95% of the European RAN market in 2022,” said Stefan Pongratz, an analyst with Dell’Oro, in emailed comments. “Other RAN suppliers have tried to expand their respective footprints over the past couple of years without much success.”

Ja tämän jo tiesimmekin →

Vodafone’s Yago Tenorio says Nokia is now fully compliant with open RAN.

Lightreadingin mukaan Open RAN -konsepti ei ole onnistunut vangitsemaan sijoittajayhteisön kiinnostusta, minkä vuoksi markkinoita hallitsevat Ericsson, Nokia ja Huawei. Vaikka monet suuret toimijat ovat puhuneet halustaan sitoutua avoimeen RAN-ekosysteemiin, investoinnit teknologiaan ovat olleet vähäisiä.

Open RAN -toimittajien paras mahdollisuus on “greenfield”- tai uusissa verkoissa, joiden operaattorit eivät ole sidoksissa kaupallisiin järjestelyihin perinteisten RAN-toimittajien kanssa. Näissä verkoissa, joita on lähes yksinomaan Aasiassa, toimittajina ovat pääosin paikalliset toimijat, kuten Samsung, NEC ja Fujitsu.

17 tykkäystä

Tässä Nokian twiitti aiheesta. Aika paljon tapahtumaa “pelkän” ORAN nähden, vai suhteiden uudelleen luomista laajempaa huomista ajatellen?

Aikanaan Deutsche Telekomin sanoi että Nokian täytyy osoittaa ja todistaa kyvykkyytensä päästäkseen takaisin pippaloihin. Kyvykkyys on todistettu, milloin siis pippalot alkavat?

32 tykkäystä

Mielenkiintoista keskustelua palstalla ja paljon uutta tietoa minulle. Kiitos kaikille aktiivisille kirjoittajille! Minkälaisena riskinä näette satelliittiyhteydet ja niiden yleistymisen erittäin nopealla tahdilla? Voisiko aihe kiinnittää monen ulkomaisen sijoittajan huomion ja pystyvätkö nämä kilpailemaan 5G:n kanssa? Viet Nam News lehdessä juttua aiheesta. (Kuvanlaatu voisi olla parempi)

Aiheesta myös muualla:

8 tykkäystä

Käsittääkseni ko teknologia ei kilpaile maanpäällisten verkkojen kanssa.

4 tykkäystä

Täällä tällä palstalla on aiemmin asiasta keskusteltu ihan vakavasti. Oman käsitykseni mukaan satelliittiteknologia on parhaimmillaan harvaan asutuilla alueilla. Maanpäälliset verkot ovat parempia ainakin suuremmissa kaupungeissa.
Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan

7 tykkäystä

Täydentävät toinen toisiaan. Kukaan ei pistä dataa satelliitin rajoitetun kaistan kautta jos muita vaihtoehtoja on (ts. kännykkämasto on lähellä) koska se yksinkertaisesti ei ole kustannustehokasta ja lisäksi ei toimi sisätiloista ja toimii huonosti kaupunkien talojen välistä.

Teknologia näyttää menevän siihen suuntaan että pyritään tarjoamaan “hätäyhteys” satelliitin kautta suoraan kännyköihin lähitulevaisuudessa, mutta tämä on ainakin aluksi tasoa tekstareita tms. pientä dataa, ei edes puheluita. Varmaan jollain aikavälillä saadaan mukaan perus äänipuhelut, mutta kunnon kaista satelliittiin vaatii niin isoa antennia toistaiseksi että ei kilpaile mitenkään kännykkämastojen kanssa.

17 tykkäystä