Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

En oikein usko tulosvaroitukseen, vaikka osaavammat sitä ennustavat. Nokian johto kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä heikosta Q2:sta. Patenttisoppareista kyseltäessä mainitsivat, että lisenssituloja alkaa myös tulla enevässä määrin muualta kuten autoteollisuudelta, joten luin rivien välistä, että johto ei oikein usko kiinalaisten nopeaan allekirjoittamiseen. Lähden siitä, että Q2:n tulos on suhteellisen huono. Loppuvuonna pitäisi sitten virrata rahaa sisään “ovista ja ikkunoista”, jos ja kun Intian nopealla aikataululla toteutettavia verkkoprojekteja aletaan laskuttaa :pray:.

28 tykkäystä

Olen kanssasi samaa mieltä. Uskon että ohjeistuksen alaraja on asetettu sen mukaan ettei patenttisopuja tapahdu.

Yhtiön omasta näkökulmasta alkuvuoden kehityksessä ei varmastikaan ole ollut mitään erityisen yllättävää. Mielestäni riski muodostuu sitä kautta mikäli länsimarkkinoilla, ja etenkin Yhdysvalloissa, ei tapahtuisi minkäänlaista piristymistä loppuvuoden aikana. Mutta tuskin tällöin annettaisiin tulosvaroitusta vielä Q2 -tuloksen yhteydessä.

Ja olen tosiaan skeptinen patenttisopujen suhteen, mutta mikäli syystä tai toisesta ne tapahtuisivat, negatiivisestä tulosvaroituksesta puhuminen kuulostaisi älyvapaalta hölmöilyltä.

Mutta tosiaan ilman patenttisopuja, on turha myöskään odottaa posaria. Siihen ei tänä vuonna olisi mitään mahdollisuuksia.

27 tykkäystä

https://www.globenewswire.com/news-release/2023/05/31/2679304/0/en/Nokia-selected-by-MetaLINK-to-expand-fixed-wireless-broadband-access-across-rural-America.html

Nokia selected by MetaLINK to expand fixed wireless broadband access across rural America

Nokia today announced that it has been selected by MetaLINK to provide fixed wireless access coverage and boost broadband network capacity in Northwest Ohio, Northeast Indiana, and parts of Southern Michigan.

Nokia is partnering with Winncom Technologies, a global distributor of CBRS, LTE, Broadband, and FWA products, to deliver these solutions.

26 tykkäystä

mielenkiintoisia, hyvä että kauppa käy, kiva olisi tietää diilien arvoa, kun karttaa katsoo niin tekemistä riittää pallolla ja jenkeissäkin

25 tykkäystä

Olipa isot loppuhuutarit tänään, ja monessa eri osakkeessa :arrow_down_small:

Nokia
image

Ericsson
image

Indeksimuutoksia ilmeisesti.

Edit: Jep, näin taitaa olla.

24 tykkäystä

OnePlus päätti lähteä venäjän markkinoille, noinkohan on että sopua saadaan aikaan?

6 tykkäystä

Nokia hyvin esillä toimialansa huippututkimuksen ja tuotekehityksen saralla.

  • 6 g ja sen kaupallistaminen [sekä siviili- että aseteollisuuden käyttöön] etenee.
  • Nokia Bell Labs kasvattaa patenttisalkkuaan uusilla innovaatioilla varmistaen immateriaalioikeuksien tuoman merkittävän tulon myös jatkossa.
  • Nokia nopeuttaa strategiansa toteutusta panostamalla vahvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Giampaolo Tardioli, Vice President for Keysight’s 6G and Next Generation program, said: "With 6G, we are on the cusp of realizing an unprecedented new era of high-speed, high-reliability, and flexible mobile connectivity that promises to transform human communications.

  • This shift will be driven by the use of the subterahertz spectrum, which will give us the speeds needed to enable 6G use cases such as augmented reality and autonomous transportation.

  • By working closely with global industry partners, like Nokia Bell Labs today, Keysight is helping to create the 6G technologies needed for tomorrow’s mobile networks."

  • The Keysight and Nokia Bell Labs 6G D-band PA characterization demonstration will also be presented at Radio Frequency Integrated Circuits Symposium 2023, which is co-located with IMS 2023.

Kaysight Technologies, Inc. KEYS recently collaborated with Nokia Bell Labs to test the propagation characteristics of sub-terahertz (sub-THz) spectrum that is essential for 6G network.

  • The analysis is likely to sow the seeds of innovative software and hardware offerings for the seamless transition to Superfast data speed, ultra-low latency and near-infinite bandwidth of 6G network.
21 tykkäystä

Nokia päivittää viestintälaitteita Ukrainan etulinjan kaupungeissa

34 tykkäystä

Nokia ja Amazon (AWS) yhteistyössä.

AWS is on a mission to port open RAN to Arm and end x86 monopoly | Light Reading

Last year, the two chipmakers (Intel and AMD) accounted for more than 90% of the central processing units (CPUs) in servers shipped to data centers, according to Counterpoint Research.

Building on what Annapurna began, AWS soon produced its own Arm-based chip. Branded Graviton, it is aimed not at smartphones but at replacing x86 CPUs in its vast data centers.

Working with Marvell, another Arm licensee, Finland’s Nokia has been touting an accelerator card that could be slotted into an x86 server to offload the baseband or Layer 1 functions, which make up the most computationally demanding part of the RAN stack. This same card could also be used in conjunction with Graviton chips, something AWS and Nokia demonstrated at MWC.

AWS plans to make use of Hopper, the GPU part of Nvidia’s latest offer, but Parulkar is not persuaded of its suitability as a Layer 1 accelerator. “They are pretty power-hungry chips,” he said. “Arm is still in my mind the best fit if you want to meet price performance and energy efficiency.Nokia’s accelerator card, he notes, is based on customized silicon that uses Arm blueprints.

29 tykkäystä
24 tykkäystä

Nokia on pärjännyt optisissa verkoissakin.

The largest global suppliers in the trailing four quarter period were Huawei, Ciena, Nokia, ZTE, and Infinera. Among these vendors, Nokia and Infinera outperformed. For the trailing four quarter period, Nokia’s optical revenue grew 13 percent and Infinera’s grew 20 percent.

31 tykkäystä

Ehkäpä NATO Nokian hyötyy…

“Perjantaina ulkoministeri Haavistoja ulkoministeri Blinken allekirjoittavat julkilausuman Suomen ja Yhdysvaltojen välisestä 6G-yhteistyöstä.”

42 tykkäystä

”Nokia-Suomi on heräämässä uudelleen kukoistukseensa. Yhdysvallat tarvitsee verkkoyhteyksiä, jotka eivät sisällä kiinalaista teknologiaa.”

Tämähän on jo miltei posari! :sunglasses:

60 tykkäystä

Chips from Finland programme :finland:

Vaikuttaa siltä, että tässä on tekemisen meininki. Kuka muu muka, kuka muu muka!

Jos markkinoilla on edes pienintäkään hajua siitä millainen merkitys on Yhdysvaltojen ja Suomen välisellä tänään julkisestettavalla 6G-yhteistyöllä niin tänään on vilkkaampaa ostopuolella.

Yhdysvallat ja 30 muuta nykyistä NATO-maata kaipaavat ensialkuun parasta ja luotettavinta kiinalaisvapaata verkkoinfraa ja palvelua :sunglasses:

Mutta tuo nykyarvostus on vain sellainen, että ostotarjous tulee hetkellä minä hyvänsä.

42 tykkäystä

Suora verkkolähetys klo 9:55.

Kahvit tippumaan.

Markkinoillekin jää muutama minuutti aikaa päättää, että millaisilla nousupronteilla lähdetään.

33 tykkäystä

Kiinnostavaa nähdä miten vaikuttaa osakkeeseen. Tästä on tosin uutisoitu jo muutamia päiviä ja Nokian osake ei ole reagoinut mitenkään.

Näkeekö markkinat asian niin että kuluja tulee ja (mahdollisia) tuottoja saadaan odottaa?

6 tykkäystä

Sinänsä ihmettelen jos Nokiaa ei mainita tuossa allekirjoituksen yhteydessä. Eihän Suomella valtiona kai ole mitään tietoliikennetekniikan tuntemusta? Kyllä se on yrityksillä tai yliopistoilla.

7 tykkäystä

Joo pekan pitäis ehkä livauttaa nokian nimi mukaan vaikkei sellaisesta olis mitään sovittukaan :slight_smile:

Tiedotuksen kurssiin vaikuttavasta voimasta saadaan selvyys vasta kun tiedetään mitä se sisältö oikeasti on. Sehän voi olla mitä vaan. Ääriesimerkkeinä olisi joku diipadaapa yhteistyö yliopistojen välillä ja sitten taas toisessa päässä joku käsittämätön jättidiili / hanke jenkkien puolustushallinnon kanssa joka liittyisi vahvasti nokiaan.

(Vaikea kuvitella et Blinken lähtis ihan lillukanvarsia kommentoimaan et kai se nyt jotain ihan kivaa on.)

13 tykkäystä

Jos tuollainen olisi niin varmasti siitä Nokian pitäisi tiedottaa.

7 tykkäystä

Tottakai mutta tiedotus tulis samaan aikaan. Ei poliitikot halua että niiden valokiila varastetaan etukäteen.

Katsoin mitä UM:n sivuilla sanotaan. Julkilausuma 6G:stä ei kuulosta mun korvaan jättidiililtä :thinking:

13 tykkäystä