Viitisen miljoonaa osaketta mitätöity. Koronan jälkeen mitätöity kirjanpitoni mukaan noin 550M osaketta. Nordean osakemäärä pienentynyt 4050M->3500M ja oma omistusosuuteni yhtiöstä kasvanut noin 15% tämän johdosta. Minun puolestani takaisinostoja saa jatkaa ensi vuonnakin.
Osakemäärä on vähentynyt 13% vajaassa viidessä vuodessa. Tällä ajalla kurssi on noussut 55% ja EPS 125%. Kyllä omien ostoilla tässä on ollut suuri merkitys, vaikka ne eivät kaikilta ole aina onnistuneetkaan.
Kaupan yhteenveto ja Nordean rapparin päivitys.
Kaupan 2% petraus liikevoittoon. Tuotot nousevat noin prosentin mutta koska operatiiviset kulut eivät juuri kasva, liikevoiton nousu 2%
Olemme sisällyttäneet kaupan ennusteisiimme, joten lähivuosien liikevoittoennusteemme nousivat noin 2 %. Osake on yhä huokeasti hinnoiteltu, joten tuotto-odotus näyttäytyy houkuttelevana. Toistamme 12,5 euron tavoitehintamme ja osta-suosituksen.
lähivuosien tuottoennusteemme nousivat noin prosentilla. Tiedotteen perusteella vaikutus operatiivisiin kuluihin jää puolestaan matalaksi, joten liikevoittoennusteisiimme vaikutus oli hieman tuottoja suurempi.
Morgan Stanley on tutkinut eurooppalaiset (isohkot) pankit ja nostaa niistä kaksi suosikikseen: Banco Santanderin ja Nordean. Jälkimmäisen tavoitehinta 14.20 €.
Viime viikollahan eurooppalaiset pankit ottivat hittiä, kun Espanjassa päätettiin tilapäiseksi aiotun extrapankkiveron muuttamisesta monivuotiseksi (pisaratartunta, jossa tän maanosan pankin nähdään yhdessä klimpissä). Ans kattoo, miten tämä viikko lähtee käyntiin.
Mitä hyötyä on ensin ostaa omia osakkeitaan markkinoilta ja sitten luoda itselleen uusia?
Strange. But I believe things are done this way due to ECB regulations…
Siis takaisinosto-ohjelma ei olekaan efektiivisesti 250 M€ vaan nykykurssilla luokkaa 250 - 8*10,5 M€= 165 M€. Siis 35% pienempi, eikö?
Voisiko Nordea selittää mistä tässä on kyse ja miksei takaisin ostettuja osakkeita käytetä palkitsemiseen.
Ilmoitan varmuuden vuoksi, että jaan nyt vanhan tiedotteen, ettei tule väärinkäsityksiä. Ei tätä ehkä kannata puida tämän enempää, koska 250 miljoonan takaisinosto-ohjelman tiedotteesta löytyy vastaus: EKP hyväksyi Nordean hakemuksen omien osakkeiden takaisinostoista; Nordea käynnistää enintään 250 miljoonan euron suuruisen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman | Nordea
" Takaisin ostetut osakkeet mitätöidään kuukausittain."
Eli eivät voi yhtäkkiä alkaa toimimaan aiemman tiedotteen vastaisesti.
Päivitetty näkemys.
Veroteknisesti on järkevämpi toimia näin. Se mitätöinti on siinä omien oston ja uusien luomisen välissä, kuten varmasti tarkoititkin. Tarkemmin saa selittää joku muu asian paremmin tunteva. Vastahan tästä keskusteltiin tällä foorumilla syksyllä 2020.
Näin lähti taas yli kuusi miljoonaa osaketta teille tietämättömille: Nordea mitätöi takaisinostettuja osakkeita | Kauppalehti
Nordea on tänään mitätöinyt 6 006 452 yhtiön omaa osaketta Nordean hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti. Osakkeet olivat yhtiön hallussa pääomarakenteen optimointitarkoituksessa ja ne oli hankittu osakkeiden takaisinostoilla.
Nordean osakkeiden määrä on mitätöinnin jälkeen yhteensä 3 502 631 963. Osakkeisiin liittyvä äänimäärä on yhteensä 3 502 631 963.
Osakemäärä on nyt 2M kpl enemmän kuin edellisen mitätöinnin jälkeen, johtuen viikon takaisesta 8M kpl osakeannista palkkiotarkoituksiin.
Aivan turhaa takertua lillukanvarsiin jonkun kymmenen miljoonan arvoisen osakepohjaisen kannustinjärjestelmän takia. Yhtiö tekee vuodessa nettoa 4+ miljardia ja luultavasti aikoo käyttää miljardeja omien osakkeiden ostoihin, kunhan vain luvat heltiävät
Osaako joku kommentoida, että millä perustein viranomainen, tässä tapauksessa siis EKP, (1) puoltaa taikka (2) evää Nordealta luvan tällaisen omien osakkeiden osto-ohjelman toteuttamiseen? Valvotaanko tätä EKP:n puolesta esimerkiksi sen takia että pelätään Nordean palauttavan ns. liikaa pääomaa omistajilleen, jolloin pankin vakavaraisuus ja likviditeetti saatetaan vaaraan?
Juurikin siksi. Ja sitä varten on pohjimmiltaan vakavaraisuusvaatimuksiakin. EKP valvoo, ettei pääoman palauttaminen alenna liikaa vakavaraisuutta.
Tällaisella nykytulostahdilla muuten tällainen 3 miljoonaa per päivä omien ostoihin voisi olla varsin hyvä linjaus.
Tuo nyt on alakanttiin mikäli osinkoa ei aiota nostaa tai pääomia kerätä muuten vain lisää. Dansken pankkitoimintojen siirtyminen laskee jonkin verran vakavaraisuutta, mutta tämänkin jälkeen ollaan viranomaisten vaatimien tasojen yläpuolella ja firman oman, joka on vielä hivenen konservatiivisempi
Tietty jos lainat alkavat tehdä oikein kunnolla kauppansa niin silloin on tarkasteltava tilannetta uudestaan
Nordea pre-silent callissa muistuttanut laskevien korkojen vaikutuksesta NII - Net Interest Income.
Ovat noteeranneet, että kaikki analyytikot eivät ole em asiaa kokonaisuudessaan vielä 2025 osalta noteeranneet, ja kehottavat näin tekemään… Vink vink
Kuulemma NII:n lasku laskennallisesti 600-709 meur.
https://x.com/JuhaVaris/status/1870121292671996105?t=mu6_M2IHhoYfo7aWS-NGlw&s=19