Nordea - Pohjoismainen pankkipriimus

2019 osinko eli 0,4e ja 2020 eli 0,36e. Tämä siis kaiketi OP ennuste. Konsensus osinkoon taitaa olla hieman matalampi 2020, ainakin kauppalehden jutun mukaan.

Nythän nordean omilla sivuilla näkyvä 2020 eps konsensus viimeisen kuukauden aikana tulleista raporteista on 0,5e. Joten huomioiden 60-70% osingon jako politiikka, se tarkoittaa jotain 0,35e osinkoa.

2 tykkäystä

Fivan johtaja linjaa Hesarissa, että vahvasti pääomitetut pankit voisivat hänen mielestään maksaa viivästetyt osingot saman tien:

Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen sanoo HS:lle, että hän aikonee ajaa EKP:n pankkivalvonnan tulevissa kokouksissa linjaa, jonka mukaan osingoista voitaisiin päättää pankkikohtaisesti. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että isot suomalaiset pankit voisivat voitonjakonsa maksaa. […] Siitä ei ole takeita, että Tuomisen kanta toteutuu.

9 tykkäystä

oli hyvä juttu. On näköjään niin, että lepsujen maiden luigivalvojat estävät järkeviä päätöksiä. toivottavasti järki voittaa.

2 tykkäystä

En pidätä hengitystä tämän osalta

Olisikohan se tosiaan niin myös 2019 vuoden osingon osalta, että ne ketkä omistavat ensi vuonna irtoamisen aikana osaketta, niin saavat molemmat osingot? Jos siis näihin tuplaosinkoihin päädyttäisiin.

Näin osakkeiden osingot toimivat. Ne maksetaan niille, jotka sillä hetkellä niitä pitävät hallussa. Sillä ei ole merkitystä onko ollut sinulla vuosia vai päiviä.

Nordan viestinnän porukat ovat ilmeisesti palanneet pitkältä kesälomalta ja etätyö-jaksolta.
Tänään oli juttu Nordean asikastyytyväisyyden parantumisesta ja pankkien yleisen mielikuvan parantumisesta, eilisen tulevan osinkojuhla-jutun lisäksi.

No kurssissa ei positiiviset jutut vielä näy, mutta kun Q2 olis Nordealta hyvä, niin kait myös Q3 on mennyt Koronan huomioiden mukavasti. On taas tylossa todella mielenkiintoinen Q3 tuloskausi, kvartteria on enää 2-viikkoa jäljellä

5 tykkäystä

pankit olleet hiukan taas vaihteex laskussa. on populistiveroa ja muuta spekulointia, mutta ihme ja kumma handelsbankenin 40 vuoden filosofia on kerrasta poikki. h-pank sulkee puolet ruotsikonttoreista, eli nyt varmaan viimeisetkin ymmärtää alan rakennemuutoksen. nyt näyttää siltä, että nordean ROE saattaa olla 2021-2022 suurempi kuin h-pankin. vertaa jenkkimarkkina wells fargo => bank of america, jossa voittaja muuttui surkimukseksi ja päinvastoin :grinning: nordealla 2-3 vuoden etumatka it-hankkeissa.

10 tykkäystä

Ylen 20.30 uutisissa rahanpesuun liittyvästä tietovuodosta jenkkilässä.
Talvivaaran kolmanneksen omistava firma pahasti sopassa mukana.
Ministeri Haatainen ei suostu kommentoida, kait tarvii aikaa perehtyä…
NORDEA mainittu ja kuulemma jenkit yms. huomautelleet Nordealle sen huonoista epäilyttävistä asiakkaista…
Kait nyt kurssi taas saadaan kutoseen käymässä…

Kannattaa huomenna katsoa Ylen aamu-ohjelmaa, siinä lisää…

Trafigura ei kommentoi epäilyjä

Trafigura on kansainvälinen raaka-ainejätti, jolla on toimintaa kymmenissä maissa.

Trafigurasta tuli kaivosyhtiö Terrafamen merkittävä osakas ja rahoittaja vuonna 2017. Trafigura omistaa kaivosyhtiöstä noin 30 prosenttia ja Suomen valtio noin 70 prosenttia.

Ylen MOT-toimitus pyysi Trafiguralta kommenttia ja haastattelua rahanpesuepäilyistä yhdessä yhdysvaltalaisen uutissivusto BuzzFeed Newsin kanssa.

Yhtiö ei kommentoinut asiaa edes yleisellä tasolla.

”Kiitos sähköpostista. Emme halua kommentoida asiaa mitenkään”, yhtiön viestinnästä vastaava johtaja kirjoitti sähköpostissaan.

6 tykkäystä

Kiitos poiminnasta. Pitää tutkia asiaa tarkemmin. Nordean kannalta kannattaa toivoa että ovat olleet ilmoituksissa aktiivisia (ja estäneet siirtoja) jotta oma selusta olisi turvattu. Epäilyttäviä liiketoimia ja tahoja tulee varmasti riittämään kunhan pankkien omat toimet on asetettu riittävälle tasolle tunnistamaan nämä.

2 tykkäystä

Tuossa vielä jotain pankeista:

Nordean osuus: muiden pankkien epäilyttäväksi luokittelemia tilisiirtoja yli 150 miljoonan euron arvosta. Valtaosa tilisiirroista 2013-2017. Joku paremmin niitä edellisiä tapauksia muistava voinee kommentoida oliko tässä nyt jotain täysin uutta.

Voi kun tuo regulaatio voisi joku kaunis päivä kehittyä aidosti sellaiseksi, että nämä globaalit rikolliset olisi näissä systeemeissä mahdollista saada kuriin. Ei varmaan tule tapahtumaan. Sen sijaan täytellään lippulappusia kun perus isäntä on myynyt Nissanin käteisellä ja poiminut päälle ahkerasti marjoja, ja haluaisi nyt rahat tallettaa tililleen. Tehokasta resurssien käyttöä.

7 tykkäystä

Voikun syyllisiä haettaisiin ihan niistä rikollisista itsestään - eikä rikosepäilyistä asianmukaisesti ilmoittavista pankeista.

5 tykkäystä

Nämä rahanpesutapaukset alkavat olla jo jokapäiväistä leipää. Luulisi, että niiden mahdollisuus olisi jo sisäänrakennettu kurssiin, mutta eipä näytä siltä: laskua tänään yli 3%, toistaiseksi. Nordean kurssinousun odotus alkaa muistuttaa jo messiaan odotusta. Sen sijaan tuomiopäiviä näyttää piisaavan.

15 tykkäystä

Sopulilauma ohjaa kurssia. Eihän tässä juurikaan järkeä ole. Pankkisektori ottaa tietenkin kokonaisuudessaan hittiä, vaikka veikkaan, että suurin osa sijoittajista ei oikein edes tiedä miksi. Eiköhän järkikin voita taas jossain vaiheessa. :slight_smile:

Onneksi oma käteistilanne oli ja on vielä hyvä. En usko, että kurssi jää mörnimään pitkäksi aikaa näihin lukemiin. Tylsällä Nordeallakin voi tehdä tuottoa. Osakkeessa on kohta sisällä kahden vuoden jakamattomat osingot, jotka Nordea aikoo kuitenkin maksaa, heti kun se on soveliasta. Ei tätä kalliiksi voi haukkua varsinkin, kun Nordean suunta on ollut varsin positiivinen.

21 tykkäystä

Kevyt 13% osinkotuotto Nordeassa tällä hetkellä ensi vuodelle tulossa. Onkohan pienehkö ylilyönti kurssissa?

5 tykkäystä

Etenkin kun eikö nämä nyt vuodetut tapaukset ole tiedossa olevia tapauksia?

“Aineisto koostuu ilmoituksista, jotka pankit ovat tehneet Yhdysvaltain rahaliikennettä valvovalle viranomaiselle FinCENille, koska tilisiirroissa on ollut rahanpesuun liittyviä tunnusmerkkejä.”

1 tykkäys

OP:een näkemys tietovuotoon liittyen (poimittu tämän aamun aamukatsauksesta):

2 tykkäystä

Joo on se hauskaa kun on työnnetty viranomaistehtäviä… Sitten kun ilmoittelet mahdollisista rahanpesijöistä, niin pankkia pidetään epärehellisenä?
Nordea hoitaa nyt kyllä oman ruutunsa, niin ovat ainakin luvanneet!

2 tykkäystä

Tänään kuulin ensimmäisen huhun siitä että Sampo vielä myy Nordeansa.
Nyt kun tässä saa itsekseen heittää arvauksen, niin tuo tapahtuu Juhannuksen ja Joulun välillä 2021.
Nyt kun Q3-Q4 Nordea saa parempaa osaria pöytään, kurssi nousee seiskan-kasin väliin + osingot maksuun, niin sitte kopsahtaa.
Muistakaa tämä sitte kun tuo päivä koittaa.

11 tykkäystä

Myös SG Finance kauppa saatu maaliin :goal_net:

The transaction is expected to have a positive impact on the Nordea Group’s total annual income of about EUR 140 million

:+1:

E: Lisäilin vielä muutaman tapahtuman :slight_smile:

kuva

13 tykkäystä