Nurminen Logistics - Kiinaan limppua ja kinkkua

Joulukuu oli vuoden vilkkain kuukausi North Railissa!

Q4:lla junamäärä kasvoi selvästi, ja tällä hetkellä Inderes odottaa Q4:lle 5,8 M€ liiketulosta, kun Q3:lla Nurminen teki 5,6 M€ myyntivoitosta oikaistua liiketulosta. Q3 oli tosin toimitusjohtajan mukaan erityisen hyvä.

  • Riikan satamasta ei ole tullut vielä kuin lokakuun luvut. On tosin mahdotonta sanoa onko kyse Nurmisen volyymeista, mutta 61,7 th.t erä kulki lokakuussa, kun viime vuonna lokakuussa meni 24,7 th.t.
  • “Vanha liiketoiminta” Ruotsissa oli toimitusjohtajan mukaan myyty loppuun joulukuussa.
  • Trans Kaspian reitillä oltiin voitettu uusia asiakkaita ja täysjunia oltiin saatu myös lähetettyä.
  • Suomen talous on sutinut paikallaan, joten terminaaliliiketoiminta ja muut Suomen sisäiset liiketoiminnot ovat todennäköisesti menneet samalla tahdilla kuin aikaisemminkin eli ei juuri merkittävää tuloskontribuutiota.

Isossa kuvassa jälleen on erinomainen vuosi takana ja yhtiöllä on monia mielenkiintoisia “kasvuraiteita”, joita on mielekästä seurata ensi vuonna. Merkittävimmissä liiketoiminnoissa datapisteet antavat luottavaisen fiiliksen. Ennusmerkit Q4:lla odotuksiin pääsemisestä ovat aika vahvat, enkä pitäisi nykytiedon valossa tulosylityksen olevan mahdoton.

32 tykkäystä