Osakesijoittaminen

Onko yksityisellä osakesijoittajalla pitkät ja kiviset vuodet edessä

Olen nyt pari vuotta seuraillut osakemarkkinoita ja opiskellut perusteita, pitkälti inderesin ja nordnetin tuottamilta kanavilta. Vähän jo olenkin saanut osakkeisiin sijoitettua ja hyvin on sujunut.

Meikäläisen ymmärryshän on näistä puuhista aika olemattomalla tasolla eikä perus termitkään oikein tahdo vielä edes pysyä mielessä. Kuitenkin tässä on tullut aika jännä mielikuva tämän ajan markkinoista, niin tulinkin tänne utelemaan, että voiko joku viisaampi yhtään saada kiinni tästä minun näkemyksestä?

Hyvinkin maalikko termein. Tällä hetkellä osakemarkkinat tuntuu jatkuvasti reagoivan kaikkiin yritysten uutisiin erittäin voimakkaasti. Eli aivan kuin kaikki odottaisi täpinöissään merkkiä jostain tuonpuoleisesta ja lataa heti kaikki paukut johonkin tiettyyn osakkeeseen, kun joku positiivinen merkki tulee. Niinkuin jollain olisi ihan liikaa ylimääräistä rahaa. Ja tottakai kun kurssit nousee niin sijoittajat tykkää ja sehän houkuttelee meitä uusia sijoittajia.

Sitten taas nämä keskuspankit. Ostetaan läjäpäin näitä lainapapereita, jotka ilmeisesti on ollut ennen isojen sijoittajien suosiossa. Eli niitä on isot ostajat ostaneet isolla rahalla aikaisemmin mutta nyt keskuspankit ostaa ne ja pakottaa sen rahan muihin sijoituskohteisiin. Vaan eihän sillä rahalla tehtaita perusteta ja siltoja rakenneta, vaan se menee osakkeisiin.

Mutta mitä sitten kun tämä keskuspankkien rahan pumppaus loppuu ja nämä isot ostajat pääsee ostamaan taas näitä velkakirjoja. Vai loppuuko se? Eikö silloin katoa osakkeista kauhea mälli rahaa? Mitä silloin tapahtuu kun se raha hiipii pois osakkeista? Tuleeko siitä useamman vuoden pitkä ja loiva alamäki kun ei osakeähkyssä ne osakkeet enään isoa rahaa kiinosta kuin ennen?

Tässä 26 vuotiaana olen vasta viime vuosina alkanut uskomaan tilanteeseen jossa ei voi enään luottaa siihen että eläkkeellä saadaan eläkettä. Vaan se taloudellinen turva on itse varmistettava säästämällä ja sijoittamalla. Ja kun suunnittelee lainan ottoa talon rakentamiseen ja miettii tätä mualimanmenoa niin meinaa pikku talousahdistus iskeä😀

Jos tästä avautumisesta joku otti jotain tolkkua, niin kommentoi ihmeessä, huolestuttaako tämä tilanne varsinkin piensijoittajien näkökulmasta vai onko tässä ajattelussa yleensäkkään mitään totuusperää?

14 tykkäystä

Itseäni ei ainakaan huolestuta. Osakemarkkinoilla on kyllä nyt sellaista euforiaa, että varmaan jossain vaiheessa tullaan alaspäin, mutta sen tietäen voi itse miettiä millä riskillä haluaa olla osakkeissa kiinni.

Itsekkin omistan useita osakkeita, joissa arvostus on tapissa ja firman tulos laahaa jossain kaukana perässä. Markkinnoilla voi hakea riskillä tuottoa tai sitten tyytyy pienempään tuottoon ja riskit myös pienemmät.

Mistäs sitä ikinä tietää, vaikka paperirahakin joskus menettäisi arvonsa.

4 tykkäystä

Kyllä kehityskulku huolettaa sikäli, että jos näin jatketaan pitkään, niin siinä tilataan yhä isompaa korjausliikettä, joka voi rajuimmillaan olla pitkä ja kivinen. Olisi ehkäpä kaikille parasta, että rahan pumppaaminen indekseihin päättyisi piakkoin ja näin sijoitustuotoissa palattaisiin siihen, että vain aidosti hyvillä poiminnoilla tehdään jatkossa tuottoa. Näin ei pudottaisi liian korkealta ja liian kovaa.

Mutta niin tai näin, kannattaa miettiä omaa strategiaa niin, että on varautunut erilaisiin tilanteisiin: lentokelin jatkumiseen, indeksien vaakasuoraan sahailuun ja korjausliikkeeseen. Pörssiin kuuluu aina epävarmuus, niin tässäkin tilanteessa.

5 tykkäystä

Näinhän se on, että on se oma riskinsietokyky tunnistettava ja oltava sen kanssa valmis elämään.
Ja kyllähän sitä itselle se riski juuri sitä viehätystä hommaa kohtaan tuo.
Välillä vaan tuntuu että ollaan niin villissä tilanteessa, että melkeen mielenkiinnolla odottaa sitä kunnon rytinää.

2 tykkäystä

Itsellä juuri tämä strategia olisi hiottava oikeasti kuntoon.
Kuitenkin omallakohdalla se iso tipahdus tuntuisi melkein mieluisammalta ja ostopaikalta kuin taas useamman vuoden tasainen loiva liuku taas repisi vain hermoja.

1 tykkäys

Se niin riippuu iästäkin. 26 vuotiaana kelpaa ottaa riskiäkin kunnolla. 56 vuotiaana pitää olla siirtynyt jo oletettuun laatuun.

Mikään tuskin on muuttunut, rytinöitä tulee vielä montakin kun sijoitushorisontti on 50 v.

7 tykkäystä

Tämähän se tavoite itselläkin on että tavoittelee niitä pitkällä tähtäimellä vakaita ja luotettavia yhtiöitä

2 tykkäystä

@mokomakiamatoori todella hyvää pohdintaa :slight_smile: luin hiljan Seppo Saarion Kuinka sijoitan pörssiosakkeisiin teoksen. Saario kirjoitti, kun kaikki puhuvat osakkeista ja kokemattomat sijoittajat tulevat pörssiin ollaan kurssikehityksen huipulla.

Se missä vaiheessa korjausliike tapahtuu on arvoitus, voi olla että aikaa menee puoli vuotta tai pari vuotta.

Paras ja ainoa suojautumiskeino on ajallinen hajautus. Oma sijoitusstrategia pitäisi olla mietittynä ja kirjattuna, sen avulla pystyy toimimaan suunnittellusti ja harkiten, kun veri virtaa markkinoilla.

Monilla aloilla arvostustasot ovat karanneet kauas reaalimaailmasta. Oma mututuntuma on, että esim vety osakkeissa on vahva kuplantuntuma.

Toisissa ei niin trendikkäissä osakkeissa, esim. Fortum, Sampo ei vastaavaa hypeä ole ollut näkyvissä. Itsellä ostot keskittyneet näihin ei trendikkäisiin kohteisiin.
Oma strategia pohjaa osinkoihin ja ns. turvallisiin kohteisiin, jossa riskit ja tuotot ovat maltillisia.

Velkaelvytys ei voi jatkua loputtomiin ja kun rahapolitiikka kiristyy, niin korjausliike lienee edessä ja arvo-osakkeiden arvostus lisääntyy.

8 tykkäystä

Eikös niitä aika tasaisesti 10 vuoden välein tule? :slight_smile:

1973 Britit, 1987 Jenkki, 1990 Jenkki, 2000 Dotcom, 2007 Finanssi, 2020 Korona

6 tykkäystä

Tämä on hauska, että vastahan oli kaikkien aikojen jyrkimpiä rommeja, ja 6kk sen jälkeen toivotaan jo uutta. Ahneutta se on sanon minä :smiley: .

Helppo ratkaisu on jättää markoennustukset veke ja sijoittaa vain yksittäisiin yhtiöihin hyväksi nähdyllä hinnalla.

10 tykkäystä

Tottahan se on että juurihan se on rytissyt. Pointti ei kuitenkaan ole siinä että tuleeko uusi jyrkkä pudotus vai ei. Oma huolenaihe lähinnä juuri se että voiko olla mahdollista, että kun nämä keskuspankit sen rahnaamisen lopettaa. Tuleeko siitä ikäänkuin pitkä kuiva kausi jolloin oikein mikään ei reagoi mihinkään ja on semmoinen pitkä ja loiva laskeva markkina😀 toki itsellä on tarkoitus löytää ne pitkällä aikavälillä maltillisesti ja varmasti omistaja-arvoa tuottavat yhtiöt. Pitkäjänteisyys on oman strategian pohja mutta kyllä sitä miettii että onko se markkina sellainen että sinne kannattaa lähteä?

3 tykkäystä

Tässä juuri oman pohdinnan ydin. Ajatuksena kun itsekkin olen aivan aloitus vaiheessa tässä sijoittamisessa ja kun pyrin juuri tämäntyyppisii osakkeisiin sijoittaa. Onko näidenkin kohdalla tulossa hiljalleen alamäkeen valuttelua tai paikoillaan junnaamista keskuspankkien toimien seurauksena?

Ja sanottakoon että en nyt aio hytistä missäön kaapissa ison miinuksen pelossa. Aion kyllä jatkossakin ostaa osakkeita mutta nyt vain oli oksennettava tämä mähkiminen ulos ja katsoa onko tässä mitään tolkkua😂

Joo aivan totta. Ei ollut tarkoitus vähätellä, lähinnä kun niin paljon varoituksia rommeista ja “kohtaa rommaa kun arvostustasot on korkeella” viestejä niin se antaa hassun kuvan, että sijoittaminen olisi semmoista rommien pelkäämistä kokoajan :grin:. @Verneri_Pulkkinen on varmaan paras makro/historia kommentaattori antamaan näkemystä ja referenssiä menneestä ja tulevasta, mutta asiat ei ole niin yksinkertaisia, että niitä voisi helposti ennustaa - eikä varsinkaan ottaa yksittäisten yhtiöiden kohdalla sijoituspäätöksissä huomioon (etenkään pitkällä aikavälillä).

Mutta, mikäli olet jo tunnistanut millaisia yhtiöitä haluat salkkuun, niin rohkeesti vaan. Omaksi hommaksi jää sen hahmottaminen kuinka paljon yhtiöstä haluaa maksaa, realismi muistaen. Ei -50% alennuksia löydä jatkuvasti mekanismista, joka on tuottanut 7-9% vuosittain, ellei mene sinne missä massat ei käy (mm. Astonin ja Arimatin käsialaa), tai odota niitä rommeja. Jos markkinat rommaisi ja palautuisi joka vuosi, niin markkinapelurit alkaa pikkuhiljaa oppimaan ja alennuskoreihin ei enää edes päästä. Loppuisi myös yllättävät katastrofit maailmasta tuota vauhtia kesken. Rommin odottajalle jää rahat käsiin.

Hype osakkeista. Se ei ole noloa ostaa muiden perässä esimerkiksi Kamuxia, tai ole hyvä syy olla ostamatta kun kun kaikki muutkin esimerkiksi foorumilla ostaa, jos yhtiöön pääsee kiinni halvalla hintalapulla. (Jokainen päättä itse mihin sijoittaa, en suosita tässä Kamuxia, vain esimerkkinä) Jos ei enää pysty hahmottamaan, tai edes ole perehtynyt yhtiöön mistä maksaa niin silloin on vaarallinen hype. Jos Tesla guru ostaa Teslan osaketta 100kpl 600usd/kpl, ja osake laskeekin nopeasti -30%, niin Tesla gurulla on todennäköisesti oma tavoitehinta jossain 2000usd paremmalla puolella eikä vähät välitä rommista. Se joka on lähtenyt vaan kurssinousujen perässä eikä tiedä mistä maksoi todnäk. myy osakkeet tappiolla. Se, että pääseekö Tesla gurukaan koskaan enää voitolle on toinen juttu, mutta hänellä on jokin näkemys johon on perustanut päätöksensä. Oikeita vastauksia ei ole kennelläkään etukäteen, on vain arvauksia, parempia ja huonompia.

Ostin itse lisäykset Harviaa viimeksi 20 eurolla ja Qtta 50 eurolla. Harvian ostohintaan olen tosi tyytyväinen, mutta Qt ei ollut niin “hyvä” vaikka nyt onkin noussut. Molempien ns. Käyvät arvot olin hahmotellut noin 5-10% korkeammalle kuin omat ostohinnat, joten ostin kun oli ylimääräistä sijoitettavaa (toisaalta vaihtoehtona olisi ollut odottaa että saa paremman idean, mutta tarkoituksena ei ole avata merkittävästi uusia rivejä salkkuun, jotta kaikki pysyy vielä hanskassa)

Eli kun kysyit huolestuttaako tilanne, niin tekisin niin että keskittyisin vain ostamaan yhtiöitä joissa näkee potentiaalia (olettaen että haluat poimia osakkeita). Saat ostettua 10€ arvoisen asian, joka pystyy kasvattamaan arvoaan vuosittain 9€ ostohintaan. Silloin ei makrokuvilla tai indeksin tasoilla ole niinkään merkitystä pitkässä juoksussa (ne voi myös olla suotuisia sijoittajille). Virheitä ei saa pelätä, mutta ei kannata turhaan tehdäkään (esimerkiksi altistamalla markkinan armoille toivomalla että joku maksaa huomenna enemmän kun sinä tänään).

Mukavaa joulua :+1:

5 tykkäystä

Huolestuttavalta tilanne tosiaan näyttää tulevien eläkeläisten kannalta. Eläkevaroille ei enää nykyisellään saada kunnollista tuottoa korkomarkkinoiden ollessa kuplassa, ja eläkeyhtiöiden pitää kuitenkin sijoittaa varallisuuttaan miinuskorkoisiun valtiolainoihin, koska ne ovat “riskittömiä”. Riskisempiin vaihtoehtoihin sijoittavilla vakavaraisuusrajat paukkuvat pörssilaskuissa, eli ostetaan huipulla ja myydään pohjilla. Joka tapauksessa varallisuudesta katoaa iso osa, kun käteinen on taas joskus arvokasta korkojen noustessa.

Markkinoilla on paikoitellen havaittavissa kuplia. Erityisesti nämä kuukausilaskutteisen palvelut (x as a service), joita pidetään varmana tulevaisuuden konseptina. Yhdysvalloissa ollaan ruvettu laskuttamaan jo ihan tavallisista kodinkoneista, kuten kaapelimodeemeista ja tulostimista kuukausimaksua. Heikko taloudellinen lukutaito johtaa siihen, ettei kuluttaja ymmärrä 3 vuoden määräaikaisen 15€/kk sopimuksen tehdessään olevansa velkaa yhtiölle 540 euroa.

Monien alojen vakavaraiset toimijat ovat valitelleet toimialansa konsolidaation puutetta. Miksi myydä bisneksensä, jos sen markkina-arvo vain kasvaa jatkuvasti ja tukipaketit pelastavat kuitenkin pulasta? Tappiolliset teknot jatkavat nousuaan, kun liikevaihto on ainoa asia jota markkinat mittaavat. Liikevaihtoa on helppo saada, jos myynnin kannattavuudesta ei tarvitse välittää. Siis: mitä suurempi liikevaihto, sitä suurempi tappio ja sitä korkeampi pörssikurssi (Delivery Hero esimerkki).

Indeksien korkeus kätkee sisäänsä seikan, ettei kaikki yhtiöt ole kuitenkaan hinnoiteltu kuplaan, joskin tulevat tuotot voivat jäädä paljon alle historiallisen 8 % tuoton. Markkinatilanteesta riippumatta kannattaa aina katsoa, että ostettavan yhtiön liiketoiminta on vakaata ja kannattavaa, eikä yhtiöstä maksa liikaa. Nyt ostettavien kohteiden lukumäärä on vain paljon pienempi kuin maaliskuussa. Hypeosakkeet kaatuvat vielä omaan mahdottomuuteensa ja niiden haltijoilla pitää olla myyntinappi silloin käsillä. Kaikenlaisiin maailmanvalloitustarinoihin uskominen on petollista.

3 tykkäystä