Optomed - Terveysteknologiayhtiö

No se ei yllätä, saan “naapuripalstalla” kritiikkiä kaikesta maan ja taivaan välillä. Olen kuin kaikkea kontrolloiva ylivaltias, joka on vastuussa kaikesta mitä yhtiöissä tapahtuu - tai siis ainakin kaikista negatiivisista asioista, koska hyvät jutut on omaa ansiota. Samalla olen täysin turha anaali, joka ei ymmärrä mistään mitään. Kovaa hommaa kontrolloida kaikkea ymmärtämättä mitään :man_shrugging:

Sieltä on vuosien varrella tullut kaikkea kuraa ja esimerkiksi väkivallalla uhkailuja, kun ei ole sitten puhelussa argumentit muuten riittäneet. Myrkyllinen ilmapiiri aiheuttaa kaikenlaista, ja itse yritän pysyä erossa enkä jaksa öihäreiden kanssa yrittää keskustella. Sen sijaan vastaan sinulle parhaani mukaan, vaikka tämä tieto olisi toki raporteissa saatavilla.

Taas kerran keskustellaan tavoitehinnasta, joka nyt on mielestäni niitä turhimpia juttuja, mistä voisimme keskustella. Mutta otetaan nyt alkuun suora lainaus raportista:

“Optomedin kohdalla tarkan tavoitehinnan antaminen on osittain teennäistä, koska seuraavan 12 kuukauden aikana kriittisiä liikkuvia osia on paljon ja tilanne tulee elämään näiden mukana. Seuraava kriittinen tarkistuspiste on oletettavasti se, kun Optomed lopulta saa FDA-luvan Aurora AEYE:n kokonaisratkaisulle.”

Rehellisesti tuosta voisi ottaa tuon “osittain” sanan pois ja todeta, että tavoitehinnan antaminen on nykytilanteessa 12 kuukauden päähän teennäistä. Meillä on yksi tavoitehinta, mutta todellisuudessa tuohon ympärille kannattaa ajatella (Optomedin kohdalla suuri) range, jossa kurssi todennäköisesti liikkuu. Mutta oleellinen pointti on, että tavoitehinta tulee elämään, kun tietoa tulee.

Kuten olen yrittänyt kommunikoida täällä, Optomedin kohdalla ajattelisin tavoitehintaa enemmänkin riski/tuotto-suhteessa neutraalina tasona. Eli 3,30 euron kohdalla mielestäni riskit ja tuottomahdollisuudet ovat tasapainossa, ja osake näillä tiedoilla suunnilleen oikein hinnoiteltu. Kun faktat muuttuvat, tulen muuttamaan mieltäni.

Lisäksi jälleen muistutan, että Inderesin menetelmässä tavoitehinta on alisteinen suositukselle, eli suositus jyrää alleen tavoitehinnan. Kritisoikaa siis suosituksista, ja unohtakaa se tavoitehinta. Tässä siihen materiaalia:

image

Eihän se kaunis ole, mutta parempaa et analyytikoiden joukosta löydä. Samalla haastaisin katsomaan siellä viestejä taaksepäin, ja katsomaan mitä “naapuripalstan” asiantuntijat on ennustaneet. Oikeasti, tuo on mielenkiintoinen harjoitus ja tätä kautta voit arvioida myös sen palstan onnistumista ja mahdollisesti sitä, kenen kommentteihin kannattaa kiinnittää huomiota!

Yleisesti huomaat todennäköisesti, että ennustaminen on vaikeaa. Erityisesti tulevaisuuden.

Tämä on erittäin hyvä pointti, ja itsestäkin tuntui todella vaikealta laittaa vähennä-suositus ennen todennäköistä FDA-lupaa - reaktio siihen on kuitenkin todennäköisesti positiivinen, olipa se järkevää tai ei. Tämän takia asiaa on tietysti käsitelty jälleen raportissa:

“Vaikka odotamme positiivisen päätöksen tukevan osaketta, ei tämä mielestämme ole riittävä syy
positiiviselle suositukselle. FDA-päätös ei tule markkinoille yllätyksenä ja siihen kohdistuva
odotusarvo on näkemyksemme mukaan jo merkittävä. Oletetun FDA-luvan saamisen jälkeen
uudistettu strategia saataisiin käyttöön ja yhtiön mahdollisuuksia voitaisiin arvioida paremmalla
tarkkuudella, mutta epävarmuus pysyy korkealla vielä pitkään astetta vaikeamman kaupallistamisen ollessa vasta edessä. Tässä onnistuminen on kriittistä.”

Kuten itsekin sanoit, on 100 % varmaa, että kurssi pomppaa joitain kymmeniä prosentteja luvan tullessa. Mutta jos kaikki ajattelevat näin, voi pomppu lopulta olla pettymys. Mutta tähän liittyy pelkoni siitä, että tämä suositus voi mennä pahasti pieleen. Pirun vaikea tilanne arvioitavaksi. Silti arvon kannalta oleellista on tuon kaupallistamisen onnistuminen, mihin sitten liittyy vielä enemmän epävarmuutta. FDA-lupa itsessään ei tuo yhtään rahaa kassaan.

Lisäksi jälleen palataan myös tavoitehintaan, koska se on ilmeisesti se ainoa asia, jolla on merkitystä. Selkeytetään tätä: minun tulevaisuuden ennusteeni olettavat, että FDA-lupa saadaan H1:n aikana ja sitä kautta tuo tulevaisuuden skenaario pohjautuu tähän oletukseen. Tavoitehinta ei kuitenkaan ole riippuvainen vain tästä, vaan vastapuolella arvioidaan myös riskejä. Positiivisen FDA-päätöksen mukana myös poistuisi riski siitä, että lupa viivästyisi jälleen tai sitä ei jopa saataisi. Kuten aiemmin sanottu, tavoitehinta elää tiedon mukana. Ja aiemmat tarinat tavoitehinnasta ja suosituksesta pitävät edelleen paikkaansa. Ei ole mitään yhtä oikeaa tasoa, joka olisi naulattu ja siinä pysyttäisiin. Se nyt vaan olisi tyhmää.

Toivottavasti ymmärrät, etten pysty kommentoimaan tulevia tavoitehintoja. Koko keskustelun pyöriminen tavoitehinnan ympärillä alkaa tuntua siltä, että siellä naapurissa uskotaan tuon olevan ainoa mahdollinen selitys Optomedin kurssilaskulle.

Kyllä, ja vähennä-suosituksen. Se meni onneksi ainakin oikeaan suuntaan.

Pitäisikö siis jättää huomioimatta kaikki, mitä tässä viimeisen 2,5 vuoden aikana on tapahtunut, ja pitää vaan tuosta kiinni? No mitä tässä sitten on muuttunut? Melkein kaikki. FDA-lupa on myöhästänyt rajusti, ennusteet on siirtyneet ja laskeneet, korot ovat nousseet, osakemäärä on dilutoitunut alhaisilla tasoilla tehdyillä anneilla ja aiempi liiketoiminta on romahtanut (ensin Kiina ja sitten OEM-kanava). Siinä nyt muutama fakta, ja sitten siihen päälle riskien nousu (enemmän yhden kortin varassa), yleisissä tuottovaatimuksissa nähty nousu riskinottohalukkuuden laskiessa ja muut sentimenttiin liittyvät tekijät. Jälki on sitten tämän näköistä.

Edelleen: Kun faktat muuttuvat, minä muutan mieltäni. Mitä sinä teet? Ja seurannan aloitus -raporttia voi kritisoida vaikka mistä kulmasta, mutta edelleenkään en näe tuota tavoitehintaa siinä kohteena. Ja todettakoon vielä, että siellä oli negatiivisessa skenaariossa laitettu osakkeen käypä arvo noin 4 euron tasolle. Ei se nyt ihan hirveän kauas mennyt, ja varmaan tuota silloin piti kaikki enemmän tai vähemmän hulluna. Elimme erilaisia aikoja.

Suositus on täysin sama kuin 2,5 vuotta sitten eli vähennä. Puhut jälleen tavoitehinnasta.

Ja potentiaali on edelleen vahvasti olemassa, mutta ei se sama potentiaali ole kuin 2,5 vuotta sitten. Se jakautuu useammille omistajille (osakeannit) ja se aiempi etumatka on lyhentynyt viivästyksien takia (FDA). Suuri se potentiaali on silti, ei siinä mitään.


Toivottavasti tästä oli hyötyä @Pessimisti ! Jos ei ollut, niin osaan käyttää aikaani jatkossa rakentavammin.

Edit: korjasin typon. Varmaan enemmänkin kyllä löytyy.

119 tykkäystä