Kommentoin perusterveydenhoidon puolta, eli OCT versus muut kuvantamistekniikan perusterveydenhoidon saralla.
HIFU/LIFU perustuvat siihen, että heikko ultraääni pääsee läpi kallosta muttei vahingoita kudosta ja sitten useampi heikko keila kohdistetaan.
Aasinsilta: jos heikko keila läpäisee kudosta paremmin, niin heikommalla keilalla voi sitten myös ottaa korkealaatuisempia kuvia, vähäisemmällä energialla, eli pienemmällä, halvemmalla laitteella.
Voit havainnollistaa väitettä siten, että laserilla voi tuhota dronen ilmasta, tai sillä voi havaita ikkunan värinän ja kääntää havaittu värinä ääneksi.
Aasinsilta on fysiikka, tuon vain esille saman ilmiön mahdolliset sovellutukset.
Mainitsin myös ohimennen HDR:n, joka toimii älypuhelimessasi: kamera ottaa useamman kuvan hieman eri asetuksilla, ja sitten luo komposiitin niistä. Lopputulos on kauniimpi kuva, kuin mihin kamera itsessään kykenisi.
Itse kirjoitin pelkästään silmien osalta ja jos yritetään seuloa silmien kautta myös yleisempiä perussairauksia. En toki tiedä, miten siinä onnistutaan. Silmien osalta UÄ ollut jo pitkään käytössä esimerkiksi arvioitaessa verkkokalvon tilaa silloin kun silmä täynnä verta. En näe sitä kuitenkaan Optomedin tai OCT:n kilpailijana.
Mielenkiintoisesti kirjoitit, kiitos siitä, vaikka minustakin meni hieman aiheen ohitse.
Hifu-laitteiston hinta lähtee 5 miljoonasta. Saa aika paljonkin tulla laitteen hinta alas että tuolla lähdettäisiin silmiä seulomaan vaikka teoriassa olisikin fysiikan osalta mahdollista.
Mutta ultraäänilaitteen hinta on huomattavasti halvempi. En tarkoita, että käytettäisiin HIFUa silmien kuvaamiseen. Vaan, että se fysiikka mikä pätee HIFUun, pätee laajemmin ultraäänilaitteisiin.
Nämä ovat kyllä aika kovia väitteitä toimitusjohtajan suusta. Ei nyt ihan riitä että on hiukan petrannut joka saralla.
Eniten tämän uuden kameran suhten mietityttää niinikään toimitusjohtajan jossain haastattelussa kertoma myynnin nopea aloitus, uusi kamera nimittäin on osaltaan draiverina kuluvalle vuodelle annetussa kasvuohjeistuksessa.
OCT on varmaan yksi tulevaisuuden tavoista kuvantaa asioita,arkipäivääkin jo jossain hyvin terveydenhoito järjestelmänsä hoitaneissa maissa kuten Suomi on.Opton tulevaisuus ei kuitenkaan omasta mielestäni ratkea Suomen markkinoiden perusteella vaikka sitten jäätäisiinkin kotipesässä jäämäpaloille silmänpohjan kuvantamisessa.
Opton nykyinen käsikamera mallisto on kuin optimoitu isojen väkirikkaiden alueiden väestöjen silmänpohja seulontoihin,alueilla joilla isoa osaa väestöä ei saada välttämättä säännöllisesti perusterveydenhoidon vastaanotoille pöytäkameroiden pakeille.Amerikan,Kiinan,Intian ja Afrikan syrjäseuduilla riittää populaatiota joiden kuvantamiseen Opton kamerat ovat varmasti OCT kameroita kätevämpiä ainakin tällä hetkellä ja uskon että esim Afrikassa pysyvätkin vielä sellaisena pidemmänkin aikaa,nyt vaan pitäisi saada sitä kauppaa tehtyä.
Toivottavasti toimari ei luvannut liian suuria uudesta kamerasta kertoessaan,toivottavasti tuote täyttää sille nousseet odotukset.
Minusta tässä keskustelussa on myös hyvä ymmärtää koko hoitoketju, missä vaiheessa tarvitaan OCT.
Minusta seulonta ei ole vielä korvautumassa OCT:llä, vaan tässä kuva säilyttää vielä asemansa.
Mutta kun seulonnassa tulee löydöksiä jotka vaatii silmälääkärin arviota tai hoitoa, tulee OCT-kuva mukaan hoitoketjuun.
Tästä syystä laitteet on hankittu optikkoketjuihin ja HUS vaatii näitä lähetteen mukana.
Tämä ei minusta tarkoita, että seulonta olisi menossa lähivuosina OCT:n varaan