Optomed - Terveysteknologiayhtiö

Tälle vuodelle muistelen Kopsalan lupailleen CE-lupaa. Laitettu sisään joskus viime vuonna.

7 tykkäystä

Optomedin patentit voivat siis osoittautua äärettömän arvokkaiksi. Varsinkin jos niitä voidaan soveltaa uusiin kameroihin tulevaisuudessa.

9 tykkäystä

Mielenkiintoinen! Pienempi tuo markkina tällä hetkellä, mitä olen itse ajatellut, jos pitää paikkansa. Ja kai sitä nykytilannetta on kuitenkin helpompi arvioida kuin vuoden 2030 tilannetta, joten lienee tässä päässä kohdillaan. Se pienuus voi olla hyväkin asia Optomedille, kun ei olla vielä päästy mukaan.

Kasvuluvut on tietysti hurjia kun lähdetään lilliputista, mutta olisihan tuossa lopussa mukavasti markkinaa jaettavaksi :slight_smile:

12 tykkäystä

image

Inventors
JUHA LIPPONEN
ILKKA ALASAARELA
MATTI POHJOISAHO
SEPPO RÖNKKÖ

Ylempänä Auroran patenttikuva ja alempana uusi patentti

Aika jännä tuo patenttijuttu. Tutkin noita ja ainakin näyttäisi eroavan PDAF eli phase detection auto focus osuudeltaan nuo kuvien patentit. Noista patenteista ja kuvista on aina tosi vaikeaa päästä kärryille, mutta kehitystä näyttäisi syntyneen ( nuo patentit ei välttämättä liity edes Auroraan, koska niitä ei ole merkitty samaan patenttiperheeseen (Uusi laite?)) . Kuitenkin näitä uusia patentteja haettu ainakin UK, GER ja US alueille tuolle mikä lie kapistukselle :smiley:

15 tykkäystä

Näyttää olevan useampikin paikka auki USA:ssa:

6.4.2024 auki on 2x Regional Sales Manager, Partner Manager, Marketing Manager, Head of Business Development/Strategic Partnerships ja Implementation and Success Manager

8 tykkäystä

Se on kyllä hyvä, että molemmat panostavat myyntiorganisaation rakentamiseen ja kehittämiseen jenkeissä, Optomed sekä AEYE health, ei ole Optomed yksin panostamassa. Molemmilla halua ahmia markkinaosuuksia mahdollisimman paljon :+1:

Toivotaan, että valttikortista kuuluu mukavia uutisia lähiaikoina.

9 tykkäystä

Himbergin haastattelu. Elämme kutkuttavia aikoja.


Can you tell us more about the pending FDA clearance for the Aurora AEYE camera and what opportunities you see with a possible clearance?

During the New Year’s, we received roughly 40 questions from the FDA, which we answered. A couple of weeks ago, they came back with very few simple questions, which we have now also have answered. We have done everything we can and are now awaiting a resolution from the FDA, where we are hopefully in the final stage and close to receiving approval. Of course, it can always be negative, but I am relatively confident that we will receive the FDA clearance. If so, it would be the first-ever handheld fundus camera connected to AI, meaning you basically get an eye doctor within our cameras. There is already a huge demand for our cameras from primary healthcare. Additionally, in the future, the fundus cameras combined with AI can also be used for cardiovascular and kidney diseases screening.

28 tykkäystä

Mahtaakohan tuossa vuosikatsaustiedotteessa mainittu tietojen toimittaminen tarkoittaa tuota haastattelussa mainittua ensimmäistä vai jälkimmäistä tietojen toimittamista. Olisi loogista, että tarkoittaa jälkimmäistä ja täten sitä, että tiedot on toimitettu ihan lähellä tuota 15. päivä helmikuuta.

Muistaakseni joku täällä sanokin että lupa tulee touko-kesäkuun aikana ja alan pikkuhiljaa uskomaan tuohon. 40 kysymykseen vastattu ja tuon jälkeen vielä lisäkysymyksiinkin vastattu. Paljon kysymyksiä :thinking: Kinnusen haastattelussa Himbergi ei edes suostunut kertomaan milloin vastaukset FDA;lle lähetetty… Hmm mielenkiintoista :thinking:

2 tykkäystä

Voin olla aivan väärässä, mutta kun FDA on pyytänyt lisätietoja ja niihin on vastattu, niin siitä on alkanut tämä 90 päivän ajanjakso jolloin FDA pääsääntöisesti tekee päätöksen, mutta oman ymmärrykseni mukaan jos tuon ajan aikana pyydetään lisää tietoja, niin tuo aika joka menee lisäkysymyksiin vastaamiseen lisätään tuohon 90 päivään. Eli on hyvinkin mahdollista, että menee kesäkuun puolelle.

2 tykkäystä

Luottavaisena on ja paljon enemmän kertoili kuin indereksen haastattelussa. Mietityttää että onko joskus helmi-maaliskuu vaihteessa siis vastattu noihin “helppoihin” kysymyksiin, kun Q1 rapsassa mainitut lisätiedot tarkoittivat kai näitä 40 kysymystä.
Voisi olettaa, että 40 kysymyksen jälkeen, kun tulee muutamia tarkennuksia vain, niin fda:lla ei olisi kauhean epäselvää enää tämän kanssa.

2 tykkäystä

Jos tosiaan on pari viikkoo sitten vastattu muutamaan helppoon kysymykseen niin ei hemmetissä mee mihkään kesäkuulle :smile:

3 tykkäystä

En itsekään usko enää siihen, että he kyselevät helppoja kysymyksiä jos ei olisi lupaa tulossa. Silloin ei kyseltäisi mitään ainakaan useaan otteeseen.

Tässä varmasti tulee tietoa asiasta lähiaikoina.

2 tykkäystä

Käsittääkseni ollaan nyt tuossa day 60 ja ollaan saatu AI eli additional information request eli by day 90 pitäisi tulla decision. eli noin 25 tai alle pvä ehkä ? riippuen siitä, että milloin viimeisin lisäkyselyn vastaus on lähettetty.

Kuitenkin prosessin loppuhuipentumassa ollaan

Edit: Hetkinen onhan tuosta nyt enemmän kuin 5 pvä jos tuo haastis on tullut 5 pvä sitten. Noh lähellä ollaan kuitenkin

4 tykkäystä

Täälläkin on kyselty et miksei Opto oo saanu myytyä kameraansa + AI ympäri maailmaa kunnolla kun muualla ei tarvi FDA-lupaa kuin USAssa? No tossa jonkin sortin vastaus siihen kysymykseen:

Your revenue growth has been flat since 2019; what is your strategy for growth in the coming years?

We have been in the process of FDA clearance for a couple of years, and our strategy going forward goes hand in hand with a clearance. Currently, handheld cameras are sold to eye doctors, but we are bringing them to primary healthcare, an entirely different market. Primary care is not interested in tabletop cameras because they are more expensive and larger than handheld cameras. Furthermore, we will not sell the cameras, but we will charge a monthly subscription fee to use them, which entails recurring revenue for us. The healthcare professionals will have an unlimited amount of analysis, meaning there is an incentive as they will not pay per analysis but monthly for unlimited usage.

8 tykkäystä

Näyttäisi tj. Juho Himbergin näkemys/luottamus FDA-luvan saantiin vahvistunut merkittävästi sitten alkuvuoden Inderesin tilinpäätöshaastatteluun verrattuna :ok_hand:
Eroa on kuin yöllä ja päivällä :smile:

9 tykkäystä

Tämä on totta. Ihmettelin itsekin tätä positiivisuutta. Lisäksi hommasi osakkeita vähän aikaa sitten, niin vahvistaa tuota hänen positiivisuuttaan.

2 tykkäystä

Kiinalainen Airdoc näyttää mallia, miten AI skaalautuu.

As a leading medical AI company in the Hong Kong market, Airdoc Technology (02251.HK) recently announced its financial results for the fiscal year 2023, achieving a total revenue of approximately RMB 203.9 million, a year-on-year increase of 79.5%, with a gross profit of about RMB 125 million, up by 124%, and a gross margin increase of 12.2 percentage points to about 61.3%.

….

In 2023, the number of active detection sites covered by Airdoc Technology reached 5,671, a year-on-year increase of 139.2%, with 276 hospitals, up by 527.3%; 1,221 primary medical institutions, up by 1271.9%; 320 physical examination centers, up by 111.9%; and 1,986 optometry centers, up by 113.5%. The total number of detections for the year was about 6.83 million, up by 58.1%, with an average price of about RMB 22.6 (an increase of 11.3%), and the number of customers reached 673, up by 69.5%. In addition, in 2023, 31,459 significant positive cases were identified.

12 tykkäystä

Siitä sitten Optomedille työtä Jenkkejä valtaamaan Fda luvan kanssa :smiley:

3 tykkäystä

Löyty tällänen artikkeli :slightly_smiling_face:

As AI eye exams prove their worth, lessons for future tech emerge - Medicine.net

8 tykkäystä