OROCO - Kuparia Mexicosta

Unohdin mainita, että ainakin foorumeilta lukemani perusteella kurssi ei juuri noussut sen jälkeen kun esiintymän tutkimustulos julkistettiin. Voi olla, että ymmärsin väärin tai sitten osake oli ottanut kunnolla etukäteen?

1 tykkäys

Mutta siis ehtikö tuo tutkimustulos kurssiin ? Itse käsitin niin että ei ehtinyt?

1 tykkäys

Ehti, julkaistiin keskiviikkona ennen pörden aukeamista

https://orocoresourcecorp.com/oroco-announces-significant-3d-ip-survey-results/

2 tykkäystä

Tuo tulos on pitkälti leivottu kurssiin jo aiemmin. Yllätys olisi ollut, jos se kuvantaminen olisi tuonut huonoja tuloksia, toki tulos oli nyt erityisen hyvä. Täytyy muistaa, että tämä on kallis lappu, kun puhutaan junior miningista, toki samalla myöskin laadukkain - oman alansa QT. Välillä mennään vaakaan varsinkin jos koko junior kupari mataa. Kyllä se sitten taas aikanaan raketoi. Tyypillistä on että päivänousut ovat todella jyrkkiä ( 30%) ja silloin nouseviin on hankala ostaa. Mielestäni tämä nykyinen tilanne oli oiva lisäyspaikka - riskitaso pieneni, mutta se ei vaikuttanut hintaan.

4 tykkäystä

Aavistuksen offtopicia, mutta Cruxilta tuli erinomainen artikkeli kaivosyhtiöihin sijoittamisesta, jossa mm. lueteltu junioreihin liittyviä riskitekijöitä.

4 tykkäystä

Itse en ole juniorkaivoksia ostanut parista syystä:

  • Varannot yliarvioidaan suhteessa käypään arvoon,
    -Tuotantokustannukset aliarvioidaan,
    -Investointikustannukset aliarvioidaan,
    -Käynnistysvaikeudet ovat jokapäiväisiä,
    -Jatkuva osakkeiden diluutio anneilla.
    Laitteet ei ole halpoja, erityisesti näissä köyhissä malmioissa. Investointiaika ylösajovaiheen kanssa voi olla vuosikymmeniä. Tälle aikavälille ennenkuin yhtään kuparirikastetta on myyty on kuparin hinnan arviointi puhdasta spekulaatiota.

Sisältääkö malmio Platinum Group Metalleja tai muita sivuvirtoja jotka voi tuoda koko tuloksen jalostuksen alettua kuparin ollessa sivutuote?

Vesienkäsittelyssä tuskin tulee ongelmaa kuumissa maissa, mutta onhan ympäristön tärvelystä aina omat riskinsä.
Näihin ongelmiin ei minusta ole juuri puututtu tässä ketjussa eikä videossa. Videolla luotetaan, että ostetaan pois, eikä investoinnista puhuta ollenkaan.
Lisäksi Feasibility Study tekemättä investointia ajatellen. Tässä ollaan todella alkumetreillä.
Onko kivinäytteet tutkittu metallurgisten prosessien kannalta?
Pahoittelut karhuilusta, mutta itse näkisin PGM:stä potentiaalisen ison upsiden myös. Nämä ovat yleisiä malmityypissä.

5 tykkäystä

DFS tehdään porausten jälkeen.

Eli marssijärjestys on seuraava:

-3DIP loppuun
-Luvat poraukseen (väitetysti lupaprosessi on jo käynnissä)
-Poraukset joiden kautta saadaan DFS
-Myynti majorille

Tässä casessa riskiä pienentää se että yksi kolmesta alueesta (North) on jo porattu 90-luvun alussa ja sieltä saadut tulokset voidaan peilata 3DIP:n tuloksiin, ei siis olla tyhjältä pohjalta lähdetty. Nyt on saatu merkkejä siitä että kaksi muuta aluetta (South, Brasiles) ovat myös hyviä kaivosalueita eli CAPEX jakautuu isommalle malmimäärälle.

Aiheesta lienee 10-15 videota yhteensä, jos kiinnostaa niin käy kaikki läpi.

1 tykkäys

Valideja pointteja kaikki mitä toit esille, kun katsot nuo videot läpi saat varmasti vastauksen aika moneen kysymykseen. Tarkoitatko laitteilla mahdollisia louhintaan/rikastukseen käytettäviä laitteita ? Nehän ei tule Orocon toimintaan kuulumaan, ostajalle kylläkin.
Mitkä tekijät mielestäsi puoltaisivat kuparin hinnan laskemista tulevaisuudessa ?

Fitch Solutions expects the copper market deficit to ease from an estimated 416,000 tonnes in 2019 to 299,000 tonnes in 2020 before widening again from 2022, according to a mid-September report. The analytics provider forecast a shortfall of 489,000 tonnes in 2024, rising to 510,000 tonnes in 2027.1.10.2020

2 tykkäystä

Vielä hiukan presentaatiota Santo Tomasin löydöksestä kun kerran kiinnostusta heräsi https://orocoresourcecorp.com/wp-content/uploads/OROCO-RESOURCE-CORP-Presentation-AUG-2020.pdf

1 tykkäys

@Seilori tässä vähän lisää tietoa

EtCXo1EVEAAiHKy

3 tykkäystä

En epäile hetkeäkään malmion kokoa.
Kaksi asiaa itselle on ne suurimmat ongelmat:
-malmion hyödynnettävyys kannattavasti,
-exit-strategian todellinen hinta.

Ensimmäinen luonnollisesti vaikuttaa jälkimmäiseen hyvin paljon.
Juniorkaivoksissa on huomattava riski kuten avauksessa mainittu, mutta myös huomattava upside toteutuessaan suotuisasti.

4 tykkäystä

SeekingAlphassa oleva postaus Orocosta, suht. karhuinen ainakin lyhyellä tähtäimellä. Julkaistu joulukuussa, eli ei huomioi viimeisimpien 3DIP-mittausten tuloksia. Suht syvällistä analyysia kuitenkin kuparibusineksestä joten lukemisen arvoinen:

2 tykkäystä

Kyseinen kirjoittaja kirjoittanut 1100 artikkelia viidessä vuodessa, eli 220 artikkelia per vuosi tai about yksi artikkeli vuoden jokaisena arkipäivänä.

Vähän epäilen kaverin kykyä syvällisesti paneutua tähän caseen.

Anyway, valuaation perustaminen johonkin historiallisen toteuman taulukkoon projektin eri vaiheissa on vähän dorkaa jos minulta kysytään.

2 tykkäystä

Orocon kohdalla nää analyytikot on manannut tätä alimpaan kastiin alusta asti. Ihan viimeaikoina on tullut muutamia, jotka ovat myöntäneet virheensä.

2 tykkäystä

Taaperran parhaillaan teknistä raporttia läpi.

Tuosta termistä historiallinen en olisi kovin huolissani. Tämä maapläntti on ollut vuosien saatossa niin monen tahon omistettavana, että kun jokainen on aina halunnut varmistaa mittaukset on ne tullut varmistettua aika moneen kertaan.

Suurempia porauksia on tehty kahteen otteeseen kahden eri omistajan toimesta. Näiden lisäksi muutamaan kertaan joku muu omistaja on tehnyt pienet koeporaukset varmistaakseen nämä suuremmat poraukset. Kaikkien mittauksien data täsmää toistensa kanssa. Nyt kun tuli vielä lupaavat 3dip-mittauksetkin niin riski siitä että standardin mukaisissa mittauksissa tulisi muita kuin positiivisia yllätyksiä on suht pieni.

Pitää vähän tutkailla tämän valuaatioita. Yksi osui jo silmään: Marimaca nimisellä yhtiöllä (myös TSX) on pienempi kupariprojekti. Siinä 3,15$ kuparin hinnalla 8% NPV korolla ja kaivoskalustot liisaamalla post tax NPV on 524 miljoonaa. Toisaalta hieman Santo Tomasia korkeampi kuparin pitoisuus.
=> Näillä parametreilla firman mcap tällä hetkellä 200 miljoonaa eli P/NPV 0,38

Sinänsä en ole välttämättä ihan NPV:n fani tässä kontekstissa. 8% diskontolla 10v päästä kaivettava kupari arvotetaan vain 43% arvoiseksi. Aikana jolloin riskitön korko US valtionoblikaatiossa on n. 1% tuntuu 7% riskipreemio operatiivisesta toiminnasta (siitä että kaivos ei jostain syystä kykenisi enää nostamaan seuraavan vuoden kuparia ylös maasta) tuntuu aika kovalta. Toisin kuin monessa muussa liiketoiminnassa tulevat kassavirrat ovat kaivoksessa todistetusti olemassa siellä maassa ikään kuin taseessa. Niiden konvertointi vain käteiseksi ottaa aikaa.

NPV-tarkastelu lienee relevantimpi pienissä <10v projekteissa joissa NPV:n ja alkuinvestoinnin suhde on huono, mutta varsinkin näin suuressa projektissa kuin Santa Tomas IRR antaa paremmin oikeutta pitkän aikavälin kassavirralle. Projektihan antaa varsin konservatiivisilla arvioilla yli +20% nettotuloksen sijoitetulle alkupääomalle joka vuosi vuosikymmenien ajan.

8 tykkäystä

Historialliset malminetsintähankkeet

  • 1900-luvun alusta saakka paikalliset ovat käyneet käsipelillä kaivamassa alueelta malmia
  • 1968 - 1971 ASARCO porasi suurimman osan alueella tällä hetkellä olevista reistä. Yhteensä 59 erilaista porausta yhteensä 15 000m porausmatkalla (Yrityksen dokumenteissa poraussarja STD)
  • 1973 - 1977 Tormex tarkastusmittautti Asarcon porausnäytteet ja porasi myös itse yhteensa 7 reikää ja 2400m. Kummatkin täsmäsivät Asarcon tuloksien kanssa
  • 1973 Meksikon hallinto kartoitti alueen malmivarantoja geologien avulla. Ilmeisesti kartoitettiin lähinnä alueen yleisgeologiaa eikä esimerkiksi porauksia tehty
  • 1980-luvulla Meksikon hallinto kartoitti alueen malmivarantoja helikopterista käsin tehtävällä magneettisuusmittauksella. Suurella alueella nykyisen tutkimusalueen ympärillä havaittiin suuria magneettisuusmuutoksia. Lisäksi tämän alueen sisällä havaittiin neljä pienempää muutosta nykyisen Orocon omistaman kaivosalueen sisällä.
  • 1990 Esmeralda group teki alueella tutkimussuunnitelmia ja luetteloi aiempien porauksien sijainnit.
  • 1991 Minera real de angeles uudelleenmittautti Asarcon porausnäytteitä ja otti itse kaksi uutta näytettä Asarcon porausreistä. Tulokset ilmeisesti täsmäsivät Asarcon lukuihin, mutta virallisia dokumentteja tästä ei ole enää saatavilla.
  • 1992 - 1997 Exall Resources porasi 40 uutta reikää yhteensä 4000m matkalle. (yrityksen dokumenteissa poraussarja STE). Mittaukset täsmäsivät Asarcon mittauksien kanssa. Asarcon ja Exallin mittaustulokset yhdistettiin ja niiden pohjalta rakennettiin ensimmäinen pre feasibility study Bateman engineering toimesta (löytyy firman nettisivuilta). Exall teki myös metallurgiset testit malmille.
  • 1997 - 1998 Minera MGM tarkastutti kaikki edelliset raportit ja teki itse pieniä tarkastusmittauksia. Virallisia dokumentteja tästä ei ole saatavilla.
  • 2002-2007 Alueen omistus tänä aikana on vähän epäselvää, mutta konsultti IGNA engineer uudelleentestasi Asarcon ja Tormexin näytteitä, sekä otti muutamia tarkastusnäytteitä. Tulokset täsmäsivät historiallisien raporttien kanssa. IGNA teki myös kolme geologista tutkimusta alueen rakenteesta vuosina 2002 - 2007.
  • 2003 Bateman engineering päivitti Exallin vuonna 1994 tekemän pre feasibility studyn, muttei tehnyt itse tarkastusmittauksia
  • 2005 - 2010 Cambria Geosciences teki useita teknisiä tutkimuksia Mm. uudelleenmittautti vanhoja porausnäytteitä ja osti Exallin ex-konsultilta alueen ainestoja. Näiden pohjalta tehtiin arvio suurimman malmipitoisuuden alueesta, johon myöhemmissa dokumenteissa viitataan yleensä nimellä “2009 grade shell”
  • 2011 Thor resources teki alueelle kaivossuunnitelman ja 3D-mallin alueen varannoista (ilmeisesti käytännössä interpolaatio historiallisien porauksien perusteella). (Thronton 2011)
  • 2015 Omistusoikeus päätyi oikeuden päätöksella aiemmalle omistajalle Ruero Internationalille, jolta Oroco (Xochipala gold) osti alueen vuonna 2016
9 tykkäystä

lme-warehouse-copper-5y-Large

Kuparin kysyntä kasvaa hatkuvasti kiitos EV ja yleisen sähköistymisen kaikkialla maailmassa

Kuparinntuotanto pysyy samalla tasolla tai vähenee kun vanhat jaivokset alkavat ehtyä.

Kuparin varastotasot 5y low

Kuparin hinta jatkaa nousuaan

Orocon ST kaivoksen NPV ihan minimissään 1.6B usd 3.25usd kuparin hinnalla (vuoden takainen arvio), uusien tuloksien myötä nykyisellä kuparin hinnalla 3.75usd NPV voi olla jopa 5-8B. Oroco omistaa 81% ST kaivoksesta.

Arvio Oroco saa 40% NPVstä kun major ostaa sen.

1600m x 0,81 /250m osaketta x 0,4 = 2,1 usd eli about 2,6 cad per osake.

5000m × 0,81 /250m x 0,4 = 6,5usd eli about 8,5 cad per osake

8000m x 0,81 /250m x 0,4 = 10,4 usd eli about 13 cad per osake.

Hinta eilen pördessä 1,78cad.

Miettikää.

10 tykkäystä

Hyvin tuo on noussut

3 tykkäystä

Salkussa. Mietitty on.

5 tykkäystä

Kaikki jotka ovat kiinnostuneita kuparista tai orocosta, katsokaa tämä tuore presis

8 tykkäystä