Osakesalkun suojaaminen

Hyvä Inderesin väki,

Olemme useasti vuoden 2020 voineet todeta, että olemme tilanteessa, jossa osakepoiminnan merkitys korostuu huomattavasti. Pörssikehitys on yhä polarisoituneempaa - mm. teknot jyrää, MaRa syöksyy jne.
On selvää, että indeksistä kuin indeksistä on saatavilla paikoittain alennuksella erinomaisesti nykytilanteessakin performoivia yhtiöitä. Yhtiöitä, jotka ovat vähemmän alttiita mm. koronakriisistä johtuville negatiivisille ajureille, kuten lockdowneille.
Yhtiöitä, joiden mahdollinen potentiaali on niin valtavasti suurempi kuin mahdollinen makrotalouden yskiminen - yhtiöitä, jotka riippuen osakemarkkinan negatiivisesta ajurista, performoi erinomaisesti.

Näiden laadukkaiden yhtiöiden omistaminen epävarmassakin markkinatilanteessa tuntuu mielekkäältä. Hetkelliset kuopat yhtiön kehityksessä ei vaikuta pitkällä juoksulla, etenkin kun näissä tapauksissa dipit johtuvat lähinnä koko markkinan tiputuksen myötä syntyvistä arvostuskertoimien tippumisesta.
Olen huomannut, että yhä useampi on tällä hetkellä junassa “täydellä painolla” - taktiikalla joka todennäköisesti palkitsee erinomaisesti pitkällä juoksulla.

Jos salkku on “täynnä” ja kohdataan isompia kriisejä markkinoilla - ei tietysti hätää ole, mikäli aikajänne on sopivan pitkä. Toisaalta, markkinan kyykätessä olisi mahtavaa päästä hyödyntämään jo auenneita ostopaikkoja - joilla tuottoa voidaan parantaa entisestään. Jos salkku on kuitenkin täynnä, on tilanne kimurantimpi - käytännössä vaihtoehdot ovat joko käsien päällä istuminen, salkun täyttäminen entisestään, tai vaihtoehtoisesti sellaiset keinot, jolla laskumarkkinassa saadaan lisää ostovoimaa salkkuun.

Salkun suojaustahan voi toki tehdä monella tavalla, erilaisilla allokointipäätöksillä, negatiivisesti korreloivilla osakkeilla jne. Itse olen ainakin tässä markkinatilanteessa alkanut pohtimaan salkun suojausta kuitenkin jollain siihen sopivalla instrumentilla, kuten futuureilla tai vaikkapa put-optioilla.

On selvää, että salkun suojaaminen vie maksimaalista tuottoa salkusta siinä tapauksessa, jossa markkinat kehittyvät ylöspäin. Toisaalta, jos osakepaino on iso, on tämä kuitenkin vakuutuksen kaltainen “kuluerä” muuten tuottoisan strategian sisällä - ja onhan nekin tappiot lisäksi vähennyskelpoisia.

Minkälaisia suojausmenetelmiä foorumilaiset käyttää?
Tänne olisi mielekästä saada keskustelua erilaisista vaihtoehdoista.

Itse näen ainakin ajatustasolla mielekkäänä esimerkiksi kohtalaisen paljonkin vivutetun short-instrumentin, joka voisi olla salkun arvosta noin 2% luokkaa ostohinnaltaan. Jos puhutaan vaikka 10-kertaisesta vivusta, on tappio kohtalaisen pieni vaikka se knockaisi - jos salkku korreloi otetun kohde-etuuden kanssa edes jotenkuten, on hävitty summa pieni muun salkun kehitykseen nähden.
Jos markkinat sakkaa, on tarjolla lisää ostovoimaa jossain vaiheessa. Edes jollain tasolla oikeaan aikaan sen myyminen voikin olla vaikeampi juttu - ehkä poistuminen “vakuutuksesta” asteittan voisi tulla kysymykseen.

Mielipiteitä, aatteita?

14 tykkäystä

Hyvä avaus, tätä on tullut pohdiskeltua paljon itsekin, muiden ajatukset kiinnostavat kovasti!

Itse olen toistaiseksi suojannut vain Nordnet Marketsin unlimited turboilla (S&P500 tai Nasdaq -shorteilla), maltillisella vivulla. Paras löytämäni konsti suojata myös kevyemmin perustein kun yli 100€ toimeksiannoista ei lähde välityspalkkiotakaan, eli kustannuksia suojauksesta (pl. tuotteen sisäänrakennetut kulut) tai veroseuraamuksia osakkeiden myymisestä ei synny.

7 tykkäystä

En tiedä lasketaanko suojaamiseksi, mutta käytännössä suojaan salkkua hajauttamalla. Suurin osa omaisuudesta on pörssissä, mutta noin 15% on metsässä, joka antaa turvaa sijoitussalkulle. Siihen ei vaikuta markkinan heilunta tai korona ja lisäksi se antaa kohtuu varmaa ja tasaista tuottoa pitkällä aikavälillä.

Salkun suojaamisena se toimii, vaikkei sillä kovin nopeasti rikastu. Vastapainona se on kuitenkin erinomainen. Lisäksi kun metsä on jotain konkreettista antaa se pientä iloa, kun ajaa autolla ohitse.

3 tykkäystä

Itselläkin osa on metsässä (heh heh), mutta muuten suojaan perinteisin keinoin eli hajauttamalla maantieteellisesti, ajallisesti, toimialoittain, ja määrällisesti.

  • Lappuja on tällä hetkellä viidestä maasta: Suomi, Ruotsi, Norja, USA, Kanada
  • Ajallista hajautusta tulee hankkimalla pitkin vuotta, yksittäisen kertarysäysten sijaan
  • Toimialoja on kahdeksaa eri: Lääke 3, Teollisuus/Autot 2, Pankit 2, REIT 2, Teknologia 2, Vakuutus 1, Rahoitus 1, Yhteiskunta 1
  • Ja määrä tosiaan tällä hetkellä 14 kpl eri instrumenttia

Ehkä joku voisi vielä miettiä rahastoja ja indeksejä, mutta jotenkin ne ovat itselle aika “vieraita”

4 tykkäystä

Itsellänikin on metsää, tosin sen osuus salkusta on n. 3%, että se ei kyllä menoa juurikaan tasoita. Osakkeissa hajautusta on toimialoittain, maantieteellisesti ja kokoluokissa (micro capistä large cappiin saakka). Pari osakerahastoa myös auttaa hajautuksessa.

Totuuden nimissä sanottava kuitenkin, että hajautus voisi olla paljon parempikin, suurin yksittäinen osakepositio on yli 25% koko salkusta.

Käteistä on mukavan kokoinen varakassa pahan päivän varalle ja se on täysin erillään sijoituksista, siihen ei kosketa sijoitusmielessä. Muutoin käteistä ei kyllä juurikaan ole, että ei ole mahdollisuuksia siirtää käteistä osakemarkkinoille. Jos jotain uutta haluaa ostaa on vanhoja omistuksia trimmattava pienemmiksi, että saa rahaa uusiin osakkeisiin tai rahastoihin.

Mitä suojaukseen tulee niin en ole koskaan käyttänyt mitään instrumentteja salkun suojaamiseen. Niiden käyttö voi olla järkevää, jos aidosti hahmottaa, milloin markkina on vaarassa romahtaa. Itse en osaa tätä, joten jätän suojaukset väliin.

3 tykkäystä

Oikein kiva avaus! Myös tarpeellinen.

Vanhan sedän mielestä kaiken a ja o on koko omaisuuden hajautus. Ei siis vain salkun sisällön hajautus vaan koko omaisuuden hajautus. Kas näin sedällä:

  1. Massela tontteineen, autoineen, tauluineen ja muine tilpehööreineen about 60%. Kiinteä on kiinteää eikä se muutu miksikään vaikka pörssiromahdus iskisi :slight_smile:

  2. Käteinen eri muodoissaan (pankkitilit, jenkkitaalat jne) about 30% :moneybag: :moneybag: :moneybag: Aika hyvin suojassa pörssiromahduksilta ja sieltä on niin mahdottoman mukava silpaista, kun osakkeissa ostopaikka aukeaa (Fortum ja Tokmanni juuri äskettäin).

  3. Osakkeet about 10%. Tärkeä viihdekomponentti vanhalle sedälle, YES! Ja jos pahasti käy, niin kaikki saa mennä eikä yöunet siitä juurikaan häiriinny :zzz: :zzz: :zzz:
    Mutta kokemus on osoittanut, että saa olla aika torvelo, jos koko salkun pystyy tuhoamaan… Eli käytännössä salkku kasvaa Mr. Indexin tahdissa. Ei voita, mutta harvoin häviääkään.

Masse-setä, FA, keep it simple :hugs: :hugs: :hugs:

8 tykkäystä

Olen suojannut salkkua Nordnetin shortti Unlimited Turboilla. 10-40 % salkun arvosta riippuen itse olettamani laskun todennäköisyydestä.
Olen huomannut, että salkun suojaus myymällä vaikka 30 % osakkeita on helpompi, kuin shorttaamalla sama 30 % salkun arvosta. Tämä siksi, että on mentaalisesti vaikea hyväksyä salkussa tappiota näyttävää shorttia, mikäli kurssit eivät laskekaan

5 tykkäystä

Metsää myös täällä ihan suoraan, mutta olen todennut sen nykyaikataululla liian vaikeaksi mm hoitamisen suhteen. Salkku on hajautettu erilaisiin rahastoihin (aktiivi sekä passiivi) sekä toimialoittain suoriin osakkeisiin. Reilu puoli vuotta mennyt pelkillä ostoilla ja nyt hieman ostin eilen lisää. Saavat olla todella pitkässä juoksussa.

1 tykkäys

Pohdin olisiko aika herätellä tätä ketjua eloon. Jos haluaa pysyä erossa johdannaisista ja yrittää suojata salkkua laskuilta, menemättä siis all cash, niin mitä keinoja tavan sijoittajalle jää? Kaikista mieluiten ottaisin tällaisessa suojauksessa mahdollisimman laajan otannan ilman yhtiöriskiö. Toivoisin jotain indeksitasoista short tuotetta. Vivulla tai ilman ei ole merkitystä, koska panoksen pystyy suhteuttamaan riskin mukaan.

Saako kotimaisilta välittäjiltä esimerkiksi jotain inverse ETF:ää?

2 tykkäystä

Tarkoitus ollut myös nostaa ketjua ylöspäin aika ajoin - nyt taas vähän enemmän ajankohtaista kenties :sweat_smile:.

Nordnet marketsilla ainakin kohtuullisen helppoja tuotteita esimerkiksi indeksien shorttaamiseen minifutuurien puolella.
Viputasoja löytyy jonkin verran ja varsinaisia kaupankäyntikuluja ei tule yli 100€ ostoista.

E: käänteisistä etf:istä suoraan en itse tietoinen

Jos ei halua käyttää johdannaisia (ja sitä myötä suurta vipuvaikutusta) pitäisi short puolella olla periaatteessa olla 50% sijoitettavista varoista, tai ainakin yhtä paljon kuin long-puolella. Jos siis koko salkun haluaa suojata, eikä vain osittain.

Eli näistä ei välttämättä helposti eroon, niinkö?

Osittainen suojaus riittäisi ainakin itselleni. Ideaalia olisi jos löytyisi joko ilman vipua tai hyvin pienellä vivulla indeksitasoinen tuote, jota voisi pitää salkussa pidemmän aikaa tyyliin: SH | Short S&P500 | ProShares

Osaako joku IB:tä käyttävä sanoa löytyykö sitä kautta tällaiseen tarkoitukseen sopivia inverse ETF:iä?

Indeksin shorttaukseen olen löytänyt vain 2-kertaisella vivulla olevia ETF:ä kuten “Xtrackers S&P 500 2x Inverse Daily Swap UCITS ETF”. Olen tuota myös käyttänyt Nordnetin Turbojen rinnalla.
Koko salkun arvoa ei mielestäni kannata suojata vaan sopiva %-osuus salkusta riippuen odotetusta kurssilaskun todennäköisyydestä.

1 tykkäys

Mitä kautta olet hankkinut tuota? ETF:ään voisi myös ajatella kk-säästämistä nousevin panoksin esimerkiksi vuoden ajan :thinking:

1 tykkäys

Löytyy Nordnetista myös tuota vastaava tuote ilman vipua: Xtrackers S&P 500 Inverse Daily Swap UCITS ETF 1C (DXS3). Arvo perustuu tosiaan swap-sopimuksiin, eli riskinä tietysti aina ettei vastapuoli pystyisi maksamaan mahdollisia sopimusvelvoitteita. Koska arvo perustuu swap-sopimuksiin, se ei täysin noudata pitkällä aikavälillä oikeaa indeksishorttausta, mutta periaatteessa yrittää sitä lyhyellä aikavälillä aina seurata.

1 tykkäys

Hyvä nosto tuo swap-sopimus. Tosin eikö nykyisin melko suuri osa ETF:stä ole synteettisia, eli ETF ei itsessään pidä osakkeita ja sen takana oleva instituutio takaa tuoton? Näen riskin varojen menetykseen melko pienenä suhteutettuna esimerkiksi sertifikaatteihin tai calls/puts, vaikka toki aina olemassa. Tässä voi olla hyvin mielenkiintoinen säästökohde / hedge markkinan romahtamista vastaan. Täytyy paremmalla ajalla lueskella avaintietoesite tuosta.

1 tykkäys

USA-salkkuni on Degirossa joten sieltä. Käytän itse tuota lähinnä lyhytaikaiseen suojaamiseen eli korkeintaan muutaman päivän. Tosin viimeksi olen käyttänyt Nordnetin UnlimitedTurboja, tietyllä tavalla mutkattomampia.

Itse olen joskus käyttänyt XACT BEAR ja XACT BEAR 2 -tuotteita, joita saa ainakin Nordnetistä. Jälkimmäisessä on vipua 2x. Ne seuraavat käänteisesti OMXS30-indeksiä. Niitä vaan pitäisi osata ostaa ajoissa, ennen kuin mahdollinen lasku joskus taas alkaa.

Keskustelupalstalla eilen joku kehui siirtäneeneensä salkun käteisenä nollakorkotilille “koska tänä vuonna romahtaa”

Arvostamani analyytikko näkee 12-24 kuukautta olevan kovaa nousua, mutta entäs laskun alkaessa?
Asuntorahastoja on jo nyt liikaa joten metsärahastoihin suunnittelen euroni jemmaavani suojaan.