Niin, ei tässä oikein muu harmita kuin se, että unohti 5 minuutin ajaksi oman sijoitussuunnitelmansa (joka ei sisällä laadukkaiden yhtiöiden myymistä mutuun perustuen) ja sitten käy näin. Ehkä hetken katselen sivusta ja ostan hieman myöhemmin takaisin salkkuun, jos tuo kurssi tuosta vaikka vähän rauhoittuisi. Tulevaisuus Reveniolla näyttää kyllä kieltämättä valoisalta, mikäli jo nyt oli nähtävillä ilmapuhkun aiheuttamat ongelmat kilpailijoille. Kuinka paljon sitten lie tulevaisuuden vahvaa menoa jo tämän päivän kurssinousussa.
Niin kai. Onhan näitä vastaavia sattunut ennenkin, vaikka en koskaan osariin olekaan myynyt. Joka tapauksessa joka kerta sitä tulee ajatelleeksi, että tarttui ainakin oppia matkaan, mutta todellisuus on toinen kun idioottina tulee toistettua samoja virheitä aina vain uudelleen ja uudelleen. Eikä tässä tapauksessa oikein mikään muu harmittaisi kuin se, että tuli juuri myyneeksi about Helsingin pörssin laadukkaimman yhtiön, jolla on kuitenkin reiluja vallihautoja, jotka tänään taisivat osoittautua vielä luultua syvemmiksi ja pitkällä aikavälillä Revenio melko varmasti on edelleen loistava sijoitus.
Kai sen näinkin voi ajatella. Nyt on ainakin varmaa, että vastaavia liikkeitä en enää ikinä tule tekemään, olis ostoslistalla sitten kuinka houkuttelevia yhtiöitä tahansa. Tulevaisuudessa myös muistan, että jos pidän jotain osaria ennakkoon hyvänä/huonona, tulee se todellisuudessa menemään juuri päinvastoin. Sellaiset 700-800€ tämä päähänpisto kävi omalle salkulle maksamaan, mikä nyt ei sinällään ole mikään maailmanloppu salkun kokoon nähden, mutta kun ajattelee, että tuollaiset rahat joku veisi pankkitililtäsi tuosta vain tai jos löisin vaikka kruunasta/klaavasta vetoa 800€ panoksella, niin alkaa kyllä hirvittämään.