Tecnotreesta isoimmat höyryt ulos. Ostetaan sitten myöhemmin kalliimmalla takaisin.
Lifelinea hieman harvennettu @11,75. Sen verran näytti houkuttelevalta. Silti osa säästetty varsinaista kauppaa varten.
Tecnotree lähti kokonaan (700 x 1.51), vaikka tarkoitus oli lisäillä ja pitää pitkään. No, aika on suhteellista, tiesi Einstein.
Merkkasin eilen autostorea ja tein entryn Innofactoriin. Liiketoimintaa, jossa on hyvät kasvumahdollisuudet matalalla arvostuksella, joten sopii omaan strategiaan. Uutena toimintona elokuussa aloitettu kyberturva-palvelujen tarjoaminen.
osto Nurminen logistics oyj 2000kpl
Lisää löylyä kiukaalle. @51,00
Spinnovat pihalle 15% tuotolla ja viikon pidolla.
Eiliset Reveniot pihalle pienellä tuotolla.
200kpl Harviaa lisää 51e:n korvilta.
Harvia kassi 700kpl
Harviaa tankattu 51€ hinnalla, ulkeilla kädet kahisee.
Maltillinen lisäys Tecnotreeta. Koillista kohti näyttää yhtiön meno olevan.
Ihan pieni kevennys Tecnotreeta @1,512. Loput on tarkoitus jättää salkkuun ja toivottavasti unohtaa sinne muutamaksi vuodeksi.
Volvo Car Ab:n listautumisantiin lähdin mukaan pienellä painolla.
Volvo car Ab 250kpl merkintä, kiva päästä tätä kautta volvo-omistajaksi.
Lisätty Fondia, positio kasvoi jo hieman alkuperäistä suunnitelmaa suuremmaksi ja nyt odotellaan muutosta. Laput lähtee melko nopeasti salkusta ulos, jos näyttää sille, että firma ei pysty parantamaan tulostaan.(olettaen, että ostajia löytyy)
Myyty raskain mielin vaatimattomalla 6,4 % voitolla koko Solteq-positio, joka oli salkun neljänneksi suurin 6,2 % osuudella. Minulle liikaa epävarmuutta ilmassa.
Ostettu Orthexia ja Kamuxia pienet positiot pitkään salkkuun.
Kaikessa hiljaisuudessa ja varjoissa jatkanut Harvian tankkailua, tänään viimeisin 50,90e hintaan, lisäksi Rapalaa, tänään viimeisin 9,08 e hintaan…
Harviaa positio palaillut ostojen myötä takaisin tuohon neljännesmiljoonan euron osuuteen salkuista (kävi jo siellä, mutta sitten hävisi 10 e/osake hinnasta)…
Minulla on aikaa odottaa…
Varjoissa armottomasti töitä tehden…
Myyty jälleen 10kpl qt. Kohta on kaikki 12e pintaan ostetut poistettu salkusta
Ostettu pieni siivu lisää Fortumia @26,65 kun en keksinyt muutakaan lisäiltävää tässä kohtaa.
Vielä lisää ( 230kpl ) Harviaa kassiin kun alle 51e:n tarjoillaan. Kassissa nyt 930kpl.
Immon kanssa pohdittiin,että kun niin vallan epämiellyttävää on pysyä osakepainossa koko painolla tässä suhdanteessa, mutta kun poiskaan ei osaa olla, hankitaan lappuja jotka ei paljon maksa eikä kelpaa kenellekään🙂
Oliko se tämä homma jossa pitää ostaa halvemmalla kuin myydä? Ainakin halvalla ostetaan. Ja tätä tahtia huomenna vieläkin halvemmalla😲
No, siinä Kainalniemen pirtin pöydän ääressä päädyttiin ostamaan seuraavia möhköjä:
- Telenor, (NOR) eikö alemmas enää pääse? Osinkoa viiden pinnan verran tasaisesti läpi vuoden ja tämä P/E ja P/S hässäkkä kovin pienillä numeroilla.
- AT-T (Us)10 vuoden pohjat kolisee ja yli 8% osinkoa tyrkyttää jenkit joten kohteliaasti otimma sitä.
- Allianz(De) sama tarina. Ei kelpaa kellekään. Osinkoa liki kuusi ja pe alle ysi.
-Barrick Gold (Us) vaikka Warren hylkäsi niin Immon kanssa tykätään kiiltävästä kun tuo omenapuita istuttava Elmo ei niitä enää aikonut tuoda🥇
Lisätty Hyzonia 600kpl @5,66$. Nyt yhteensä 1700kpl, keskihinnalla 6,42$. Lisäillään vielä ainakin tuohon 2000 kappaleeseen, jos hinta vielä tippuu lähemmäs viittä dollaria. Sais toki lähteä jo pikkuhiljaa korjaulemaan takaisin ylöspäin.