Pitkästä aikaa jotain säpinää. Pieniä ostoja ja myyntejä on tullut tehtyä sotakuukausien aikana, mutta nyt lähti Sammoista 1/3 ulos @ 45,02. Hyvin ovat tuottaneet ja Sampo pysyy edelleen yhtenä salkun tukijaloista, mutta ehkä hinta on tapissa vähäksi aikaa.
Henkisesti kyllä pirun vaikea vähentää riviä, joka on yksi harvoista tänä vuonna vihreällä pysyneistä, mutta näen että rahalle on tarvetta kun/jos/ehkä isommat ostokelit lähestyvät.
Lisää Talenomia @10,7€.
Tankkailen tätä ajoittain lisää ajatuksella, että Talenom pystyy jatkamaan hyvää kasvuaan kansainvälisen kasvun kautta.
Todistettuhan kansainvälistymisen onnistumista ei (vielä) ole, mutta olen luottavainen Talenomin johdon kykyyn hoitaa kansainvälistyminen. Katsotaan ajan kanssa miten Talenomin käy Ruotsissa (ja Espanjassakin).
Päädyin heivaamaan OST:lta loputkin TietoEvryt mäkeen, vaikka tarkoitus oli pitää pitkässä salkussa osinkolinkona. Jos taantumaa pukkaa, niin en usko, että hirveästi tämä osake on tästä keulimaan lähdössä, vaikka olisi millaisia ajureita purkamaan arvostusta. Eiköhän jossain päin maailmaa sen verran pärähdä, että tätäkin saa nykyistä alempaa ennen seuraavaa osingonmaksua.
Kuljin vastavirtaan ja lisäsin tänään Orthexia @ 5,95 € ennen huomista osavuosikatsausta. Mielestäni yhtiö on hyvä ja laadukas, mutta markkina on tällä hetkellä ymmärrettävistä syistä hankala. 100 miljoonan euron markkina-arvolla ei pilalle hinnoiteltu. Tuskinpa huomenna mitään lyhyen ajan positiivisia ajureita ilmaantuu, mutta halusin silti lisätä ajoissa vähintään 5 vuoden tähtäimellä.
Mahdollisesti älytön liike ja lähinnä jatkoa aiemmille harviakamuxeille
Ostettu nämä takaisin 27,8$ hinnalla. Yllättävän vahvasti Plug pärjännyt tässä dipissä, joten otetaan tässä vaiheessa varmuuden vuoksi takaisin ettei jäädä junasta (FOMO)