Nokian Tyrestä 7,97€ ostettu ja tuplattu positio kun sai alta 8€.
Otin itsekin erän Nokian rinkuloita just alta 7,98
Ja suunnitelman mukaan 500kpl MPW ulos @8.00. Tästä veromyynnistä jäi käteen 250 taalaa miinus kulut karkkirahoiksi
Seuraavat ostot sitten, jos/kun saadaan osingonleikkaisdippi aikaiseksi.
Taas piti odotella iltaan saakka, mutta niinhän ne parhaat tuotot keskimäärin tulee.
Lisätty PennantPark (PNNT) @ 6,84 USD
Keräämään kvartaaliosinkoa maailman tappiin.
Star Wars -päivästä eteenpäin ollut hurjaa menoa
E:
Uusimmassa kvartaalirapsassa PennantPark kertoi, että osingonmaksu muuttuu kvartaaliosingoista kuukausiosinkoon lokakuusta eteenpäin.
Lisätty tänään Terveystaloa, talousjohtajakin ollut taas hiljattain ostoksilla. Ensi viikolla mahdollisesti muita lisäyksiä, kiikareissa lisäys mm. Musti Grouppiin kun tarina tuntuu puksuttavan eteenpäin junan lailla.
Alokas haastattelee -sarja, jonka lukemiseen varataan omat juomatkin, tarjosi taas uutta ideaa. Osakepoiminta on itsessään vajonnut minulla hyvinkin passiiviseksi toiminnaksi eikä ole ollut juuri nyt aikaa etsiä uusia kohteita. Pölhex kuitenkin kokonaisuudessaan vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta joten päätinkin hypätä kaikkien 25 vaihdetuimman yhtiön kyytiin ja haastiksen innoittamana merkkasin hieman vieraalla pääomalla Hornetin (eli Nordnetin) Suomi -indeksirahastoa. On ollut hetken jo mielessä mihin sitä velkarahaa laittaisi, mutta ei viitsi roiskia mihinkään yksittäiseen yhtiöön koska, noh yllämainitun vuoksi. Indeksin näen kuitenkin semi turvallisena tässä kohtaa ja onhan tuo vipu sen verta maltillinen, että sen pystyy paikkaamaan jopa käteisellä. Haluan kuitenkin pitää hieman raakaa käteistä suoriin ostoihin kaiken varalta.
Varovasti aina vieraan pääoman kanssa. Jokainen on itse vastuussa teoistaan.
Sijoituskästin Teemu, haastattelusarjasta Alokas haastattelee.
Fortum lisäys @11.795€, kerätään 8-9% osingot talteen+mahdollinen osakkeen arvonnousu.
Kojamo lisäys @ 8,44 €. Koko potin kh nyt 8,58 €.
Positio siis miinuksella noin 1,5 % mutta aloitin ostamaan osaketta hieman yli 10 €:n hinnalla, ja säännöllisellä realisoinneilla ja uudelleen ostamisella nykyiseen tilanteeseen. Olen melko tyytyväinen, vaikka toki voi edelleen laskea. Uskon kuitenkin että markkina alkaisi helpottaa vähitellen. Osakkeen YTD tuotto kuitenkin -38,6 %.
Edit: Raisio lisäys @ 2,036 €.
Osto Kamux muutama sata-kpl että tasatuhansille.
Katsoin että Kamux noussut isoimmaksi riviksi.
Noo Q3 on autokaupassa paras, nou hätä!
Elokuun lisäykset:
Fortum @11.800
Ostin myös Nokian Renkaita @7.950 jälleen veiviin. Olen veivaillut renkailla muutamaan otteeseen aikani kuluksi. Josko taas onnistuis.
Lisätty TietoEvry 100kpl hintaan @22,20€
Helsingin pörssi mukavan masentunut, ainakin uskaltaisi sanoa että ihan huipulta ei näillä hinnoilla tule ostettua, pikemminkin läheltä pohjia ja sehän on mukava homma, kesäkelitkin tuli takaisin niin hyvin pyyhkii! Jatketaan kuukausisäästöjä niin saa ahmittua vielä vähän osakkeita syksymmällä salkkuun pölyyntymään😎
Fiskarsin osinkojen perään pieni haku 16 € tasan kurssilla. Jotenkin tuli tunne, että saattaisi olla näillä tasoilla tovin.
Perjantaina lisätty vielä 150 kpl Fortum
Tänään lisätty 500kpl Norrhydro, ei ihan siihen hintaan mihin halusin, mutta toivon, että hinta osoittautuisi sopivaksi muutaman vuoden säteellä
Taas lisäsin KH-Groupia, kun myyntitasolle tuli riittävästi tavaraa @1,004. Suuressa epävarmuudessa mennään kohti torstain Q2 -julkistusta. Nukun huonosti vasta ke-to -välisen yön, joten vielä kaikki hyvin .
Ostettu tesla shortsit. Järkevän kokoinen positio muuttuvalla vivulla.
Fortum lisäys 120 kpl 11,76
Viikonlopun kesäjuhlissa useamman ihmisen yt ja lomautus kauhistelut antoivat lisätönäisyn käteisen karttoittamiselle.
Marimekko ulos @ 8.835€. - 0,5% tappiota.
Fortumia lisää 250kpl @11.765. Osinkotuotto on ainakin tässä lapussa kunnossa
Fortum lisäys @ 11,78 €
Tesla minilongia pikku erä.
Falling wedge ja gap close 235usd, tästä suoraan 260usd?