Myynti Bloom Energy.
Operaatio salkun tiivistys. Oli noin 1,5 % painolla salkussa.
Rahat siirtyy samalla OSTille.
Myynti Bloom Energy.
Operaatio salkun tiivistys. Oli noin 1,5 % painolla salkussa.
Rahat siirtyy samalla OSTille.
Ostettu ilookabout Corp
FOMO-hommia en ole hetkeen harrastanutkaan, viimeisimmät ostoihin johtaneet palstan bongaukset taitaa olla Carasent ja ACC-ME jostain viime syksyltä (molemmat myös yhä salkussa), mutta nyt täytyi liittyä Lionsklubiin @6.46 Olin jo vakuuttunut välttäneeni pörssien EV-pöhinän mutta tulihan sitäkin sektoria lopulta mukaan.
Mainittakoon myös että EVOa täydennetty toissapäivänä @860 niin paljon, että siirtyi jostakin salkun sijalta 7. toiseksi suurimmaksi sijoitukseksi, ja salkussani suurimmalla summalla ostetuksi lapuksi.
Myyty CDON +95% voittoa.
Vähennetty Smart Eye +25% voittoa.
Lisätty Scandinavian Biogas Fuels International @50.00.
Eilen illalla lähti vielä loputkin CCIV -laput salkusta, kun noustiin 22$ asti
Maanantaina aasin hattu päähän, kun Lucid -diili vahvistetaan - tai sitten halvemmalla takaisin kyytiin
Huhu unohtu postaa että jotenki pierse kutis tän kanssa niin että tulikin otettua illasta vielä lisää n 40000kpl @0,64… En ymmärrä kyllä että tossa 3-4h ajassa tollaset % tietenkää mitää oo tienannu ennen ku myy mutta eiköhän se pokka pidä ja holdia…
Jännä viikko tulossa
Tää ketju on kyllä aika hurjaa luettavaa ja kaikkiin näihin yrityksiin tutustuminen kävis kokopäivätyöstä, tosi paljon uusia mielenkiintoisia yrityksiä jo tullut nähtyä. Täytyy muistaa vähän töitäkin tehdä foorumin lukemisen välissä
P.S. Ostihan meikäläinenkin eilen Harvian osakkeita 27 kpl
En yleensä peesaa foorumia tällä tavalla, mutta ostin perjantaina ennen sulkeutumista monen muun tapaan pienen 300kpl seurantapostition LION E-Mobility AG:hen kh. 6,40.
On parempi yrittää olla ajoissa mukana. Yhtiössä suuri potentiaali, mutta edullinen arvostus vielä tällä hetkellä.
Itsekin otin pienen position, kyllähän tuossa saattaa ihan olla potentiaaliakin jos ajattelee maailmaa eteenpäin, fossiilisista ollaan pikkuhiljaa luopumassa ja siirrytään kohti sähköllä toimivia autoja esim.
Ittekin tavallaan lähdin hieman fomolla mukaan mutta kyllähän tälle osakkeelle löytyy positiivisiä ajureita tästä eteenpäin, akkuja luulisi tulevaisuudessa tarvitsevan ja paljon.
Seuraavat ostot olisi taas kuunvaihteessa. Katselin omia muistiinpanoja, ja siellä oli OMXH:n osalta ainoastaan Digia. En ole pitkään aikaan ostanut osakkeita KV-markkinoilta, joten voisi olla aika tehdä hajautusta siihen suuntaan. Mielessä on pyörinyt Alibaba ja Nintendo. Katsotaan miten käy!
Menneellä viikolla myyty Valmetit pois @ 26,1€. Ruotsit lyötiin Neles taistossa ja voittoa tuli 3kk pidolla n. 26%, joten tuntui sopivalta kohdalta hypätä kyydistä.
Rahoilla ostin pitkään pitoon tylsää ameriikan osinkokonetta AT&T:tä ja nastarenkaat polkypyörään.
Perjantaina ostettu Compleo Charging Solutions dipistä @83,6. Pidempään jo seurannut ja miettinyt salkkuun Zaptecin lisäksi, perjantain dippi sinetöi ostopäätöksen viime viikon positiivisten uutisten lisäksi. Pienivaihtoinen osake ollut, josko vihdoin breikkaisi pysyvästi 100:sen yläpuolelle. Hyvä että tälle saatiin oma ketju auki .
Ostot: Azelio muutama pikku erä, kallein 62 sek. = 7-8% plussa avaus? Mouta pukkaa ja ihan hyvän kokoista uutista.
Osto: Hexacon composites (olen myymässä loput Purus osakkeet, trailing stoploss myynti…
Azelion uutiset on myös Inderesin ilmoituksissa, sieltä löytyy.
Bittiumia kevennetty @6.84 uuden inden suosituksen myötä. Positiosta lähti suoraan puolet pois käteiskassan kasvattamiseksi.
Lion E-Mobility Ag lisäys viikonlopun tutkimisen jälkeen!
Lion E Mobility avauspositio hintaan 6,40€/lappu. Viikonlopun tutkin yhtiötä ja tulin siihen tulokseen että yhtiössä on selvää potentiaalia viime viikolla uutisoitut kaupat huomioiden ja arvostus muuten kuplaantuneella toimialalla vielä järkevä.
ACC-lisäys @18,82NOK. Pikku niiaus herätti ostohalut, mitään negatiivista uutista ei ainakaan osunut näkökenttään.
Tecnotree uudestaan salkkuun @0,72 EUR. Hyvin vihertää pienen hiljaiselon jälkeen.
Lion E-Mobilityä kärryyn @ 6.60
aika varmat kasvu mahdollisuudet
Lion E-mobility ulos +6% viikonlopun yli. Saatan ottaa takaisin uuteen veiviin, jos RSI vähän jäähtyy.