Ostin/myin juuri äsken -ketju (Osa 1)

Wärtsilät myyty, näitä ei paljoa ollutkaan.

Jossakin vaiheessa koronaa myin AOT:lta pahasti tappiolla ja ostin OST:lle, mistä myin ne voitolla pois. Huolenaiheena risteilymatkustuksen suosio, usan viimeaikaiset koronacaset ei näytä hyvältä ja luultavasti vielä pitkään aikaan risteilijöistä ei tule suurempaa pulaa. Uusiutuvan energia säätö/varavoimakoneita varmaankin tulee menemään jonkin verran kaupaksi ja huoltopuolelta tulee tuloja. Voi olla että ostan jossain vaiheessa takaisin, ei kuitenkaan sellainen yhtiö mistä tulee pakko-omistamisen fiilistä.

3 tykkäystä

Aluksi näytti vähän huonolta nämä MOCORP/Neles-kuviot kun aamulla ei päässyt edes tekemään kauppaa niin jäi Neles-täydennykset aamun halvimmista hinnoista tekemättä ja MOCORPia ei saanut myytyä Sain kuitenkin lisättyä Nelestä @8,6€, joten ihan hyvältä näyttää sen osalta ja uskon, että tässä on vielä sellainen +10% lyhyen aikavälin tuottopotentiaali.

MOCORPit pistin laitaan iltapäivän isosta piikistä @4,96 joten se osui ihan hyvin päivän huipuille. Näitä ei siis ollutkaan tarkoitus pitää vaan ostin eilen vain pienen siivun Metsoa Nelesiä silmällä pitäen, mutta kokonaisuutena siis n. 8% tuotto näistä Metso-veivailuista ja tällä hetkellä siis Nelesiä salkussa n. 5% painolla.

4 tykkäystä

Pieni myynti fortumia… keskeinen peruste oli salkun tasapainotus:

  • 20%+ painosta pudotin 15% tasolle (pysyvä hold)
  • samalla vapautui 6% käteistä tulevaa tuloskautta varten
  • keskeinen peruste myös, että olen kesäkuussa ostanut 0% → 15% painolle kamuxia…
  • tarkoitus on hieman tasapainottaa näitä salkun möhkäleitä ja siirrellä painotusta ns. suurimman tuotto-odotuksen kohteisiin

Ei siis mitään dramatiikkaa ja uskoa fortumiin riittää. Mielenkiintoista odotella uusi strategia.

7 tykkäystä

Ostettu plug ja apps. Sijoitusfilosofian mukaisesti lisätään aina, kun osake noussut 15%. Kohta tosin joutuu myymään jotain pois, että filosofia jatkuu näiden kahden kanssa. Kassan pohjalla ei ole enää paljon jäljellä.

4 tykkäystä

Ostin lisää Johnson&Johnsonia eilen illalla, 139$ kieppeiltä. Keski hinta nousi hieman, mutta omasta mielestäni arvostus on suht edullinen tällä hetkellä ( jostain syystä hinta pudonnut 160$->140$ ), sillä PE tuleville parille vuodelle Consensuksen mukaan on halpa kun peilataan kuinka laadukas yhtiö JNJ on. Lisäksi yhtiö on erittäin Defensiivinen, mikä sopii omaan sijoitustyyliini. Luottoluokituskin yhtiöllä on parempi, kuin Suomen valtiolla.

kuva

kuva

kuva

5 tykkäystä

Tässä varmaan yksi syy pudotukseen:
Terveysjätti Johnson & Johnson joutuu maksamaan miljardikorvaukset – tuotteet aiheuttivat syöpää

Johnson & Johnson lopetti asbestivauvantalkin tuotannon USA:ssa – tuotteen myynti jatkuu Suomessa

1 tykkäys

Kuukauden (suunnitellut) lisäostot tänään:

Qt Group, Huhtamäki ja Kamux Helsingin pörssistä OST:lle.

IB:n kautta kehittyvien markkinoiden ETF:ää, maailma ETF:ää, Home Depotia ja Ciscoa.

Plugia tekisi mieli ostaa pitkään salkkuun, mutta hinta on noussut kuukaudessa jotain 80%, niin ei ehkä nyt ihan tee mieli lähteä ostoksille pidempään salkkuun.

5 tykkäystä

Tuli näköjään ostettua FRA börsästä Dynacertia 40 sentillä. Tätä olen kärkkynyt jo jonkin aikaa, mutta nyt viimein pilkki nappasi mielestäni kohtuulliseen hintaan.

Ei oo enää tylsää. Kauhottiin Gevoa riskillä 6000 lappua. Riskipositio, myydään pois, jos korjaa lähemmäs antihintaa 60 snt. :cowboy_hat_face:

Tehtiin näköjään @JarnoM:n kanssa samansuuntaisia liikkeitä tänään:

  • ostettu Dynacert:iä Frankfurtista avauspositio 0,4€/lappu hintaan
1 tykkäys

Lisätty Marimekkoa. Usko brändiin pidemmällä aikavälillä on vahva, vaikka tämän vuoden ja vielä ensi vuodenkaan ennusteilla ei osake näytä kovin edulliselta. Ei ole kauheasti palautunut Korona-dipistä, mikä näyttää tosin olevan koko toimialan kohtalo.

3 tykkäystä

Kevensin kolmanneksen Sampoa pois aamun pomppuun. Kalleimmalla aikoinaan ostettu siivu pienellä voitolla pois eli myös keskihinnan laskua. Laihaksi päässeen käteispinon kasvattelua.

Fortumit ja Sampo salkusta pois, etsitään muita kohteita ja noita saataneen taas halvemmalla takaisinkin.

Minkäs takia odottelet saavasi halvemmalla takaisin?

20 tykkäystä

Sammot ja Teliat salkusta pois. Perusteena käteiskassan kasvatus siltä varalta, että markkina alkaa reagoimaan järkyttäviin virus tilastoihin ja rajoituksiin. Tähän asti ei mitään vaikutusta, eikä välttämättä tule olemaankaan, mutta sen verran lirahti itselle löysää housuun, että ei uskaltanut enää 100% osakepainolla jatkaa :smiley:

Samalla strategialla olen minäkin esimerkiksi Fortumin ja Sammon kanssa. Jos ei halvemmalla saa, niin sitten ei :slight_smile:. Toisaalta vaikkapa Kamux ja Harvia voisivat olla sellaisia, joihin noitakin rahoja voisin laitella.

2 tykkäystä

Kevennetty AroCell 2.99SEK, otin omat pois ja salkkuun jäi vielä ~1700kpl muhimaan. Ostohinta oli 1.71SEK n. kuukausi sitten. Kiitokset nyt @Torniojaws :lle vielä kun bongasi tämän :+1:

Ostin taas hieman lisää Kamuxia. Nyt ei enää lisää. Korona-alennus on vielä voimassa vaikka vaikutus tuntuu jäävän hyvin maltilliseksi.

1 tykkäys

Pienehkö kevennys Sampo-positioon. Täysin samoilla perusteluilla, kuin Fortum eilen

4 tykkäystä

Ostin aamuhuutarista Kamuxia. Käytettyjen autojen myynti vaikuttaa sujuneen hyvin ja Kamux-ketjussa on näyttöä siitä että Kamux kuuluisi toimialan voittajiin.

Lisäksi yritän tietysti frontata tulevaa tavoitehinnan nostoa.

5 tykkäystä